Wednesday, April 18, 2007

Hiljainen talo ja taidetta

Elamani ensimmaiset taulukaupat on tehty! Ostettiin Maijalta kaksi todella hyvannakoista taulua. Ne on nyt asennettu sangyn paatyyn. Olen ihan hammentynyt taiteenomistaja :) Kuvia niista tulee jossain vaiheessa.

Talossa on ollut ihmeellisen hiljaista kun Minna ja Elias lahtivat eilen. Kuulen valilla ihan kuin Eliaksen naurua tai itkua, mutta heti tajuan, etta eihan se voi olla totta. Tulee kylla ihan kauhee ikava, kun olivat taalla niin kauan ja ehdittiin jo tottua heihin.

Elias muuttui ihan hirveesti taman parin kuukauden aikana, mita oli taalla. Tullessa han oli viela vauvamainen, mutta yhtakkia hanesta tuli iso poika. Oppi paljon uusia sanoja ja juoksi ympari taloa ihan innoissaan. Rappusetkin olivat jo ihan helpot kulkea vaikka alussa ne olivat vahan pelottavat. Han on ihana pieni poika ja todella fiksu kaveri. Monen monta kertaa tuli todistettua se. Terkkuja paljon Minnalle ja Eliakselle Suomeen! Toivottavasti nahdaan kesalla :)

No comments: