Kotiin

Ajettiin Hollywoodista vielä illalla myöhään kolme tuntia pieneen paikkaan nimeltä Lompoc ja oltiin yötä tosi idyllisessä motellissa. Sinne pitää mennä ehkä joskus toistekin paremmalla ajalla.
Kotimatka alkoi sunnuntaiaamulla ja oltiin tosi innoissamme, että päästään omaan sänkyyn nukkumaan seuraavaksi yöksi. Matkalla on kiva olla, mutta on se vaan niin kivaa tulla kotiinkin. Ajettiin pitkin Highway 1:ia, ihan mielettömät maisemat. Tyyni Valtameri on ihan iholla koko matkan, joko ihan vieressä tai sitte jyrkän pudotuksen päässä. Tosin oltiin molemmat hiukan huonovointisia kun piti kaarrella pientä mutkatietä.
Kotona odotti lämmin sauna ja iloinen perhe :) Nyt kömmin Juhon viereen omaan sänkyyn katselemaan kauniita unia!

Huvituksia

Nää lapset vietti kaks päivää huvipuistoissa, kolme kahden päivän aikana. Joo, me ollaan sellasta kerkiäväistä sorttia. Ensin aloitettiin Disneyn California Adverturesta perjantai aamulla, iltapäivällä vaihdettiin Disneylandiin. CA oli huomattavasti parempi, Disneyland olisi voinut jäädä väliin kokonaan, siellä on huvituksia enimmäkseen ihan lapsille. Ja kaikkiin aikuisten juttuihin vähintään 45 min jono. Mutta hauskaa meillä oli, jalat oli vaan ihan muusina jonotuksesta. Mutta ei haittaa, saatiin päivän aikana kokea paljon vatsan tikutusta.
Lauantaina ajettiin Hollowoodin läpi ja mentiin Universal Studioille. Ostettiin päivälipun hinnalla koko vuodeksi 2008 kausikortti, varmuuden vuoksi kun halvalla sai. Sulo ja Emilia liikenteessä...
Se oli hauska paikka. Käytiin vaikka kuinka monessa vetkutuksessa. Viimeisenä noin kolmatta kertaa Muumio-vuoristoradassa ja se meni tietysti rikki, kuinkas muuten. Vuoristorata kulkee ihan pimeässä kauheeta vauhtia ensin eteenpäin ja vaihtaa sitte suutaa ja loppumatka mennään hirveetä vauhtia takaperin. Matka päättyy sumuiseen, kosteaan huoneeseen, jossa kärry kääntyy ja menee viimeisistä ovista takaisin lähtöaulaan. Mutta jostain syystä meitä edeltävä vaunu oli jäänyt jumiin siihen viimeiseen vaiheeseen eikä ollut kääntynyt ollenkaan. Meidän vaunu tulee kahtasataa samaan paikkaan ja tämä meitä edeltävä vaunu joutuu katsomaan kovaa vauhtia lähestyvää vaunua pystymättä tekemään yhtään mitään! Me ei tietenkään tiedetty asiasta mitään, meidän vaunu pysähty kuin seinään ihan niiden edellisten eteen ja jäi siihen. Me alettiin ihmettelemään, että hei tässä piti olla se kostea pimeä juttu ja käännytään katsomaan taaksemme kohdataksemme lähes sydänkohtaksen saaneen joukon ihmisiä tukka pystyssä haukkomassa henkeä. Voin vaan kuvitella miltä niistä on tuntunut katsoa meidän tulevan ihan suoraan kohti. Siis oikea Fear Factory eikä mitään lavastettua...
Kenellekään ei siis sattunut mitään muuta kuin ehkä henkisiä vaurioita. Vastaavia juttuja kaiketi sattuu siellä alvariinsa, koska henkilökunta oli ihan cool. Ne tuli päästämään meidän pois ja ohjasivat ulos takakautta. Me jouduttiin kävelemään sen tilan läpi missä vuoristorata kulkee, siellä oli kaikki valot päällä joten nähtiin koko homma. Hiukan lähti jotenkin särmä siitä hauskuudesta kun katteli niitä teollisuushallin mustia seiniä...

Autopäivä

Lähdettiin torstai aamulla Flagstaffista kohti Los Angelesia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti mennä takaisin Las Vegasiin pariksi päiväksi, mutta ei meitä huvittanutkaan. Siellä ei ollut mitään niin ihmeellistä, että sinne pitäisi tällä reissulla päästä uudelleen, mennään sitte joskus toiste. Joten Camryn nenä kohti etelää. Koko päivä taas autossa... Mutta maisemat palkitsee, aavikkoa ja vuoria, valtavia tasankoja. Arizonan aavikko on taas ihan erilaista kuin edelliset, mutta hienoa katseltavaa. Länkkärimaisemia taas. Lämpötila alkoi pikkuhiljaa nousta matkan aikana ja kun päästiin Anaheimiin, niin lämpötila oli plussan puolella noin 10-15 astetta. Sen verran on vissiin Kalifornialaistuttu tämän vuoden aikana, että tuntuu jotenkin kivammalta kuin pakkanen :)

Grand Canyon

Grand Canyon on ihan mieletön, sanoinkuvaamaton. Sitä ei todellakaan pysty kuvailemaan, ei edes kuvaamaan. Se täytyy kokea. Otimme paljon kuvia ja laitamme niitä tänne blogiinkin, mutta ne eivät ikävä kyllä tee oikeutta paikan kauneudelle ja mahtavuudelle. Siellä ihan mykistyy, sanat ei riitä.
Tehtiin päiväreissu Lonely Planetin kirjan mukaan ja löydettiin aivan mahtava karttaan merkitsemätön paikka. Sinne piti kävellä tieltä noin pari kilsaa, mutta paikka oli todellakin sen arvoinen. Näköala oli aivan mieletön! Pientä kutinaa vatsan pohjassa sen kävelymatkan aikana piti jännitys siitä kohdataanko jotain villieläimiä matkalla. Ei nähty eläimiä eikä ihmisiä, saatiin nauttia paikasta ihan kaksin.
Edelleen oli tosi kylmä, vähintään 15 astetta pakkasta. Ja korkeanpaikan leiri alkaa olemaan jo liikaa. En ole koskaan ennen ajatellut, että korkeudella on ihan oikeasti merkitystä. Tahoella oltiin noin 6000 jalan (1800 m) korkeudessa ja koko matka sieltä etelään yli 3000 jalassa (914 m). Flagstaffin kaupunki ja Grand Canyon ovat about 7000 jalan korkeudessa, joka on siis yli 2 kilometriä! Suomen korkein kohta on kaiketi jossain 1300 metrin kieppeillä. Mulla oli koko ajan silmät ihan turvoksissa ja muutenkin turvonnut ja huono olo. Meren pinnan korkeudella pitäisi olla elämänsä kunnossa, jos on urheilupiireihin uskomista. Sitä odotellessa...

Matkalla

Joulupäivänä matka jatkui taas, ajettiin Flagstaffiin tarkoituksena mennä keskiviikkona Grand Canyonille. Ajomatka oli taas erittäin mielenkiintoinen. Aavikkoa ja autiomaata, vaikkakin ihan erilaista kuin Nevadassa sunnuntain ajopäivän aikana. Silmän kantamattomiin vuoria ja autiomaata. Ajettiin Route 66:iä pitkin intiaani reservaatin läpi, ihan uskomattomia maisemia. Käytiin myöskin katsomassa Hoover Dam patoa, joka ylittää Colorado joen Nevadan ja Arizonan osavaltioiden rajalla. Todella mahtavan kokoinen paikka. Siellä vaihtui myöskin kellonaika tuntia myöhemmäksi.
Auringon laskiessa näimme villihevosia. Haluan ainakin uskoa, että ne olivat villejä. Karja tosin laiduntaa ihan vapaasti preerialla, joten saattaa olla, että olivat jonkun omistamia hevosia, mutta ihan vapaasti ne siellä kulkivat. Toivottavasti saatiin hyviä kuvia.
Yötä oltiin pienessä Flagstaffin kaupungissa, historiallisessa (valm 1927) Monte Vista hotellissa. Siellä on yöpynyt monia kuuluisuuksia Clark Cablesta Michael J. Foxiin ja Anthony Hopkinsiin. Lämpötila noin -15 ja lunta ihan reippaasti. Ei oltu ihan varauduttu siihen, että siellä on niin kylmä. Onneksi meillä oli Tahoen jäljiltä toppatakit mukana, ne oli todella tarpeen.

Las Vegas

Sunnuntai aamulla auton nokka kohti Las Vegasia, jonne on Lake Tahoelta matkaa 412 mailia (663 km). Viivasuoraa tietä autiomaassa vuorien välissä. Ei puita missään ja mulle tulikin maisemasta mieleen Islanti, ja tietysti amerikkalaiset länkkärit. Clint Eastwood vain puuttui ratsastamasta vieressä :) Pieniä kyliä siellä sun täällä. Hylättyjä, pystyyn lahonneita taloja. Aavemaista, mutta erittäin hienoja maisemia.
Las Vegasiin saavuttiin illan suussa ja kaupunki näytti just sellaiselta kun telkkarissa, valtavia neonvaloja joka puolella. Casinohotellit vaan kilpailee siitä kuka on suurin ja mahtavin. Me oltiin varattu huone neljän tähden hotelli Luxorista ja kyllä se oli maineensa veroinen. Hieno, vaikkakin erittäin sokkeloinen, hotelli. Pelikaupungissa kaikki perustuu pelaamiseen, päivänvaloa ei sisälle pääse mistään eikä kelloja ole missään, uloskäynti on ovelasti piilotettu ja sävylaseilla varustettu. Meillä oli hauska ilta, vaikka ei pelattukaan, pelkästään ihmisten katseleminen oli tarpeeksi mielenkiintoista huvia. Meillä kun ei ole kotona telkkaria, niin seuraava päivä meni aika pitkälti huoneessa sitä tuijottaessa. Hävettää myöntää, että mentiin Las Vegasiin asti katsomaan telkkaria :) mutta eikö lomalla saa tehdä ihan mitä haluaa? Illalla käytiin syömässä ja katsomassa American Superstar show Stratosphere hotellissa. Se oli ihan ok, vaikkakin vähän b-luokkaa.

Road trip !!

Lake Tahoe
Ihanaa! Lunta! Ja pakkasta! Pakkasilma tuntui tosi ihanalta iholla.
Aloitettiin meidän roadtrip torstai iltana ja ajettiin Lake Tahoelle Silken ja Klausin talolle. Oltiin perillä noin yhdeltä yöllä. Silke ja Klaus olivat tietysti jo nukkumassa, mutta olivat tehneet meille pedin valmiiksi, suklaata tyynyllä ja kuumavesipullo sängyssä. Todella luksusta :) Perjantaina heti aikaisin aamulla rinteeseen. Aurinko paistoi täydellä terällä, pakkasta noin 8 astetta, ihan täydellistä. Ollaan kumpikin oltu viimeksi pari vuotta sitten lumilautailemassa, joten ensimmäiset laskut oli vähän huteria, mutta kyllä se siitä sitten lähti.
Bruno ja Ursula liittyivät mukaan lauantaina. Samanlainen, ehkä vähän lämpimämpi, aurinkoinen sää ja laskut meni tosi hyvin. Paitsi viimeinen. Yritettiin laskea mahdollisimman lähelle parkkipaikkaa, jossa meillä oli auto ja jouduttiin puuterilumelle. No ei sitten ihan kulkenut lasku niin kuin piti ja kaaduin. Niin kauan kun pysyy lumilaudan päällä niin ei ole hätää, mutta jos kaatuu on vaikeuksissa. Lumi on niin pehmeää, että sinne uppoaa koko jalka, ihan sairaan vaikeaa päästä yhtään mihinkään. Juho tietysti kilttinä poikaystavänä odotti mua. Kauhean hiksien rämpimisen jälkeen päästiin vihdoin takaisin kunnon rinteeseen ja sinne autolle, mutta oltiin molemmat ihan puhki, minä varsinkin.

Syksy takana

Taas yksi jakso takana! Ihan mieletön fiilis. Minä ja ryhmä tehtiin mitä voitiin ja lopputulos oli paljon parempi mitä ois voinu odottaa. Mulla ja Susannalla oli vielä maanantaina ilmiriita siitä miltä meidä esitys näyttää. Mutta sovittiin että "we agree to disagree" ja lopputulos oli se että meidän esitys oli ihan järkyttävän hyvä ja me oltiin kaikki samaa mieltä about joka asiasta.
Minä opin tämän projettin aikana sen, että on ihan ok olla erimieltä asioista ja on ihan fine joskus vaan antaaa asoiden olla. Hyvä fiilis :)

Kokonainen vuosi takana ja toinen edessä. Koulu on todella rankkaa, mutta samalla erittäin mielenkiintoista. Elämä on lutviutunut alun ikävän jälkeen, täällä Amerikassakin voi elää. Olen onnellinen, että valitsin tämän polun.

Syksy loppusuoralla

Tänään mulla oli Operations Managementin loppukoe. Se oli tosi rankka, mutta luultavasti meni ihan hyvin. Samalla tunnilla pidin vielä esityksen ympäristöystävällisestä tuotannosta juuri ennen koetta. Aika epäreilu asetelma, mutta minkäs teet.
Olisin kyllä päässyt huomattavasti helpommalla, jos olisin valinnut markkinoinnin pääaineeksi, mutta minähän tunnetusti pidän haasteista :) Sillä kurssilla olen koko ajan saanut hyviä arvosanoja aika paljon pienemmällä vaivalla ja pähkäilemisellä. Operationissa olen myös kyllä saanut hyviä arvosanoja pitkin syksyä, mutta aivoa on joutunut käyttämään huomattavasti enemmän. Enemmän haastetta ja aika paljon mielenkiintoisempaa.
Viimeinen viikko tätä jaksoa edessä ja pahin on onneksi ohi. Huomenna on ryhmäprojektin esitys Zaran logistiikka ketjusta, mikä on ollut todella mielenkiintoinen, koska Zaralla on ihan uniikki tapa tehdä businesstä verrattuna muihin vaatevalmistajiin.
Markkinointi projekti tehdään valmiiksi perjantaina ryhmätapaamisessa, mihin toivottavasti kaikki osallistuvat... Ja sunnuntaina viimeistelen vielä yhden projektin Toyotasta. Se homma on kaikkein eniten kesken ja siihen pitääkin nyt uhrata kaikki liikenevä aika ennen sunnuntaita.
Aika paljon univelkaa on kertynyt viimeisen viikon ajalta, mutta eiköhän sitä mennä vielä samoilla silmillä toinenkin viikko :)

Lääkärillä

Mulla oli toissayönä ihan järkyttävä kylki/rinta kipu ja pelästyin ihan hirveesti. Ihan kuin joku olisi iskenyt puukolla mua kylkeen ja heilutellut sitä siinä noin vartin verran. En pystynyt vetämään kunnolla henkeä enkä liikkumaan juuri yhtään. Kauhea kipu koko ajan. Herätin Juhon ja se oli ihan pökerryksissä ensin, mutta sitte se veti vaatteita päällensä ja oli viemässä mua jo sairaalaan. Mulla on ollut ihan samanlaisia "suolisolmuja" ennenkin, mutta yleensä se menee ohi muutamassa sekunnissa. Tämä kesti ja kesti. Mutta sitte yhtä yllättäen kuin oli tullutkin, se loppui. Onneks ei oltu vielä lähdetty sairaalaan. Ois meinaan tullut ihan megakalliiksi. Täällä ei voi mennä ensiapuun ennen kuin on ihan oikeesti lähes kuolemassa. Mitä mä siis kyllä vähän luulin tekeväni...
Seuraavana aamuna olin ihan ok, mutta soitin kuitenkin lääkärille varmuuden vuoksi ja kävin siellä tänään. Lääkäri rauhoitteli ja sanoi, että vaiva on erittäin kivulias, mutta erittäin harmiton. Costochondritis (toinen selitys) on yleinen nuorilla naisilla ja sen kanssa täytyy vaan oppia elämään, mitään hoitoa ei ole. Onneksi ei tarvittu siis mitään keskivartaloamputaatiota.
Närästykseen ja muihin happovaivoihin, joista kärsin jatkuvasti, se antoi sellaisia ohjeita, että appelsiinimehu, kahvi, minttutee ja maustetut ruuat on kielletty. Eikä saisi syödä illalla seitsemän jälkeen. No joo, kyllä mä oikeestaan noi tiesinkin, mutta kun tulen koulusta yhdentoista aikaan illalla kotiin ja on kauhee nälkä niin ei se uni tule ellei jotain suusta alas laita.
Mutta siis tämä costowhatever ei liity tuohon happoisuuteen mitenkään, vaikka itse näin oletin. Olen siis saanut kaveriksi taas ihan uuden vaivan. Ettei vaan tulis vanhaks...

