Tuesday, February 23, 2010

Baby shower

Olen elämässäni ollut vain muutaman kerran baby showerissa. Ja niistä muutamasta kerrasta kaksi on ollut jo mun omat! Suomessa työkaverit järjestivät ensimmäiset ja lahjoja tuli kasapäin. Viime lauantaina Gloria, Kirsti ja Gayla järjestivät mulle täällä juhlat. Siellä on paljon ihania ihmisiä, hyvää ruokaa, leikkejä ja runsaasti lahjoja. Mielestäni tämä amerikkalainen tapa juhlia on paljon parempi kuin suomalainen varpajaisperinne. Varpajaisethan ovat vaan miesten juhlat ja pitäähän sitä isäksi tuloa juhlia, ei siinä mitään, mutta eikö se olisi reilumpaa juhlia sitä suuren työn tehnyttä äitiä? Molempi parempi tietenkin, mutta että juhlitaan vaan isää on vähän kummallista. No, onneksi olemme siis täällä amerikassa ja täällä juhlitaan äitiä ja vauvaa :) Vauva sai niin hirveet määrät lahjoja, etten meinannut niitä kotiin saada! Koko Jeepin takakontti täynnä! Aivan mahtavaa!! Me ei tarvitakaan juuri mitään seuraavaan vuoteen :) Kiitos kaikille sekä täällä että Suomessa!

Viikko 32


Maha on valtava. Tää on kaiketi ollut jo teema pidempään ja jatkuu varmaan tästä loppuun asti. Se kasvaa siis ihan silmissä. Mutta alan tottumaan siihen. Se ei ole enää niin "epämiellyttävä" (jos nyt noin voi sanoa vauvamahasta) kuin aikaisemmin. Ihminen on sopeutuvainen eläin. Kaikkeen tottuu kun tarpeeksi kauan totuttelee :) Olen tosin entistä kömpelömpi ja alan jo vaappumaan. Juho totesi kun tulin kotiin, että "sä kävelet jotenkin kummallisesti." Jep. Niin kävelen. Ei mitenkään kaunista kateltavaa.
Vauva on todella aktiivinen. Potkii ja möyryää jatkuvasti. Eilen illalla meillä oli oikein kunnon mahan muljutus show kun kaverilla on joku ihme iltajumppa menossa nukkumaan mennessä. Juhokin katteli ihan silmät pyörälä ja oli kovin huolissaan että onkohan sillä joku hätä kun tollai heiluu. Totesin, että eikö se ole hyvä merkki kun vauva liikkuu. Kohta se on niin iso, ettei mahdu enää paljon möyryämään.
Perjantaina olin lääkärissä ja kaikki pitäisi olla kunnossa. Vauva tuntuisi olevan kuulema jo pää alaspäin, mutta voi vielä kääntyillä. Sydänäänet olivat voimakkaat, joten ei syytä huoleen.
Valmistautumishommat on täysillä edelleen käynnissä. Nyt ollaan myllätty koko kämppä ja laitetaan turhia tavaroita pahvilaatikoihin. Vuokrattiin tästä läheltä varastotila kun meillä on niin onnettomasti säilytystilaa ja viedään sinne kaikki mitä ei päivittäin tarvita. Tulee joku roti tähän hommaan.

Wednesday, February 17, 2010

Koti arkea

Ilmaston muutos oli aikamoinen. Helsingissä oli melkein parikymmentä astetta pakkasta aikaisin sunnuntai aamulla kun lähdin ja täällä on melkein parikymmentä astetta lämmintä. Tuntui mahtavalta vaihtaa pakkassaappaat varvastossuihin :) Maanantaina olimme Juhon kanssa Palo Altossa lounaalla ja istuimme terassilla. Se oli aika ihanaa. Kyllä Kalifornialla on puolensa.
Nyt olen taas takaisin desperate housewifen roolissa, kampaajalla ja pedikyyrissä käyty :) Elämä vois olla huonomminkin ;) Nyt lisää tavaroiden purkamista ja pyykin pesemistä. Vauvan vaatteita varsinkin Suomen matkalta tarttui mukaan aikalailla. Kiitos siitä! Niiden pesemistä ja viikkaamista ja muutenkin vauvaan valmistautumista. Juho kokosi eilen sängyn uudelle kaverille ja totesi, että tuossahan se poika nukkuu varhaisteini-ikään asti :) Se on meinaan melkoisen suuri sänky. Mutta saapahan nukkua turvallisessa omassa sängyssä pitkään eikä tarvitse olla alvariinsa vaihtamassa. Vaunut tilatiin eilen ja niiden pitäisi tulla neljän viikon päästä. Turvaistuin pitää ostaa samalla niitä haettaessa.
Olen saanut aika hyvin levättyäkin nämä pari päivää ja olo on hyvä. Parina ensimmäisenä yönä oli aika pahoja jalkakramppeja, mutta paljon vettä ja banaaneja ovat auttaneet asiaa. Viime yönä nukuin paremmin kuin moneen kuukauteen.

Monday, February 15, 2010

Kotimatka seikkailu

Oli haikeaa lähteä kotiin ja toisaalta taas en malttanut odottaa sinne pääsyä. Juhoa oli todella kova ikävä jo! Mutta sinne pääsy osoittautui hieman hankalaksi. Kaikenmaailman mutkia oli matkassa. Koska mahani kasvoi Suomessa olon aikana paljon, olisin halunnut vaihtaa lentolippuni parempaan luokkaan. Bristish Airwaysilla on turistiluokan ja businessluokan välissä Premium Economy luokka, joka ei ole niin kallis kuin business mutta penkki on tilavampi ja jalkatilaa on enemmän. San Franciscosta lähtiessä kysyin miten tämä on mahdollista takaisin tullessani ja siellä sanoivat, että se on aina kiinteä 300 dollaria suunta kun tekee upgreidauksen samana päivänä. No, kysyin sitä lähtiessa Helsingin kentällä ja se tuntui olevan heille täysin tuntematon asia. Eivät pystyneet kuulema nostamaan minua parempaan luokkaan vain Atlantin ylittävälle lennolle ja koska Helsinki - Lontoo väli on Finnairin operoima eikä heillä oli sellaista luokkaa, minun olisi pitänyt maksaa business luokan lippu. Hohhoijjaa. Ehkei sentään. Virkailija totesi ettei ole henkilökohtaisesti koskaan kuullutkaan moisesta. Minä nyt olen kuitenkin ihan henkilökohtaisesti matkustanut sillä tavalla aikaisemminkin (mutta ehkä siis varmaan unissani...). Olin hieman ärtynyt.
Toinen ärtymyksen aiheuttaja oli ylimääräinen matkalaukkuni. Ennen Atlantin ylittävillä lennoilla on saanut olla kaksi matkalaukkua, mutta nykyään vain yksi. Minulla oli kaksi laukkua, koska toinen maksoi vain 60 dollaria ja lippu oli muuten suht edullinen. Mutta koska siis edelleen tämä ensimmäinen lyhyt lento Euroopassa on Finnairin operoima, Finnair saa myös laskuttaa ihan miten tahtoo. Ja heillä tuo taksa on 110 dollaria. Eli melkein puolet enemmän!! Minä olen ostanut BAn lennot, mutta koska Finnair operoi, olisi minun pitänyt ottaa selvää onko taksa sama vai eri. Haloo!! Mitä tapahtui hienolle OneWorld allianssille, johon molemmat lentoyhtiöt kuuluvat!!?? Todella ärsyttävää ja huonoa palvelua :( Mihinkään ei voi enää luottaa.
Pääsin kuitenkin koneeseen ja yllätyksekseni huomasin, että ihan hyvinhän mun valtava maha vielä mahtui mukaan. Sain jopa pöydänkin alas. Joten en ollut enää ihan niin murheellinen. Yritin vielä luokan upgreidaamista Lontoossa, mutta ei se 300 dollarin juttu toiminut sielläkään. Olisin joutunut maksamaan 750 dollaria lisää, joten annoin asian olla. Lontoo - SF kone oli suhteellisen täynnä, mutta oli siellä jokunen penkki vapaana. Ja yksi niistä sattui olemaan mun vieressä!! Mahtavaa! Todella tarpeellinen ylimääräinen tila. Sain vähän levitellä tavaroita kun jalkojen välistä käsilaukun kurottelu tällä mahalla on hieman hankalaa. Minä istuin siis käytävällä, välissä yksi tyhjä paikka ja ikkunan vieressä vanhempi herrasmies, joka ei poistunut paikaltaan kertaakaan. Ei kertaakaan. Miten joku voi olla käymättä edes pisulla yli kymmenen tuntia?
Kaiken kaikkiaan lento meni yllättävän mukavasti. Sain hieman nukuttua ja olo tuntui suht hyvältä. Levottomat jalatkaan eivät häirinneet kovin pahasti. Kunness.... Olimme jo melkein perillä SFssa kun huomasin kartalta, että teimme U-käännöksen ja lähdimme takaisin päin. Hetken päästä kone teki uuden U-käännöksen ja lähti uudelleen kohti SFn kenttää. Mutta sitten kapteeni ilmoitti, että emme pääsekään laskeutumaan SFn kentälle, koska se on suljettu sumun takia. SULJETTU?? HÄH?? En ole koskaan kuullut moisesta eikä kuulema kapteenikaan. Täällä on paljon sumua, mutta ei sen takia ole lentokenttää jouduttu sulkemaan. No minkäs teet kun lupaa laskeutua ei kerran annettu. Kapteeni sanoi, että laskedutaan Oaklandin kentälle ja odotellaan siellä vähän aikaa. Vähän ennen kuin olisimme päässeet sinne, ilmoitettiin että sumu on levinnyt ja sekin on suljettu. Ja että seuraavaksi yritämme Sacramenton kentälle. Sinne pääsimmekin ja sitten alkoi odottelu. Heti kun saimme luvan avata kännykät, soitin Juholle. Hän oli jo laittanut SFn kenttähenkilökunnan koville, että missä kone on. Jotenkin arvasin... Siellä ei kukaan tiennyt mitään muuta kuin että kone ei voi laskeutua ja sen on pyydetty menemään muualle. Aika onnetonta kommunikointia. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Odottelimme Sacramenton kentällä pari tuntia kunnes sumu oli hellittänyt ja pääsimme vihdoin SFn kentälle. Mulla alkoi siinä vaiheessa olemaan kyllä jo niin turvonneet ja levottomat jalat, että paikallaan istuminen otti koville. Kentällä odotti mahtava aviomies ja kotona pehmeä sänky! Ah, miten hyvältä tuntui tulla kotiin :)

Thursday, February 11, 2010

Viimeistä viedään

Alkaa olemaan Suomen turnee lopuillaan. Toisaalta haikea fiilis, mutta toisaalta odotan kovin jo kotiin pääsyä. Juhoa on jo kova ikävä. Mies tekee kyllä tällä hetkellä niin paljon töitä, ettei sitä varmaan paljon kotona näy, mutta pääsen ainakin oman kullan kainaloon nukkumaan. Kaiken kaikkiaan Suomen vierailu on ollut aivan mahtava. Puolentoista vuoden ikävä on taltutettu ja kuulumiset päivitetty. Toivottavasti koskaan ei tule enää näin pitkää väliä täällä käymiseen. Kesään ei ole pitkä matka ja silloin meitä tulee koko kolmen hengen perhe :) Mehän emme koskaan päässeet Juhon kanssa yhtäaikaa Suomeen vierailulle. Eli kaksin olemme Suomessa olleet vain muutaman viikon silloin kun tapasimme ja muutaman kuukauden seuraavana kesänä ennen kuin minä muutin Juhon perässä Kaliforniaan. Mutta jotta pääsemme ensi kesänä yhdessä siis Suomeen, minun pitäisi jollain konstilla päästä vielä takaisin sinne kotikonnuille. Vähän mua hirvittää tämä vatsan koko, mutta jotenkin siitä matkasta on selvittävä. Todennäköisesti olen syömättä koko matkan, koska pöytä ei tule mahtumaan vatsan ja edessä olevan penkin väliin. Mietin, että miten tämä homma toimii todella lihavien ihmisten kanssa? Tuskin olen maailman ainoa lentomatkustaja, jolla on suuri vatsa. Jotenkin ne varmaan ovat sen järjestäneet... toivossa on hyvä elää.
Kiitos kaikille ihanille ihmisille täällä Suomessa! On ollut todella mahtavaa nähdä teitä kaikkia. Minusta on pidetty ihan megalomaanisen hyvää huolta ja vauva on saanut paljon lahjoja. Vaatteita hänelle tuskin tarvitsee paljon ostella ensimmäisten kuukausien aikana :) Kyl mää niimpal gauhiast teist kaikist tykkä! Se o moro ny!

Wednesday, February 03, 2010

Viikko 29


Nyt tuntuu, että viikot menee siivillä. Varsinkin tietenkin kun olen Suomessa, mutta myös raskauden osalta. Maha kasvaa ihan hurjaa vauhtia ja vauva potkii jo todella voimakkaasti. Välillä niin että mun on huono olla missään asennossa. Mutta toisaalta kaveri on noin 45 cm pitkä ja painaa about 2 kiloa. Että kyllä siellä on jo ihan kunnon kokoinen vauveli :)
Vatsan mitat tiistaista sunnuntaihin olivat kasvaneet 2 senttiä! Vatsan ympärys (joskus ollut siis vyötärön ympärys...) ja vatsan korkeus (siis pituus suunnassa), molempiin lukuihin oli tullut vain viidessä päivässä 2 senttiä. Olen aivan hämilläni. Ei ihme, että maha tuntuu suuremmalta ja suuremmalta joka päivä, kun se kirjaimellisesti kasvaa silmissä.

Monday, February 01, 2010

Kiirettä pitää

Suomen reissu on edennyt reiluun puoleen väliin. Nyt alkaa vähän turnee kestävyys olemaan koetuksella. Viimeiset pari viikkoa olen mennyt kyläpaikasta toiseen aamusta iltaan. Nyt alkaa väsyttämään. En ehkä sittenkään ole ihan samassa kunnossa tämän vatsan kanssa. Pitää ottaa vähän rauhallisemmin tämä loppu pari viikkoa. Vaikka toisaalta ehdin minä siellä kotona sitte lepäilemään ja on mahtavaa nähdä näitä kaikkia ihmisiä. Ja vaikka ketä olen nähnytkin! Ystäviä ja sukulaisia. Kotona Kaliforniassa on huomattavasti hiljaisempi sosiaalinen verkosto ja nyt olen puhunut kuin papupata kaikki puolentoista vuoden kuulumiset. Ja kyllä sitä onkin tapahtunut. Itse kullekin. Minua on kosittu, olen mennyt naimisiin, valmistunut yliopistosta ja odotan lasta. Ja tässä on vain minun kuulumiset. Aikalailla samanlaista haipakkaa on ollut monella ystävällänikin. Lapset ovat kasvaneet hurjasti, niitä on tullut lisää, uusia taloja, uusia miehiä yms. Yllättävän paljon ehtii tapahtua noinkin lyhyessä ajassa. Todennäköisesti ihan samalla tavalla on tapahtunut ennenkin, mutta kun niistä puhutaan arjessa koko ajan, ei sitä huomaa niin hyvin. Nyt kun pitää päivittää kaikki kerralla, tuntuu että kaikki on muuttunut. Mutta parasta kaikessa on se, että fiilis ei ole muuttunut. Ei yhtään. Jatketaan samoista jutuista mihin ollaan viimeksi jääty ja ihmiset tuntuvat ihan samoilta. Sellaista on tosi ystävyys.