Hyvä Joulu

Joulu on ihanaa aikaa. En varsinaisesti ole joulu-ihminen siinä mielessä, että nauttisin sen aiheuttamasta stressistä, vaan päinvastoin otan joka vuosi suht rauhallisesti ja parasta kaikessa on totaali rentoutuminen. Jouluaaton aloitimme hieronnalla ja sen jälkeen Zahireille (Jaana ja Rumi) saunaan ja syömään. Minäkin olin nyt ensimmäistä kertaa saunassa todella pitkään aikaan, kun se on kiellettyjen listalla. Olen totellut tähän asti, mutta miettinyt että en ole koskaan kuullut Suomessa kenenkään puhuvan tollasesta. Ihanalta se tuntui ja sen jälkeen maistui perinteinen suomalainen jouluillallainen. Pöydässä oli kinkkua, porkkanalaatikkoa, perunalaatikkoa, karjalanpiirakoita, graavia lohta, savulohta, ruisleipää ja vaikka mitä muuta. Kaikilla tietysti aikamoinen ruokakooma sen kaiken jälkeen, mutta erittäin hyvä mieli :) Jamilla ja Toivo olivat joulupukin pikkuapulaisia ja jakoivat lahjat. Hieman pientä kaaosta ilmassa hetkittäin, mutta lopulta kaikki lahjat löysivät saajansa. En ole koskaan ennen tavannut lasta, joka avaa lahjojansa niin hiljalleen, että toisten piti jo vähän hoputella kun muut olivat enemmän kiinnostuneita tietämään mitä lahjoissa oli kuin neiti itse. Mutta Jamilla avasi lahjan kerrallaan ja jäi rauhassa katsomaan mitä sai ja jos se oli lelu tai peli, sitä piti tietysti kokeilla samantien. Tämä tapa on tietysti paras mahdollinen koska silloin lahjojen avaamisen iloa riittää vaikka kuinka pitkään. Mutta me muut olimme haljeta uteliaisuudesta, kun avaamattomia paketteja oli vielä vaikka kuinka. Minä itse olen lapsena avannut kaikki lahjat noin 30:ssä sekunnissa ja repinyt paperit riekaleiksi :) Jamppa avaa kaikki teipit yksitellen että hän voin jälkeenpäin käyttää hienoja papereita askartelussa. Uskomaton kurinalaisuutta!

Joulupäivä oli pyjama-päivä. En siis pukenut ollenkaan. Katseltiin elokuvia ja kudoin siinä samassa pari sukat. Ihanan letkeä päivä. Tapanina oltiin Zahireilla brunchilla, Ursula ja Bruno olivat myös. Sieltä minä, Juho ja Rumi mentiin elokuviin katsomaan Avatar, joka on nyt todella kova juttu. Luultavasti mainostetaan kovin jo Suomessakin vaikka en ole varma onko siellä vielä nähtävissä. Todella hyvä! Me katsottiin se 3D:nä ja se toi siihen lisää syvyyttä. Mä en ollut ihan niin lumoutunut 3D:sta kuin Juho, mutta se taas kertoo vaan siitä etten mä ymmärrä näistä jutuista juurikaan. Meidän perheen elokuvafriikki oli katsomassa Avataria jo toistamiseen ja hehkutti loistavaa tekniikkaa. Ja olihan se hienosti tehty, mutta en mä saanut ihan samoja viboja kuin Juho. Mutta mitä minä mistään tiedän.

Suomeen!!

Lentoliput Suomeen ostettu!! Tulen su 17. tammikuuta ja lähden takaisin su 14. helmikuuta. Jippii!!! Kohta nähdään!

Rauta ihmisen tiellä pitää

Rauta vaikuttaa todella! Olen vihdoin tullut takaisin! Siis minä itse eikä se kauhea kiukkuinen ja väsynyt akka, joka on ollut täällä muutaman kuukauden. Juhokin on ihan haltioissaan kun on saanut vaimonsa takaisin :) Kyllä on pienestä ihmisen elämä kiinni. Kaikki oli vain raudan puutetta. Nyt olen ihan tarmoa täynnä ja hyvällä tuulella. Mahtavaa :)

Ystävämme Mike ja Page olivat eilen kylässä ja kertoivat ilouutisen, että odottavat myös vauvaa!!! Tällä hetkellä 10. viikko menossa ja laskettu aika heinäkuun puolessa välissä. Siinä tulee todelliset kaverukset meidän lapsista. Todella ihana uutinen, varsinkin kun heillä on ollut ongelmia asian suhteen. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja kesällä tutustutetaan pienet ihmiset toisiinsa :)

Tämä Tarmo-Vaimo taitaa lähteä nyt salille hakemaan kunnon hikeä! Hyvät viikonloput kaikille :)

Viikko 23

Maha kasvaa kovaa vauhtia kuten kuvasta näkyy :) Nyt maha alkaa olla jo sen kokoinen, että mulla alkaa olla selllainen olo, että ole raskaana enkä vaan todella lihava. Poika potkii jo aikalailla. Juhokin pääsi vihdoin tähän mukaan kun sunnuntai aamulla tunsi ensimmäisen kerran vauvan potkun.

Kävin lääkärillä maanantaina ja sain määräyksen alkaa syömään rautaa kun olen kovin väsynyt. Väsymys kuuluu kuvaan, mutta yleensä raskauden alkuvaiheessa ja olisi pitänyt jo mennä ohitse. Ja kyllä se tuntuu vähän vaikuttavan jo olotilaan. Tärkeintä olisi jaksaa urheilla, sillä pysyisi kurissa paino, raskaus olisi kaikenkaikkiaan helpompaa, kuten myös synnytys ja siitä toipuminen. Kävin tiistaina kokeilemassa spinningia, mun rakasta harrastusta, mutta oli pakko lopettaa tunti kesken kun alkoi ikävän tuntuinen kipu alavatsassa. En aio ihan vielä luovuttaa vaan ajattelin mennä vielä kerran kokeilemaan, mutta jos se tuntuu yhtä pahalta, niin sitte pitää keksiä jotain muuta.

Tapasin joukon odottavia äitejä ja äidiksi juuri tulleita. Olen etsinyt äitiryhmiä etten ihan kuolisi yksinäisyyteen ja ihan mukavia ihmisiä olen tavannut. Yritämme saada aikaan tapaamisen joko viikottain tai ainakin kerran kahdessa viikossa. Kaikilla näyttää olevan suht samanlainen tilanne, että omassa piirissä ei ole muita lapsiperheitä ja on tarve saada jutella samassa tilassa olevien kanssa. Tänään ryhmässä oli mukana yksi nainen, joka on 11 viikkoa raskaana eli aivan alkuvaiheessa vielä. Hän tuntui olevan täynnä kysymyksiä ja kovin ulalla tilanteesta. Mä niin tunsin kohtalotoveruutta hänen kanssaan! Ja varmaan se tilanne on ollut kaikilla. Alku oli niin jotenkin ihmeellistä ja vähän turhan paljon tapahtuu kaikkea mihin ei ole mitenkään varautunut. Oli niin kivaa jutella toisten samassa tilanteessa olevien kanssa sellaisista asioista mistä ei yleensä kirjoiteta missään ja kuulla että toisten kokemukset on jokseenkin samanlaisia kuin omat.

Metallica

Lauantai iltana vietiin meidän oma vauva hevikonserttiin. Me vasta supervanhempia ollaankin! En varsinaisesti voi sanoa olevani Metallica-fani, mutta onhan se nyt kuitenkin METALLICA. Pitää sitä kerran elämässä käydä hevikeikalla ja mikä parempi bändi kuin Metallica. Se oli erittäin mielenkiintoinen kokemus. Hiukan ehkä pelottava. Olin todella iloinen siitä, että meillä oli istumapaikat eikä seisomapaikkkoja lavan vierestä, kuten yleensä. En tiedä mikä järjenväläys on Juholle tapahtunut, liput on ostettu kesällä jo paljon ennen tietoa raskaudesta, mutta luojan kiitos ei tarvinnut mennä sinne lattialle tämän vatsan kanssa. Olisin pelännyt henkeni, ja lapseni hengen, puolesta. Siellä oli sen verran raju meno. Katsomossakin poltettiin kyllä jonkun verran pilveä, mutta muuten meno oli suht rauhallinen. Ihmeteltiin kyllä suu ammollaan, kun porukka vieressä ihan kylmän viileesti laittaa sätkät käryämään siinä katsomossa. Eikä kukaan tee mitään! Mutta pilven poltto on täällä Kaliforniassa todella yleistä, lääkkeeksi sitä saa jopa ihan laillisesti. Hiukan pelkäsin, että mitä hasiksen käry vaikuttaa, mutta eikai se sen kummempaa ole kuin passiivinen tupakointikaan. Pitää ehkä kuitenkin tarkistaa lääkäriltä maanantaina. Just in case. Metallica veti oikein hyvän keikan, ja pitkän. Puolentoista tunnin päästä vauva vatsassa oli sitä mieltä, että nyt riittää. Tai sitten potkujen vahvistuminen ja tiheentyminen tarkoitti hänen pääsevän menoon kunnolla mukaan :) Joka tapauksessa päätimme pelata varman päälle ja lähteä koska kaveri alkoi todella riehua.

Vincent

Mennyt viikko on ollut todella lastenhoito painotteinen. Neljä päivää meni Tenayan kanssa ja perjantai ilta Vincentin kanssa. Alastalot ovat siis muuttamassa takaisin Suomeen ja viimeiset päivät on täynnä erinäisiä läksiäisiä kun on paljon ihmisiä, joille pitää sanoa hei. Ja mikäs sen mukavampi velvollisuus meille vauvaa odottaville kuin vauvan hoito :) Vincent on oikein aurinkoinen viisikuukautinen poika. Ja mukavaa meillä olikin. Vaikka on se kyllä ihan kokoaikaista hommaa. Sanoinkin Juholle jossain vaiheessa, että olenkohan sittenkään itse valmis äidiksi. Johon Juho totesi, että aivan liian myöhäistä alkaa miettiä noita hommia. Ja kyllähän me ollaan valmiita. Niin valmiita kuin vain voi olla. Ei kai sitä niin ihmeellinen supervanhempi tarvitse ollakaan.

Tenaya

Tällä viikolla mulla on ollut oikein mieluinen homma. Olen ollut viisivuotiaan Tenayan lapsenvahtina, hakenut hänet päiväkodista ja ollut hänen kanssaan muutaman tunnin. Aivan mahtava pakkaus! Suu käy kuin papupata taukoamatta ja kysymyksiä on paljon :) Varsinkin mun mahassa oleva vauva on herättänyt melkoisen läjän kysymyksiä. Onko vauva vatsassa johdon päässä? Miten vauva pääsee ulos jos johto on kiinni? Mistä vauva tulee ulos? Potkiiko vauva? Nukkuuko vauva? Osaan on ollut todella vaikea vastata koska en tunne Tenayaa niin hyvin, että tietäisin kuinka paljon heillä on puhuttu lapsen syntymästä yms. kotona. Mutta ollaan selvitty tähän asti suhteellisen hyvin. Tänään hänellä oli kaksosvauvat vatsassa ja hän kävi synnyttämässä ne "kadun toisella puolella olevassa sairaalassa" siis olohuoneessa. Tenaya on myös erittäin rakastunut kaikkeen balettiin liittyvään, joten yleensä kotiin tullessa hän vaihtaa päälleen jonkunlaisen balleriina puvun. Ja tänään siis balettipuvun sisälle oli tungettu myös nukke :) Liikkistä. Meillä oli myös tässä vauvojen saannin välissä Tea Partyt, joihin hän askarteli erittäin hyviä tarjoiluja: omenapiirakan, kurpitsapiirakan ja minttusuklaakeksejä. Tee ja muut tarjoilut maistuivat oikein hyviltä :)

Juhlintaa

Lauantai ilta meni mahtavassa seurassa suomalaisittain juhlien. Ystävämme Alastalot muuttavat ensi viikolla takaisin Suomeen ja läksiäisten kunniaksi söimme kunnon Suomalaisen jouluillallisen. Oli sen seitsemän sorttia jouluruokia, kinkusta ja perunalaatikosta lähtien. Kaikki tietenkin päätyi ähkyyn, mutta hyvää oli :) Juhlimme siinä tietysti samalla Suomen itsenäisyyttä ja Samun kitaran säestyksellä lauloimme jopa Maamme-laulun. Oli todella mahtava ilta, vaikka sitä varjostaakin se tosiasia, että Alastalot todella lähtevät. Se on kauheeta. Olemme ystävystyneet heidän kanssaan reilun kahden vuoden aikana ja on todella surullista sanoa hyvästit. Minä ja Johanna olemme käyneet jo vuoden verran vähintään kerran viikossa lounaalla ja se on ollut valtavan terapeuttista. Tyttö tarvitsee tyttöjuttuja. Ja Johannasta on ollut mielettömästi apua nyt raskauden aikana, koska he saivat kesällä pienen pojan. Vincentin touhuja läheltä seuranneena, oma pieni poika vatsassa, olen saanut myös kullan arvoisia neuvoja mitä tapahtuu kun vauva todella tulee maailmaan. Olen huomattavasti viisaampi monessa asiassa. Kiitos Johanna! Tulee kova ikävä.

Iso poika

Tänään oli vauvan rakenneultra, jossa mitataan hänen kasvuaan ja kehitystään. Kaikki mitat olivat oikein kohdallaan ja terve vauva siis tulossa. Ja tällä kertaa selvisi myös kumpikampi siellä masussa asustaaa ja poikahan siellä on :) Poika-fiilis meillä on ollut alusta asti ja hoitaja sanoikin, että jonkunlaiset äidinvaistot herää hyvin aikaisin ja yleensä se arvaus osuu oikeaan. Juho oli ilmiselvästi erittäin onnellinen tästä vahvistuksesta, että poika tulee, on ehkä ollut pieni toive :) Mulle oli lähinnä suuri helpotus kuulla, että kaikki on kohdallaan, sydän sykkii ja terve vauva tulossa. En ole kauheesti aikaisemmin hermoillut vauvan puolesta, mutta jotenkin viime yönä mietin että mitäs jos kaikki ei olekaan kunnossa. En saanut kunnolla nukuttua ja olin aika hermostunut lääkärille mentäessä. Joten siinä vaiheessa kun selvisi, että vauvalla on kaikki hyvin, mulle oli ihan sama kumpi sieltä tulee. Iso poika on tulossa, mutta se ei ole yllätys kun katsoo meitä vanhempia :) Vauva painaa jo tässä vaiheessa noin 500 g ja aikaa on vielä kasvaa vaikka kuinka. Mittaukset viittasivat siihen, että raskaus olisi jo pidemmällä mutta lääkäri sanoi, että hänen mielestään ne ovat ihan normaalit koska me ollaan sen verran isokokoisia, että ei sieltä mitään rääpälettä voi tulla. Joten punnertamista vissiin sitte riittää kun se aika koittaa :)

Thanksgiving roadtrip

Thanksgiving oli viime viikolla ja meille se tarkoittaa kahta ylimääräistä vapaapäivää :) Eli reissuun!

Sukunimen vaihtamisen myötä on hankittava uusi passi ja lähin paikka mistä saa Suomen passin on konsulaatti Los Angelesissa. Siitä se ajatus sitte lähti. Eli koska sinne Losiin on joka tapauksessa mentävä jossain vaiheessa, niin yhdistetään siihen neljän päivän roadtrip. Keskiviikko iltapäivänä siis nokka kohti San Diegoa. Thanksgiving vaan on amerikkalaisille melkeinpä isompi sukukokoontuminen kuin joulu, joten joku muukin oli liikenteessä. Matka kesti 10,5 tuntia ja oltiin perillä vasta puolilta öin. Uni maistui hotellipedillä oikein makoisalta. Aamulla suuntana San Diego Zoo ja siellä vierähtikin koko päivä. Illalla ajettiin Losiin ja valmistauduttiin seuraavan päivän konsulaattikäyntiin. Losin financial district, jossa konsulaatti sijaitsee, oli aivan kuollut perjantaina koska amerikkalaisittain myös se on vapaapäivä. (Thanksgiving on torstaina.) Mutta suomailaiset pakertavat töitä tietysti, koko pilvenpiirtäjässä ei ollut varmaan kovin montaa muuta ihmistä. Pienten mutkien kautta saatiin kuitenkin passihakemus jätettyä ja sen pitäisi tulla kotiin muutaman viikon päästä. Tilannekomiikkaa parhaimmillaan oli kun virkailija pyysi mua allekirjoittamaan hakemuksen ja minä ihmettelin että vanhalla vai uudella nimellä. Virkailija katsoi tyynesti ja kysyi: "Mikä sinun nimesi on?" No niin no, mitä siihen sitte. Tottumiseen vaan ehkä menee joku tovi.

Illaksi ajettiin pikkukaupunkiin nimeltä Santa Maria ja käytiin vähän ostoksilla Black Fridayn kunniaksi. Black Friday on vuoden suurin alennusmyyntipäivä ja on aina Thanksgivingin jälkeinen päivä. Silloin saa ihan pilkkahintaan vaikka mitä. Paras päivä ostaa joululahjat siis :) Jostain syystä meillä ei ollut oikein shoppailufiilis eikä siis saatu aikaan juuri mitään. Käytiin sen sijaan syömässä kunnon pihvit. Mustakin on tullut ihan hullu lihansyöjä. Raskaus saa aikaan ihmeellisiä asioita. Lauantaina ajettiin ihmettelemään Hearst Castlea. Ja siinä kyllä ihmettelemistä riittikin. Täytyy sanoa, että Willian Randolf Hearstilla on ollut ihan liikaa rahaa eikä mitään kunnon tekemistä. Mutta suurimman taidonnäytteen on tehnyt kyllä Julia Morgan, joka on toteuttanut kaikki Hearstin hullut ideat. Linnaa rakennettiin melkein kolmekymmentä vuotta eikä se koskaan tullut silti valmiiksi. Joka paikkaa muutettiin sataan kertaan. Ehkä kaikkein vaikuttavin juttu on, että päätalon olohuoneen seinällä on neljä valtavan kokoista seinäryijyä (seinävaatetta?) jotka on tehty 1500-luvulla jollekin ranskalaiselle kuninkaalliselle, Hearst on joskus myöhemmin ostanut ne ja alkuperäiset ovat siis Kaliforniassa San Simeonin kylässä Hearst Castlessa ja kopiot Louvressa! What!

Viikko 20

Puolessa välissä ollaan.

Vauva potkii!!

Tässä on ollut yön tunteina hyvää aikaa päivittää tänne blogiin viimeaikaisia tapahtumia kun ei oikein uni maistu. Tai maistuisi, mutta joku pitää bileitä mun mahassa :) Olen kovasti odotellut vauvan ensimmäisiä potkuja että tietäisin kaverin varmasti olevan hengissä ja että tämä raskaus alkaisi tuntumaan enemmän todelliselta. Juttelin mahalle eilen illalla, että nyt pitäisi vetää pari kunnon potkua, että tiedetään siellä kaiken olevan kunnossa. Näyttää tulevan kuuliainen lapsi kun totteli heti. No mitä nyt muutaman tunnin viiveellä, mutta pitihän sitä kerätä voimia. Kolmelta yöllä heräsin kunnon rymistelyyn :) En ensin tajunnut mitä tapahtuu. Maha tuntui jotenkin vaan tosi aralta ja ihmeelliseltä. Kun aloin oikein kuulostelemaan tilannetta, tajusin että vauva siellä rymyää ja oikein kunnolla! Olin tikkana hereillä! Piti herättää Juhokin, mutta ikävä kyllä iskut eivät tunnu vielä ulos asti. Nyt bileitä on kestänyt kolmisen tuntia eikä vielä ainakaan ole meno hyytynyt. Taitaa tulla yöihminen.

Äly hoi

Paluu arkeen romanttisen viikonlopun jälkeen oli raskas. Päätin reippaana tyttönä lähteä keskustaan hoitamaan asioita ja päätin vielä kävellä kun oli niin kiva ilma. Ensimmäinen etappi oli passikuvaamo, tarvitsen uuden passin kun vaihtui sukunimi. Siellä pieni aasialainen mies selittää minulle, että häneltä saa Eurooppalaiseen passiin sopivan kokoisia kuvia. Nämä ja nämä ovat mitat, homma hoidossa. Hyvä! Olin tulostanut Suomen lähetystön sivuilta varmuuden vuoksi ohjeet, jossa käy ilmi kuvan koko. Mies katselee tekstiä hetken ja toteaa, että tässä täytyy olla virhe, hän tietää mitkä ovat oikeat mitat. Niinpä niin. Tottakai hän tietää paremmin Suomalaisen passiin tarvittavan kuvan mitat Mountain Viewn keskustan pienessä valokuvaamossa kuin Suomen lähetystön viralliset sivut. Just. Soitin lähetystöön, sain varmistuksen kuvien koosta, selitin asian pienelle miehelle ja luultavasti mulla on nyt sopivan kokoiset kuvat :/

Seuraavaksi pankkiin selvittämään pari epäselvää juttua. Neiti tiskin takana puhuu niin hiljaa, etten saa puolestakaan selvää. Kotiosoitteeseen on jostain syystä ilmestynyt joku lisätieto mistä minulla ei ole mitään hajua eikä hänelläkään. Ihmetellään sitä hetki siinä yhdessä kunnes hän toteaa, että "teille on ilmiselvästi tullut joku virhe kun olette tehneet osoitteenmuutoksen netissä". Tietenkin. Eihän tässä mitään muuta vaihtoehtoa ole, kuin että asiakas on mokannut :/

Viimeisenä helmenä sosiaaliturvatoimistoon. Tähän olen varautunut, koska tämä on paha. Tilanne on se, että minulla ei ole työlupaa, joten en tarvitse käytännössä sotu-korttiani ollenkaan, mutta heille pitäisi kuitenkin kertoa, että nimi on vaihtunut. Soitin toimiston valtakunnalliseen palvelunumeroon jo viime viikolla ja varmistin mitä dokumentteja tarvitaan, että tämä asia saadaan hoidettua. Siellä kun ollaan tunnetusti hyvin tarkkoja juurikin tästä. Nyt olen hyvillä mielin liikkeellä, koska minullahan on kaikki paperit mukana ja tämä on tällä kertaa vain läpihuutojuttu. Pieni oma kömmähdys sattuu siinä, että olen katsonut kartasta huonosti sijainnin ja olen kävellen liikkeellä. Joten tuli aika paljon pitempi kävelymatka kuin piti, mutta liikunta on hyväksi enkä ala sen lannistaa. Olen varautunut noin tunnin tai ylikin jonotukseen, se on ihan ok. Ihme ja kumma, pääsen tiskille jo puolen tunnin odotuksen jälkeen ja olen todella innoissani. Tämähän toimii kuin rasvattu. Väärin. Pieni aasialainen mies tutkii papereita jonkun aikaa ja ilmoittaa että tästä puuttuu yksi olennainen dokumentti. Mitä!! Viisumi statuksesta pitää olla todiste. Heidän pitää varmistaa, etten ole laittomasti maassa. Jaaha. Kerron ystävällisesti herralle, että olen puhelimitse saanut sellaiset ohjeet että nämä paperit jotka minulla on mukana ovat riittävät nimen vaihtamiseen kun uutta korttia en joka tapauksessa tule saamaan. (On siis kyse vain sukunimen vaihtamisesta heidän tietoihin, ei mistään muusta.) Herra keskeyttää kertomukseni ja ilmoittaa että häntä ei kiinnosta kuka minulle on ohjeistanut ja mitä, tästä puuttuu paperi. Piste. Ei siinä mitään sitte, oikein hauskaa päivän jatkoa vaan herralle ja goodbye :/

Ensimmäinen hääpäivä

Vuosi sitten (21.11.) oli jännittävät paikat. Mahassa murisi valtavasti enkä pystynyt syömään koko päivänä. Kaikki oli niin mahtavan ihmeellistä. Tuo ihana mies menisi minun kanssani naimisiin. Vapaaehtoisesti. Vihkiminen oli todella liikuttava tilaisuus, itketti ihan kauheesti. Vihkimisen jälkeen oli vapautunut tunnelma. Suut korvissa lentokentälle ja Hawaiille viettämään honeymoonia.

Ensimmäisen hääpäivän kunniaksi ei lähdetty Hawaiille, mutta reissuun kuitenkin. Juho oli jo kesällä ilmoittanut, että hän ottaa hoitaakseen tämän ensimmäisen hääpäivän järjestelyt. Mua vähän jännitti, että mitä tuleman pitää ja pystyykö hän pitämään asian salaisuutena loppuun asti. Juho kun ei ole aina ollut kauheen hyvä salaisuuksissa :) Mutta suu pysyi supussa loppuun asti eikä mulla ollut minkäälaista aavistusta mitä tuleman pitää.

Lauantai aamulla kun herättiin, käytiin kävelylenkillä ja sen jälkeen Juho ilmoitti, että mulla on tunti aikaa käydä suihkussa, pakata yön yli tavarat ja laittaa itseni lähtövalmiiksi. Noin tunnin vuoristoisen automatkan jälkeen olimme Pescaderossa ja kävimme siellä lounaalla. Ravintola oli mulle tuntematon, mutta Juho oli käynyt siellä poikien kanssa pyöräreissun yhteydessä ja tiesi tarkalleen mitä tilataan. Todella hyvän artisokkakeiton (Juho inhoaa artisokkaa!!!) ja olallieberry-piirakan jälkeen olin vähintäänkin vaikuttunut. Matka jatkui siitä vielä etelään, Montereyhin. Siellä auto parkkiin eikä mulla ollut vieläkään mitään hajua mitä tapahtuu. Mutta sitten selvisi! Menimme purjehtimaan. Vähän ajattelin, että mitenköhän merellä pärjää tähän aikaan vuodesta, että tullaanko takaisin jääkalikoina. Mutta Juho oli käskenyt pakata lämpimästi vaatteita ja pipon yms. joten olin suht hyvin varautunut. Eikä siellä ollut ihan niin kylmä kuin ajattelin. Takaisin tullessa alkoi meri vaan olemaan sen verran levoton, että meinattiin kastua. Mutta oli mahtava auringonlasku! Juhon alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti jäädä purjeveneeseen yöksi, mutta se ei yllättäen ollutkaan mahdollsita. Pieni mutka matkaan, mutta me ei vähästä hätkähdetä ja varattiin huone hotellista. Löydettiinkin erittäin idyllinen espanjalaistyylinen Casa Munras, jossa tuli hyvät unet. Vielä ennen unia käytiin kuitenkin romanttisella illallisella, tietenkin :) Seuraavana päivänä ihmeteltiin Montereyta ennen kotiin paluuta. Aivan mahtava viikonloppu!! Kiitos pupu!

Kotona olemisen sietämätön ahdistus

Mulla on jotenkin ihan takki tyhjä. Olen koko ajan ihan kauheen väsynyt enkä jaksa tehdä mitään, eikä oikein huvitakaan mikään. Kymmenen tunnin yöunien jälkeenkin on vielä todella vaikea nousta sängystä. Nukkuisin vaan ihan koko ajan. Ja vaikka nousisinkin ajoissa kestää päivän käyntiin laittaminen uskomattoman kauan. En ole koskaan ollut aamuihminen ja nyt vielä vähemmän. Pari tuntia aamiaisen syöntiin, aamutoimiin ja muuten vaan ihmettelyyn menee ihan helposti. Ehkä raskaus ei vaan sovi kaikille. Tai sitte olen muuten vaan masentunut.

Allenin Sami on täällä meillä kylässä ja se on onneksi tervetullutta piristystä. Tällä hetkellä hän on kaverinsa luona Fresnossa käymässä mutta tulee taas illalla takaisin. Ja Tuomolan Katja on myös täällä päin. Hän on työmatkalla ja asustaa San Franciscon keskustassa. Mutta ehditään toivottavasti näkemään edes muutamana päivänä hiukan.

Kaipaan todella töihin. Ihan mihin vaan töihin. Ei tämä kotirouvan homma vaan ole mua varten. Keksin kyllä tekemistä, ei se siitä ole kiinni, mutta kaipaan jotain älyllistä haastetta ja muiden ihmisten kanssa tekemistä. Menisin vaikka kaupan kassalle, jos vaan voisin. Mutta kun ei ole työlupaa. Jos Juho olisi millä tahansa muulla työlupastatuksella kuin H1B:lla, saisi myös puoliso tehdä töitä. Mutta just sitte tää meidän tilanne ei salli sitä. Kuinka tyhmää se on, että puoliso pakotetaan olemaan kotona? Kai se nyt olisi kaikille osapuolille parempi, jos minäkin pääsisin töihin. Minä olisin tyytyväisempi, sitä kautta mieskin olisi tyytyväisempi, sitä kautta miehen työnantajakin olisi tyytyväisempi ja kaiken kukkuraksi valtio saisi verotuloja.

