Joulua odotellessa

Aika menee niin siivillä, että blogi on aivan hunningolla eikä kukaan päivitä mitään kuulumisia. Vaikka ei meille mitään ihmeellistä, joulu tulla tuksuttaa ja sitä täällä kovin jo valmistellaan. Kiitospäivää juhlittiin torstaina, Jaanan valmiissa juhlapöydässä :) Sitä ennen minä olin vielä Jamillan ja Toivon kanssa katsomassa Cirque du Soleil:n spektaakkelia nimeltään Totem. Aivan mahtava! Meitä jännitti Jamillan kanssa niin hirveesti ennen esityksen alkua, ettei meinattu housuissa pysyä. (Vaikka meillä taisi kummallakin olla muuten hame...) No anyways, esitys oli taattua Cirque du Soleil -laatua ja silmät olivat kaikilla ymmyrkäisenä alusta loppuun.

Kiitospäivää seuraavana päiväna on aina vuoden suurin ale. Joka paikassa. Suurin osa kaupoista ja ostoskeskuksista avaa ovensa keskiyöllä ja ihmismassat ovat valtavat joka puolella. Olen muutaman kerran ollut siellä hyörinässä itsekin, mutta päätin jättää tänä vuonna väliin. Olen seurannut sen verran tuota touhua jo sivusta, että tiesin lauantain olevan ihan yhtä hyvä tarjouspäivä, mutta ihmisiä on paljon vähemmän. Ja oikeassa olinkin. Saavuin Milpitaksen ostoskeskukseen jo hyvissä ajoin yhdeksän jälkeen aamulla ja tilaa oli shoppailla vaikka kuinka. Sainkin tehtyä kaikki tarvittavat shoppailut parissa tunnissa. Seuraavat pari tuntia meni vaan terapiahaahuillessa. Kerrankin yksin! Ja mää nautin!

Sen verran ollaan perheen voimin osallistuttu jo joulutohinoihin, että käytiin pariin otteeseen moikkaamassa Joulupukkia Stanfordin ostarilla. Kun se on niin kätevästi tuossa kävelymatka päässä. Jasper ei ollut ihan niin innoissaan Joulupukin sylissä istumisesta kuin kuvittelimme. Mutta suostui lopulta, kulmat kurtussa :) Toisella kerralla käytiin katsomassa jouluvalojen sytyttäminen ja syötiin koko porukka suklaaöverit kahvilassa. Pieni mieskin veti suklaaleivosta iltapalaksi kuin viimestä päivää. Ajattelin, että uni ei tule silla sokerimäärällä ikinä, mutta sen verran unettava oli kärryttely kotiin, että ihan onnellisena meni vällyjensä väliin :)

P.S. Minä ja Jasper tulemme käymään Suomessa 9. - 23.12. Puhelinnumero on sama kuin viimeksi eli 041-724 6294. Saa soitella :)

