Lumilautailun iloja

Ski-bunny ja sen ski-hubby olivat pari päivää Lake Tahoella laskemassa eikä vaurioilta vältytty. Taaskaan. Viimeksi Juho teloi jalkansa ja nyt oli mun vuoro. Mutta Oinaaan perusominaisuuksille uskollisena kolisutin päätäni, tietenkin. Olikin sellainen mälli, ettei ole ennen tainnut ollakaan. Kiitos kypärän olen vielä tässä ja selvittiin säikähdyksellä. 

Oltiin menossa lounaalle ensimmäisenä päivänä ja sinne päästäksemme piti liu'utella pitkä loiva alamäki ja sen jälkeen pieni ylämäki. Tarkoittaa, että sen alamäen aikana pitää saada hyvä vauhti, jotta lumilaudalla pääsee sen ylämäen kun ei ole sauvoja auttamassa. Mulla oli hyvä vauhti ja mietin siinä juuri, että ihan liian hyvin menee, kohta sattuu. Ja niin mulla leikkas laudan jompikumpi kantti kiinni ja olin ilmassa. Laskeuduin pyllyn kautta suoraan takaraivolleni ja siitä voltilla mahalleni. Ihan järkyttävä pamaus! Luojan kiitos mulla oli kypärä. Pää oli kuin tulessa ja huusin suoraan huutoa. Mua oksetti ihan kauheesti ja luulin, että pää räjähtää. Aivotärähdys. Siinä keräilin itseäni ja Juho kyseli kaikenlaisia kysymyksiä meidän hääpäivästä mun äidin syntymäpäivään. Osasin vastata kaikkiin ja vähän ajan päästä nousin ylös. Liam Neesonin vaimon äskettäisestä kuolemaan johtavasta lasketteluonnettomuudesta johtuen olin lähes hysteerinen. Juho kutsui ski patrolin paikalle ja neuvoteltiin mitä tehdään. Mä olin kuitenkin tässä vaiheessa jo ihan ok, hirmuista päänsärkyä lukuunottamatta, joten tulimme siihen tulokseen etten tarvitse lääkäriä ainakaan tässä vaiheessa. Otin särkylääkettä ja päätimme jäädä lounaalle ja seurata tilannetta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lounas ja särkylääkkeet auttoivat ja lähdimme takaisin mäkeen. Kaikki ok. Olen varma, että kypärä pelasti tämän pään tällä kertaa.  

Päänsärky jatkui vielä illalla ja seuraavana aamuna, ja kaulan lihakset olivat ihan jumissa. Mutta muuten olin aamulla suht kunnossa ja eikun takaisin mäkeen. Ensimmäinen lasku ei vaan toiminut. En osannut yhtään laskea, en siis yhtään. Tuntui niin kuin olisin ollut ensimäistä kertaa lumilaudan päällä enkä tiennyt mitä pitää tehdä. Kaaduin jokaisessa kurvissa. Joka ikinen kerta kun yritin käännöstä, olin joko nenälläni tai pyllylläni. Lähes itkua vääntäen pääsin jotenkin alas ja totesin, että minun ja lumilautani suhde on ainakin toistaiseksi katkolla. Tästä ei tule yhtään mitään. Lauta autoon ja suksivuokraamoon. Kädet täristen kirjoitin nimeni tarvittaviin lomakkeisiin ja sain kamat. Periksi ei anneta! Suksilla en ole laskenut noin 6-7 vuoteen, mutta sitä ennen varmaan 15 vuotta, joten sen osaan vaikka silmät kiinni. Ja onhan se paljon helpompaa kuin lumilautailu. Me ollaan ensimmäistä kertaa tänä talvena mäessa, enhän mä nyt voi lopettaa kesken. Kahdesta päivästä vain toinen laskettu! Sain sukset jalkaan ja siitä se sitten lähti. Päivä oli erittäin onnistunut ja meillä oli todella hauskaa :) 

