Monday, October 31, 2011

Ihan oikeata Suomalaista ruisleipää


Siinä se on. Mahdollisesti Parkkinen-Koivikko perheen suuren tradition ja sukuperimän alku. Nimittäin ruisleivän juuri.
Viime keväänä perustettiin Facebookin sellainen ryhmä kuin Piilaakson suomalaiset naiset ja se on poikinut kaikenlaista kivaa tekemistä ja tutustumista. Tälla kertaa täällä jo pitkään asunut Outi järjesti halukkaille sunnuntaina ruisleiväntekokurssin ja minä tietysti ilmoittauduin ensimmäisenä. Tämä taisi olla jo toinen laatuaan, ensimmäisellä kerralla en päässyt mukaan. Nytkin porukka tuli täyteen heti. Ja niin hyvää ruiseleipää tuli Outin uunista, että jos mun uunista tulee samanlaista niin eipä tartte enää selkä vääränä Suomesta Reissumiestä kantaa. Jokainen sai juuren mukaansa ja hyvät ohjeet leipomiseen. Nyt sormet syyhyää kun pitäisi heti päästä asiaan. Mutta vielä pitää hommata oikeanlaisia jauhoja ja niitä ei saakaan ihan joka kaupasta. Kerron kyllä kun olen ensimmäisen erän omia ruisleipiä paistanut :)

Juhlahumua




Tänään maanantaina on Halloween ja sitä on juhlittu erinäisissä kinkereissä koko viikonloppu. Lauantaina päivällä oli Menlo Parkin kaupungin järjestämä paraati meidän pääkadulla ja lapset saivat sen jälkeen käydä kaupoissa "karkkikeppostelemassa" (trick or treat) kadun kaupoissa. Mekin tietenkin osallistuimme hauskuuteen, mutta lähinnä vain pukeutumalla (Jasperilla oli apinapuku) ja katselemalla toisten touhuja. Jasper ei vielä ymmärrä karkin päälle, joten jätämme keppostelut myöhempään ajankohtaan hamaan tulevaisuuteen.
La illalla minä ja Juhokin sonnustauduimme naamiaisasuihin ja lähdimme koko perhe (kirurgi, nunna ja tiikeri) Korjun perheen järjestämiin Halloween juhliin. Siellä oli paljon lapsia ja aikuisia ja hauskoja pukuja :) Jasperilla oli ihmettelemistä. Hän juoksi siellä toisten lasten mukana vaikka kaikkein pienin olikin ja välillä oli hieman vaikea löytää omaa äitiä ja isää kaikkien kummallisten olentojen joukosta. Mutta ei hän ollut siitä millään. Katteli ympärilleen aikuisia yksitellen ja kun bongasi omansa, ei kun kohti :) Hänellä oli myös spesiaali lapsenvahdit: Korjujen Valter ja Salomaiden Emilia, molemmat about 4 vuotiaita. Emilian mukaan Jasper on heidän vauva ja hän ja Valter ovat äiti ja isä. Liikkistä :) (He leikkivät tätä samaa leikkiä myös Suomikoulussa joka toinen sunnuntai.)
Sunnuntaina hulabaloo jatkui Andy Z:n konsertilla. Andy Z on todella suosittu lasten musiikkia soittava ja laulava artisti, ja hänellä oli ilmaiskeikka Palo Altossa. Hypättiin koko perhe polkupyörien selkään ja käytiin rokkaamassa. Tämä on ensimmäinen laatuaan Jasperille ja häntä vähän jännitti. Ei halunnut tanssia itekseen vaan istui äidin sylissä koko ajan. Kyllä häntä nauratti ja hän taputti välillä, mutta ei lähtenyt sylistä. Siellä oli paljon lapsia ja isommat osasivat kaikki laulut ulkoa.
Maanantaina meillä oli vielä viho viimeiset juhlat, maanantain leikkiryhmä kokoontui yhden perheen kotona. Tällä kertaa Jaapo oli taas tiikeri. Siellä oli melkoinen hulina kun yritettiin saada kaikki lapset samalle sohvalle samaan aikaan. Ei ihan onnistunut. Viime vuonna lapset olivat vielä niin vauvoja, että liikkuminen on aika paljon hankalampaa. Nyt sieltä aina joku livahti omille teilleen. Tänään illalla on varsinainen karkkikeppostelu ilta, mutta emme ole menossa kolkuttelemaan oville. Kyllä sitä sitte ehtii myöhemminkin. Saa nähdä tuleeko joku meidän ovelle...

