Sunday, December 23, 2012

Loppurutistus Jouluun

Jouluviikolla Jasperilla oli tämän syksyn viimeinen jumppatunti ja sieltä muutama kuva. Hän rakastaa jumppaa ja siellä ollaan käyty jo puolitoista vuotta.


Antonin 6kk lääkärikäynti oli perjantaina ja hyvältä näytti pojan kasvukäyrät taas. Viimeksi hän ei ollut kasvanut ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt ja oli tippunut omalta käyrältään. Mutta nyt oli kasvanut hyvin ja jatkaa uudelle käyrällä (lääkäri sanoi, ettei Anton todennäköisesti palaa enää alkuperäiselle käyrälle, mutta se on ihan ok.) Anton sai normaalit 6kk rokotukset ja Jasperkin fllunssarokotuksen. Se tuli vähän yllättäen ja siitä pitikin hieman neuvotella. Rokotusten antaminen ei olekaan enää ihan niin helppoa... 



Jouluvalmisteluja ei ole paljon tarvinnut tehdä, kun päästään taas Jaanan valmiiseen joulupöytään. Mutta leivottiin sentään joulutorttuja ja piparkakkuja Jasperin kanssa. Ja innostuttiin ehkä vähän liikaakin tuon koristelun osalta :) Mutta kun se oli niin hauskaa :) Jasper ei malttanut millään odottaa, että piparit tulee uunista ja että niitä voi alkaa syödä. Piparitalo on ollut valmis jo muutaman päivän ja siitä hän ei ole saanut silmiään irti. Monta kertaa päivässä kuuluu: "Äiti, haluan maistaa." tai "Nyt on joulu ohi ja syödään piparit." Katsotaan kestääkö talo edes Tapaninpäivään asti. Juho on taas hoitanut oman osuutensa joulutorttujen syömisessä eikä niitä paljon ehdi pelliltä mihinkään laittamaan kun ne häviää jo ennen sitä. Tämä satsi on toinen, koska ensimmäinen meni kirjaimellisesti samantien. Ja tein minä ensimmäisen kerran elämässäni rusinasoppaa! Sitä maistetaan huomenna Jaanan riisipuuron kanssa aamulla :) Nam.



Täällä on satanut kaatamalla vettä viimeiset päivät. Huomenna aattona pitäisi olla päivän tauko, mutta sade ilmeisesti jatkuu taas tiistaina. Vettä on tullut todella paljon. Parissa päivässä Suomen koko vuoden sademäärä. Tälle alueelle on tehty tulvaojia, koska tämä on ihan tavallista talvisin, mutta nekin on tulvineet paikoin. Juuri tänään ollaan koko ilta seurattu uutisista, että koska meidän lähin tulvaoja tulee yli. Ja paikoin se tulikin, mutta ei meidän kohdalla onneksi. Juho kävi jopa paikanpäällä katsomassa, että kuinka lähellä reunaa vesi on. Sinne kun on matkaa vain noin 500m meiltä. Että pitääkö tässä varautua johonkin turvatoimenpiteisiin. No, nyt sade on siis lakannut ainakin tältä erää ja toivotaan että suuremmilta tulvilta säästytään. 

Hyvää Joulua kaikille! 

Monday, December 17, 2012

Joulunalus ruuhkaa

Viime viikon maanantaina oli syksyn viimeinen musiikkitunti (siis ei Suomikoulun vaan englannin kielinen) ja siellä askarreltiin omat instrumentit. Jasper teki junatarroista hienon junan kulkemaan "rataa" eli reunaa pitkin. Instrumentti on siis kaksi kertakäyttölautasta niitattu yhteen, sisällä on riisiä ja lapset koristelevat sen itse piirtämällä ja liimaamalla siihen tarroja.


Lauantai illalle meillä oli kolme eri menoa ja jouduimme ikävä kyllä skippaamaan sekä taloyhtiön perinteiset joulujuhlat että Jasperin ystävän Jonatanin 3v kemut. Mutta sitä vastoin saimme nauttia aivan mahtavista Suomalaisista pikkujoulujuhlista toisten ystäviemme kanssa :) Gaston Family oli järkännyt vauvaryhmällemme makoisaa riisipuuroa ja joulutorttuja ja muita perinteisiä herkkuja. Suomalaiset juhlat vaikka isäntä onkin amerikkalainen :)  

Sunnuntai aloitettiin Jasperin Suomimuskari-kaverin Alexin 3-vuotiskemuilla. Merirosvo-teemalla oli aarteenetsintää ja siellä pienet rosvot vipelsivät silmälaput vinossa ja miekat tanassa :) Juhlien kuitenkin paras peli oli kuvassa näkyvä air hockey pöytä, jossa lätkittiin jokunen tovi. 


Sunnuntai iltana minä pääsin vielä yksin nauttimaan kulttuurista. Jamillan balettikoulun perinteinen joulushow oli mahtava. Kuten aina. On niin liikuttavaa katsoa valtavaa edistymistä ja kasvua. Ensimmäisessä esityksessään Jamilla oli viisivuotias ja esitys oli suloisen haparoiva. Nyt ei ollut enää tietoakaan mistään haparoinnista vaan ylväässä ryhdissä tuo 11-vuotias nuori neiti tanssi kovakärkisillä tossuillaan kuin ammattilainen. Itkuhan siinä tuli. (Kuvassa Jamilla alhaalla vasemmalla, ystävänsä Katya vieressä ja takana Rumi ja Jaana.)

Monday, December 10, 2012

Suomikoulun joulujuhla

Sunnuntai jatkui vielä Suomikoulun joulujuhlilla ja siellä Jasper esiintyi myös elämänsä ensimmäisen kerran. Oli se liikuttavaa! Hän oli niin reipas! Tämän syksyn Suomikoulun muskari on ollut erittäin hyvä ja sieltä saatu CD on soinut autossa tauotta koko syksyn. Nyt parin viime viikon aikana Jasper on vihdoin alkanut laulaa mukana ja laulaakin tosi hyvin ja osaa melkein kaikki laulut. Hän on siis monta kuukautta kuunnellut tarkkaan ja nyt vihdoin saanut äänenkantansa auki :) Nyt meillä sitte lauletaankin koko ajan ja joka puolella. Joko näitä Suomikoulun lauluja tai sitte meidän omasta laulukirjasta minun hänelle laulamiani lauluja. Hyvä muisti on pojalla, hän on siitä laulukirjasta painanut mieleensä aina ko laulun kohdalla olevan kuvan ja nimennyt laulut niiden mukaan. Hänhän ei tiedä välttämättä niiden nimiä. Rati riti ralla on esim. lumiukko-laulu, koska siinä sivulla on lumiukon kuva jne.

Klikkaa tästä, linkki videoon hienosta esityksestä. Jasper ja Juho eturivissä.








Kakku ystävälle

Kolarista huolimatta meidän viikonloppu oli oikein kiva. Lauantai oli mukava lepopäivä ja sunnuntai taas toimintaa täynnä. Aamulla olimme järjestäneet ystävällemme Annalle baby showerin ja sinne olin leiponut kaikenlaista. Viime hetkellä toinen viimeisillään raskaana oleva ystävämme lähtikin synnyttämään, ja koska hän oli luvannut hommata kakun, minulle tuli niin sanotusti kakku-nakki. Minäpä reippaana tyttönä päätin tehdä sen itse. Virhe. Olisi pitänyt tietää. Kakku itsessään on tosi helppo ja onnistuu takuuvarmasti, mutta lähdin sitte soveltamaan. Virhe. Ei pidä alkaa leikkiä kondiittoria, kun ei sellainen ole. Kakku siis onnistui ihan täydellisesti ja oli oikein kaunis vielä aamulla ennen juhlia. Mutta. Sitten sain kuningasajatuksen, että siihenhän voisi kirjoittaa jotain. Kun mulla vielä sattui olemaan valmiina vihreää koristeväriä valmiina. VIHREÄÄ! Suklaakakun päälle! Ja Anna odottaa tyttöä. Joo, tässä vaiheessa olisi pitänyt jo hälytyskellojen soida, mutta kun ei soinut. Joten tässä tulos. Teillekin siellä hyvät naurut :) Siinä luki Anna & Baby noin kolme minuuttia kunnes väri alkoi levitä. Me saatiin kyllä suht hyvät naurut aikaiseksi juhlissa :) Onneksi Anna arvosti yritystä :) 


Auton huono päivä

Viikonloppu alkoi hieman dramaattisissa tunnelmissa, kun minä menin pamauttamaan meidän auton toisen auton perään perjantaina. Ei ollut hauskaa ei. Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Paitsi auto. Pahasti. Jasperille tuli ihan pieni nirhauma turvavyöstä kaulaan, mutta sekin oli jo seuraavaan aamuun mennessä lähes pois. Minä harvoin kuljen mihinkään ruuhka-aikaan kun ei ole yleensä pakko. Tälle perjantaille olin suunnitellut vieväni pojat katsomaan San Josen keskustassa olevaa joulumaata hienoine valoineen. Vaan eipä menty. Tässä ihan kotinurkilla (autojonossa kylläkin) käänsin hetkeksi katseeni tiestä ja PAM! Siinä sitä sitte oltiin kauhunsekaisin tuntein. Pojat pelästyivät molemmat ja alkoivat itkeä, mutta rahoittuivat kyllä heti kun käännyin heidän puoleensa. Olin ilmeisen uskottava rauhoitellessani koska molemmat tosi nopeasti olivat ihan ok. Olin aikamoisessa shokissa, mutta naama pysyi peruslukemilla. Mies autosta, johon olin törmännyt tuli nopeasti tiedustelemaan olimmeko kunnossa. Ihme kyllä tämä vanhempi herrasmies ei ollut mitenkään ärtynyt minulle, kysyi vaan loukkasimmeko. Kai hän näki mun naamasta, että nyt on kotiäiti sen verran hukassa, että antaa olla. Ajoimme autot sivuun ja soitettiin poliisit paikalle. Minä tietenkin soitin myös Juholle, että tule auttamaan. Ja tulihan se, mun ihana mies. En olisi pystynyt ajamaan autoa siitä mihinkään. Etupuskuri roikkui tosi pahasti ja olin sen verran shokissa, etten olisi uskaltanutkaan. Joten Juho jätti oman autonsa siihen tien viereen ja lähdettiin koko perhe Siennan raadolla kotiin.