Tällä hetkellä olo on kuin hakatulla. (Vaikka mistä minä sen tiedän, kun ei ole koskaan hakattu...) Oikea ranne kärsi sen verran niistä aamun kaatumisista, että laitoin siihen idealsiteen vähän antamaan voimaa. Pää on kunnossa (niin kunnossa kun se nyt voi olla), mutta kaula vielä suhteellisen arka, joten pään kääntäminen on hieman hankalaa. Mutta lukuunottamatta tätä "pientä" äksidenttiä, meillä oli oikein ihana parin päivän loma. Puitteet ja sää olivat erittäin suotuisat. Nyt kummallakin todella söpö panda-rusketus :) 

Urheiluhullu

Juho on innostunut juoksemisesta. Nyt on siis menossa juoksuaika :) Sille tulee aina aika ajoin mitä ihmeellisimpiä päähänpistoja ja nyt on siis maratonin aika. Vuoden päästä pitäisi kuulema juosta Big Surin maratoni. Saas nähdä kuin miehen käy. (Mika A: ala treenata!) On se sen verran ollut asiasta innoissaan, että osti uudet juoksukengät ja sykemittarin. Pitäähän miehellä kunnon pelit ja vehkeet olla, eikö niin? On se kyllä aika tunnollisesti käynyt juoksemassakin. Ja on saanut mutkin taas juoksemaan. En ole varmaan vuoteen ollut lenkkipolulla, mutta nyt siis pariin otteeseen tuon TahdonTullaMaratoonariksi&VaimolleKesäksiSixpäkkiÄrYy -touhottajan kanssa. Ihan hyvältä se tuntuu, vaikka kovaa mennään. Miten Juho pääseekin noilla puolta lyhyemmillä puikoillaan niin kovaa? Mulla on kolmen metrin jalat enkä meinaa pysyä sen perässä. Mutta on se jotenkin ihan hauskaa juosta yhdessä. Saa kattoa vaikka mäkin menisin sinne maratonille. Mutta tämä ei siis ole lupaus! Mun osalta... Juho taas toisaalta on uhonnut siihen malliin, että aion pistää sen vielä tästä tilille :) 

Paras elokuvakokemus aikoihin

Katsottiin Juhon kanssa elokuva MILK ja ollaan molemmat ihan hämmästyneitä siitä. Siis Vau. Ihan mieletön elokuva! Miten on mahdollista, että emme kumpikaan ole kuulleet mitään Harvey Milkistä, vaikka mies on ollut valtava ihmisoikeustaistelija? Hän oli ensimmäinen avoimesti homo, joka valittiin kaupunginhallitukseen. Kauheeta ajatella, että homot olivat vielä seitsemänkymmentä luvulla todella sorretussa asemassa. Mutta Harvey Milk laittoi kunnolla kapuloita rattaisiin ja sai paljon aikaan. 

Ja kaikki on tapahtunut täällä meidän kulmilla! Oli mahtavaa katsoa, kun mies pitää puheita ja tekee töitä samassa City Hallissa, jossa meidät on vihitty! Mieletöntä. Castro, joka on San Franciscon LBGT (gay, lesbian, bi, transgender) aluetta, on siis saanut alkunsa silloin 70-luvulla. Tai ainakin kasvanut suureen loistoonsa vasta silloin. Tänä päivänä se on SF:n ehdottomasti trendikkäin alue ja siellä mekin kaikkein mieluiten asuttaisiin. Siellä on ihana fiilis ja parhaat bileet :) 

Harmi että yhdelle miehelle Harvey Milk ja silloinen pormestari George Moscone olivat liikaa ja hän ampui molemmat samaisessa City Hallissa. Elokuvan lisämateriaaleissa haastateltiin niitä oikeita ihmisiä, jotka ovat olleet Milkin elämässä ja työskennelleet hänen kanssaan. Kaikille hän oli ollut sankari. Ja kuinka monelle muulle? Nyt Harvey Milkillä on ainakin kaksi uutta ihailijaa. 

Rankka viikko

Tämä viikko on ollut todella pitkä ja raskas. Ja erittäin stressaava. Alkuviikolla yötöitä ja valmistautumista sekä Gallon haastatteluun että CPIM kokeeseen. Mutta kannatti. 

Haastattelu meni mielestäni hyvin, mutta vahingosta viisastuneena pidän nyt pään kylmänä. Vaikka tuntuu, että meni hyvin, niin yhtään ei tiedä lopputuloksesta. Edellisten kanssa meni mielestäni vielä paremmin eikä mitään valmista tullut kuitenkaan. Joten odotellaan. Lupasivat ilmoittaa parin viikon kuluessa. 

E. & J. Gallo Winery on yksityisomisteinen perheyritys, mutta kaikkea muuta kuin pieni perheyritys. Mun päivä siellä alkoi puolentoistatunnin kierroksella ja olin todella suu auki lähes koko ajan hämmästyksestä ja ihastuksesta. (Sain privaattikierroksen, vain opas ja minä.) Kampus on ihan mielettömän iso (ajettiin isolla SUVlla varastossa sisällä...) ja erittäin hieno. Kaikki on mietitty loppuun asti. Ernest ja Julio Gallo, jotka viinitilan perustivat 30-luvulla, ovat tehneet hienoa työtä. Sekä viinin että ympäristön suhteen. Työntekijöitä yrityksessä on yli 5000 ja voluumit valtavat. Tekevät jopa pullot itse. Ja koska ovat siinä niin hyviä ja tehokkaita, myyvät niitä myös muille viinintekijöille. Olisin enemmän kuin mielissäni, jos sinne töihin pääsisin. 

Siellä meni siis torstai päivä ja vielä illalla piti opiskella CPIM sertifikaatin osakokeeseen. Tämä oli Master Planning of Resources moduuli ja huomenna alkaa seuraavan opiskelu. Joten olin ajoittanut kokeen juuri ennen, että saan sen pois alta. Mutta en ajatellut, että peräkkäisinä päivinä tärkeä työhaastattelu ja tärkeä koe ei ehkä ole paras mahdollinen yhdistelmä. Mutta pääsin läpi! Vaadittava pistemäärä oli 300 ja SuperLogistiikkaAnalyytikko sai 301!! :) Kyllä oli naurussa pitelemistä. Siis heti kun olin selvinnyt "mitä-jos-olisin-saanutkin-vaan-299" -shokista. Mutta täytyy sanoa, että on resource management mennyt todella perille, koska tämähän oli täydellistä optimoimista! Vain yksi "ylimääräinen tuote". Demand ja Production meni täydellisesti nappiin :)

Tasaisempaa menoa

Alan tottumaan tähän työttömänä oloon ja siihen ettei me vielä tässä vaiheessa päästykään muuttamaan omaan kotiin. Olen sopeutunut tilanteeseen ja mielenterveys on taas kuosissa. Töitä ei ole, mutta en ota siitä enää mitään stressiä. Jatkan aktiivista etsimistä ja opiskelen samalla sen sertifikaatin. Työ tulee sitte kun on tullakseen. Olen jopa henkisesti valmistautunut siihen, etten ehkä saa töitä ollenkaan tämän vuoden aikana. Sen jälkeen pitää katsoa taas tilanne uudelleen ja miettiä mitä tehdä. 

Ollaan Juhon kanssa viime päivinä keskusteltu paljon siitä mitä mahdollisesti tapahtuu tulevaisuudessa. Tämä lama on sotkenut kaikki kuviot ja pitää miettiä eri vaihtoehtoja. Ehkä meidän pitää lähteä täältä. Juholla on työpaikka odottamassa, mutta jos mä en saa ollenkaan töitä, niin kuviot täytyy miettiä uudelleen. Mun koulutus on onneksi erittäin globaali ja voin tehdä tätä työtä ihan missäpäin maailmaa tahansa. USAn hallitus yrittää tehdä ulkomaalaisten olemisen ja työn tekemisen entistä vaikeammaksi, joten mitä me oikeastaan tänne jäädään, kun tämä maa ei meitä halua? Suomessa ja koko EUssa me voidaan tehdä töitä ilman kauheeta byrokraattista rumbaa. Ja oltais lähempänä teitä :) Alan lämpenemään ajatukselle. Vielä kun saisi ton siipan lämpenemään myös. 