Wednesday, October 26, 2011

Jumalainen naisvartalo

Olen oppinut arvostamaan vartaloani enemmän kuin koskaan. Tähän astisen elämäni ajan vartalo on ollut sellainen välttämätön paha, jota ilman ei oikein voi olla. Olen ollut suhteellisen terve, joten harmituksen aiheet ovat lähinnä olleet ulkonäköön liittyviä. Lähinnä siihen, kuinka monta ylikiloa on ollut. Pinnallista. Nyt lapsen saamisen jälkeen arvostus naisen vartaloon on kasvanut suuresti. Jo raskaana ollessa mietin jatkuvasti miten ihmeellinen ihmisen kehitys on ja kuinka mahtava hautomo minun vartaloni oli. Mikroskooppisen kokoisesta limalöntistä kasvoi 9 kuukaudessa sisälläni toinen ihminen. Toinen erillinen persoona. Mieletöntä. Mutta ihmetys vartalostani ei todellakaan loppunut lapsen syntymään vaan on jatkunut tähän asti.
Nainen käy läpi ihan käsittämättömän prosessin saadessaan lapsen. Koko raskauden ajan mulla oli hillitön nälkä ja se näkyi painonnousuna. Raskauskiloa tuli kaikenkaikkiaan 35. Kyllä, 35 kg! Ei ihan oppikirjan mukaan, mutta ihme kyllä lääkärini ei maininnut asiasta missään vaiheessa. (Joka kerta odotin läksytystä, mutta sitä ei tullut.) Sen lisäksi en pystynyt oikeastaan harrastamaan kunnolla liikuntaa koko aikana, koska mulla oli aikamoisia kipuja nivusissa koko 9kk. Loppuvaiheessa selkä meni niin jumiin, että jouduin käymään jatkuvasti kiropraktikolla, joka pullautti saman kylkiluun ns. paikoilleen kahdesti. Todella kivuliasta.
Palautuminen raskaudesta on kestänyt näihin päiviin asti. Muutama kuukausi Jasperin syntymästä, kiloja lähti n. 15 tekemättä mitään sen kummempaa. Mutta se ei tietenkään riittänyt vielä mihinkään. Jäljellä olevat 20kg ovat olleet tiukassa, mutta nyt vihdoin näkyy valoa tunnelin päässä. Olen tavannut personal trainerin kerran viikossa, liikkunut sen lisäksi 2-3 kertaa viikossa ja laskenut tarkkaan päivittäiset kalorit. Tähän mennessä kiloja on lähtenyt 8 ja draivi on kohdallaan :) Vielä ne loputkin lähtevät!
Mielenkiintoista tästä tekee sen, että olen koko elämäni ollut tuon 35 kiloa pienempi ja useaan otteeseen vielä usemman kilon pienempi. Enkä koskaan oikein tyytyväinen. Nyt antaisin oikean käteni, että pääsisin edes siihen lähtötilanteeseen. Mikä meitä naisia oikein vaivaa? Miksi ei riitä se millainen on vaan pitää aina haluta jotain muuta? Olen pyhästi vannonut Juholle, ja nyt tässä myös isolle yleisölle, etten koskaan enää valita painosta, jos ja kun pääsen takaisin vanhoihin mittoihini. En koskaan.
Kilojen lisäksi vasta nyt selkäni on taas "auki" eikä koko ajan jumissa. Jalkapohjani olivat myös todella kipeät ja käveleminen vaikeaa, mutta nyt sekin on ohi. Ryhti on parantunut entiselleen.
Samaa kroppaahan tästä ei tule ja sen olen hyväksynyt. Täytyyhän se jotenkin näkyä, että on lapsen saanut ja hyvä niin. Olen alkanut taas pitää tästä ihanasta minästä :)