Hyvää Syntymäpäivää, Suomi!

Oikein mahtavaa itsenäisyyspäivää kaikille! Suomi on 90-vuotias ja sitä juhlitaan oikeutetusti. Minäkin pääsin nauttimaan perinteisistä Linnan juhlista, kiitos YLE. Nykyajan teknologia on tosiaan ihmeellistä. Pystyin katsomaan samaa suoraa lähetystä netistä täällä, kuin muut suomalaiset televisioistaan. Ikävä kyllä en päässyt kenenkään kanssa kommentoimaan juhlia, mutta parempi katsoa niitä yksin kuin ei ollenkaan. Pieni Suomen lippu kädessä kolme tuntia vierähti todella nopeasti. Kiitos veteraaneille, että voimme juhlia tätä hienoa päivää.

Heiluva hammas

Jamillalla heiluu ensimmäinen hammas! Ihan sairaan hauskaa :) Ensin Jamppaa vähän pelotti, että mitä nyt oikein tapahtuu ja mahtaakohan se sattua ja kaikkee sellasta. Mutta nyt on ihan hyvä fiilis ja kovasti hän sitä heiluttelee.
Mä olen vielä niin nuori (heh), että muistan ihan hyvin millaista se oli kun maitohampaat lähti. Koko ajan sitä piti olla sormella heiluttamassa ja yrittämässä irti. Ja kun se vihdoin lähti, oli epämiellyttävä kolo suussa. (Mä olin by the way tarhaikäisenä jonkun aikaa ilman etuhampaita kun paukautin pyörällä päin kivitalon seinää...)
Kyllä ihmisen elämä on muuten aika kummallista. Mikä juttu sekin on, että hampaat pitää vaihtaa? Miksei mennä samoilla alusta loppuun asti? Vaikka toisaalta sitä voi vedellä ihan rauhassa karkkia ja kaikkea hyvää kun tietää, että vaikka hampaat ois kuinka huonossa kunnossa, saa uudet tilalle. Kätevää eikö totta? :)

Jalkapalloa

Oltiin lauantaina taas katsomassa Stanfordin jalkapallopeliä. Tämä peli on vuoden The Game, Stanford vastaan Berkeley, ja stadion oli ihan täynnä. Stanford on voittanut viimeksi 2001 ja nyt tietysti voittivat, kun me oltiin siella :) Meitä oli kunnon Suomi-ryhmä: minä, Juho, Tero-Pekka, Johanna ja Johannan kaveri Camilla, joka on täällä lomalla. Harmi vaan ettei muistettu ottaa Suomen lippua mukaan.
Siellä oli ihan mielettömästi porukka ja Stanford pisti halvalla puoliaika showta jälleen kerran. Berkeleyllä oli tosi makeet kuviot, niiden soittokunta soitti ja marssi esittäen mm Tetris peliä. Ihan niin että sieltä valui alas erilaisia kuvioita, jotka sitte sulautivat yhdeksi. Sairaan makee! Stanford puolestaan taas touhusi ihan mitä sattui. Kyllä niilläkin tällä kertaa oli kuvioita, mutta lähinnä se oli taas vaan joraamista ja hauskapitoa.