Lääkärissä

Tänään käytiin lääkärillä ja niin toivottiin, että saatais tietää vauvan sukupuoli. Mutta ei. Hänellä oli niin jalat ristissä ettei vaan vahingossakaan päästy kurkkaamaan. Että oisko siellä sittenkin tyttö kun on noin kainovieno :) Muuten kaikki kunnossa. Vauva näytti todella liikkikseltä ja sydänäänet kuulostivat vahvoilta. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta kun kuultiin ne. Tähän asti ollaan nähty vauva ultrassa, mutta ei vielä kuultu sydänääniä. Nyt sekin on koettu. Kovasti pamppaili :) Niin tosi liikkistä! Muutaman viikon päästä menen erikoisultraan, missä katsotaan vauvan rakenne. Että onko hän kehittynyt niin kuin kuuluukin ja kaikki tarpeelliset asiat kohdallaan. Silloin selviää myös aika varmasti sukupuoli. Joten vielä pitää odotella. Vaikka mitä sen väliä, on vaan hauska arvuutella. Me ollaan niin uteliaita!

Viikko 18

Tällä Raskaalla Vaimolla alkaa olemaan jo todellakin maha. Se jotenkin pullahtaa määrätyin väliajoin oikein urakalla. Maha on mun mielestä ollut suhteellisen saman kokoinen jo jonkun aikaa, mutta tänään aamulla se tuntui kasvaneen ihan valtavasti. Kuva on otettu eilen illalla ja musta tuntuu että todellisuus tänään aamulla onkin jo paljon muuta. Mutta olo mulla on mahtava. Alun turvotus on hävinnyt kokonaan ja jaksan taas käydä spinning tunnilla ja salilla. Se auttaa valtavasti just tohon ilmapallo-oloon. Alussa mulla oli myös aika paljon alavatsa kipuja, mutta nekin ovat hävinneet lähes kokonaan. Kaikki sanookin että toinen kolmannes on raskauden parasta aikaa ja näin näyttää olevan. Alan vihdoin nauttimaan tästä :) Tähän asti olen ihmetellyt että koska se mahtava olo tulee. Se kun tuntuu olevansa kaunis ja onnellinen ja hyvinvoiva. Kyllä mulla oli ainakin ensimmäiset 16 viikkoa aika tuskallista ja epämukavaa. Mutta nyt on paremmin ja odotellaan ensi viikon lääkärikäyntiä innolla, koska luultavasti silloin selviää kumpi siellä on. Olen 99% varma että siellä on poika. Luultavasti jo teini-ikäinen koska minä käyttäydyn ihan kuin teinipoika, olen koko ajan jääkaapilla ihmettelemassä että mitä sitä seuraavaksi söisi.

San Francisco Half Marathon

Juho juoksi sunnuntaina San Francisco Half Marathonin. Ja mä olen siitä todella ylpeä :) Yleensä Juho innostuu helposti kaikesta uudesta ja paneutuu siihen suurella energialla. Mutta sitä kestää hyvin lyhyen aikaa. Tällä kertaa herra teki mitä lupasi ja iso merkkipaalu siitä. Eikä se näyttänyt edes kuolleelta tullessaan maaliin :) Siellä olikin juoksemassa kunnon kaverikööri. Juhon lisäksi Tero-Pekka, hänen vaimonsa Johanna (kolme ja puoli kuukautta lapsen syntymän jälkeen!), ja Juhon työkaverit Mike ja Rob. Kaikki tulivat maaliin hyvinvoivan näköisinä ja iloisina. Reitti oli kuulema ollut todella kaunis kulkien SF:n pohjoisrantaa pitkin ja edestakaisin Golden Gate sillalla. Sillalta on kyllä mahtavat näkymät ja onhan itse siltakin jo nähtävyys. Mutta kaikki valittivat, että ei ole silta koskaan ennen tuntunut niin pitkältä :) Mistäköhän johtui... Mulle oli annettu tärkeä lapsenhoito tehtävä, jonka hoidin ilolla. Pieni Vincent Waldemar on aivan loistotyyppi! Ollaan Juhon kanssa tilattu samanlainen meillekin :) Tämä poika meinaan nukkuu jo lähes taukoamattomat yöunet ja on päivällä itse herra aurinkoinen. Siis aina hyvällä tuulella ja vaan hymyilee. Tollanen myös tänne Mountain Viewn osoitteeseen, kiitos!

Tapahtumia

Olipa taas aktiivinen viikonloppu. Erittäin mukava ja koettiin paljon uutta ja ihmeellistä. San Franciscossa on menossa jazz festivaalit ja Juho oli hankkinut meille liput pariin konserttiin. Ensimmäinen oli perjantaina, Melody Gardot. Todella mielenkiintoinen elämys, erilainen. Melody Gardotilla on ihmeellinen ääni ja sillä hän "leikkii" mahtavasti. Paikka paikoin salissa oli aivan hiiren hiljaista kun yleisö hengitystä pidättäen odotti mitä tuleman pitää, varmistaen ettei jää mistään paitsi. Ihan mieletön ääni! Kaikissa kappaleissa hän ei käyttänyt edes muita instrumentteja kuin ääntään, napsutteli sormiaan ja löi jalalla tahtia. Suosittelen todella jos tulee mahdollisuus mennä katsomaan ja kuulemaan.

Lauantaina osallistuttiin syövän vastaiseen kävelytapahtumaan, Light the Night. Juhon työnantaja Ernst & Young on mukana sponsoroimassa ja heillä oli kova yrityksen sisäinen kilpailu siitä mikä tiimi saa eniten kerättyä rahaa ja kävelijöitä mukaan. Juhon Apple-tiimi voitti! Tietenkin :) Siellä oli paljon ihmisiä joka puolelta, yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Jokaisella oli heliumpallo, jonka sisällä oli valo, ja pallon väri oli määrätty sen mukaan oliko selvinnyt syövästä, oliko mukana tukijana vai oliko kenties menettänyt jonkun henkilön. Liikuttava kulkue San Josen yössä.

Sunnuntaina oli vuorossa aikainen aloitus Halloweeniin, joka on virallisesti vasta ensi viikonloppuna. Mountain Viewn kaupunki järjesti tapahtuman, jossa oli lapsille kaikenmaailman tekemistä ja kulkue mitä hulluimmissa naamiaisasuissa ja illan päätteeksi ulkoilma elokuva. Jaana, Rumi ja lapset olivat meidän kanssa siellä ja lapsilla tuntui olevan todella hauskaa. Kyllä meillä aikuisillakin oli :) Meillä oli piknik eväät mukana, tuolit ja peitot ja oltiin todella hyvin varustauduttu elokuvan katseluun. Paikalle tuli vielä yksi Parkkisten perhetuttu Viivi, joka on vierailulla poikaystävänsä luona Berkeleyssa ja sattui niin hassusti että tämä poikaystävä on meidän jo aiemmin tapaamamme Mikko :) Nähtiin hänet muutama viikko sitte Scandinavian Soccer turnaukseksessa ja oltiin vielä sen jälkeen porukalla syömässä. Todella hassu sattuma :) Maailma on niin pieni.

Syys"myrsky"

Meillä oli täällä tiistaina paha syysmyrsky. Kuulema pahin ikinä tähän aikaan vuodesta. Mulle jäi vähän epäselväksi, että missä se "myrsky" oli. Täällä satoi paljon, mutta suomalaisen mittapuun mukaan se oli sellainen syksyinen sadepäivä. Vettä tuli ajoittain aikalailla, mutta en mä varsinaisesti olisi sanonut sitä myrskyksi. Tai ainakaan meidän kulmilla ei ollut. Olin päivän mittaan akselilla Mountain View - Los Gatos - Palo Alto enkä mä törmännyt myrskyyn missään vaiheessa. Vettä tuli ja tuuli jonkun verran, that's it. Santa Cruz vuorilla oli tullut paikoittain kuulema todella paljon vettä ja tuuli oli ollut melkoinen. Täkäläinen Huomenta Suomi ei mistään muusta koko aamuna puhunutkaan, kuten myös seuraavana päivänä tuhoista. Ongelma täällä on se, että kun vettä ei ole tullut yli puoleen vuoteen, maassa on paljon lehtiä ja muuta moskaa joka vetää viemärit tukkoon välittömästi ja tulee tulvia. Eli vaikka sää ei olisi niin paha kuin miltä se saadaan kuulostamaan, seuraukset ovat pahoja, koska tämä infrastruktuuri ei kestä sitä. Vain yhden vuorokauden mittainen sade saa koko bay arean ihan kaaoksen valtaan. Se on vähän niin kuin Suomessa tulee talvi ja liukkaat kelit joka vuosi yhtä yllätyksenä, niin täällä ensimmäiset rankkasateet saa kaiken pois raiteiltaan. Ja se on kuitenkin vain vettä, mutta liikenne on aivan sekaisin ja onnettomuuksia on yhtä paljon kuin Suomessa ensimmäisten liukkaiden aikaan. Merkillistä.

No, kesä tuli takaisin ainakin muutamaksi päiväksi heti sen jälkeen. Pari viimeistä päivää on ollut taas sopivat 25 astetta lämmintä ja aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta. Mutta varmasti se talvi sieltä tulee meillekin.

Näyttää terveeltä

Meidän vauva vaikuttaa olevan ihan terve ja normaali vauva! Olimme tänään niskapoimun mittauksessa ja tulokset olivat todella loistavat. Mahdollisuus Downin syndroomaan on yhden suhde 4100:aan ja toinen epänormaaliutta mittaava tulos oli yhden suhde 43,000:een Eli molemmat todella pieniä, joka tarkoittaa että vauva on mitä todennäköisimmin täysin terve! Mahtavin uutinen mitä ikinä voi olla! Tietysti vieläkin jotain voi mennä vikaan, mutta ainakaan vauvassa ei ole mitään vikaa.

Mietin tietysti jonkun verran tätä tutkimusta ja mielessä pyöri "mitä jos" -skenaarioita. Mutta toisaalta tänään sinne mennessä olin ihan rauhallinen. Saattoi johtua myös siitä että sinne piti mennä rakko täynnä ja mulla oli kauhea pissahätä :) Hyvä tapa hämätä huolestuneita tulevia vanhempia.

Vauva oli kasvanut todella paljon. Edellisestä ultraäänestä on aikaa neljä viikkoa ja nyt koko oli jo tuplaantunut. Kaveri nukkui siellä kaikessa rauhassa kun aloitettiin kuvaaminen, mutta piti herätellä että saatiin kuvia myös toisista kulmista. Joten minä pyörin siellä tutkimuspöydällä puolelta toiselle ja yskin. Ja niin se pieni ihminen heräsi ja alkoikin riehua oikein kunnolla! Vauva heilui, potki ja sätki minkä ehtisi. Se oli niin mahtavan näköistä!! Aukoi vielä suutaan koko ajan ihan kuin olisi pälättänyt jotain :) Taitaa tulla äitiinsä :) Vauvastahan ei vielä näe onko hän poika vai tyttö, mutta kun me sitä siinä ihmeteltiin niin hoitaja sanoi, että jos hänen pitäisi alkaa arvailemaan, niin hän sanoisi että poika. Olin vähän yllättynyt, koska luulisi ettei tässä maassa varsinkaan kukaan ala arvailemaan vauvan sukupuolta ellei ole aika varma. Joten mulla on nyt entistä enemmän sellainen olo, että poika siellä on. Mutta eihän sitä tiedä... Kumpi tahansa tietenkin saa tulla, mutta on ihan kiva arvuutella. Joka tapauksessa me halutaan tietää sukupuoli kunhan se selviää.

Olen yrittänyt skannata noita kuvia erikseen, mutta jostain syystä meidän skanneri ei halua tehdä mun kanssa yhteistyötä... Anyways, noi ensimmäiset kaksi kuvaa on vähän epäselvät, ensimmäisessä on vain pää ja toisessa pää ja keskivartalo. Noi kaksi viimeistä on mun mielestä megaliikkikset, ensin hänellä on jalat koukussa ja sitte ponkaisee suoraksi.

Yhtä ja toista

Serkkuni Anu on ollut täällä vieraanamme melkein viikon verran. Hän on ollut reissussa jo kohta kuukauden päivät on tehnyt todella mahtavan reissun. Ensin viikon verran Los Angelesissa ja sen jälkeen kymmenen päivän bussireissu LA - San Diego - Phoenix - Grand Canyon - Las Vegas - Yosemite - San Francisco. Kuulosti todella mielenkiintoiselta ja olivat nähneet ja tehneet vaikka mitä. Nyt ollaan täällä ollessa kierrelty SF:a ja käyty Santa Cruzissa ja Montereyssa. On kyllä ihanaa kun käy vieraita! Muutkin siellä Suomessa, rohkeasti lentoja varaamaan ja tänne kyläilemään.

Viime viikolla mulla oli työhaastattelu. Yllätys yllätys! Tapasin edellisellä viikolla yhdessä eventissä muutamia mielenkiintoisia ihmisiä ja yksi heistä oli laittanut tietoni eteenpäin ja sitte sain meilin, että olisivat kiinnostuneita. Tämä paikka oli Inventory Control Supervisor ja vaikutti mielenkiintoiselta. Ensimmäisen kerran taisi puhelinhaastattelukin mennä suht hyvin. Sain viestin alkuviikosta, että eivät valinneet minua siihen paikkaan, mutta heillä olisi mahdollisesti toinen kiinnostava paikka auki. En ole sieltä mitään kuullut muutamaan päivään, mutta toivotaan parasta. Saan töitä tai en, on mukavaa että joku on kiinnostunut. Se on tietysti Murphyn laki, että nyt kun olen aikalailla vähentänyt töiden hakua ja sopeutunut tilanteeseen että olen kotona koko raskauden ja sen jälkeen vauvan kanssa, saan tietysti töitä :) Hienoahan se olisi ja mielelläni menen töihin.