Aikaisia heräämisiä

Sain Gallolta vahvistuksen meilitse, että haastatteluni on ensi viikon torstaina eli 19. päivä. Jaana ehti just sanomaan, että toivottavasti sun ei tarvitse olla siellä kovin aikaisin aamulla, koska matka on niin pitkä. Ja kun luin tarkemmin liitteitä, niin selvisi, että mun pitää olla Modestossa klo 8.30 aamulla. Tarkoittaa, että mun pitää lähteä Menlo Parkista viimeistään 6.45... No, mähän alan olemaan jo konkari noissa aamuheräämisissä, kun olen Netflixin yöllinen lajitteluihme. 

Siellä olin tällä viikolla duunissa kahtena yönä eikä se oikeastaan ole hassumpaa hommaa. Enää ei tarvitse seistä ja laadutarkkailuhan liittyy jopa koulutukseen. Ei onneksi tarvi sosialisoida työkavereiden kanssa, koska en ehkä pystyisi siihen. Väsyneenä puhuminen ole oikein ollut mun juttu. Hommaa on paljon ja aika menee tosi nopeesti. Pääsen yleensä about kasilta aamulla sieltä pois. Kuntosalin kautta kotiin ja olen kymmeneltä aamulla taas takaisin kotona koneen ääressä ja koko päivä vielä edessä. 

Lastenvahteina

Jaana ja Rumi olivat Texasissa tämän viikonlopun ja lapset meidän kanssa kotona. Lapset nähtävästi kiukuttelee vain äitinsä ja isänsä kanssa, koska meillä on ollut erittäin rauhallista. Perjantaina talo oli hiljainen kello yhdeksältä, lapset menivät ihan omatoimisesti nukkumaan. Launtaina minä olin päivän koulussa ja Juho lasten kanssa kotona. Oltiin puistossa leikkimässä kaikki yhdessä illansuussa, haettiin vielä Kukka ja Eemelikin mukaan naapurista. Ja illalla taas täysi hiljaisuus puoli kymmeneltä. Mua väsytti niin kauheesti, että oli itsellä vaikeuksia pysyä hereillä niin kauan että lapset nukahtaa. Tämä eläkeläispariskunta nukkui täysillä jo kymmeneltä. Launtai-iltana! Tällä hetkellä Juho on lasten kanssa pihalla ja teki niille uuden keinun puuhun. Meillä on valtava kuusi pihalla ja tietenkin Juhon piti kiivetä siihen. Muurahaisia juoksee joka oksalla, joten kannattais olla varovainen. Illalla meillä on juhlat kun Jaana ja Rumi tulee. Jamilla laittoi heti herättyään juhlamekon päälle ja lakerikengät jalkaan. Näemme mahdollisesti myös tanssiesityksen vielä myöhemmin. 

Uusi haastattelu

Ilmeisesti keskiviikkoinen haastattelu meni hyvin, koska sain tänään puhelun, että tahtovat nähdä mut livenä! Mahtavaa! Tarkkaa ajankohtaa ei vielä sovittu, mutta ensi viikolla jossain vaiheessa pitäisi ajella Modestoon tapaamaan mahdollista tulevaan esimiestä ja mahdollisia tulevia työkavareita. JiiJii!!!

Lisää työtunteja

Sain samantien edellisen kirjoitettuani, puhelun Netflixiltä, että he haluavat mun tulevan sinne töihin joka päivä. Voi kikkanmandeera! Joka yö kahdelta nousu ja sinne lajittelemaan. Ei ehkä kuitenkaan. Mutta lupasin mennä kahtena aamuna. Maanantaisin ja tiistaisin. 

