Wednesday, February 27, 2013

Luistelua ja leikkiä

Viime sunnuntaina käytiin Suomikoulun kanssa luistelemassa Palo Alton Winter Lodgessa ja olipa hauskaa! Jasper oli ensimmäistä kertaa luistimilla ja vaikka isä melkein kaiken homman hänen luistelustaan hoiti, ei sieltä olisi millään lähdetty pois. Pieni poika (vielä ilman päiväunia) luisteli pari tuntia putkeen, pari pientä mehutaukoa vain. Aina kun pidettiin tauko, hän halusi heti parin minuutin kuluttua takaisin. Ja kun vihdoin tuli kotiinlähdön aika, ilman itkua ei selvitty.
Ensimmäisessä kuvassa nuori herra kertoo äidille, että "minulla on jauhoa käsissä" Aha. Vastasin, että ei kun se on lunta. Jasper nosti kulmiaan ja ihmetteli hanskojaan ja ilahtui että ai tämmöstäkö se on :) Onneksi ollaan menossa Suomeen, ettei totuus pääse unohtumaan Suomi-pojalta.



Luistelun jälkeen olikin mukava pulahtaa kylpyyn ja siitä tässä hauska video.

Tänään on leikitty kavereiden kanssa. Ensin Fremontissa Paulan ja Laran kanssa kävelytreffit ja iltapäivällä vielä pikkupoikien leikkitreffit Mountain Viewssa.






Friday, February 22, 2013

Anton viittoo!!

Eilen oli taas "ensimmäisten" päivä, kun Anton viittoi ensimmäisen kerran. Siis ihan mahtavaa! Poika ei ole vielä edes 8 kk ja nyt jo viittoi ensimmäiset viittomat! Täytyy olla nero! :)

Viitoin Jasperin kanssa kun hän oli pienempi ja olen silloin varmaan siitä täälläkin puhunut, mutta lyhyt kertaus: Baby signing on täällä hyvin yleistä ja sen tarkoitus on opettaa lapsi kommunikoimaan ennen kuin hän osaa puhua. Lapsen motoriset taidot kehittyvät paljon aikaisemmin kuin puhe, joten viittominen on mahdollista. Alunperin olin hyvin skeptinen ja ajattelin sen olevan vaan amerikkalaisten hömppää, mutta kun huomasin sen toimivan, aloin itsekin viittoa Jasperille. Viittomisen voi aloittaa ihan kuinka aikaisin tahansa, mutta mä aloitin Jaapon kanssa vasta kun hän oli jo 10kk. Jasper alkoi viittoa takaisin 15kk iässä. Vasta. Olin jo lähes luovuttanut, mutta sitten ihan yhtäkkiä kesäloman aikana hän alkoi viittoa ihan tosi paljon ja käytti montaa eri viittomaa heti.

Antonin kanssa aloin viittoa, kun hän alkoi istua syöttötuolissa eli 5kk. Hän on alusta asti katsonut aina hyvin tarkkaan mitä teen ja olen yrittänyt muistaa aina viittoa samoissa paikoissa. Olen käyttänyt vain muutamia viittomia näin aluksi: syödään, maito, lisää, nukkumaan, valmis ja vesi. Eilen olimme kylässä ja istuimme kaikki kahvipöydässä, Anton syöttötuolissa. Annoin hänelle pieniä vauvojen raksuja yksitellen ja yhtäkkiä huomasin, että hän laittaa käsiään yhteen aina kun suu on tyhjä. Tajusin, että hei hän viittoo lisää! Olin ihan innoissani ja kokeilin sitä monta kertaa itsekin viittoen. Ja kyllä! Joka kerta hän teki saman eleen :) Päiväuniaika oli siinä juurikin kohdilla ja yhtäkkiä Anton laittoi käden poskelleen ja kallisti vähän päätään. Just niin kun "nukkumaan" viittoma! Hän oli jo tosi väsynyt ja teki sen vaan kerran, joten en ollut ihan varma. Mutta. Illalla meillä oli Juhon kanssa nopea vahdinvaihto (hän tuli töistä ja mä lähdin kauppaan) enkä ehtinyt siinä hötäkässä tästä hänelle mainita. Juho antoi pojille iltaruuat, kylvetti ja laittoi nukkumaan. Kun tulin kotiin kertoi tohkeissaan, että Anton oli viittonut hänelle juurikin nämä samat viittomat, lisää ja nukkumaan! Joten kyllä se vaan totta on! Meillä on nero perheessä! Ihana vauva :)

Thursday, February 21, 2013

Museopäivä

Tämmöstä touhua meillä oli tänään San Josen lastenmuseossa. Anton peilailee ja saa uuden ystävän videossa. Jasper oli palomies ja leikki vesileikkejä kuvissa.