Monday, October 24, 2011

Glamouria


Viime lauantaina pääsivät isi ja äiti todella hienoihin juhliin. Iltapuku ja smokki juhlia ei meillä olekaan ollut tällä maan kamaralla ennen. Kyllä oli mahtavaa! Juhon työnantaja Ernst & Young on iso sponsori Human Rights Campaignissa ja sitä kautta meillekin tuli kutsu HRCn tämän vuotiseen gaalaan. HRC ajaa vahvasti homojen ja lesbojen ihmisoikeuksia ja tasa-arvoisuutta. Täällä käydään monia keskusteluja homojen oikeuksista, kuten Suomessakin, ja varsinkin San Franciscon alueella tämä on erittäin pinnalla. Yksi minua ehkä eniten hämmästyttävä vääryys on ollut se, että Kaliforniassa oli laki, joka salli samaa sukupuolta olevien mennä naimisiin ja alle vuosi myöhemmin sitä ei enää ollutkaan. Tuli uusi laki, joka kumosi vanhan. Käsittämätöntä! Muistan kun siitä täällä äänestettiin ja esitys oli kyllä niin epäselvästi laadittu, että varmasti osa joka oli naimisiinmenon puolella äänesti sitä vastaan vahingossa. HRC kampanjoi mm. sen puolesta, että kaikkiin osavaltioihin saataisiin naimisiinmenon salliva laki. Kuudessa osavaltiossa näin jo on, mutta vielä on työtä edessä. Ihan hiljattain täällä sentään meni läpi se, että armeijan leivissä työskentelevät voivat olla avoimesti mitä ovat, ennen heidät on erotettu.
Juhlassa oli hyviä puhujia kuten Senaattori Dianne Feinstein ja rugbymestari Ben Cohen. Ruoka ja viini olivat erinomaisia, ja meidän pöytäseuruekin oikein miellyttävä. Paikkana oli San Franciscon Fairmont Hotel, joka on kaupungin parhaita. Jatkobileet olivat ylimmässä kerroksessa ja näkymät sen mukaiset. Koko kaupunki mahtavine valoineen avautui meidän edessä. Ihana ilta!

Supermies


Tavallisen lääkärintarkastuksen lisäksi Jasperin pitää käydä erikoistarkkailussa, jossa varmistetaan ettei dramaattinen elämän alku aiheuttanut mitään jälkiä kehitykseen. Olimme siis taas sellaisessa viime viikolla. Tämän käyvät kaikki teho-osastolla elämänsä aloittaneet lapset. Iso osa odotushuoneessa olevista lapsista ei ikävä kyllä ole ihan terveitä. Ja kyllä se käynti aina jotenkin hermostuttaa vaikka tiedänkin Jasperin olevan kunnossa. Mutta aina hiipii pieni pelko, että mistä minä tiedän sen varmasti. No, nyt saatiin kuitenkin varmistus asiaan, jopa niin hyvä, ettei meidän tarvitse enää mennä sinne. Eli nyt on varmistettu, että Jasper on sekä fyysisesti että psyykkisesti täysin terve! :) Täytyy kyllä myöntää, että olin hieman hermostunut edellisellä viikolla kun pelkäsin, että mitä jos ne kuitenkin löytää jotain.
Meillä meni pari tuntia siellä. Siitä tunnin psykologi teki Jasperille kaikenlaisia tehtäviä ja seurasi, miten hän niistä selviää. Jaapo oli super rauhallinen ja keskittynyt ja selvästi tykkäsi tehtävien tekemisestä. Ja suoriutui kaikista erittäin hyvin. Sieltä on tulossa vielä eritelty raportti, mutta jo tässä vaiheessa sanoivat, että Jasper on kaikessa joko oman ikäistensä kanssa samalla tasolla tai ylemmällä. Valtava helpotus! Kaikkein eniten pelkäsin, että puuttuvat puheeseen. Jasper kun ei sano mitään muuta kuin "ankka" selvästi, mutta osaa 30 viittomaa. Viime kerralla (Jaapo oli 1v) siihen puututtiin, että hänellä ei ollut mitään sanaa äidistä. Sen piti olla viimeinen kerta, mutta tästä syystä jouduimme tulemaan vielä 1.5v uudelleen. Ei hän vieläkään sano äiti, mutta osaa kommunikoida viittoen. Kaiketi se riittää :)
Lueskelin edellisenä iltana edellisen kerran raporttia ja siinä mainittiin syntymän hetkellä annetut APCAR pisteet ja jäin taas miettimään, että kuinka dramaattista syntymä on jokaiselle, saatikka vauvalle, jolla on vaikeuksia. APCAR pisteitä annetaan 1-10 ja ymmärtääkseni normaalisti vauvat saavat 8-10 kun kaikki menee hyvin. Meidän vauva sai 1 kun hänet otettiin ulos! Yhden pisteen! Viiden minuutin päästä 2 ja kymmenen minuutin päästä vasta 8. On se todella onni, että kaikki kuitenkin pääättyi hyvin ja meillä on terve ja iloinen lapsi.