Maalaisjärjen käyttö on kiellettyä

Viime viikolla meille sattui todella ikävä välikohtaus Jasperin jumppatunnin päätteeksi. Tilanne on tähän asti ollut se, että samaan aikaan Jasperin jumppatunnin kanssa aamupäivällä on Stellan päikkäriaika. Mikä on ollut erittäin sopivaa, koska Jaapo ja muut ryhmäläiset ovat sen verran pieniä, että jonkun aikuisen pitää olla mukana. Stella on uinunut tyytyväisenä salin laidalla minun valvovien silmien alla ja me olemme leikkineet ryhmän mukana. Mutta tämä hauskuus loppui nyt sitte viime viikolla tyhmien sääntöjen takia. Jumppasali on väliaikainen rakennus uuden jumppasalin vielä ollessa rakenteilla. Joten tila on kortilla. Ja sen takia sinne ei saa viedä rattaita ollenkaan. Ymmärrän, että tilaa ei ole kymmenelle rattaille, mutta voisko edes yksille? Ei voi. Salissa on kyllä esim. penkkejä vanhemmille, joiden lapset ovat isompien ryhmässä eivätkä siten osallistu. Voisko esim. ottaa pari penkkiä pois ja laittaa tilalle rattaat? Ei voi. Rattaat ovat tulipalon sattuessa kuulema evakuointi ongelma. Mutta auton turvakaukalossa Stella voisi siellä laidalla nukkua. Mitä? Että hankalasti kannettava turvakaukalo ok, mutta ei pyörillä kulkevat rattaat? Jaa. Mitä siihen voi sanoa? Stella ei joka tapauksessa enää edes mahdu turvakaukaloon. Yritin ja yritin, mutta ei. Sen lisäksi ettei minua puhutelleella naisella ollut mitään käsitystä maalaisjärjestä, hän oli erittäin epäkohtelias ja keskeytti minut ihan koko ajan. Miten sellaisen ihmisen kanssa voi keskustella järkevästi? Ei mitenkään. Kysyin häneltä, että ymmärtääkö hän, että jos ei mitään ole tehtävissä, me emme voi enää osallistua. Ei voi mitään, oli hänen vastauksensa. Tack och adjö. Mietin vaan, että mitenkähän ne kaikki muut ryhmän lapset pääsevät jumppaan jos / kun talven sateet alkavat ja kaikkien pitää edelleen jättää rattaat ulos...?? Voi olla, että jollain muullakin on siinä vaiheessa jotain huomauttamista. Miten tuollainen tila, olkoonkin väliaikainen, voidaan suunnitella niin, että siellä järjestetään yksivuotiaista eteenpäin ohjelmaa, mutta rattaita ei saa tuoda?? Tässä autojen luvatussa maassa monet tietysti tulevat autolla eivätkä siten tuokaan rattaita, mutta on siellä ulkona aina jonossa kymmenkunta kappaletta rattaita. Kaikkein eniten mua harmittaa tietenkin Jasperin puolesta. Hän nautti niin hirveästi siitä jumpasta. Siellä on trampoliini ja joka kerta eri muotoon tehty temppurata. Ja siellä on mahtavia lauluja ja leikkijä. Vaikka hän ei osaa laulaa niitä lauluja, hän osaa leikkiä niitä. Joka aamu puurolla keskustelemme mitä päivä tuo tullessaan ja joka aamu hän kysyvänä nostaa etusormet pystyyn ja alkaa leikkimään rakastamaansa apinalorua, jota tuolla jumpassa leikittiin. Ja joka aamu joudun sanomaa, että ei, tänäänkään ei ole jumppapäivä :( (Onneksi äiti osaa jo Monkey Songin, joten kyllä sitä kotona leikitään.)

Onneksi viikkoon mahtui mukavampaakin ohjelmaa. Olimme meinaan koko perheen voimin lauantaina Stanfordin Yliopiston amerikkalaisessa jalkapallopelissä. Kyseessä oli vielä ehkä kauden kovin matsi ja peli loppuun myyty. Stadionilla oli 55,000 ihmistä ja tunnelma sen mukainen :) Jasper oli ihmeissään. Hän katteli kentälle ja ympärilleen ja taputti ja ihmetteli. Varsinkin isi oli kovin syynissä. (Iskä on muutenkin viikonloppuisin SE juttu.) Hyvin hän siellä pärjäsi, juomaa ja syömää mukana, noin puolitoista tuntia. Pelin jälkeen hän meni vielä kotona kylpyyn ja pieni mies seisoi siellä ja nosti käsiään ilmaan ja huusi VAAAUUUU! Niin siellä pelissä tehtiin :) Super liikkis! Isi jäi vielä peliin, eikä uni meinannut tulla millään kun isiä vaan piti kysellä. Ei olisi millään malttanut odottaa aamuun, että pääsee isin kanssa junalla leikkimään. Pojat olivat koko lauantai aamun rakentaneet junarataa ja se oli NIIN mahtavaa. Kun minä heräsin, tuli pieni poika juosten makuuhuoneeseen, osoitti sormella olohuoneeseen ja hoki tohkeissaa "tsuu tsuu" ja juoksi äkkiä takaisin :)

