Friday, February 27, 2009

Opiskelua

Kun ei kerran ole töitä niin opiskellaan sitte. Päätin jo viime vuoden aikana, että suoritan APICSin CPIM sertifikaatin. APICS = Associaion of Operations Management ja CPIM = Certified in Production and Inventory Management. Tuon suorittaminen luultavasti parantaa työnsaantia, koska on erittäin arvostettu täällä. Suurimmassa osassa työpaikkailmoituksia on mainittu tuo sertifikaatti suosituksena. 
Koulutusohjelma sisältää viisi modulia, joista yhden olen suorittanut aikaisemmin ja tämän kevään aikana pitäisi suorittaa nuo puuttuvat neljä. Jokainen moduli vaatii kolme lauantaipäivää koulussa istumista ja sen lisäksi pitää lukea paksu kirja ja tehdä siitä tentti. Siis viisi tenttiä yhteensä. 
Viime lauantaina tämä leikki alkoi ja huomenna taas kouluun koko päiväksi. Ei haittaa, tuleepahan jotain muuta tekemistä kuin istua koneen ääressä ja kirjoitella työhakemuksia. Vaikka mä alan olemaan siinä jo aika hyvä :) 

Monday, February 23, 2009

Oscareita ja tsemppausta

Oscarit jaettiin eilen illalla täällä eikä kaiketi tullut mitään yllätyksiä. Meillä kun ei sitä televisiota ole, niin Suomalaisista iltapäivälehdistä tässä lueskelin miten kävi. Slumdog Millionaire kahmi pystejä, ja syystä. Elokuva oli todella hyvä. Näyttelijäsuoritukset eivät olleet mitään erikoisia, mutta elokuva kokonaisuutena oli mahtava. Silloin kun kävimme sen katsomassa, siitä ei vielä puhuttu niin paljon, mutta todella suosittu se oli alusta lähtien. Ihmiset taputtivat siesaaltaan elokuvan lopussa. 
Mun työttömyysmasennuksen aste vaihtelee päivittäin. Eilen oli taas paha päivä, mutta tänään näyttää olevan taas parempi päivä. Ei tässä auta ihmetellä surkeaa oloa, vaan etsiä kuumeisesti töitä. Tai oikeastaan hakemusten lähettäminen on se ainoa tie voittoon. Vaikka surffailisi kuinka paljon netissä ja ETSISI töitä, yhtään lähempänä työpaikkaa ei ole ennen kuin hakemus on lähetetty. Eilen mulla oli surffauspäivä ja tänään hakemusten kirjoituspäivä. 

Friday, February 20, 2009

Hylkäys

Ei olisi todellakaan pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaa. Täällä ei näköjään voi luottaa mihinkään ennen kuin nimet on paperissa. Tästä jälkimmäisestä firmasta, jossa olin haastattelussa, ilmoittivat tänään että valitsivat paikkaan jonkun toisen, jolla oli enemmän kokemusta. Paska. Vaikka toisaalta hyvä, että ilmoittivat. Parempi se kuin epätietoisuus. Mutta ottaa silti päähän. 
Nyt pää pystyyn ja eteenpäin. Tänään kävin päivällä Manpowerissa antamassa tietoni, jos vaikka sitä kautta tulisi jotain. Sanoivat, että heillä ei ole yhtään vapaata työpaikkaa tällä hetkellä. Ei edes siivousta. Se kertoo jotain yhteiskunnan tilasta. Mutta ei auta. Sillä mennään mitä on, lainatakseni ystävääni Nooraa. Päivällä olin myös jo perinteiseksi muodostuneella perjantailounaalla täkäläisten suomiystävieni Minnan ja Johannan kanssa. Se aina piristää. Ihanaa katsoa Johannan kasvavaa vatsaa ja jutella muistakin asioista kuin vaan tästä työnhausta. Olen ottanut myös tavaksi pukeutua aamuisin kunnollisiin vaatteisiin ja laittaa edes ripsiväriä, vaikka olenkin lähes koko ajan kotona. Sekin vähän piristää. Kotihousuissa tukka pystyssä ihan mettäläisenä oleminen on masentavaa. Ryhti kohoaa kummasti kun on edes olevinaan jonnekin lähdössä. 
Ehkä musta tulee opettaja. Mun proffa ja yksi naismentor ovat kovasti sitä mieltä, että olisin siinä hyvä. Ja että GGUlla olisi mahdollisesti tarvettakin. Pitää miettiä. Ei ollut suunnitelmissa, mutta kuka niistä koskaan on mitään välittänyt :)