Nyt tuli sitte hyvä autovakuutus tarpeen. Ja hyvä vakuutus meillä onkin. Vaikka saatiin auto kotiin ajettua, siitä valui kaikenmaailman nesteitä sen verran, ettei sitä enää siitä mihinkään uskaltanut liikuttaa seuraavana aamuna. Juho soitti korjaamolle ja hinaukseen ja sieltä tultiin tosi nopeasti auto hakemaan. Myös sijaisauton vuokraus kuuluu vakuutukseen ja sieltä tuli kuljettaja hakemaan Juhoa ja saatiin saman aamupäivän aikana vielä toinen auto tilalle. Kaikki on sujunut niin kivuttomasti, että voiko tämä olla tottakaan.

Lasten turvaistuimet menevät vaihtoon, vaikka ei sen suuremmasta kolarista olekaan kyse. Kalifornian laki määrää, että jos istuimessa on istunut joku vaikka kuinka pienessä onnettomuudessa, istuimet tulee hävittää ja korvata. Vöihin on joka tapauksessa kohdistunut sen verran painetta, että on varmempi vaihtaa uusiin. Joten poikien istuimet menivät sitte samalla Siennan mukana korjaamolle ja sitä kautta hävitettäväksi.



Itsenäisyyspäivä

Suomen itsenäisyyspäivää vietettiin perinteisesti Linnan Juhlia Yleltä suorana katsellen. Ohjelma tuli tätä aikaa heti aamulla yhdeksältä, mutta siitä huolimatta meillä oli täällä tupa täynnä. Neljä äitiä (minä, Heidi, Paula ja Maiju), yksi taapero (Jasper) ja neljä vauva (Anton, Ilona, Lara ja Matias). Ihan mahtavat kekkerit. Äidit sai suureen ääneen ihmetellä pukuloistoa ja vauvat leikkiä ja kuolata keskenään. Jasperkin sai mahansa täyteen pullaa heti aamusta. Kaikilla oli siis hauskaa :) Ja vielä kaikenkukkuraksi Antonille tuli ensimmäinen hammas!
Käsittämättömän huonoa tilannetajua minulta, kun ei ole yhtään kuvaa tästä hauskasta tapahtumasta. Pahoittelen. Mutta laitetaan lohdutukseksi hymyilevä poika keinussa.




Tuesday, December 04, 2012

Isot pojat

Täällä on nykyään yhden pojan verran vähemmän vaipan vaihtamista :) Jasper on pysynyt hyvin kuivana kohta kaksi viikkoa. Ihan muutama vahinko silloin aluksi tuli, mutta ei enää pitkään aikaan. Hän osaa hyvin pidättää ja kertoa milloin pitää mennä. Hiukan pitää äidin tai isän hoputtaa pissalle, jos on oikein mielenkiintoinen leikki käynnissä eikä millään malttaisi. Mutta puiston yleinen vessakin käy hyvin leikkien välissä eikä häntä muutoinkaan häiritse vieraat vessat. Yöllä vielä pidetään vaippaa vaikka sekin on ollut aika kuiva yleensä aamuisin. Tänään hän oli ensimmäisen kerran päikkäreillä ilman vaippaa eikä mitään vahinkoa tapahtunut! Jeeee! Hyvä Jasper!

Anton on kasvanut ihan silmissä sen jälkeen kun aloitettiin puuron syöminen. Hän pullahti ihan yhtäkkiä kunnon vauvan kokoiseksi. Olen varma, että kun mennään seuraavan kerran lääkärille tarkastukseen, hän on käyrien yläpäässä. Sen verran hyvin tuntuu puuro maistuvan. Ja kaikki muukin mitä on maistettavaksi annettu. Poika oikein suuttui mulle kun söin keksiä niin että hän istui sylissä enkä antanut maistaa :) Anton yritti koko ajan ottaa siitä keksistä kiinni ja veti kunnon herneen nenään kun ei saanut sitä. Hassu poika.