Wednesday, February 20, 2013

Lunta ja pyöräilyä

Pojat alkaa vihdoin olemaan molemmat terveitä ja ollaan taas päästy normaaliin meininkiin. Ulkoillaan, leikitään ja nukutaan normaalisti. Varsinkin yöt on taas ihanan rauhallisia, kun kaikki nukkuu aamuun asti eikä tarvitse pomppia lapsen luota toiselle lohduttamassa tai paijaamassa. Anton herää normaalisti siinä viiden aikaan juomaan pullon maitoa, mutta jatkaa sen jälkeen vielä uniaan ja muuten nukkuu tosi hyvin. Jasperille on sattunut yöllä muutama vahinko ja silloin pitää tietysti lakanoita vaihtaa, mutta tosi harvoin. Yleisesti ottaen nukutaan kuitenkin hyvin. Äidin pitäisi vaan itse mennä ajoissa nukkumaan...

Tänään oltiin taas viikottaisella kärrylenkillä Fremontissa ja mitäs valkoista siellä pilkotti kukkuloilla :) Luntahan se! Aika harvoin on näkynyt täälläpäin ja pitihän se kameralla ikuistaa. Pari viime päivää on ollut aika kylmää ja yöt varsinkin. Eilinen sadepäivä olikin siis jatkunut lumisateena yöllä. Mutta siis vaan ihan kukkuloiden laella. Tänään oli jo taas lämpimämpi päivä, noin 13 astetta.

Jasper on saanut uuden polkupyörän ja sitä nyt innolla harjoitellaan ajamaan. Ajaminen sujuukin oikein hyvin, mutta jarruttamisessa on vielä petraamista. Tasapainopyörästä on jäänyt päälle se, että jalat maahan kun jarrutetaan, joten näin hän tekee tavallisella pyörälläkin. Joka on taas aika hankalaa, ellei jopa vaarallista, kun on polkimet edessä. Mutta näillä mennään, harjoitus tekee mestarin :)

Tuesday, February 05, 2013

Sairastupa jatkuu

Pikkupojat ovat edelleen nuhaneniä, joten suht rauhassa tässä vieläkin mennään. Ollaan me sentään päästy jo puistoon, mutta nyt on Antonin vuoro olla kuumeessa.

Viikonloppu oli kaikesta huolimatta täynnä juhlaa. Lauantaina juhlittiin Rekon 3v päiviä ja siellä olikin riemu ylimmillään. Kuvassa neljä ystävystä, jotka ovat tiiviisti leikkineet yhdessä jo pitkään. Vasemmalta oikealle Anton rattaissa, Reko, Jasper, Jonatan ja Jalmari. Nyt tämä mahtava jengi ikävä kyllä hajoaa, kun kaksi pojista muuttaa Suomeen ja yhden äiti on palannut työelämään. Ja mekin vietämme koko kevään Suomessa. Pitää sopia Rekon ja Jalmarin kanssa treffit siellä :)

Sunnuntaina oli kauan ja hartaasti odotettu Super Bowl. Juho on ollut kuin kissa pistoksissa monta päivää. Sitä jännitti niin paljon, että sai hädin tuskin nukuttua edellisenä yönä :) Tähän oli syynä se, että pelaamassa oli San Franciscon oma joukkue 49ers. Ikävä kyllä oma joukkue hävisi, mutta hauskaa meillä kaikilla oli. Oltiin Fremontissa Family Gastonin vieraina. Toivo oli meidän mukana ja olimme peliä ennen kävelylenkillä, josta hauska kuva kun pikkupojat vaihtoivat pyöriä.