Wednesday, February 18, 2009

Taas pimeetä

Ei tosiaankaan olisi kannattanut nuolaista ennen kuin tipahtaa. Mistään ei ole kuulunut mitään. Soitin molempiin firmoihin, joissa olen ollut haastattelussa ja jätin vastaajaan viestin. Eipä ole kuulunut mitään. Ärsyttää etteivät voi edes ilmoittaa mitään. Jos eivät valinneetkaan mua, olisi kohteliasta ilmoittaa. Jos ei ole vielä mitään varmaa valinnasta, voisivat silti soittaa takaisin ja kertoa sen. 
Todennäköisesti molemmissa firmoissa on ongelmana mun tarvitsema työlupasponsorointi eivätkä ne voi kertoa sitä syyksi hylkäämiseen. Mutta kai ne nyt keksisivät jonkun muun syyn. Että saivat paremman kandidaatin tai että eivät ota ketään tai ihan mitä vaan. 
Nyt on niin paljon hakijoita, että varmasti hylkäävät just meikäläiset, jotka tarvitsevat enemmän "huolenpitoa". Mutta on se jotenkin väärin. Varsinkin kun H-1B visan sponsorointi ei ole mikään iso juttu eikä maksa kovin paljoa. Ja olen molemmissa paikoissa ilmoittanut, että olen valmis itse palkkaamaan asianajan ja hoitamaan kulut. Mutta ei näytä auttavan. Voi rähmänkäpälä.

Monday, February 16, 2009

Oiskohan se sitte siinä

Mä taisin saada työpaikan. Olen jotenkin ihan hämilläni. Ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa. Rahasta ei ole vielä keskusteltu. Huomenna puhutaan siitä. Mutta muilta osin ne tykkäs musta ja mä niistä. Näin tänään kolme eri ihmistä, kaksi manageria ja yhden HR ihmisen. Kaikki naisia ja oikein mukavia. HR tyyppi tuli viimeisenä ja kertoi jo siinä vaiheessa molempien managereiden olleen sitä mieltä, että olisin hyvä match. Joten jos pääsemme huomenna sopimukseen palkasta, se ois sitte siinä :)
Todella kummallinen olo. Voiko se sitte olla noin yksinkertaista? Tosin tässä on sellaisia juttuja kuin että ne haluavat, että aloitan conctractina eli olen välittäfirman palveluksessa ja saan sitä kautta palkkani. Eikä mulle tietenkään ole silloin samoja etuja. Jos kaikki menee hyvin, muutetaan työsuhde myöhemmin "oikeaksi". Mulle se on ihan sama, pääasia että pääsen töihin. Kunhan pääsen hommiin, niin kyllä niille selviää hyvinkin nopeasti että olen täysin pätevä ja kovaa tekemään töitä. 
Voikun tämä nyt onnistuisi!

Friday, February 13, 2009

Valoa tunnelin päässä

Alkuviikolla kävin aallonpohjassa ja se oli ehkä tarpeen, jotta voi nousta sieltä ylös ja mennä taas eteenpäin. Surkuttelin kamalaa tilannettani ja kaikki näytti olevan täysin metsässä. Mutta asiahan ei tietenkään näin ole vaan kaikki suhteellisen hyvin mun elämässä. Tiistaina viihdytin itseäni käymällä asuntoesittelyissä ja löysinkin meille täydellisen kodin. En tiedä meninkö ojasta allikkoon, koska nyt vaan kismittää kun ei voi ottaa sitä. Sain joka tapauksessa taas energiaa tähän työnhakuun ja olen paukuttanut hakemuksia menemään siihen tahtiin että alta pois. Sen lisäksi olin tällä viikolla kahdessa eri logistiikka alan networking eventissä. Pidin parin minuutin myyntipuheita ja jakelin käyttikortteja niin paljon, että heikompaa huimaisi. Verkostoitumista parhaimmillaan :) Ja siinähän mulla oli kymppi koulussa! 
Tänään lähetin kuusi meiliä eilen illalla tavatuille uusille tuttavuuksille, kaikille tietenkin räätälöidyt cover letterit ja resumet. Lisäksi lähetin yhden hakemuksen Logistics Analystin paikasta. Ja sieltä soitettiin heti! Alle tunnin päästä siitä kun olin laittanut meilin! Siis Vau! Haastattelu ensi maanantaina :)