Wednesday, October 12, 2011

Tuesday, October 11, 2011

Pieni persoona




Viime viikolla käytiin Jasperin 18kk tarkastuksessa ja hyvältä näyttää. Poika on isohko, mutta kaikin puolin mallikas :) Hän on 82.5 cm pitkä ja painaa 11.7 kg. Pituutta oli tullut melkein neljä senttiä kolmessa kuukaudessa, mutta paino oli aivan sama. Lääkäri kehui Jaapoa erittäin sosiaaliseksi ja kiltiksi pojaksi. Mitä hän kyllä onkin. Tulee toimeen kaikkien kanssa ja on erittäin kiltti. Kuuntelee ohjeita ja yleensä noudattaa niitä. Joskus pitää vähän kokeilla kuka määrää, mutta aika harvoin.
Tällä hetkellä kuuminta hottia pienen pojan elämässä on junat, imuri, auton renkaat ja kaikki eläimet. Imuri on siis niin paras. Siivouskomeron oven taakse jätkä painelee heti aamusta ja koko zydeemi pitää ottaa esille. Aluksi hän pelkäsi niin paljon imuria, että meillä ei koskaan imuroitu hänen hereillä ollessaan. Sitte imuri sai olla esillä kunhan oli hiljaa, mutta silloinkaan sen lähelle ei menty. Jos äiti oli toisella puolella imuria kuin hän, niin hätä oli kädessä. Jossain vaiheessa pystyin imuroimaan niin että hän oli kantorepussa, mutta silloinkin hän pälyili hyvin epäluuloisen näkoisenä touhua. Mutta nyt on kaikki toisin! Joku aika sitte hänelle kelpasi imurista vain se loppupätkä ja sitä hän heilutti edestakaisin, mutta nyt on homma mennyt sen verran ammattimaiseksi, että koko helahoito pitää olla jotta pääsee kunnon tatsiin. Ja ei siinä mitään, tarkasti hän imuroi. Mietin vaan että tulisko joku sosiaalitantta syyttämään lapsityövoimasta jos laittaisin töpselin seinään... :)
Jasper on muutenkin tarkka poika. Tavarat viedään takaisin omille paikoilleen leikin jälkeen ja lautanen nostetaan tiskipöydälle syönnin jälkeen. Kädet pitää heti putsata jos niihin tulee likaa. Se onkin helppo homma tuolla puistossa... Ja kovin hän on rättiä heiluttamassa ja pöytää pyyhkimässä, jos jostain sellaisen saa. Äidin keittiöpyyhe on hyvin usein kadonnut uunin kahvasta kun on niin sopivasti siinä hänen korkeudellaan.
Käsittämätöntä miten tuollainen puolitoistavuotias on niin jumalattoman älykäs jo! Joka päivä ihmetellään miten on mahdollista, että puhekyvytön lapsi tietää kuitenkin milloin hänen vaippansa pitää vaihtaa, milloin on nälkä, milloin nukuttaa ja melkein mitä tahansa. Tänäänkin hän tuli kertomaan mulle, että kakat on housussa vaippa pitää vaihtaa (viittoi vaipan merkin) ja lähti edellä vessaan. Kun en heti ehtinyt perään, niin kohta oli jo kulmat kurtussa takaisin mörisemässä että missä hitossa sä oikein viivyt :)
Viittomien opettaminen oli kyllä ehdottomasti parasta mitä ollaan tehty. Olin aluksi niin tosi skeptinen ja lähellä lopettaa koko touhun, kun tuntui ettei hän reagoi millään lailla. Mutta sitte yks kaks parissa viikossa kesällä hän palautti kaikki viittomat. Ja koko ajan oppii lisää. Tässä alkaa olla aikamoiset suorituspaineet itsellä kun lapsi katsoo aina kysyvästi uuden sanan eteen tullessa.
P.S. Halloween on tulossa ja kaikki paikat on täällä täynnä Pumpkin Patcheja eli kaikenlaisia kurpitsa-aiheisia lasten huvituspaikkoja. Mekin tietenkin kävimme tsekkaamassa yhden ja sieltä oheiset kuvat.