Mun pojat

Tämä on niin liikuttava kuva mun pojista, että pitää jakaa teidän kanssa :) On ne suloisia!

Raskausviikko 29

Aika hyvin pömpöttää jo, vai mitä :)

Siitä ei ole kuin kaksi vuotta kun ensimmäisen kerran olin raskaana ja ihmettelen päivittäin miten ihminen voi niin nopeasti unohtaa tämän kaiken? Ensimmäinen raskaus, ensimmäinen lapsi, luulisi että sen ihan varmasti muistaa. Ja niin ajattelinkin silloin. Ainoa selitys on, että kukaan ei tekisi kuin yhden lapsen jos muistaisi kaiken... En oikeasti muistanut kuinka isoksi sitä tuleekaan. Vielä on 10 viikkoa aikaa ja vatsa alkaa oikeasti olemaan jo aika painava. Miten ihmeessä jaksan loppuun asti? Varsinkin kun on energinen kaksivuotias, joka tarvitsee ihan samalla lailla puistoilua ja tekemistä kuin tähänkin asti. Hyvin me ollaan pärjätty, mutta huomaan vaan iltaa kohden olevani entistä väsyneempi.

Mutta en valita. Tämä raskaus on alusta asti ollut niin paljon parempi ja helpompi, että pitäisi vaan nauttia. Ja niin tietysti nautinkin :) Pikkuveli ottaa kyllä kaiken huomion heti, kun illalla sohvalle istahdan ja saattaa pari kolme tuntia jumpata. Eikä se ole mitään ihan heppoista pomppimista, vaan oikein kunnon mahan muljutusta :) Liikuttavaa. Hän meinaa, että nyt on minun vuoro, koko päivä on menty isonveljen ehdoilla.

Kävin viime viikolla ravintoterapeutilla ja sain häneltä hyviä neuvoja. Hän ei ollut huolissaan mun painonnoususta, koska pystyn vielä urheilemaan ja asenne on kuulema kohdallaan :) Mulle on tullut tähän mennessä 9kg painoa, mutta olen vakuuttunut ja motivoitunut sen putoamisesta heti kun saan luvan alkaa kunnolla treenaamaan. Minä olinkin lähinnä kiinnostunut juuri siitä, että miten laihdutus onnistuu raskauden jälkeen järkevästi menettämättä maitovaroja, koska haluan ehdottomasti imettää myös. Ettei käy niin, että maito loppuu pojalta äidin turhamaisuuden takia. Terapeutti sanoi, että painoa pitää alkaa pudottamaan hitaasti, noin puoli kiloa viikossa mutta ei juurikaan enempää. Että sitä odotellessa.

Vielä on kuitenkin aikaa treenailla vatsan kanssa. Olenkin käynyt edelleen personal trainerin kanssa hikoilemassa ja sen lisäksi pari kertaa salilla. Onneksi Jasper viihtyy nyt vihdoin siellä lastenhoidossa ja menee sinne mielellään. Saan minäkin rentoutua samalla eikä tarvitse koko ajan hermoilla hänestä. Mietin, että kuinka pitkään jaksan salilla käydä, mutta tajusin tänään, että siellä salilla on myös uima-allas, että mähän voin käydä uimassa sitten kun rauta ei enää nouse!

Pelkotiloja

Milloin lapset oppii pelkäämään? Meillä on tänään ollut ensimmäinen päivä, jolloin selvästi on tullut pelko esille. Siis erilainen pelko, en tarkoita putoamista tai kaatumista tms. Sellaista on tullut vastaan jo kauan sitten. Mutta tänään hänellä oli jotenkin erilainen pelkotila eikä nukkumaanmenosta meinannut tulla oikein mitään kun äiti ei olisi saanut mennä mihinkään. Eikä tämä ollut normaalia iltakiukuttelua, vaan oikeasti hätä.

Olimme Palo Alton Junior museossa pitkästä aikaa ja siellä taas vanha tuttu riikinkukko oli se odotetuin nähtävyys. Mutta ryökäle olikin kiivennyt puuhun ja Jasperin mielestä se oli todella pelottavaa. En ole varma pelkäsikö hän sitä lintua vai linnun puolesta. Että oliko se lintu jotenkin pelottava siellä ylhäällä vai pelkäsikö hän että lintu putoaa. Sitä häkkiä kierrettiin monta kertaa. Hän halusi mennä katsomaan, mutta ei sitte kuitenkaan. Ja taas takaisin. Ja linnusta puhuttiin koko kotimatka ja vielä kotonakin. Illalla nukkumaan mennessä hän taas aloitti juttelemaan siitä linnusta ja tällä kertaa hädissään. Olisi todella mielenkiintoista tietää, mitä pienen miehen päässä liikkuu. Keskustelimme pitkään sängyssä riikinkukosta ja jäin hänen sänkynsä laidalle istumaan lopuksi kun ei siitä lähtemisestä tullut mitään. Hän nukahtikin heti, varmistettuaan ensin muutaman kerran että varmasti istun siinä.