Raskaus menee ihan mukavasti. Ruoka maistuu ehkä vähän turhankin paljon, mutta kaikki ruoka närästää tällä hetkellä. Se ei ole kauheen kivaa. Voin paksusti ja maha kasvaa. Se pullahti jotenkin tässä ihan just ja nyt on kyllä ihan selvä pömppis :)

Syksy

Syksy on tullut ja kesä jäänyt taakse. Se tulee aina niin yhtäkkiä. Tällä kertaa yhdessä yössä. On ollut todella kuuma viimeiset viikot, todella pitkään itse asiassa. Nyt sen jo tietää, että tuo kuumuus vaan enteilee kylmää syksyä. Se tulee aina kuitenkin niin yllätyksenä. Ensin on 36 astetta ja ylikin ja nyt vain parikymmentä. Se tuntuu ihan kamalan kylmältä. Suomessa parikymmentä on vielä kesä, mutta täällä se on kylmä. Ja sen päälle vielä todella kova tuuli. Tänään aamulla ei ollut kuin 12 astetta. Meillä on iso tekopuu partsilla ja se on kaatuillut jo moneen kertaan. Eilen oltiin koko päivä pois ja pelkäsin, että se on tuhonnut jotain kaatuessaan. Mutta ei onneksi. Puu ei ole mun suosikki, mutta Juho rakastaa sitä. Olen antanut sille monta jatkoaikaa, mutta jos se vielä kerran kaatuu niin se lähtee. Juho suostui tähän pitkin hampain. Mutta kun se on valtava! Ja joku kerta sattuu vielä jotain. Tulee ikkuna sisälle tai jotain.

Syksy toi tullessaan myös Juhon työt. Tänään aamulla uunituore tilintarkastaja lähti ensimmäisen kerran töihin. Vähän ehkä jännitti :) Ja onhan tämä suuri päivä. Entinen elämä on taakse jäänyt ja nyt alkaa ihan uusi vaihe elämässä. Uuden liituraitahousut jalassa ja uusi kauluspaita kravatilla hiottuna Juho näytti todella komealta lähtiessään :)

Reippailemassa

Ollaan todella tyytyväisiä meidän uuden kodin sijaintiin. Meillä on todella mahtavat ulkoilumaastot ihan vieressä! Talon päädyssä on iso yleinen puisto, jonka toiselta laidalta lähtee pitkä ulkoilureitti. Ei liikennevaloja eikä risteyksiä, reitti menee aina joko yli tai ali teiden. Toiseen suuntaan se menee toiselle puolelle Mountain Viewtä ja toiseen suuntaan Bayn rantaa pitkin Palo Altoon asti. Käytiin tänään melkein parin tunnin pyöräretkellä siellä ja lystiä oli. Nyt on ollut niin kuuma, ettei oikein ulkona voi muuta harrastaa kuin pyöräilyä kun siinä tuulee kivasti. Mä huomaan kyllä, että joku painaa mahassa kun ei meinaa millään enää jaksaa samalla tavalla kuin ennen. Vauva on tällä hetkellä noin luumun kokoinen, että ei se kovin paljon paina, mutta jotenkin uuvun todella nopeesti. Onneks mun rakas aviomies oli ottanut yhden energiapatukan mukaan reissuun, niin saatiin vaimo taas kuntoon ja jaksoin polkea kotiin asti :) Ei mulla mielestäni ihan niin huono kunto ole, mutta kai tämä raskaus on jotenkin muuttanut kaiken. Musta tuntuu, että se kömpelyyskin johtuu siitä, että mun keskivartalo on nyt jo muuttunut sen verran, etten oikein ole enää oma itseni. Pitää totutella uuteen vartaloon. Mutta siis urheilla pitäis kyllä vielä pitkään. Muuten musta tulee tätä vauhtia valaan kokoinen hyvinkin pian!

Voi kömpelyys

Musta on tullut ihan kamalan kömpelö tässä lähiaikoina. Tilanne tällä hetkellä se että kaksi sormea paketissa ja yksi rikottu viinilasi. Ensimmäinen haava tuli imuroidessa peukaloon. Imuroin reippaana tyttönä täällä kotona ennen vieraiden tuloa ja viskoin imurin putkea sängyn alle oikein urakalla. Yhtäkkiä viiltävä kipu peukussa ja verta solkenaan. Joku tai jokin, en tiedä mikä, terävä zydeemi sängyn kehikossa leikkasi aimo palan peukun yläpinnasta. Onneksi lihaviipale jäi roikkumaan että sain sen painettua takaisin paikoilleen ja eiku puristusside sormen ympärille. Samana iltana rikoin yhden viinilasin. Meillä oli muutama kaveri kylässä ja joivat viiniä. Mun teki myös mieli viiniä, mutta kun en tässä tilassa sellaista voi juoda, niin kaadoin itselleni limua viinilasiin. Että jotenkin tulisi juhlallinen olo. Noin kolmen sekunnin päästä se viinilasi oli pirstaleina lattialla ja mä suhteellisen kastunut juomasta. Kolmas ja viimeinen haaveri toistaiseksi tapahtui tänään. Juhon tuleva työkaveri ja hänen vaimonsa olivat meillä kylässä ja tarjosin jäätelökakkua. Kakku oli suuri joten leikkasin sen puoliksi ja laitoin toisen puoleen takaisin pakastimeen. Kun yritin siirtää syötäväksi tarkoitettua osaa lautaselle vedin itseäni upouudella, erittäin terävällä vietsellä nimettömään. Ja taas tulee verta. Nyt mulla on sormet täynnä tuppoja ja erittäin voittaja olo. Laitan kyllä raskauden piikkiin.

Jalkapalloa Skandinaaviseen tyyliin

Sunnuntai meni jalkapallon merkeissä. North Baylla järjestettiin Scandinavian Soccer Cup, jossa pelasi Suomen lisäksi, Ruotsin, Norjan ja Tanskan joukkueet. Norja voitti, Ruotsi oli toinen, Tanska kolmas ja kuinka ollakkaan Suomi oli neljäs. Norjalaiset ja ruotsalaiset olivat erittäin hyvin valmistautuneet ja niillä oli monta varapelaajaa, kuten myös suuret kannustusjoukot. Tanska oli myös suht hyvissä asemissa, mutta pelannut juuri pelin ennen Suomea vastaan, joten olivat todella väsyneitä. Mutta tekivät silti maalin. Samaa ei voinut sanoa hyvin levänneistä Suomi-pojista. Pieni otanta näistä kansallisuuksista kertoi siis suhteellisen hyvin mikä on meininki muutenkin vastaavissa kisoissa :) Suomen juokkueella oli tasan kaksi vaihtopelaajaa ja ehkä muutama harjoituskerta takana. Juho oli yksi pelaajista, mutta ei saanut mitään tietoa mistään harjoituksista, joten meni kylmiltään. Onneksi hänellä on sentään 13 vuoden kokemus. Kannustusjoukut olivat suunnilleen minä ja yksi vanhempi mies. Jotta varmistettiin kunnon hikoilu, pojilla oli vielä pitkähihaiset paidat. Lämpöä oli suunnilleen 36 astetta tai jopa enemmän.... Kävi melkein sääliksi. Mulla hiki valui vain kentän reunalla seisteissä.

Nallekarkki

On ollut vähän laihanlaiset kirjoitukset tässä viime aikoina. Johtuen siitä että täällä tapahtuu niin isoja juttuja ettei ole vielä uskallettu paljon ääneen puhua. Eikä oikein ole kielenkannat muutakaan keksineet. Mutta nyt kun kaikki on ainakin toistaiseksi hyvin, niin pitää alkaa purkamaan asioita täälläkin. Ja tämä juttu on niin mahtava, etten malta olla puhumatta. Eli meille tulee vauva! Huhtikuussa. Virallisesti laskettuaika on huhtikuun 16. päivä. Käytiin tänään ensimmäisessä ultrassa ja pieni nallekarkin näköinen olio sieltä katteli vastaan. Jotenkin se teki tästä kaikesta ihan hirvittävän todellista. Tähän asti on ollut epätodellinen olo, mutta nyt siis todistettavasti mun mahassa on joku.

Kroppa on läpikäynyt sellaisen myllytyksen että alta pois. En lähde erittelemään yksityiskohtaisesti, mutta viime viikot on ollut sellainen olo, että mä en enää itse hallitse omaa kroppaani yhtään, vaan joku muu. Nyt alkaa kaikki oireet olemaan ohitse ja mun keskivartalo on hyväksynyt ylimääräisen tyypin. Nyt on vaan sellainen euforinen olo :) Me ollaan todella onnellisia!

Ensimmäinen vieras Suomesta

Virallisesti ensimmäinen vieras Suomesta meidän uudessa kodissa! Ystäväni Katja tuli keskiviikkona ja viipyy ensi lauantaille asti. Todella mahtavaa nähdä pitkästä aikaa! Tuntuu ihan epätodelliselta. Ihan kuin oltais nähty eilen vaikka siitä on jo vierähtänyt yli vuosi aikaa. Tuntuu, että ollaan jotenkin "väärässä" paikassa kun ollaan täällä Kaliforniassa eikä Suomessa niin kuin yleensä.

Aloitettin Katjan loma päivän reissulla Gilroyn ostostaivaaseen :) Sieltä ei yllättävää kyllä jäänyt ihan niin paljon haaviin kuin yleensä. Poikettiin vielä takaisin tullessa Great Mallilla ja sieltä sitten tulikin muutama ostoskassi mukaan. Tänään oltiin San Franciscossa tekemässä 49-mile drive, joka on ehdoton must ainakin ensikertalaiselle. Koko päivä siinä vierähti kaupunkia ihmetellessä. Keli suosi meitä todella, aivan mahtava aurinkoinen päivä. (Viime lauantaina käytiin illallisella SF:ssa ja siellä oli kylmää ja sumuista.) Huomenna on tarkoitus mennä katsastamaan Mountain Viewn katumarkkinat ja illalla minä ja Juho menemme yhden opiskelukaverini häihin. Saa nähdä millainen kokemus. Sunnuntaina nähtävästi huvipuistoon pyörimään ja syömään mahan täydeltä herkkuja.

Carmelissa

Meillä oli mahtava päiväreissu tänään Carmeliin. Ajeltiin Santa Cruziin ensin vuorten yli ja syötiin siellä lounas vakkari panimoravintolassa. Tällä kertaa ruoka ei ollut ihan niin taivaallista kuin yleensä, joten seuraavalla kerralla kokeillaan jotain muuta. Lähdettiin sieltä suht sokkona ajelemaan Carmeliin ja löydettiin ihan Santa Cruzin kupeesta todella idyllinen (siis vielä idyllisempi kuin SC) pieni beach kaupunki nimeltään Capitola. Ihana! Pieniä ravintoloita ja kauppoja ihan vieri vieressä upealla rantakadulla. Nyt ajeltiin vain läpi, mutta seuraavalla kerralla mennä sinne viettämään rantapäivää.

Juuri ennen Carmelia on Pebble Beach, jossa on turistinähtävyys 17-mile drive. Se on omalla autolla tehtävä kierros, portilla maksetaan sisäänpääsy ja saadaan alueen kartta ja lista nähtävyyksistä. Se oli mielenkiintoinen, nähtiin muun muuassa 250 vuotta vanha sypressi. Ja aivan mielettömät maisemat! Käytiin kastelemassa varpaat Tyynessa Valtameressä (todella kylmää vettä) ja Juho tietenkin kastui "vahingossa" nivusiin asti. Eikun shortsit auton takaikkunasta ulos roikkumaan ja kuivumaan. Aika nopeesti ne itse asiassa kuivuikin :) Alueella on mielettömiä golf resortteja ja vielä mahtavampia asuintaloja. Jotkut köyhät parat joutuu sielläkin asumaan. Suuret portit ja aidat julkisivuna ja ihan järkyttävän kokoisia kartanoita.

Oli tosi kiva päivä, vaikka todella kuuma. Jossain kohtaa matkaa auton mittari näytti yli 40 astetta. Nytkin täällä kotona on vielä melkein 30 astetta ja kello on jo yli kymmenen illalla. Nukkumisesta ei taida tulla mitään.

Kyläilyä

Jaana, Rumi ja lapset olivat eilen meillä ensimmäisen kerran kylässä. Lapset on muuttuneet kesän aikana, varsinkin Toivo. Siitä on tullut jotenkin paljon iloisempi ja on kaveri henkisesti kasvanut aika lailla. Oli tosi kivaa nähdä heitä. Jamillan yläetuhampaat on vihdoin kesän aikana tulleet esille. (Ensimmäinen asia mitä hän lentokentällä mulle näytti kun oltiin heitä vastassa :) ) Kauan niitä jo odoteltiinkin. Muistaakseni ne lähtivät jo joskus talvella eikä niitä kuulunut ollenkaan. Ja mahtavat hampaat sieltä on tulossa :) Jamilla luki Aku Ankkaa melkein koko ajan täällä ollessa kun kesän aikana on tullut vaikka kuinka monta ja kaikki neidillä lukematta. Toivo hassutteli ja nauroi koko ajan. Oli mahtavaa nähdä pieni mies niin hyvällä tuulella. Hän sanoi, ettei kiukuttele enää juuri ollenkaan, paitsi pikkuisen kun on väsynyt :) Liikkis.

Leppoisaa oloa

Täällä me eletään uudessa kodissa kuin ellun kanat :) Kyllä on mukavaa. Tavarat on löytäneet paikkansa ja elämä alkaa rullaamaan ihan rutiinilla. Vaikka rutiini on täysin poissa kun ollaan molemmat niin sanotusti "lomalla." Siis kumpikaan ei käytännössä kokopäiväisesti lomaile, mutta ollaan kuintekin aika paljon yhdessä kotona. Mulla on edelleen kaksi osa-aikatyötä ja Juho käy tutoroimassa. Mutta ihan leppoisaa eloa. Laitetaan kotia kuntoon, tehdään ruokaa ja ulkoillaan. Oikein mukavaa. Ei sitä taas tiedä milloin on tähän mahdollisuus, onko koskaan enää. Juho alkaa näinä päivinä lukemaan tilintarkastuskokeeseen ja työt alkavat syyskuun viimeinen päivä. Siinä kohtaa mulla nähtävästi taas loppuvat työt, koska meidän molempian viisumi status muuttuu. Juho saa "oikean" työluvan ja mun pitää muuttaa oma statukseni puolisoviisumiin, joten menetän oman työlupani. Sitä nyt ei olisi kuin pari kuukautta jäljellä anyway, joten eipä kai tuo haittaa. Voin silti edelleen hakea töitä, joka tapauksessa niiden täytyisi hommata mulle pysyvämpi työlupa ennemmin tai myöhemmin.