Viime viikon lopulla satoi vettä ihan tolkuttomasti. Muutamassa päivässä tuli varmaan Suomen vuotuinen sademäärä vettä. Etupihalla olevan uima-altaan vesi nousi useita senttejä, tulvii kohta yli. Sen verran on edellisestä rankkasateesta aikaa, että siitä tuli lapsille oikein ohjelmanumero. Luultavasti tämä on ensimäinen kerta Jasperin elämässä kun hän noteeraa samalla tavalla sadetta. Istuivat perjantaina Stellan kanssa meidän takaovella ja ihmettelivät sadetta. Heillä oli mehudeitti :)




Monday, November 26, 2012

Captain Kirk

Anton sai viikonlopun aikana uuden mahtavan lelun! Pieni poika on ihan ihmeissään ja innoissaan tässä häkkyrässä :) Tuoli on pyörivä ja siinä voi pomppia, leikkiä leluilla ja soittaa musiikkia. Vielä ei taidot riitä kovin kummoiseen pomppimiseen, mutta kädet käy kovaa vauhtia ja tuo edessä näkyvä vihreä sammakko on ihan suosikki.


Friday, November 23, 2012

Kiitospäivä

Torstaina oli Thanksgiving, joka on Amerikkalaisittain erittäin suuri juhlapyhä. Mekin juhlittiin sitä perinteisesti Zahireilla suuren ruokapöydän ääressä. Jaana-täti oli taas laittanut parastaan ja mahat pullottaen siitä pöydän äärestä taas noustiin. Kiitospäivän kunniaksi meidän pikkupoikien elämässä käännettiin uusi lehti. Anton sai elämänsä ensimmäiset kiinteät ruuat ja Jasper aloitti pottailun.

Anton oli heti erittäin mukana ruokailussa. Suu aukesi reippaasti ja puuroa maiskuteltiin äänekkäästi :) Puuroa olisi mennyt huomattavasti enemmänkin kuin mitä äiti ensimmäisellä kerralla uskalsi antaa. Tänään hän sai jo kaksi kertaa puuroa ja toivottavasti nukkuu kuin tukki yön.

Jasper taas vastaavasti on ollut nyt pari päivää kotona alaosattomissa ja hyvin on itsenäisesti mennyt potalle hädän edessä. Torstaina Zahirelle laitettiin varmuudeksi vielä vaippa, mutta tänään oltiin jo illalla leikkipuistossa ja ravintolassa syömässä ilman. Vahingoilta vältyttiin ja nuori mies teki hienosti asiansa ravintolan pönttöön vaikka vähän empikin aluksi asiaa. Mutta asiansa toimitettuaan oli erittäin ylpeä itsestään ja hihkui ja taputti :) Porkkana pottailuun on ollut tarrat: hän saa jokaisesta pisusta yhden Tuomas-Veturi tai paloauto tarran. Tästä se lähtee!

Hääpäivä

Meillä oli Juhon kanssa keskiviikkona neljävuotis-hääpäivä ja kiva päivä olikin :) Minä en tiennyt etukäteen mitään mistään, vaan Juho oli ottanut hoitaakseen mukavaa ohjelmaa. Hänellä oli siis vapaapäivä. Lapset vietiin aamulla Jaana-tädille ja me suunnistettiin kuntosalille ja spinning tunnille. Ollaankin vissiin oltu yhdessä kuntosalilla viimeksi kuusi vuotta sitten Suomessa... Kuntosalin jälkeen pikainen imetyspysähdys ja sitten lounaalle Michelin-tähti ravintolaan. Todella hieno ravintoja ja vielä Menlo Parkissa! Sieltä vatsat täynnä hierojalle ja meinasi totisesti tulla uni kun oli niin kertakaikkiaan rentouttavaa ruuan päälle. Taas nopeasti imettämään perheen kuopus ja vielä ehdiittin elokuviin katsomaan Lincoln. Mielenkiintoinen elokuva Amerikan sisällissodan viimeisistä hetkistä ja kuinka presidentti Abraham Lincoln sai aikaan orjuuden vapauttamisen. Oli ihanaa olla pitkästä aikaa ihan vaan kaksin ja viettää hauska päivä yhdessä :) Näitä lisää!