Monday, February 09, 2009

Masentavaa

Työpaikasta ei ole edelleenkään mitään tietoa. Alkaa olla aika ahdistavaa. Miksi ne ei ilmoita mitään?? Tämä on todella hermoja raastavaa. Olen ottanut nyt sen kannan että ne eivät palkkaa mua ja pitää vaan mennä eteenpäin. Päivät raksuttaa eteenpäin ja aika alkaa käymään vähiin. Maaliskuun 20. päivään mennessä pitäisi olla työpaikka tai tulee todella hankalat oltavat. Silloin tulee 90 päivää täyteen valmistumisesta ja tällä viisumilla en saa olla kauempaa työttömänä. Että mitäs sitte? 
Koko ajan olen yrittänyt etsiä sopivaa hommaa ja hakenutkin joihinkin. Hain jopa yhtä internship paikkaa kun ei oikein muuta ole tarjolla. Siitä onneksi maksettaisiin jotain, mutta hyvin vähän. Omaan asuntoon muuttaminen on siis entistä hankalampaa. Olin jo viikoloppuna katselemassa joitakin asuntoja kartoittaakseni mikä on tilanne, mitä saa ja millä rahalla. Olo oli vähän toiveikkaampi, mutta nyt taas olen ihan alamaissa. Milloin me oikein päästään aloittamaan normaali elämä omassa kodissa? 
Työttömänä olo on todella masentavaa. Tulevaisuudesta ei tiedä mitään. Rahaa ei tule ja pitääkö tässä vielä lähteä maastakin. Keskusteltiin Juhon kanssa, että jos hakisin jostain muusta osavaltiosta töitä, mutta se tarkoittaisi taas erillään elämistä. Parisuhdekin on koetuksella. Niin kuin ei olisi tarpeeksi huolia.  
Tämä on ehkä vuosisadan huonoin aika valmistua koulusta. Hakijoita on vaikka kuinka paljon ja se tarkoittaa että firmat ovat erittäin valikoivia. Kokeneita on tarjolla vaikka kuinka, kuka palkkaa vastavalmistuneen? Ei kukaan. 

Wednesday, February 04, 2009

Työhaastettelussa

Eilinen päivä oli niin raskas, että olen ollut tänään ihan kuollut. Siis puolipäivää kestävästä työhaastatteluputkesta toipumiseen menee vähintään yksi koko päivä. Ihmeellistä. 
Olin eilisen iltapäivän siellä yrityksessä viidessä haastattelussa. Ja kaikki meni mielestäni tosi hyvin. Kaikki ihmiset oli tosi mukavia enkä ollut pahasti kipsissä. Itse asiassa olin yllättävän rento ja juttu luisti hyvin. (Yksi haastattelijoista on äitinsä puolelta Suomalaista sukujuurta!) Olin valmistautunut hyvin, joten vastauksia ei tarvinnut miettiä kovin kauaa, enkä mielestäni änkyttänyt pahasti. Parhaani tein, enempään en olisi pystynyt. Nyt vaan odotellaan mikä on heidän päätöksensä. Sanoivat tekevänsä yleensä päätökset suht nopeasti, joten oletan että tällä viikolla saan tietää. 
Toivottavasti ne haluavat mut. Mä haluisin todella paljon sinne töihin. Firma vaikuttaa mukavalta ja työ haasteelliselta. Erittäin haasteelliselta. Jopa hieman hirvittää jos ne oikeesti palkkaa mut, että pystynkö mä siihen. Tottakai pystyn!! Haastetta elämässä pitää ollakin. Ei tässä ole kalliita kouluja käyty että pääsis papereita pyörittämään.