Muuttoa, muuttoa, muuttoa

Miten voi kahdella ihmisellä on näin hirveesti kamaa?? Me ollaan kannettu pahvilaatikoita ja kaikenmaailman sässynäpusseja jo niin monta päivää, että alkaa hieman jurppimaan tämä muuttohomma. Oma koti kullan kallis, ei siitä pääse mihinkään, mutta nähtävästi vaan ollaan molemmat hieman "keräilijöitä" kun tuntuu tavaraa riittävän. Pitää aloittaa rankan puoleinen karsinta kunhan tästä vähän rauhottuu. Siis kyllähän täällä jo alkaa näyttämään ihan kodilta, mutta jotenkin tuntuu että kaappitilaa ei vaan ole tarpeeksi. Meitä on kaksi ja meillä on kolmio! Hirveetä kulutusjuhlaa sanon vaan.

Mutta ollaan me onnellisia :) Eilen Juho grillasi todella mahtavat pihvit ja syötiin kynttilän valossa meidän upouudella parvekkeella. Oli ihanan romanttista. Mulla on kyllä oikein reipas mies. Hyvän ruuanlaittotaitonsa lisäksi se on handyman. Asentanut meille sellaiset televisiolaitteet, että alta pois. Pystymme katsomaan netin kautta jopa Suomen televisiota omasta telkkarista. Kyllä teknologia on ihmeellistä. Kympin Uutiset tulee niin kuin istuisi vanhassa Leppävaaran kodissa :) Tässä uudessa kodissa on muutenkin vähän Lepuskin tuntua, koska olohuone - keittiö yhdistelmä on samantyylinen. Olohuone vaan melkein puolet suurempi. Ja kaikkein parasta: suoraan parvekkeen edessä kasvaa valtava riippakoivu!! Mikä sen suomalaisempaa :)

Uusia Kuvia

Pari uutta albumia on lisätty kuviin!!!

Uusi osoite

Ollaan muutettu pitkään ja hartaasti. Selkä ihan romuna ja muutama iho-osuma myös saldona. Eihän sitä ilman muutamaa taisteluhaavaa tästäkään hommasta selvitty, mutta nyt on suht kaikki kamat uudessa kodissa. Lukuunottamatta vaatteita yms mitä meillä on vielä täällä Glenwoodilla. Uusi koti on hävityksen vallassa vielä ja toistaiseksi yöt nukutaan vanhassa kodissa. Mutta tämän viikon aikana olisi tarkoitus saada kaikki paikalleen ja viikonloppuna viimeistään nukkua uudessa sängyssä. Koskenvoilta ostamamme huonekalut ovat ehkä hieman ylimitoitettuja meille, mutta yritetään soveltaa. Jos näyttää siltä, että tulee liian ahdasta pitää muutamasta huonekalusta luopua. Mutta hyvä siitä tulee :) Me oltiin ihan mielettömän reippaita! Minä ja Juho muutettin kaikki kamat ihan kaksin! Parina päivänä pahvilaatikko kamaa ja pienempiä huonekaluja, ja maanantaina vuokrattiin pieni kuorma-auto, jolla vietiin isommat. Kaikki saatiin sisälle! Sohvan kanssa piti tehdä pari ylimääräistä mutkaa, koska meidän ulko-ovi on vähän ahtaassa paikassa. Siis ei muuten ahtaassa, mutta kolmen istuttavan sohvan sisään viemiseen hieman liian ahtaassa.

Meidän uusi osoite on:

640 Taylor Court #510

Mountain View, CA

94043 USA

Tervetuloa!! Nyt niitä lentoja tilaamaan!!

Ensin koti, sitten auto

No nyt on sitte Parkkisilla autokin! Me ollaan nopeita käänteissä ja päätöksissä jos sille päälle satutaan. Eilen sattui todella hyvä autodiili kohalle ja me otettiin se. Vuoden 1999 Jeep Crand Cherokee, todella hyvässä kunnossa ja todella halpa. Pakko se oli ostaa. Meitä ennen siellä oli ollut katsomassa vain yksi ja se ei ollut ottanut autoa koska siinä ei ollut nahkapenkkejä. Mutta muuten näytti olevan hyvä diili muittenkin mielestä, koska omistajan puhelin soi taukoamatta kun olimme koeajolla ja teimme papereita. Hän tajusi itsekin että oli laittanut autolle ihan liian alhaisen hinnan, mutta oli ihan hyväntuulinen ja mielissään, että auto menee "hyvään kotiin". Niin me sitte lähettiin uudella autolla :) Ilta menikin siinä sitte ajellessa ja ihmetellessä, että miten tässä näin kävi :) Kohta lähdetään tekemään vuokrapapereita meidän uudesta kodista, taidetaan lähteä tolla meidän uudella autolla :)

Kodin etsintä on loppunut!

Parkkisilla on nyt oma koti! Vihdoin ja viimein löytyi täydellinen! Ja kuten edellisessä kodin etsintä viestissä vähän arvelinkin, niin mieli muuttui vielä. Eli kävimme maanantaina katsomassa sitä edellistä "todella hyvää", mutta se ei ollutkaan ihan niin hyvä sisältä kuin luulimme. Jätimme silti hakemuksen, koska se oli hyvällä paikalla ja suht hyvä. Meille jäi siitä kuitenkin hieman kummallinen olo ja jatkoimme etsimistä. Ja tänään löytyi Täydellinen!! Se on myös Mountain Viewssä, paremmalla alueella, paremmassa kompleksissa, paremmassa kunnossa, isompi ja vain vähän kalliimpi. Kaikenkaikkiaan paljon parempi diili. Käytiin katsomassa sitä aamupäivällä ja kummastakin se tuntui heti kodilta. Asuntoa näyttämässä ollut site manageri oli tosi kiva ja sanoi, että hän pitää meistä :) Täytettiin liput ja laput ja hän sanoi hoitavansa asian samantien ja ilmoittavansa meille vielä tänään miten kävi. Ja nyt se soitti, että asia kunnossa, milloin haluatte muuttaa!!! Jippiii!!!!!!! Mahtavaa!!!!!! Elämä hymyilee :) Torstaina mennään tekemään viralliset paperit, perjantaina loppuu Juholla ihan oikeesti vihdoin ja viimein koulu ja lauantaina juhlitaan tätä kaikkea kiertelemällä autokauppoja :) Tää on niin siistiä!

The Kissa

Kissa nimeltä Kissa asuu meidän kanssa tässä talossa. Olen varmaan joskus ennenkin maininnut hänestä. Todella kummallinen yksilö. Kotieläin joka asuu meidän kanssa, mutta ei todellakaan ole kotieläin. Viimeiseen kymmeneen vuoteen kukaan ei ole saanut koskea häneen. Rumi joskus erittäin harvoin, mutta silloinkin Kissa pitää kyntensä hyvin esillä ja on erittäin tietoinen asiasta ja katselee koko ajan mikä on meininki. Jostain syystä Kissa on ollut hyvinkin kaverillinen mulle koko ajan, johtuen ehkä siitä että olen suurimmaksi osaksi kotona ja näin kesäisin varsinkin minä yleensä annan sille ruokaa. Kissa on kova juttelemaan vaikka koskea ei saakaan. Vaikka toisaalta hän on hyvinkin usein sen oloinenn että nyt pitäis vähän silittää, menee makuulle ja kierittelee edessä kun hänelle juttelee. Mutta jos menet koskemaan tulee korville. Nyt Rumi keksi harjan, jolla häntä voisi silittämisen sijaan harjailla. Tuntuu todennäköisesti suht samalta. Ja Kissa tykkäskin siitä. Kunnes mä tartuin harjan varteen... Istuttiin keittiössä ja aloin "harjailla" kaveria. Ensin kaveri on ihan selkä notkolla ja tykkää tosissaan ja ihan yhtäkkiä kauhea hyökkäys ja sihinä! Meikäläisellä paljaat sääret, joten verta tihkuvia haavoja sekä jaloissa että käsissä. Mikä ihme sille taas tuli? Kissa tulee aina tänne meidän huoneeseen päivisin kertomaan mulle kaikenmaailman juttuja ja jos mä makoilen pihalla, niin se tulee aina ihan siihen viereen makoilemaan ja näyttää just siltä että pliis silitä. Ja nyt kun sen yhden kerran näin tein, harjalla, niin kaveri kävi heti kiinni. Ja vain eilen Kissa tuli oma-aloitteisesti terassilla mun viereen alkoi nuolemaan mun varpaita. Eläimet on eläimiä.

Kodin etsintää osa 2

Nyt ollaan taas kovin muuttamassa Mountain Viewhin. Mieli muuttuu alvariinsa. Tämä asunto on yli sata dollaria vielä sitä Redwood Cityn asuntoa halvempi ja vain 10 minuutin kävelymatkan päässä MV:n keskustasta. Meillä ei ollut mahdollisuutta nähdä asuntoa sisältä tänään, mutta kuvista päätellen se on tosi hyvä. Maanantaina pääsemme katsomaan näyttääkö asunto siltä miltä kuvitellaan. Käytiin katsomassa talo ja asunto ulkopuolelta ja hyvältä näyttää. Kompleksissa on 12 asuntoa ja tämä meidän olisi päädyssä, jossa on iso terassi heti vieressä. Terassi on yhteisessä käytössä toisen asunnon kanssa, mutta sitä ei tällä hetkellä käytä kukaan. Joten omistajan mukaan voimme ihan rauhassa laittaa sinne pöydät ja tuolit ja pitää niin kuin omanamme. Jos naapurit tulevat niin emme tietenkään voi sitä estää, mutta mitä se haittaa, tilaa on sen verran, että kyllä siihen kaksi perhettä mahtuu oleilemaan. Joten nyt ihmetellään ja hehkutellaan tätä sitte maanantaille asti ja katsotaan miten tämä homma etenee. Mieli voi muuttua sataan kertaan vielä tässä välissä, onhan siihen aikaa vielä kokonaiset kolme päivää.

Coldplayn keikalla jälleen

Oltiin eilen katsomassa Coldplayn keikkaa. Se oli ihan mieletön! Olimme katsomassa tämän saman tourin keikkaa noin vuosi sitten ja täytyy sanoa, että oli meno yltynyt. Edellinenkin keikka oli todella hyvä, mutta nyt pistivät kyllä vielä paremmaksi. Mietin, että miten kauan noi artistit oikein ovat tourilla yhtäjaksoisesti... Tämä porukka siis ainakin yli vuoden. Mahtaa olla rankkaa.

Shoreline Amphitheaterissa oli 22,000 ihmistä, loppuunmyyty keikka. Kuten nimi kertoo, lava on montussa ja heti sen edessä on ehkä parisenkymmentä penkkirivä ja valtava nurmikkorinne se takana. Meillä oli paikat siellä ja retkituolit mukana ja kaikkee. Aurinko paistoi vielä kun tulimme paikalle, mutta heti laskun jälkeen alkoivat pojat soittaa. Siellä oli mahtava tunnelma! Ensimmäinen kokemani konsertti, jossa käytetään hyväksi jokaisen taskusta löytyvää kännykkää. Koska oli kerran pimeää, niin Chris Martinin johtaessa koko 22,000 päinen yleisö teki aaltoja nostamalla kätensä kuten normaalistikin aaltoja tehdessä, mutta jokaisella oli puhelin kädessä ja siinä valo. Se oli todella hieno!! Aalto kiersi monta kertaa ja ihmiset hurrasivat :) Kyllä noinkin ison kansan saa yhtenäiseksi kun on joku kiva niksi.

Kello oli jo melkein puoliyö ennen kuin päästiin takaisin autolle ja sieltä kauheasta ruuhkasta jonnekin tielle. (Vaikka Juho löysikin todella hyvän oikoreitin.) Mä menin taas yöllä kolmeksi töihin, joten samoilla silmillä vaan. Ruokaa ja kahvia niin eiköhän se siitä. Kun vihdoin tulin aamulla kahdeksan maissa kotiin, niin sänky tuntui todella taivaalliselta! Nukuinkin sitte koko päivän, puoli kolmeen asti. Tässä mun osa-aikatyössä ei ole mitään muuta vikaa kuin aivan kauheat työajat. Maanantait ja tiistait menee ihan hukkaan, kun olen zombie enkä oikein pysty tekemään mitään hyödyllistä.

Muuten tässä ei ole enää tekemisen puutetta. Olen saanut tehtäväkseni kaksi isohkoa vapaaehtoistyötä liittyen eri logistiikka alan organisaatioihin. Tulee todennäköisesti vähän ehkä kiirekin jossain vaiheessa, mutta ei haittaa. Kiva kun on tekemistä. Ja toisesta noista hommista voin saada vielä muutaman roposenkin jos hyvin käy :)

Kodin etsintää

Nyt alkaa vihdoin olemaan liikuttavan liki omaan kotiin muuttaminen. Käytiin viikonlopun aikana katsomassa noin kymmenkunta asuntoa ja mieli muuttui päivän mukaan. Launtaina oltiin täysillä muuttamassa Mountain Viewhin, mutta sunnuntaina suunta olikin Redwood City. MV:ssä oli todella hyvällä paikalla kahden makuuhuoneen asunto isossa kompleksissa, jossa olisi todella hyviä harrastusmahdollisuuksia sekä ihan kotipihassa että myös pienen matkan päässä. Siitä olisi ollut vain noin kortteli CalTrain asemalle ja pari korttelia MV:n keskustaan, joka on ihan kunnon kokoinen. Paljon kauppoja ja ravintoloita ja muuta kivaa. Mutta ongelma oli siinä ettei päästy näkemään asuntoa kun se vapautuu vasta sitten kun pitäisi jo muuttaa. Eli olisi pitänyt päättää vain paperilla olevan pohjapiirustuksen mukaan. Ja eihän kotia oikein niin voi valita. Lupasivat kyllä, että jos päätämme sen ottaa ja toteamme muuttovaiheessa, ettei tämä olekaan hyvä niin saisimme kaikki rahat takaisin. Mutta se tarkoittaisi sitä, että joutuisimme aloittamaan asunnon etsimisen alusta.