Tuesday, November 13, 2012

Hassu Jasper

Jasper saa aina lounaan syötyään Xylitol-pastillin (Suomesta tuotuja, täältä ei saa), jos äiti muistaa vaan antaa. Nykyään hän muistuttaa siitä jo itse, jos äiti ei muuten hoksaa. Nyt pastillista on tullut jostain syystä joku juttu ja sitä ei syödäkään heti vaan sitä vaalitaan ja varjellaan. Se viedään päiväunille ja se on myös hukattu moneen kertaan. Isän on pitänyt jopa siirtää sänkyä, kun yksi pastilli putosi sängyn taakse. Tässä kuva päikkäreiltä, kun pastilli on aseteltu tyynylle viereen :) Siitä se sitte sujautetaan suuhun kun herätään :)

Junamatka

Maanantai aamulla oli luvassa leikkiryhmän kanssa junamatka ja pikkupojat olivat hädin tuskin pysyä nahoissaan. Meidän lisäksi mukana oli Finn ja isoäitinsa Kathleen sekä Aurora, hänen pikkusiskonsa Maia ja äitinsä Amelia. Hyppäsimme junaan Menlo Parkista ja olimme kyydissä 25 min jäädäksemme pois Burlingamessa. Siellä puistoilua ja lounas ja sitte takaisin. Täytyy sanoa, että oli aika haastavaa äidille. CalTrain ei ole ollenkaan mielissään lastenrattaista ja ne pitää aina saada taitettua kokoon. Kahden pienen lapsen, vaippakassin ja rattaiden kanssa oli taiteilemista. Pikkuisen tuli hiki, mutta kaikki saatiin ehjänä matkaan. Mennessä oli vielä kaikilla hyvä fiilis ja ilonpidosta ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Reissu oli kuitenkin sen verran rankka 2.5-vuotiaalle, että takaisin tullessa tuli pieni meltdown. Väsy painoi eikä Jasper olisi halunnut jäädä pois junasta omalla pysäkillä. Siinä sitte Anton rintarepussa, toisessa kädessä rattaat ja toisessa vaippakassi oli hieman hymytön meininki. Onneksi Finnin isoäiti Kathleen tuli apuun ja auttoi kirkuvan pojan ulos junasta. Puuh.



Anton 4kk

Anton on tällä hetkellä jo 4.5kk, mutta käytiin tänään hänen 4kk lääkärintarkastuksessa. Hän on 64.5cm pitkä ja painaa 6.5kg. Pituus on 49% ja paino vaivaiset 20%. Nämä prosentit siis tarkoittavat verrattuna ikäisiinsä. Näin ollen pituuden osalta ihan normaali, mutta laiha poika. Hän ei ole ihan kasvanut niin paljon kuin olisi pitänyt pysyäkseen omalla käyrällään, mutta hoitaja sanoi sen johtuvan todennäköisesti siitä, että kasvuspurtti on tulossa. Luultavasti seuraavalla kerralla kun menemme, poika on kasvanut ihan hurjasti näihin lukuihin verrattuna ja ottanut oman käyränsä taas kiinni. Anton kyllä syö paljon harvemmin kuin esim Jasper söi tässä vaiheessa. Jasperhan aloitti jo kiinteän ruuan syönnin kun oli raukka niin nälkäinen koko ajan. Mutta Anton on ihan tyytyväinen pelkkään rintamaitoon, syö päivällä noin kolmen tunnin välein ja herää yöllä vain kerran syömään. En ole siis huolissani.

Tyytyväinen poika kaikenkaikkiaan tuo meidän vauva :)


Saturday, November 10, 2012

Kuvia

Ohessa muutama kuva viime päiviltä.


Anton lauantai aamuna juuri heränneenä.











Serkkuni Anu oli käymässä ja hänestä tuli ihan Jasperin suosikki. Anun olisi koko ajan pitänyt vaan leikkiä hänen kanssaan. Nyt on kova ikävä.









Anun toiseksi viimeisenä päivänä ajoimme Half Moon Bayhin kun oli ilmeisesti tämän syksyn viimeinen lämmin päivä. Nyt onkin kylmentynyt huomattavasti.









Tällaisella karavaanilla olimme perjantaina puistossa. Hyvin mahtui kaikki kyytiin. :) UPPAbaby rattaat rocks!










Tässä nautitaan takapihalla viimeisestä lämpimästä päivästä.


Äiti ja pojat :)

Monday, October 29, 2012

Halloween




Halloween on virallisesti aina lokakuun viimeinen päivä, mutta sitä juhlitaan yleensä edellisenä viikonloppuna. Näin tapahtui tänäkin vuonna ja nyt se oli käännekohta myös Jasperin elämässä, koska hän pääsi ensimmäistä kertaa trick-or-treat kierrokselle. Ja myös päätti ensimmäisen kerran itse miksi haluaa pukeutua. Se oli vähän yllätys, että kaksi ja puoli vuotiaalla oli selvä mielikuva siitä miltä haluaa näyttää. Olin hankkinut hänelle jo aikoja sitte apinapuvun, mutta kuinkas ollakaan nuori herran ei suostunut sitä laittamaan vaan ilmoitti kuuluvalla äänellä: "äiti, minä olen veturinkuljettaja!" Eihän siinä auttanut kun alkaa soveltamaan. Onneksi tänä junahullutus on ollut päällä jo jonkun aikaa, niin aika nopeasti löytyi sopivaa Tuomas Veturi krääsää; hattu, pilli, huivi ja t-paita. Vielä talveksi hankkimani farkkulappuhaalarit kaapista ja johan alkoi näyttämään uskottavalta.

