Thursday, March 28, 2013

Muutetaanko tänne?

Kyllä meitä on pidetty hyvänä täällä! Joka kyläpaikasta lähdetään lahjapussien kanssa ja vatsat täynnä herkkuja :) On löytynyt muutenkin sen verran mukavaa tekemistä, että tähän voisi jopa tottua. Varsinkin Turusta löytyi todella paljon joko täysin tai lähes ilmaista tekemistä lapsille.
Joka sunnuntai järjestetään Lasten Liikunnan Ihmemaa joka puolella kaupunkia. Täysin maksuton ja hauskaa riitti niin kovin, että pitkän maanittelun jälkeen Jasper suostui lähtemään pois.
Aninkaisten Ammatti-instituutti pyörittää opiskelija voimin lapsille Puuhapirttiä, jonne kolmevuotiaan voi jättää kolmeksi tunniksi leikkimään ja laulamaan kuudella eurolla. Tämän tyyppistä satunnaista lastenhoitoa kaipaisin meidän kotikonnuillekin. Että voisi hoitaa kaupat ja pankit tms rauhallisemmin. Ihmettelen suuresti, ettei siellä ollut juurikaan silti muita lapsia. Olisin kuvitellut sen olevan tupaten täynnä. Eikö tosiaan ole tarvetta vai eikö äidit tiedä tästä?
Kävimme vierailulla myös seurakunnan kerhossa, jossa leikittiin, laulettiin ja askarreltiin ilmaiseksi.
Lisäksi olemme liikkuneet paljon bussilla, joka on rattaiden kanssa erittäin kätevää, ilmaista ja, mikä parasta, Jasperille suuri ohjelmanumero.

Kaiken kaikkiaan reilun kolmen viikon jälkeen täytyy sanoa, että tähän todella voisi tottua. On ollut kyllä kivaa. Omaa kotia on ollut tietenkin ikävä, mutta kodin voisi siirtää tänne. Juhoa tietenkin myös ikävä, ja hänen siirtäminen tänne Suomeen pysyvästi olisikin sitte paljon haastavampi juttu :)

Tuesday, March 19, 2013

Tuleva hiihtolupaus

Jasper on nauttinut antaumuksella Suomen talvesta ja lumesta. Pulkkaa, liukuria ja jopa rattikelkkaa on kokeiltu ja kaikki hyväksi havaittu. Hän on jo monta päivää puhunut, että hiihtämään pitäisi päästä. Sitä on katsottu telkkarista ja olemme myös nähneet hiihtäjiä kävelylenkillämme. Nyt sattui niin kivasti, että saimme lainaksi lasten 100cm sukset ja niistä hän oli todella innoissaan. Saimme ne illalla, joten emme päässeet heti ulos kokeilemaan, mutta ei hätää, hiihtää voi myös sisällä. Sukset jalkaan, sauvat käteen ja isoäidin pitkä eteinen on erittäin hyvä latu paremman puutteessa. Siinä mentiin edestakaisin ja käännöksetkin sujuivat oikein hyvin. Sauvat otettiin mukaan myös nukkumaan mennessä, ne odottivat sängyn vieressä aamua. Kun aamu vihdoin koitti, hän ei niistä irti päästänyt. Ja hinku hiihtämään oli kova. Että ei siinä auttanut muuta kuin lähteä ulos heti aamiaisen jälkeen. Pakkasta oli noin -8 astetta ja siihen päälle napakka tuuli, joten se tuntui vähintään -15 asteelta. Sukset siis jalkaan ja ei kun menoksi. Ja hyvin hän hiihti! Ensikertalaiseksi erittäin hyvin. Suuri innostus kesti ulkona vain noin 4 minuuttia, mutta tulipahan kokeiltua :) Saa nähdä vieläkö hiihtämistä jatketaan, sauvat ovat edelleen kova juttu. (Hiihtokuva tulee myöhemmin.)



P.S.Liukuri toimii ihan hyvin myös tavallisessa liukumäessä.


Saturday, March 09, 2013

Friday, March 08, 2013

Voi ihana Suomi!

Täällä sitä ollaan ihanan talvisessa Suomessa! Aivan upeeta ja mahtavaa! Ihan kuin Suomi olisi tiennyt että tärkeitä vieraita on tulossa, koska ensimmäinen aamu valkeni ihanalla auringonpaisteella. Aurinkolaseja tarvittiin ja tuli kotoinen olo. Kummastakin kotimaasta parhaat puolet siinä :) Pulkka oli tietenkin ostoslistan kärjessä ja sitä lähdettiin hakemaan. Jasper ja paappa lähtivätkin sitä heti testaamaan, vaikka alkoikin jo hämärtää kotiuduttuamme kauppareissulta. Mahtavinta oli Jasperin mielestä kiipeily lumikinoksessa ja se kun paappa veri häntä pulkassa. Liikkis.

Seuraava yö meni kaikkien osalta vähän pyörimiseksi, sen verran jetlag vaivaa, joten herättiin vasta yhdentoista aikaa. Aurinko tervehti meitä taas iloisesti ja kiire ulos oli kova. Pukemisvaiheessa talvinen lapsiperhearki iski päälle ensimmäisen kerran. Miten saa järkevästi puettua itsensä ja kaksi lasta sekä lastattua rattaat niin, ettei kenellekään tule kiukkukuuma? Selvisin urakasta ilman kenenkään kiukkua, mutta itsellä oli aika kuuma kun ulos päästiin. Meillä on käytössä tosi hyvät isopyöräiset suomirattaat, mutta kyllä mä silti olin hieman helisemässä kun matkaa tehtiin. Olin katsonut kartasta lähimmän reitin kohteeseen, mutta en tietenkään ollut ottanut keliolosuhteita huomioon, enkä "ei talvikunnossapitoa" -merkkiä. No, sellainen tuli vastaan jo heti parin sadan metrin päässä, mutta ajattelin jatkaa matkaa koska "ei se niin pahalta näyttänyt." Leveä kävelytie muuttui aika nopeasti kapeaksi poluksi ja sain aikalailla tehdä töitä että rattaat liikkuivat eteenpäin ja pysyivät polulla. Jasperista oli hauskaa olla vuoristoradalla... Onneksi sitä ei kestänyt pitkään vaan loppumatka oli ihan kunnon kävelytie. Mutta oli se kärryyttely silti hyvinkin erilaista kuin mihin olen tottunut.

Paluumatkalla meidät yllätti ihan sekunnissa alkanut sakea lumipyry. Eikä meillä tietenkään ollut mitään sadesuojaa rattaisiin. Hiphei. Meidän elokuvavauva Anton ei ollut moinaskaan, istui vaan lunkisti kyydissä pukahtamatta vaikka lunta satoi suoraan naamalle. Toisin kuin eräät. The Prince itkeä tihrusti koko matkan ja vaati äitiä tekemään jotain asialle. Yritin selittää, että tämmöistä rakkaani Suomessa on, joskus sataa lunta. Olisihan mun pitänyt tietenkin huolehtia sadesuojasta, mutta lumi ei ollut märkää, pojilla oli ihan hyvät varusteet ja vielä peitto jalkojen päällä. Antonilla oli koko naama ihan märkä kun päästiin perille, mutta jäpykkä killitti rattaissa vaan ihan tyytyväisenä :)

Huhhuh. Mielenkiinnolla odotan, mitä tämä Suomi-reissu vielä tuo tullessaan. Vaikka kuinka olen suomalainen, olen kuitenkin kalifornialainen äiti ja monessa asiassa ihan yhtä noviisi kuin pieni kolmevuotiaanikin.