Sunnuntaina käytiin katsomassa lisää asuntoja ja Redwood Citystä löytyi todella kiva. Pari sataa halvempi kuin edellinen, suht iso kahden makkarin asunto. Naapurusto ei ole mikään ylellinen, muttei huonokaan. Ihan tavallisia keskituloisia työläisiä. Ja sitähän me itsekin ollaan. Talo oli parhaat päivänsä nähnyt joskus vuosikymmeniä sitten, mutta jotenkin aika liikkis. Ja asunto itse oli todella siisti ja kiva. Mulle tuli heti kotoinen olo siellä. Siitä ollaan nyt jätetty hakemus ja varmaan loppuviikolla selviää saadaanko se. Musta tuntuu, että vuokranantaja piti meistä :)

Kotirouvana

No en sitte saanut sitäkään hommaa. Vaikka haastattelu oli samaan firmaan, jossa jo teen osa-aikatyötä, niin tää haastattelija kysyi multa ensimmäiseksi, että miksi teen sellaista "koiran hommaa" tällä koulutuksella. Tietenkään hän ei käyttänyt noita sanoja, mutta asia tuli hyvinkin selväksi. Eikä tämä toinenkaan homma, johon hän minua haastatteli, ole mitenkään kovin ylätason homma, joten hänellä oli kaiketi alusta alkaen vähän ennakkoluuloja mun suhteen. Että miten korkeasti koulutettu ihminen edes hakee sellasta paikkaa. Mutta kun mä haluisin vaan jonkun työn! Ihan sama mitä! Miten ei pääse töihin vaikka olisi valmis tekemään ihan mitä vaan ja aloittamaan vaikka kuinka alusta?? Alkaa olemaan toi työnhakumotivaatio aikalailla olemattomissa. Taidan keskittyä vaan tähän desperate housewifen rooliin ihan kokopäiväisesti. Miten se on edes mahdollista, että tällä koulutuksella en saa yhtään mitään kunnollista työtä?? Ehkä menen lähimpään Traders Joehin (ruokakauppa) ja kysyn jotain kassahommaa tai jotain. Mutta nekin sanoo, että kiitos mutta ei kiitos kumminkin.

No, on sentään jotain kivaakin. Me ollaan oltu tämä viikko koiravahteja ja se on ollut tosi mukavaa. Ehkä jopa pieni koirakuume puraissut. Eilen käytiin parin tunnin haikkaus reissulla, mutta Jerry ei olekaan ihan niin hyvässä kunnossa kuin me ja oli aika väsynyt. Mä en kyllä oikein tiedä kuinka vanha koira Jerry on, mutta ei mikään nuori poika kuitenkaan. Mutta on se suloinen! Seuraa mua joka puolelle ja rapsuttaa pitäisi koko ajan :) Kohta lähdetään taas samoilemaan jonnekin, mutta tällä kertaa ei ihan niin jyrkkään maastoon kuin eilen.

Piristystä

Joku sentään arvostaa tekemääni työtä ja huomioi sen :) Ilo se on pienikin ilo! Piristystä päivään on tähän mennessä tullut jo kahdesta eri syystä (ja on vasta puolipäivä). Olin yön töissä Netflixillä ja esimieheni ilmoitti, että siirtävät minut Netflixin työntekijäksi koska teen työni todella nopeasti ja laatu on erinomaista. (Olen tähän asti ollut työnvälitystoimiston kautta heillä töissä ja saanut sitä kautta palkkani.) Ja kun tulin kotiin, sain Netflixiltä vielä puhelun, jossa halusivat haastatella minua toiseen hommaan!! Hain perjantaina tätä paikkaa ja nyt jo soittivat :) Todella nopeaa toimintaa. Tämä homma olisi kuin mulle tehty: Procurement Representative eli vähän niin kuin osto-osaston assari. Siis täydellinen! Mähän olen jo ennestään superassari ja nyt mulla on vielä koulutus varastoinnin, ostamisen ja kaikkeen siihen liittyvän osalta. Saa taas nähdä kuinka käy, mutta toivon tietenkin taas parasta. Keskiviikkona on puhelin haastattelu ja katsotaan sitte mitä sen jälkeen. Kyllä sitä vaan aina jaksaa innostua, vaikka kuinka on tullut kieltäviä vastauksia aikaisemmin. Mitäs jos tämä nyt ois sitte SE!?

Muuttopuuhissa

Lauantaina oli varmasti kuumin päivä tähän mennessä, about neljäkymmentä astetta. Todella helle. Hiki valui pelkästään seisoessa. Ja meilläpä olikin oikein puuhapäivä, joten hikeä valuikin sitte vähän enemmän. Lääkäriystävämme Koskenvuot lähtivät kahden vuoden pestinsä jälkeen takaisin Suomeen ja olimme tyhjentämässä heidän taloaan. Teimme erittäin hyvän diilin heidän kanssaan ja käytännössä katsoen ostimme heiltä kaiken mahdollisen. Mutta koska meillä ei ole vielä omaa kotia, mihin olisimme huonekalut vieneet, vuokrasimme pariksi kuukaudeksi varastotilan ja se täytettiin siis lauantaina. Tila on juurikin oikean kokoinen, yhtään enempää ei olisi mahtunut. Yksi tekopuu jouduttiin ottamaan nykyisen asuintalomme pihalle kun ei enää mahtunut. Meille tuli vielä kaikenkukkuraksi sen verran hoppu siellä varastolla, että juoksimme se muovipuu kainalossa kolme minuuttia vaille seitsemän pitkin suuren varaston käytäviä ja sieltä ulos, kun seiskalta menee hälärit päälle. Ja se olisi tullut todella kalliiksi. Mutta ehdittiin kuin ehdittiikin ulos ajoissa :)

Mahtavaa, että nyt meillä on kaikki tarpeellinen omaa kotia odottamassa, mutta se tarkoitti myös sitä, että piti hyvistä ystävistä luopua. Koskenvuot ovat tulleet tässä parin vuoden aikana meille tärkeiksi ja oli erittäin inhottavaan sanoa heille hyvästit. Koska me tyhjensimme heidän kotinsa, oli vähintäänkin kohtuullista, että viettivät viimeisen yön täällä meillä. Rumi teki ehkä parasta lammas-currya ikinä ja saunottiin. Sunnuntaina ehdittiin vielä isolla porukalla aamupalalle, oleilla poolilla ja kahvitella. Lentokentällä oli haikea tunnelma.

Santa Cruzissa

Vietettin mahtava päivä tänään Santa Cruzissa. Se on kyllä aina yhtä kiva paikka käydä. Ja aina suunnitellaan viikonlopun beach reissua sinne. Ikävä kyllä vielä ei olla koskaan sitä toteutettu, mutta ehkä joskus. Se on sellainen pieni idyllinen surffikaupunki. Ihmisillä on erittäin rento tunnelma ja kaikki ovat ystävällisiä. Käytiin syömässä yhdessä panimoravintolassa ja Santa Cruz Warfilla. Se on valtava laituri, johon ajetaan autolla ja ehdottomasti must. Siellä on paljon pieniä putiikkeja ja ravintoloita. Pakollista turistikrääsää on aina pakko ostaa :) Siellä on myös yleensä todella paljon merileijonia ja näin oli nytkin. Tosin niitä ei ollut ihan niin paljon kuin yleensä. Ne on hassuja otuksia. Nytkin niitä makoili yhdellä rampilla parisen kymmentä pitkin ja poikin ja päällekkäin. Muutamia oli myös laiturin alla tukipaalujen päällä. Ihmiset myös kalastaa siellä usein. Yhden miehen saalis oli ämpärillinen makrilleja ja kaksi meritähteä. Toinen tähti oli sellainen "tavis" viiden sakaran tähti, mutta toinen oli valtavan suuri punainen tähti, jolla oli 21 sakaraa. Se oli ihan mieletön! Halkaisijaltaan varmaan puolisen metriä. Mies sanoi, että siitä tulee hieno koriste! Luulen, että jopa Monterey Bayn akvaario olisi ollut kiitollinen sellaisesta ja olisi tähti pysynyt hengissä. Mutta oli se hieno.

Juho ja Martti lähtivät saattamaan Leenaa lentokentälle, hänellä on myöhään lento Bostonin kautta Helsinkiin. Huomenna lähtee Jaana ja lapset, ja myös Martti vaikkakin eri lennoilla. Meitä on ollut täällä talossa kuukauden päivät kuusi aikuista (ja seitsemäskin pari viikkoa samaan aikaan) ja kaksi lasta ja nyt yhtäkkiä taloon jää vain minä, Juho ja Rumi. Tulee todella hiljaista. Ja Rumikin lähtee sitte heinäkuun lopulla.

Juhlat

Lauantaina oli tupa täynnä porukkaa ja juhlittiin jälleen kerran meidän molempien valmistujaisia. Garden partyihin osallistui yli neljäkymmentä vierasta. Lähes kaikki, jotka oli kutsuttu, tulivat. Aloitimme jo aikaisin heti puolen päivän jälkeen, koska Keijo lähti Suomeen neljän lennolla, joten hänen piti lähteä juhlista jo kahden maissa. Mutta juhlat jatkuivat vielä pitkälle sen jälkeen. Grillatttin ja saunottiin. Taisi noita miehiä olla kahdeksan samaan aikaan saunassa :) Ja laulu raikui. Oli naapureilla ihmettelemistä. Ja meidän muutamilla ulkomaalaisilla vierailla. Luultavasti mun amerikkalainen koulukaveri Michael sai kauheimman shokin kun erehtyi menemään mukaan. Raukka parka kertoi olleensa "saunassa" ennenkin, mutta ei tainnut olla ihan sama meininki. Luultavasti hän on käynyt jossain kuntosalin saunassa, jossa täkäläisittäin on about 50-60 astetta eikä siellä saa heittää vettä. Ja siellä ei yleensä olla alasti. No nyt kaveri joutui seitsemän alastoman suomalaisen miehen kanssa pieneen, noin 80-90 asteiseen hikiseen koppiin. Ja kauhea hoilotus kaikenmaailman lauluja armeijan marssilauluista Bohemian Rhapsodyyn... :) Tuli aika vilkkaasti sieltä pois ja näytti siltä, että jonkun sortin trauma ehkä jäi :)

Pyöräretkellä

Oltiin mahtavalla pyöräretkellä torstaina. Minä, Juho, Leena, Martti ja Keijo. Lähdettiin San Franciscon Fisherman's Warfilta ja ajettiin Sausalitoon. Minä omalla pyörälläni, Juho ja Keijo yhdellä tandemilla ja Leena ja Martti toisella tandemilla. Kyllä oli hauskaa! Ajeltiin Marinan rantaa pitkin Golden Gate sillalle ja ylitettiin silta. Näin polkupyörän selässä se oli aikalailla erilaista kuin autosta katsottuna. Aika huimaa. Siellä oli paljon turisteja, joten ylitys meni melkein kävellessä kun oli niin ahdasta. Sillan toisella puolella pysähdyimme näköalapaikalle vähäksi aikaa ja sieltä lasketeltiin alas Sausalitoon. Syötiin lounas ihanassa italialaisessa ravintolassa ja jälkiruoka paikallisessa jäätelöbaarissa. Sausalito on todella idyllinen pieni kylä ihan Bayn rannassa. Mahtavat näkymät San Franciscoon. Siellä kelpaisi kyllä asustella jos olisi vaikka SF:n keskustassa töissä. Tultiin takaisin lautalla, joka kiersi vielä toisessakin satamassa hakemassa lisää kyytiläisiä. Lautta oli aivan ääriään myöten täynnä polkupyöriä ja niiden kuskeja. Pyöränvuokrausfirmat tekee kyllä turistien kanssa hyvät kaupat, ja niitä on vaikka kuinka paljon Fisherman's Warfin alueella. Siis sekä turisteja että pyydyksiä :)

Juhon graduation

Lauantaina oli suuri päivä: Juhon valmistujaisseremoniat Santa Clarassa. Sinne lähdettiin jo kasilta aamulla ja edessä oli pitkä päivä. Tilaisuus kesti reilu pari tuntia ja sen jälkeen oli kaikille piknik. Eli noin kymmenen tuhannen ihmisen festarit käytännössä. Ja hyvät olikin. Kaikilla oli omat pöydät, meillekin oli etukäteen ilmoitettu pöydän numero ja annettu kartta missäpäin pöytä sijaitsee. Ruoka ja juoma oli erinomaisen hyvää, kuten myös mahtava live bändi. Ja niin hienoja bajamajoja en ole nähnyt missään. Ne oli käytännössä katsoen hienoja ravintola toiletteja mihin oli laitettu pyörät alle ja kuskattu sinne. Kyllä kelpas. Siellä me viihdyttiin aika tovi ja sitte kiiruhdettiin Jamilla baletti esitykseen. Ja sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Jamppa on kysellyt lähes joka päivä, että kuka tulee sitä katsomaan. Ja kyllä se olikin hyvä! Kuvia sekä Juhon valmistujaisista että Jamilla esityksestä tulee myöhemmin.

Ja heti kun oltiin saatu pienet ballerinat onniteltua, minä ja Juho jatkettiin seuraaviin juhliin. Me ollaan katsos oikein jetset pariskunta. Mentiin toisten jetset pariskuntien kanssa Palo Altoon nauttimaan illallista ja parantamaan maailmaa. Koskenvuot lähtee jo parin viikon päästä kokonaan takaisin Suomeen ja se on kauheeta. Miten meidän käy kun vähäisetkin ystävät lähtee pois? Jännättiin siinä samalla, että pysyykö vauva vielä Johannan sisällä vai tuleeko illan aikana pois kun toi rouva Alastalo on niin kovin raskaana. Pysyi toistaiseksi, mutta ei luultavasti enää kauaa.

Koko päivä hommaa

Työn etsiminen on todellakin koko päivä homma. Viime viikko meni kauheessa kiireessä kun piti juosta paikasta toiseen itseään myymässä. Sen lisäksi että olin kahtena yönä Netflixillä töissä, olin kahdessa eri job fairissa, yhdessä lecture & dinner & networking tapahtumassa ja yhdessä puolen päivän kokouksessa jopa Sacramentossa asti. On se nyt ihme, ettei missään vaiheessa jää mato koukkuun! Miten ne työnantajat voivatkin katsoa niin kieroon? Ja koko ajan!

APICS on USAn laajuinen Operations Managementin ammattiyhteisö, johon kuuluu tämän alan ammattilaisia joka puolelta. Sertifikaatti, jota suoritan on nimenomaan APICSin kouluttama ja ainakin tässä maassa hyvinkin tunnustettu. Olen ollut perustamassa meidän kouluun Golden Gate University Student Chapteria viime vuoden lopulta lähtien ja toiminut Vice Presidenttinä. Nyt oli vähän aikaa sitte vahdinvaihto ja uudet opiskelijat valittiin vetämään student chapteria. Minä ja kaksi muuta entistä boardin jäsentä jatketaan nyt main chapterin eli Golden Gate Chapterin boardissa. Ja awardeja tuli taas lisää :) Student Chapterin perustamisesta tuli minulle ja muille boardin jäsenille, meitä yhteensä ollut siis kolme, APICSilta Volunteer of the Year award. Että kyllä tässä meriitit kasvaa, mainetta ja kunniaa tulee ovista ja ikkunoista :) (ja siitä huolimatta, tai juuri siitä syystä, olen vieläkin työtön). No joo, mutta siis pitkän alustuksen jälkeen, olin Sacramentossa juurikin tämän organisaation vapaaehtoistyön puitteissa koko länsi/pohjois Amerikan alueen kokouksessa. Ihan hyvä tietää edes tässä vaiheessa mistä oikein on kyse ;) Juho, Leena ja Keijo lähtivät mukaan ja viettivät hauskan päivän Kalifornian pääkaupungissa kun minä istuin sisätiloissa ja edustin.