Menlo Parkin kaupunki järjestää aina paraatin keskuskadulla ja sen jälkeen lapset saavat käydä kaupoissa trick-or-treatilla. Keskustelimme aamulla päivän kulusta ja trick-or-treatista ja karamelleistä ym, että Jasperilla olisi joku käsitys mitä tuleman pitää. Kysyin häneltä, että tietääkö hän mitä on karkki. Vastauksena tuli hyvin hämillinen hiljaisuus :) Eli ei :) No, siihen tuli muutos tänään!
Ensialkuun Jasperia vähän jännitti kun oli niin hirveästi ihmisiä joka puolella, mutta rohkeasti hän sitte meni ensimmäiseen kauppaan kurpitsaämpäri kädessään ja sanoin tädille "trick-or-treat!", katseli kysyvänä tätiä ja äitiä ja isää, että mitä nyt, sitte otti yhden karkin kuten neuvottiin ja näytti sitä vielä kaikille osapuolille, näinkö, tämäkö tästä :) Hämillinen "Thank-you" vielä perään ja valmista tuli. Näin edettiin ja parin kaupan jälkeen tämä nuori mies oli ihan pro ja meni reippaasti ovesta sisään, hoiti homman ja tuli ulos! Me Juhon kanssa seurattiin meidän pienen pojan touhuja liikutuksen kyyneleet silmissä. Hän oli niin reipas ja liikkuttava!

Kun lähdimme kotiin ja nuori herra istui rattaiden kyytiin, niin sitte vasta riemu alkoi. Ensimmäinen paperi auki ja suklaata suuhun. Voi jessus miten ihanaa! Suu täynnä suklaata, silmät kiiluen sormi pystyyn ja "haluan yksi vielä." :) Tässä vaiheessa hänelle vasta selvisi, mikä mahtava aarre siellä kurpitsaämpärissä olikaan :)

Kotoisia tunnelmia

Viime viikolla avattiin Marimekon kauppa Palo Altoon, tohon meidän lähelle Stanford Shopping Centeriin. Sinne piti tietysti heti päästä fiilistelemään ja tehtiinkin poikien kanssa täsmäisku sinne perjantaiaamulla. Hinnat oli päätä huimaavia, aika paljon vielä enemmän kuin Suomessa, mutta pakko sieltä oli ostaa pojille samanlaiset raitapaidat :)

Monday, October 15, 2012

Jasper The Biker


http://www.youtube.com/watch?v=fI-nQhy0mH4

Jasperista on tullut ihan huippuhyvä tasapainopyörän kanssa ja ajattelin jakaa pienen videon kanssanne. Vietimme tänään aamupäivän läheisessä skeittipuistossa ja siellä oli kolme pientä staraa pyörineen: Jasper, Aurora ja Finn. Kaksi tuntia meni ihan siivillä ja lapsilla oli todella hauskaa.

Stella is back


Stella on taas alkanut tulla luoksemme hoitoon. Näin aluksi vain kerran viikossa, perjantai aamupäivisin. Jasper ja minä olemme molemmat erittäin innoissamme asiasta :) Kyllä meillä olikin jo ikävä Stellaa! Puoli vuotta oli taukoa. Nyt on kaksi perjantaita takana ja täytyy sanoa, että aikamoista hulinaa kolmen lapsen kanssa :) Olen juuri alkanut tottua arkeen kahden lapsen kanssa ja tähän soppaan kun vielä lisätään yksi erittäin määrätietoinen tyttölapsi, niin vauhtia ja vaaratilanteita tulossa. Mutta saadaanpahan tämä porukka tasapainoon, kun on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa touhuamassa. Ohessa kuva viime perjantailta kun päätimme ottaa pientä haastetta ja lähteä ystävien kanssa vähän kauemmas puistoilemaan. Autossa oli minun lisäkseni kaksi poikaa, yksi tyttö, yhdet vauvan vaunut, yhdet nuken rattaat, yksi polkupyörä, yksi potkulauta, hiekkaleluja, eväät ja vaippakassi. Siinä oli pakkaamista kerrakseen. Meitä ei pieni tihkusade haitannut ja aamupäivä oli oikein onnistunut ja kaikilla mukavaa :)