Vähän mua naurattaa :) Että kyllä töitä olisi, mutta vähän ehkä vääränlaisia. 

Työhaastettelu

Siis Vau. Tulin juuri puhelinhaastattelusta. Huh. Laitettiin rouva oikein koville.

Kaikki alkoi siitä, että olin pari viikkoa sitten yhdessä networking eventissä, jossa oli Gallo Winerysta puhuja. Esittelin itseni tälle Vice Presidentille ja lähetin hänelle jälkeenpäin meilitse resumeni. Ilmeisesti tein jonkunlaisen vaikutuksen, koska eilen sieltä soitettiin ja tänään  mulla oli puhelinhaastattelu Operations Managerin kanssa. Sen piti olla vain lyhyt jutustelu, mutta se oli ihan kunnon tunnin haastattelu ja heppu laittoi mut aika koville. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että vastasin hyvin kysymyksiin ja kuulen heistä parin viikon sisällä. 

Paikka olisi Logistics Analyst eli juuri sitä mitä haenkin. Työpaikka on vaan aika kaukana, yli puolentoistatunnin automatkan päässä. Mutta ei haittaa. Olen valmis lähtemään vaikka maailman ääriin :) Nyt vaan taas peukut pystyyn ja odottamaan. Vahingosta viisastuneena pidän kuitenkin tällä kertaa jalat tiukasti maassa ja jatkan töiden etsimistä kuten tähänkin asti. Vaikka eivät mua valitsisikaan, olen ainakin tyytyväinen, että olivat kiinnostuneita. 

Aktiivi(t)yöihminen

Aamuyöllä varttia yli kaksi soi herätyskello. Rentouttavien kahden tunnin yöunien jälkeen ei muuta kuin pesulle ja pukemaan. Vessan peilistä tuijotti erittäin häijyn näköinen, hieman ylipainoinen 35-vuotias hirviö. Kuka lie, en tunnistanut. 

Rouva Parkkinen lähti töihin. Voi Zeesus! 

Mä olen aina ollut kova tekemään töitä. Ja kova myös innostumaan kaikesta, ainakin aluksi. Joskus työt on olleet hauskoja ja joskus vähän vähemmän hauskoja. Tämä nykyinen satunnainen työni kuuluu viimeiseen. Mutta kun ei kerran kunnon töitä ole ollut jonoksi asti, niin otin kerran viikossa, aamuyöllä tapahtuvan, muutaman tunnin homman. Lajittelen Netflixin DVDeitä. Netflix on firma, johon jäseneksi liittymällä saa postitse kotiinsa DVD elokuvia, sarjoja, dokumentteja, mitä vaan. Muutama on aina kotona samaan aikaan ja kun ne laittaa postiin tulee seuraavat omalta listalta tilalle. Ja jonkunhan se homma on tehtävä, että ihmiset saavat elokuvansa, eikö? Minä olen nyt yksi niistä jonkuista. 

On se ihmeellistä, että MBA koulutuksella menee keskellä yötä alle kymmenen dollarin tuntipalkalla seisomaan hartiat kipeenä moneksi tunniksi. Aivan mahtava reality check! Pitäisi laittaa pakolliseksi kaikille liian suurilla luuloilla varustetuille mahtailijoille. Mietin siellä seisoessani, että onneksi mulla on se MBA ja olen täällä vain kerran viikossa neljä viis tuntia ja teen sen vain siksi, että haluan. Että mulla on jotain "oikeeta" tekemistä ja tunnen itseni tarpeelliseksi. Mutta voin lopettaa sen milloin vain. Siellä oli hallin täydeltä ihmisiä, jotka tulevat sinne joka yö kello kolme ja ovat siellä vähintään kahdeksan tuntia, viisi päivää viikossa. Ja suurimmalla osalla heistä ei ole vaihtoehtoa.