Työhakemuksia

Viikonloppu on mennyt työhakemuksia kirjoitellessa ja muita projekteja tehdessä. Onneksi on tekemistä. Miestä ei ole paljon näkynyt. Juholla on viimeiset hetket käsillä koulussa ja meno sen mukainen. Sitä näkyy aina vaan suurimmissa käänteissä, muuten istuu koulussa ja tekee töitä. Hyvä niin. Tuleepahan hyvät arvosanat. 

Leena ja Martti ovat edelleen täällä. Martti on ikävä kyllä ollut kipeä jo muutaman päivän, joten hänen aikansa on mennyt enimmäkseen sängyn pohjalla. Leena on viettänyt San Franciscossa museopäiviä ja muuta mukavaa. Huomenna tulee isoisä Keijo, joten meillä on täällä tupa täynnä :) Vain väliaikaisesti, koska kesäkuun loppupuolella talo hiljeneekin koko kesäksi. Jaana ja lapset lähtee Suomeen ja Rumikin lähtee heinäkuussa perässä. Me jäädään tänne talovahdeiksi kun ei päästä Suomeen :( Se on kyllä niin väärin! Hyvin voitais tulla sinne kääntymään ja moikkailemaan tutut kun ei ole tärkeämpääkään tekemistä täällä. Mutta ei kun ei. Vaikka tulee sekin päivä vielä joskus!! 

Mustaa

Eilen oli todella musta päivä. Tänään alkaa näkymään jo joitakin muitakin värejä. Miten ihminen voi olla niin riippuvainen työstä, että masentuu ihan täysin kun ei sitä ole? Onko se hyvä vai paha piirre? Jatkuva pettyminen ottaa koville. Miten tää voi olla edes mahdollista. Toivon tosiaan, että syynä on työlupa kuvioiden kinkkisyys eikä mikään muu. Mulla on erittäin hyvä tutkinto, valmistuin hyvillä arvosanoilla ja sain vielä kovasta uurastuksesta palkinnon. Jos ei se riitä, niin mikä ihme sitte?? 

Pitää vaan mennä eteenpäin, vaikka alkaa olemaan akku aivan tyhjä. Nyt laajennan aluetta ja alan hakemaan myös muualta Kaliforniasta. Eilen laitoin pari hakemusta Los Angelesin alueelle. Siellä on yksi maailman suurimmista satamista, Long Beach, ja näyttäis olevan aikalailla paikkoja auki. En tiedä auttaako yhtään minua, mutta yrittänyttä ei laiteta. Jos tärppää, niin asutaan sitte vaan kahta kotia Juhon kanssa. Ei tässä muukaan auta. Losiin pääsee suht edullisesti ja lento kestää vain tunnin. Katsoin töitä jopa Suomesta, ja siellä olikin pari ihan mielenkiintoista ilmoitusta, mutta se taitaa olla kuitenkin liian kaukana. Ei se kahdella mantereella asuminen ole meille ainakaan tässä vaiheessa realistista. Been there done that, ja se oli aika kauheeta. 

Perseelleen meni

En sitte saanut sitäkään hommaa. Siis en saanut edes työharjoittelupaikkaa. Puhumattakaan oikeasta duunista. Voi! Sanonko mikä! 

Ja seuraava haastattelu

Olin taas haastattelussa. Tällä kertaa kyseessä on kesän mittainen työharjoittelupaikka. Voi kun saisin sen! Vaikka siitä ei makseta juuri mitään, niin aina se kotona olemisen voittaa ja se olisi mahtava kokemus. Oppisin taas paljon uutta ja ei tiedä mitä ovia se avaisi eteenpäin. Haastattelija oli todella mukava ja haastattelukokemus oli oikein miellyttävä. Mutta siitä ei voi päätellä mitään, koska kaikki edellisetkin haastattelut olivat mun mielestä hyviä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Tällä kertaa en ole kovinkaan innoissani asiasta, koska olen kaikkina muina kertoina ollut ja tippunut kovaa ja korkealta. Sanoivat olevansa nopeita päätöksen teossa ja ilmoittavat jo maanantaina. Mutta siitäkään ei voi päätellä mitään, koska täkäläinen "ilmoitamme huomenna" voi tarkoittaa ihan mitä vaan huomisen ja muutaman viikon välillä. Mutta toivottaan parasta jne. 

No nyy se mun äire lähti :( Kolme viikkoa meni todella nopeasti. Kaikkee puhasteltiin. Viime viikolla käytiin Alcatrazissa ja sen päätteeksi käytiin katsomassa San Francisco Giantsien baseball peli. Pojat hävis. Mutta tunnelma oli mahtava ja meillä kivaa. Vaatetta piti olla kyllä aika lailla, koska ilta oli kylmä. Tehtiin myös päivä retki Montereyhin. Ajettiin tästä meiltä ensin Half Moon Bayhin ja sieltä Highway 1:a alas rantaa pitkin. Siellä on NIIN mahtavat maisemat! Tie kiemurtelee ihan aavan meren vieressä. Pysähdyttiin matkalla Santa Cruzissa syömässä kalaa ja moikkaamassa paikalliset merileijonat. Niitä oli paljon taas. Monterey on yksi maan suurimmista meribiologian tutkimuspaikoista. Lahden pohjassa kulkee vedenalainen Grand Canyon ja siellä on paljon kaikenlaisia kaloja ja lintuja. Valaita ja delfiinejä mekin ollaan siellä bongattu. Rannassa on myös suuri akvaario, jossa käytiin ihmettelemässä vedenalaista elämää. Ja siellä todella on jos jonkunlaista eläjää. Joihinkin sai jopa koskea. Täytyy sanoa, että sellainen vetelä merimakkara, vaimikäsenytoli, ei tuntunut kovinkaan miellyttävältä. Mutta taas viisastuttiin. Viikonloppu meni lasten harrastuksia seuratessa. Lauantai aamulla oli Toivon baseball peli ja häntä piti tietysti mennä kannustamaan. Kaveri ei itse oikein jaksanyt keskittyä peliin, vaan haahuili aina pesällä ollessaan ihan jossain muualla. Lämpöä oli noin 35 astetta, joten ei ihme jos ei ihan ollut keskittyminen kymppi. Kyllä noi 5-7 vuotiaan jannut on todella söpöjä! Toiset on ihan kahvilla koko ajan ja toiset ottaa ihan tosissaan :) Ja niillä on ihan viimotten päälle peliasut ja kypärät ja kaikki. Sunnuntaina Palo Altossa oli venäläiset markkinat, jossa Jamillalla oli balettiesitys. (Jamppa on venäläisessä balettikoulussa, that's why.) Siellä oli paljon muitakin kouluja esittämässä ja täytyy sanoa, että kyllä Jamillan porukka oli ehdottomasti paras niistä mitkä me nähtiin. 

Nyt  on siis äiti matkalla Suomeen. Voi kun olisin voinut lähteä sen kanssa! Oli haikea hyvästellä, kun ei yhtään tiedä koska nähdään seuraavan kerran.

Uusia kuvia

löytyy oikealta :)

Juhlahumua

Nyt on juhlittu ja reissattu ja vaikka mitä. Ihanaa kun äiti on täällä. Ensin oli mun palkintoseremoniat ja pidin kuin pidinkin ihan ok puheen. Kiitin koulua ja opettajia, isää ja äitiä ja tietysti maailman ihaninta aviomiestä. Kaikki ovat edesauttaneet että sain koulun päätökseen. Ja vielä hyvillä arvosanoilla. 

Toukokuun ensimmäisenä lauantaina oli sitte vihdoin virallinen  valmistujaisjuhla. Ilma ei ikävä kyllä, ja ihme kyllä, suosinut vaan satoi. Yleensä täällä ei näin myöhään keväällä enää sada, mutta silloin tuli vettä ja oli tuulinen päivä. Tilaisuus oli vanhassa lentotukialuksessa ja alkuperäinen tarkoitus oli että juhla pidetään kannella, mutta siirrettiin sisätiloihin. Ihan ok, vaikka siellä ei vieraat kyllä juurikaan nähneet lavalle. Onneksi olivat laittaneet suuria screenejä joka puolelle, joten niistä vieraat näkivät meidät päivänsankarit. Siellä pidettiin puheita ja jaettiin palkintoja opettajille. Ja tietysti päätapahtuma oli diplomien jako. Siellä juhlahumussa sitte otettiin valokuvia tuttujen ja sukulaisten ja opettajien ja vaikka kenen kanssa. Sieltä tulimne takaisin Menlo Parkiin ja olimme täällä ravintolassa syömässä ja kilistelemässä lisää. Oli todella mahtava päivä. Kova uurastus sai arvoisensa päätösjuhlan. Laitan piakkoin kuvia tänne molemmistä juhlista. 

Äidin kanssa olimme viime viikolla muutaman päivän Las Vegasissa. Siellä oli ihan järkyttävä helle. Joka päivä noin 36 astetta ja aurinko oli todella pistävä. Mutta mahtava paikka. Vaikka toisaalta niin keinotekoinen kuin olla ja voi. Mutta ehkä juuri siksi upea. Oltiin katsomassa kaksi erittäin hienoa showta. Jubilee on perinteinen Las Vegas cabaree, jossa tanssitaan ja lauletaan ja mimmeillä on mahtavia pääkoristeita yms. Hieno. ICE on venäläinen sirkusryhmä, joka tekee perinteisiä sirkustemppuja, mutta kaikki tapahtuu luistimilla. Esiintymislava on jäädytetty ja kaikki luistelee samalla kun tekee mielettömiä temppuja. Täytyy ihmetellä. 

Täytyy myöntää, että kolmantena, ja viimeisenä, päivänä alkoi jo vähän tökkimään se kasino meininki. Jokainen hotelli on tehty niin, että ensimmäisenä sisääntullessa on valtava kasino alue, jossa on hämärä valaistus eikä ikkunoita mihinkään. Ei myöskään kelloja missään, jotta ihmiset vaan pelaisivat ja menettäisivät ajan tajun täysin. Pari päivää siellä on ihan jees, mutta sitte alkaa tulla ahdistus. Pitää päästä pois. Vaikka me käveltiin paljon ulkona kadulla, väkisinkin niihin törmää vähän väliä. 

Viikon juhlinta edessä

Tästä se alkaa, viikon juhlinta. Ja vain minua! Olen päätähti. Siis aina, mutta tällä viikolla varsinkin. Tänään pitää ensin hoitaa velvollisuuksia päivällä opiskelemalla. Mulla on taas koko päivä tutustumista sertifikaatin saloihin. Mutta illalla alkaa valmistumisen juhlinta. Tulevalla viikolla on kolme eri tapahtumaan liittyen mun  valmistumiseen. Tänään partyt San Franciscossa yökerhossa. Vuorossa siis epävirallinen osuus, joka täkäläiseen tapaan hoidetaan alta ensin. Siellä on ruokaa ja juomaa ja luultavasti monia tässä vaiheessa valmistuvia kavereita. Ei kun lilaa luomiin ja menoksi!

Tiistaina tulee äiti tänne pelipaikoille ja torstaina on ensimmäinen virallinen tilaisuus. Koulussa järjestetään cocktail-tilaisuus parhaille mahdollisille eli meikäläisille. Tulen siis saamaan Outstanding Graduate Student Awardin (en väsy tuon kuulemiseen) omalta osastoltani. Jouduin kirjoittamaan itsestäni lyhyen bion, jonka ilmeisesti lukevat kun esittelevät minut. Kiitän siinä paria proffaa ja eilen sain tietää, että toinen heistä esittelee mut. Saa nähdä miten hän hoitaa sen... No, mähän voin pitää siellä vielä Oscareiden vertaisen puheen palkinnon saadessani, että "Thank you Academy..." ja silleen. 

Ja viimeiseksi ensi viikon lauantaina on sitte se varsinainen graduate ceremony. Tilaisuus järjestetään vanhalla lentotukialuksella USS Hornetilla ja valmistuvia oppilaita on tulossa 500. Jokainen tuo 6 vierasta mukanaa, joten meitä on siellä 3500 henkeä. Saattaa olla tiivis tunnelma. Kerron siitä sitte vielä lisää tarkemmin kun juhlat on ohitse. En oikein edes tietä mitä siellä varsinaisesti tapatuu. 

Sekalaisia tapahtumia

Oltiin kolme päivää nettipimennossa ja se oli yllättävän vaikeaa. Miten sitä onkin jäänyt niin koukkuun tähän ihme vekotukseen. Jouduttiin ihan lueskelemaan kirjoja ja lehtiä viikonloppuna :) Launtaina aamupäivällä on taloa edestä ajanut ilmeisesti iso rekka tai kuorma-auto ja vienyt mukanaan meidän kaapelin. Luultavasti itse mitään huomaamatta. Todella ihmeellistä, mutta ei oikein keksitty mitään muutakaan selitystä sille että netti lopetti yhtäkkiä toimimisen ja huomasimme, että meiltä puuttuu yksi johto. Siis kun täällä roikkuu sähkö ym. johdot talosta kadulle pylvääseen, ei mitenkään kätevästi maan alla niin kuin Suomessa. Kaikista muista taloista tulee kaksi johtoa paitsi meille tuli vain yksi. No vihdoin eilen kävi kaapeliukko laittamassa uuden paikalleen ja taas pelittää.

Sunnuntaina oltiin The Killersin keikalla San Josessa. Me Parkkiset, Koskenvuot ja Alastalot. Johanna on erittäin raskaana, mutta siellä se hyppi ja pomppi kuin kuka tahansa fani :) Lämpöä oli ulkonakin about kolkyt ja siellä sisällä varmaan 50-60 astetta ja kosteusprosentti vastasi suomalaista saunaa. Joten olimme hieman kosteita koko porukka. Mutta oikein mahtava keikka.  