Sunday, October 07, 2012

Aika kuluu

NONNI! Se mennä putkahti syyskuu ilman yhtään postia täältä. Ihan kauheeta :( Anteeksi vaan kaikille uskollisille lukijoille. Meillä on ollut sen verran vauhtia ja vaaratilanteita, että ei vaan ole ehtinyt. Illalla olen niin väsynyt, että kaadun sänkyyn. No mutta, nyt olen täällä. Mistäköhän sitä edes aloittaisi. Vieraita on ainakin piisannut :)
Leena-mummo tuli meidän iloksi Juhon kesäloman jälkeen ja viipyi kolme viikkoa. Mulla oli siis edelleen tukijoukkoja ja Jasperilla leikkiseuraa. Syyskuu toi tullessaan myös taas Jasperille jumpan ja musiikkitunnin. Molempia hän on ehtinyt kysellä kesän aikana useasti. Tällä kertaa hän menikin jumppaan jo vähän isompien ryhmään, 2.5 - 3.5 vuotiaat. Siellä on vähän enemmän ohjeistusta kuin aikaisemmin, mutta äiti vielä kuitenkin mukana. Ja hyvin se menee. Ensin Jasper oli vähän ihmeissään kun ei saanutkaan juosta ihan miten vaan missä vaan, vaan piti odottaa omaa vuoroaan ja tehdä niin kuin sanottiin, mutta kyllä se siitä lähti sujumaan.
Pari päivää Leenan lähdön jälkeen tuli Allenin Sami Australian turneeltaan (9kk) tänne viettämään viimeisen kuukauden ennen Suomeen paluutaan. Tuolla noi pojat, Sami ja Jasper, nyt ovat jakaneet yhteisen huoneen kuin oikeat veljekset :)
Samaan aikaan olivat vielä Aarne-paappa ja Elina täällä viikon verran ja Jasperilla taas ilo ylimmillään :) Heidän kanssaan käytiin Happy Hollowssa ja viikonloppuna kierreltiin San Franciscoa. He jatkoivat tästä ystäviensä kanssa autolla tehden aikamoisen road tripin Chicagoon ja sieltä lentäen takaisin Suomeen.

Anton on superhelppo vauva ja olemme opetelleen yhteiseloa hyvällä menestyksellä. Hän nukkuu, syö ja hymyilee :) Menee nukkumaan puoli kahdeksalta illalla ja syö siinä yhdentoista maissa maitopullon ja jaksaakin sitte nukkua ainakin kuuteen asti aamulla. Useimmiten vetelee kahdeksaan asti tai ylikin. Eikä koskaan herää kiukkuisena itkien vaan aina hymyssä suin :) Hän on niin hirveen liikkis! Kuten myös Jasper, joka rakastaa kovin pientä veljeään. Halailee ja pussailee alvariinsa.
Minä ja Jasper veimme pikkuveljen uimaan ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Oli syksyn viimeinen hellepäivä ja ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Meidän uima-altaan vesi on lämmintä, mutta aika viileää kolmikuiselle vauvalle. Mutta Anton ei ollut moinaskaan! Hiukan haukkoi henkeä kun kastelin häntä, mutta yhtään ei itkenyt. Ei edes silloin kun sukellutin häntä. Reipas poika!





Thursday, August 30, 2012

Varainkeruuta!

Hei Kaikki!

Taas on se aika vuodesta kun Juho hyppää pyörän selkään ja vääntää 106 mailia, eli 170km vuoristoista reittiä MS taudin tutkimuksen hyväksi. Juho on tänä vuonna rekrytoinut E&Y:n joukkueeseen 40 jäsentä joka on kasvanut lähes 100% edellisvuoden 22 jäsenestä - eli jo siinä muutosta on tapahtunut mahtavalla kaavalla. Nyt tekin voitte auttaa varainkeruussa on summa kuinka pieni tai suuri tahansa, kaikki auttaa. Oheinen linkki on Juho sivulle, ja alimmainen on suoraan lahjoitus sivulle johon voi antaa lahjoituksen luottokortin kautta!

Tsemppiä Juholle!!

1.  Juho sivu

2.  Suora linkki lahjoituksiin

Tuesday, August 28, 2012

Lomalla osa 3

Lauantaina tehtiin patikkaretki Sugar Pine Pointissa, jonne oli reilun puolen tunnin matka meidän tukikohdasta. Tämä reissu ei ollut mäkistä vaan suht tasaista lähes suomalasen oloista kangasmetsää. Emme nähneet kovin montaa muuta ihmistä, joten välillä tuli ontto olo jos vaikka karhu kävelisi vastaan. Ei kävellyt. Patikoinnin jälkeen meitä odotti viilentävä uintihetki. Minä ja Juho pulahdettiin viileään veteen, Jasper ei edelleenkään suostunut luonnonveteen tulemaan. Illaksi meillä oli vauhdikasta ohjelmaa. Rodeo :) Ihka ensimmäinen kerta koko perheelle ja se olikin hauskaa viihdettä. Olen jotenkin aina luullut, että rodeo on vaan sitä härän selässä pysyttelyä, mutta se oli paljon muutakin. Suurin osa ajasta olikin itse asiassa hevosten ja ratsastajien taidonnäytteitä. Otettiin kiinni ja sidottiin vasikka mahd nopeasti, kilpailtiin nopeudesta pujotteluradalla, yms. Siellä meni ilta todella mukavasti, jopa Jasper viihtyi eläimiä katsellessa.