Kylmää kyytiä

Tänne tuli yhtäkkiä yhdessä yössä talvi. Ihan järkyttävän kylmä! Tai no, mittari näyttää tällä hetkellä kahdeksaa astetta, mutta se tuntuu ihan kamalan paljon kylmemmältä 25 lämpöasteen jälkeen. Ihan jäässä sisälläkin! Lämpö tietysti päällä, mutta silti villasukat ja villatakki ovat kovassa käytössä. Just oltiin vielä t-paidassa ja nyt paksua takkia ja pipoa ja hanskoja kehiin. Jaapo on ihan ihmeissään. Kokeilin sille muutamat viime talviset hanskat ja se oli aivan silmän ymmyrkäisenä, että mitkä jutut nää on. Ota heti pois! Kai kaveri tottuu niihin kun alkaa nakit jäätymään pihaleikeissä.

Jasper ei ole vieläkään ollut ihastuksissaan kuntosalin leikkihuoneesta ja sieltä lähdetään kotiin lähes aina silmät punaisena. Joten annoin periksi. Ehkä lapseni yrittää tosiaan sanoa minulle ettei ole valmis. Ja saatiin kuin tilauksesta parempi ratkaisu tähän ongelmaan. Tutustuttiin loppukesällä oikein mukaviin äitiin ja poikaan (Penny ja Peter); äidit tulee hyvin juttuun ja pojat, jos mahdollista, vielä paremmin. Peter ei myöskään jää mielellään oikein mihinkään, joten päätimme kokeilla josko pojat jäisivät keskenään toisen meistä kanssa. Ja avot!! Se toimi!! Peter oli täällä yhtenä lauantai-iltapäivänä muutaman tunnin ja Jasper heillä viime perjantaina kun minä olin spinning tunnilla. Kumpikaan pojista ei korvaansa lotkauttanut äidin lähtiessä! Ihan uskomatonta!!!! :) Ihkuimme Pennyn kanssa, että nythän me voidaan tehdä vaikka mitä :) Kyllä tämä kieltämättä helpottaa elämää kummasti. Kaiken kukkuraksi tämä ihana perhe asuu ihan meidän lähellä Menlo Parkissa :)

Ehkä vähemmän hauska muutos meillä on ollut tuttipullosta luopuminen. Tämä prosessi on edelleen käynnissä ja sekä äiti että poika aika väsyneitä. Jasper nukkui aikaisemmin tosi hyvin. Seitsemästä viiteen aamulla ja sen jälkeen maitopullon voimin vielä pari tuntia. Mutta nyt kesän ja syksyn aikana herra on alkanut vaatia maitoa yöllä useamminkin. Eikä ruoka sitte ole maistunut päivällä. Ja se taas johtaa siihen että maitoa tarvitaan seuraavana yönä jne jne jne... Nyt alkoi äidillä olla sen verran painava univelka, että päätin että pullo lähtee kokonaan. Olen lueskellut aiheesta kirjoja ja sitte viime viikonloppuna rohkeutta ja voimaa oli tarpeeksi ja eikun toimeksi. Nyt on sitte nuori herra huutanut kurkku suorana yöllä, että missä hitossa mun maito on ??? Mutta onpahan päivällä ruoka maistunut niin hyvin, ettei aikoihin :) Olen ollut yöllä hänen kanssaan hänen huoneessaan ja rauhoitellut ja laittanut takaisin makuulle. Hän huutaa pää punaisena ja nousee seisomaan, minä laitan takaisin makuulle, hän nousee, minä laitan takaisin, hän nousee, minä laitan takaisin jne jne jne noin kaksisataa kertaa. Mutta kyllä se jossain vaiheessa on mennyt perille, että ei juma ei sitä maitoa tule ja pää pitää olla tyynyssä. On raukka alistunut kohtaloonsa, mutta ei taisteluitta. Täytyy sanoa, että on pojalla kova luonne. Toivotaan, että tilanne rauhoittuu tämän viikon aikana.