Mulla alkaa Netflix yöt vähän painaa. Se on jotenkin niin epäinhimillistä nousta ylös keskellä yötä, kahden jälkeen, ja lähteä töihin. Varsinkin nyt kun tultiin Killersin keikalta, nukuin ehkä pari tuntia. Huomaan, etten ole erityisen hyvä handlaamaan väsymystä. Kun ajelen tuolla pimeässä yössä, olo on kuin olisi humalassa. Ei voi olla kovin terveellistä. Yritän keksiä jotain muuta osa-aikaista hommaa, jos vaikka aamu alkaisi edes muutamaa tuntia myöhemmin. 

Lisää haastatteluja

Maanantai aamulla muutaman tunnin yöunien jälkeen siis työhaastatteluun. Jobi on Production Planner pienessä terveysmehuja valmistavassa firmassa San Franciscossa. Tapasin kaksi ihmistä ja mielestäni meni oikein mukavasti. Ikävä kyllä tilanne on se, että firman toimitusjohtaja on ilmeisesti jo päättänyt kuka valitaan, mutta Operations päällikkö halusi kuitenkin tavata mut, jos kaikki ei menekään tämän toisen henkilön kanssa nappiin. Firma tarvitsisi jonkun heti, mutta tämä toinen kandidaatti ei ilmeisesti pysty aloittamaan kovin pian. Joten pitää toivoa, että tulee mutkia matkaan ja ottavatkin mut. Toisaalta firma on kasvussa, joten mahdollisesti tarvitsevat toisen ihmisen lisäksi myöhemmin. 

New York, New York

Super Star ja sen husband olivat New Yorkissa neljä päivää ja rakastuivat. Eivät pelkästään taas toisiinsa :) vaan myös kaupunkiin. Se on siis NIIIN mahtava! Todella suuri, mutta organisoitu hyvin eikä siellä oikein voi eksyä. (Mulla oli organisointi koulussa kymppi.) Ja parasta matkassa oli se, että meidän matkaseurana olivat mun isä ja Elina! 

Lähdettin myöhään ke iltana SF:sta red-eyella eli yön yli lennolla. Oltiin aamulla puoli kahdeksan aikoihin perillä ja samoilla silmillä mentiin koko päivä. Kunnon turisti meininkiä. Ostettiin kolmeksi päiväksi sightseeing passit ja tutustuttiin ensimmäisenä päivänä downtowniin. Käytiin vapauden patsaalla, ground zeroa ihmettelemässä, Wall Streetillä, China Townissa, ja vaikka missä. Jalat kipeiksi käveltiin, mutta nähtiin mielettömästi. Syödessämme China Townissa sain puhelun työpaikasta :) Ja sovimme haastattelun maanantai aamulle. 

Perjantain päivä meni taas kaupunkia kierrellessä, vuorossa uptown. Siellä Central Parkin liepeillä asuu Yoko Ono, Bono ja muita köyhiä parkoja. Iltapäivällä vaihdettiin tavis bussi vesibussiin ja katseltiin Manhattania mereltä käsin. On se mieletön kaupunki. 

Launtaina satoi joten siirryimme sisätiloihin. Ja Macylla menikin tunti jos toinenkin. Jokaiselle jotakin. Iltapäivällä kierrettiin Brooklyn ja käveltiin ja käveltiin. Sunnuntain, mun ja Juhon viimeisenä päivänä, jonotimme noin 2 tuntia Empire State Buildingiin. Mutta pitäähän se nähdä. Siellä ylhäällä oikein tajuaa miten suuri New York on. Oli todella ikävä jättää isä ja Elina ja lähteä kotiin, mutta minkäs teet. New Yorkiin pitää ehdottomasti päästä uudelleen. Kaikista ennakkoluuloista huolimatta newyorkerit ovat erittäin ystävällisiä ihmisiä, by the way. 

Super Star

Availinpa tässä posteja, jotka ovat seisoneet pöydällä jo jonkun tovin. Sain kirjeen Golden Gate Universitystä, siis mun koulusta, you know, jossa sanotaan:  "Gongratulations! The faculty of Golden Gate University has selected you as the 2008 - 2009 recipient of the Outstanding Graduate Student Award Operations Management." Siis jumanzuiga!! Mä saan siis oman vuosikurssini parhaan oppilaan palkinnon omassa pääaineryhmässäni!! Siis Mä! SuperAssari!! Piti pari kertaa lukea kirje ennen kuin tajusin mistä on kyse. Ihan mieletöntä. Mutta mähän siis olen stara, you know :) 

Syntyjä syviä

Kun elämä ei täällä ole mennyt ihan niin kuin toivoin ja suunnittelin, olen joutunut spekuloimaan asioita. Jotta ymmärtäisin paremmin. Vaikka en mä silti ymmärrä yhtään sen enempää... Näyttää siltä, että elämässä ongelmien määrä on vakio. Entinen elämäni Suomessa oli erittäin mukavaa. Hyvä työpaikka, jonne oli kiva mennä joka päivä. Kiva koti. Auto ja moottoripyörä. Mahtava perhe ja suuri ystäväpiiri. Leppoisaa oli. Kaikki muuten kunnossa paitsi toimiva parisuhde puuttui. No nyt on toimiva parisuhde. Erittäin hyvä mies ja toimiva aviolitto, mutta ei mitään muuta noista edellisistä. Siis tottakai perhe ja ystävät ovat vielä, mutta eivät joka päiväisessä elämässä. En voi mennä viikonlopuksi äidin luokse Turkuun tai sunnuntailounaalle isän luokse Saunalahteen. Enkä voi käydä ystävien kanssa kahvilla tai iltaoluella tai hippaamassa Helsingin tai Turun tai minkä vaan kaupungin yössä. Mutta mulla on super mahtava mies elämässä joka päivä, joka hetki. 

Väkisinkin mietin, että pitikö mun uhrata kaikki muu mun elämässä saadakseni hyvän miehen ja avioliiton?? Mielestäni vähän epäreilua. Kuka päättää kuinka paljon yhden ihmisen elämässä voi olla yhtä aikaa hyvää tai pahaa? Tai mikä on niiden suhde? JOKU on selvästi päättänyt. Haluaisin saada sen tyypin tiedot, jotta voisin valittaa. (Valittamisessa mulla oli kymppi koulussa.) Tai ehkä olen vaan liian ahne. Pitäisi olla kiitollinen siitä mitä on. Ja olenhan minä. Mutta kun ois vaan niin kivaa päästä töihin. Työttömänä oleminen ei vaan sovi mulle. Jotenkin kaikki kärjistyy kun ei ole "omaa paikkaa". Vaikka toisaalta on kauheata huomata, että arvostan itseäni sen perusteella onko mulla joku "homma", joku työ jossa olen hyvä ja jossa tunnen itseni tärkeäksi. Eikö mulle riitä, että olen tärkein ihminen maailmassa Juhon mielestä? Millään muullahan ei pitäisi olla merkitystä. Mutta kun on. 

Lumilautailun iloja

Ski-bunny ja sen ski-hubby olivat pari päivää Lake Tahoella laskemassa eikä vaurioilta vältytty. Taaskaan. Viimeksi Juho teloi jalkansa ja nyt oli mun vuoro. Mutta Oinaaan perusominaisuuksille uskollisena kolisutin päätäni, tietenkin. Olikin sellainen mälli, ettei ole ennen tainnut ollakaan. Kiitos kypärän olen vielä tässä ja selvittiin säikähdyksellä. 

Oltiin menossa lounaalle ensimmäisenä päivänä ja sinne päästäksemme piti liu'utella pitkä loiva alamäki ja sen jälkeen pieni ylämäki. Tarkoittaa, että sen alamäen aikana pitää saada hyvä vauhti, jotta lumilaudalla pääsee sen ylämäen kun ei ole sauvoja auttamassa. Mulla oli hyvä vauhti ja mietin siinä juuri, että ihan liian hyvin menee, kohta sattuu. Ja niin mulla leikkas laudan jompikumpi kantti kiinni ja olin ilmassa. Laskeuduin pyllyn kautta suoraan takaraivolleni ja siitä voltilla mahalleni. Ihan järkyttävä pamaus! Luojan kiitos mulla oli kypärä. Pää oli kuin tulessa ja huusin suoraan huutoa. Mua oksetti ihan kauheesti ja luulin, että pää räjähtää. Aivotärähdys. Siinä keräilin itseäni ja Juho kyseli kaikenlaisia kysymyksiä meidän hääpäivästä mun äidin syntymäpäivään. Osasin vastata kaikkiin ja vähän ajan päästä nousin ylös. Liam Neesonin vaimon äskettäisestä kuolemaan johtavasta lasketteluonnettomuudesta johtuen olin lähes hysteerinen. Juho kutsui ski patrolin paikalle ja neuvoteltiin mitä tehdään. Mä olin kuitenkin tässä vaiheessa jo ihan ok, hirmuista päänsärkyä lukuunottamatta, joten tulimme siihen tulokseen etten tarvitse lääkäriä ainakaan tässä vaiheessa. Otin särkylääkettä ja päätimme jäädä lounaalle ja seurata tilannetta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lounas ja särkylääkkeet auttoivat ja lähdimme takaisin mäkeen. Kaikki ok. Olen varma, että kypärä pelasti tämän pään tällä kertaa.  

Päänsärky jatkui vielä illalla ja seuraavana aamuna, ja kaulan lihakset olivat ihan jumissa. Mutta muuten olin aamulla suht kunnossa ja eikun takaisin mäkeen. Ensimmäinen lasku ei vaan toiminut. En osannut yhtään laskea, en siis yhtään. Tuntui niin kuin olisin ollut ensimäistä kertaa lumilaudan päällä enkä tiennyt mitä pitää tehdä. Kaaduin jokaisessa kurvissa. Joka ikinen kerta kun yritin käännöstä, olin joko nenälläni tai pyllylläni. Lähes itkua vääntäen pääsin jotenkin alas ja totesin, että minun ja lumilautani suhde on ainakin toistaiseksi katkolla. Tästä ei tule yhtään mitään. Lauta autoon ja suksivuokraamoon. Kädet täristen kirjoitin nimeni tarvittaviin lomakkeisiin ja sain kamat. Periksi ei anneta! Suksilla en ole laskenut noin 6-7 vuoteen, mutta sitä ennen varmaan 15 vuotta, joten sen osaan vaikka silmät kiinni. Ja onhan se paljon helpompaa kuin lumilautailu. Me ollaan ensimmäistä kertaa tänä talvena mäessa, enhän mä nyt voi lopettaa kesken. Kahdesta päivästä vain toinen laskettu! Sain sukset jalkaan ja siitä se sitten lähti. Päivä oli erittäin onnistunut ja meillä oli todella hauskaa :) 

Tällä hetkellä olo on kuin hakatulla. (Vaikka mistä minä sen tiedän, kun ei ole koskaan hakattu...) Oikea ranne kärsi sen verran niistä aamun kaatumisista, että laitoin siihen idealsiteen vähän antamaan voimaa. Pää on kunnossa (niin kunnossa kun se nyt voi olla), mutta kaula vielä suhteellisen arka, joten pään kääntäminen on hieman hankalaa. Mutta lukuunottamatta tätä "pientä" äksidenttiä, meillä oli oikein ihana parin päivän loma. Puitteet ja sää olivat erittäin suotuisat. Nyt kummallakin todella söpö panda-rusketus :) 

Urheiluhullu

Juho on innostunut juoksemisesta. Nyt on siis menossa juoksuaika :) Sille tulee aina aika ajoin mitä ihmeellisimpiä päähänpistoja ja nyt on siis maratonin aika. Vuoden päästä pitäisi kuulema juosta Big Surin maratoni. Saas nähdä kuin miehen käy. (Mika A: ala treenata!) On se sen verran ollut asiasta innoissaan, että osti uudet juoksukengät ja sykemittarin. Pitäähän miehellä kunnon pelit ja vehkeet olla, eikö niin? On se kyllä aika tunnollisesti käynyt juoksemassakin. Ja on saanut mutkin taas juoksemaan. En ole varmaan vuoteen ollut lenkkipolulla, mutta nyt siis pariin otteeseen tuon TahdonTullaMaratoonariksi&VaimolleKesäksiSixpäkkiÄrYy -touhottajan kanssa. Ihan hyvältä se tuntuu, vaikka kovaa mennään. Miten Juho pääseekin noilla puolta lyhyemmillä puikoillaan niin kovaa? Mulla on kolmen metrin jalat enkä meinaa pysyä sen perässä. Mutta on se jotenkin ihan hauskaa juosta yhdessä. Saa kattoa vaikka mäkin menisin sinne maratonille. Mutta tämä ei siis ole lupaus! Mun osalta... Juho taas toisaalta on uhonnut siihen malliin, että aion pistää sen vielä tästä tilille :) 

Paras elokuvakokemus aikoihin

Katsottiin Juhon kanssa elokuva MILK ja ollaan molemmat ihan hämmästyneitä siitä. Siis Vau. Ihan mieletön elokuva! Miten on mahdollista, että emme kumpikaan ole kuulleet mitään Harvey Milkistä, vaikka mies on ollut valtava ihmisoikeustaistelija? Hän oli ensimmäinen avoimesti homo, joka valittiin kaupunginhallitukseen. Kauheeta ajatella, että homot olivat vielä seitsemänkymmentä luvulla todella sorretussa asemassa. Mutta Harvey Milk laittoi kunnolla kapuloita rattaisiin ja sai paljon aikaan. 

Ja kaikki on tapahtunut täällä meidän kulmilla! Oli mahtavaa katsoa, kun mies pitää puheita ja tekee töitä samassa City Hallissa, jossa meidät on vihitty! Mieletöntä. Castro, joka on San Franciscon LBGT (gay, lesbian, bi, transgender) aluetta, on siis saanut alkunsa silloin 70-luvulla. Tai ainakin kasvanut suureen loistoonsa vasta silloin. Tänä päivänä se on SF:n ehdottomasti trendikkäin alue ja siellä mekin kaikkein mieluiten asuttaisiin. Siellä on ihana fiilis ja parhaat bileet :) 

Harmi että yhdelle miehelle Harvey Milk ja silloinen pormestari George Moscone olivat liikaa ja hän ampui molemmat samaisessa City Hallissa. Elokuvan lisämateriaaleissa haastateltiin niitä oikeita ihmisiä, jotka ovat olleet Milkin elämässä ja työskennelleet hänen kanssaan. Kaikille hän oli ollut sankari. Ja kuinka monelle muulle? Nyt Harvey Milkillä on ainakin kaksi uutta ihailijaa.