Sunnuntaina iski todellinen lomaväsymys. Ja koti-ikävä. Suht nopeasti aamulla päätettiin, että lähdetäänkin jo tänään kotiin vaikka maanantaille oli mökki varattu. Juho lähti vielä tekemään pyörälenkin ja minä pesin pyykkejä ja pakkasin sillä aikaa. Jasper nukkui lounaan jälkeen vielä päikkärit ja me siivosimme sillä aikaa. Joskus neljän maissa pääsimme vihdoin matkaan, joka sujuikin pääosin hyvin. Pieni vastoinkäyminen sattui kun Jasper alkoi voida pahoin. Ja sitä tavaraa sitte riittikin :( Tässä kohtaa myös Anton oli vetänyt jostain syystä herneen nenään ja huusi kurkku suorana. Piilokameralla olisi taas ollut käyttöä kun minä roikuin etupenkiltä pylly pystyssä takapenkille. Toisella kädellä heilutin Antonin istuinta ja toisella kädellä pidin oksennuspussia Jasperille. Nyt vähän naurattaa, silloin ei. Pysähdyimme tietenkin seuraavassa mahdollisessaa paikassa (Walmartin parkkipaikka) ja aloimme purkaa tilannetta. Juho otti Antonin penkistään ja minä aloin puhdistaa Jasperia ja autoa. Vaatteet vaan pois ja wet wipesilla pyyhkimään. Onneksi sellaisia löytyy lapsiperheessä, muuten tilanne olisi ollut toivoton. Walmartista vielä hajunpoistajaa ja avot! matka pääsi jatkumaan suhteellisen kivuttomasti.

Saturday, August 25, 2012

Lomalla osa 2

Keskiviikko aamupäivä meni urheillessa. Minä kävin salilla ja Juho uimassa ja pyöräilemässä. Iltapäivä vietettiin Donner järven rannalla hiekkalinnoja tehden.
Torstaina aamupäivällä käytiin vetäsemässä sellainen patikkaretki että alta pois! Mentiin hiihtokeskus Squaw Valleyyn ja otettin sen juurelta iso koppihissi ylös vuoren rinnettä. Huikeat maisemat! Sieltä high campilta lähdettiin kipuamaan vielä vaan ylöspäin. Pojat istuivat kuuliaisina kärryssänsä ja minä ja Juho työnnettiin vuorotellen hiki valuen. Kunnon fat camp menossa :) Välillä piti tietysti imettää Antonia puun juurella ja Jasper halusi myös itse kävellä jonkun matkaa. Korkeuseroa matkalla tuli 207 metriä. Mutta ei siinä vielä kaikki! Aloitimme patikoinnin noin kahdesta ja puolesta kilometristä. Eli aikalailla sai ohut ilma huohottamaan :)
Iltapäivän palkintona oli taas leppoisaa rannalla oloa, tällä kertaa Lake Tahoen rannalla Kings Beachillä. Järvivesi oli niin ihanaa! Pehmeä hiekkapohja ja pitkälle matala ranta toivat mieleen lapsuuden kesät mummulan mökillä. Lilluessani vedessä laitoin silmät kiinni ja kuvittelin olevani Yläneellä :)
Samana iltana saimme vielä vieraitakin. Puolitutuillamme Silkellä ja Klausilla on talo täällä ja he pistäytyivät viinilasillisella. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa.

Perjantai aamulla minä kävin ratsastamassa läheisellä tallilla. Teimme tunnin lenkin ihanissa vuoristomaisemissa istuen lännen satulassa. Äidin laatuaikaa. Isän laatuaika oli vuorossa sen jälkeen ja Juho kävi polkemassa erittäin jyrkkämäkisen reitin pyörällä. Iltapäiväksi ajoimme Tahoe Cityn hiekkarannalle. Jasper rakastaa uimista, mutta järvi pienine aaltoineen olikin pelottava. Hän ei ole koskaan uinut luonnon vedessä eikä uinut nytkään. Tuli pitkän suostuttelun jälkeen hiukan kahlaamaan, mutta halusi hyvin nopeasti takaisin rantaan. Leikkipuisto vei voiton ja siellä hän viihtykin todella pitkään. Mahtavaa katsoa miten Jasper ystävystyy toisten lasten kanssa ja jopa juttelee heille muutaman sanan englantia :) Hän on reipas ja sosiaalinen pieni mies :)