(Muuten meidän isojen poikien sänkyyn siirtyminen on mennyt suht ok. Hitaasti mutta varmasti. Kyllä hän edelleen tulee sieltä muutaman kerran pois ja häntä pitää peitellä moneen kertaan, mutta mitään suurta draamaa ei ole.)

Jasper 2 vuotta

Käsittämätöntä, mutta totta! Meidän vauva on jo kaksi vuotta! Ja hänestä on tullut niin iso poika :) Opettelee puhumaan ja lähes joka päivä tulee uusi sana. (Tänään se oli Hippii! eli jippii. En tiedä mistä on oppinut.) Meillä oli oikein onnistuneet syntymäpäiväjuhlat pääsiäissunnuntaina ja pieni päivänsankari sai todella mieleisiä lahjoja. Tällä hetkellä kun kaikki pyörii junien ympärillä, niin teema oli sen mukainen. Kakku, lautaset, servetit, mukit, goodie bagsit ja niiden sisältö olivat kaikki pelkkää Tuomas Veturia.

Juhlat olivat heti päivän alkuun, että kaikki mini-ihmiset ovat vielä hyvällä tuulella eikä päikkärit tule keskeyttämään. Kymmeneltä olimme varanneet 50minuutin jumppatunnin ja siellä riehuttiinkin sitte oikein kunnolla. Jasper käy viikoittain tuossa samassa jumpassa ja kun kuulin, että sitä voi varata syntymäpäiväjuhliin, oli valinta helppo. Siellä saivat kaikki noin parivuotiaat juosta ja kiipeillä ja tuhlata energiaa mielin määrin. Liikuttavin hetki oli kun olimme kaikki suuressa teltassa, jossa lauletaan ja leikitään. Olimme puhuneet aamulla Jaapon kanssa, että mitä lauluja siellä mahdollisesti lauletaan ja tietysti toivoneet opettajalta Jasperin lemppareita. (Wheels on the bus, Itsy bitsy spider, Monkey song) Ja tietysti olimme puhuneet Happy Birthday laulusta, jota hänkin on muutaman kerran ollut mukana laulamassa toisille pienille sankareille. Jotenkin tuollainen parivuotiaskin vaan ymmärtää kummasti että tässä laulussa on jostain spesiaalista kyse ja sitä lauletaan jollekin yhdelle henkilölle. Siellä teltassa kysyin häneltä, että mikä laulu lauletaan ensimmäisenä ja pieni mies vastasi napakasti "Happy" :) Kertakaikkiaan liikuttavaa! Ja niin me lauloimme hänelle onnittelulaulun, ensin englanniksi ja sitte suomeksi.

Jumpan jälkeen siirryimme viereiseen leikkipuistoon leikkimään ja syömään kakkua. Siinäkin kohtaa olin todella häkeltynyt miten päivänsankari tiesi tasan tarkkaan miten toimia. Kakku piti ottaa esille heti ja herra seisoi rinta rottingilla sen edessä. Ja puhalsi kynttilän sammuksiin kuin mikäkin ammattilainen! Piti pariin kertaan sytyttää se uudelleen, että saatiin laulettua uudet onnittelut :) Kunnon suklaakakku / pipariöverit siinä vedettiin ja sitte kiipeilemään.

Ja sanonta kuuluu, että itku pitkästä ilosta. Ikävä kyllä näin myös kävi. Jasper putosi kiipeilytelineeltä, aika korkealta vielä, ja iso huutohan siitä tuli. Onneksi ei käynyt sen kummemmin. Ilmat pihalle luultavasti ja suuri säikähdys, mutta ei mitään niin pahaa ettei äidin syli olisi parantanut. Ja eikun takaisin :) Päiväunet maistuivat tämän kaiken jälkeen erittäin makoisilta. Koko perheelle :)

(Kuvia synttäreistä tulossa kunhan saadaan kamera tyhjennettyä.)

Puhetta opetellessa

Tässä muutama hauska video taas. Ensimmäisessä Jasper lukee Ollin Juna -kirjaa päiväunille mennessään. (tutu=juna, miau=kissa)

Ja tässä toisessa hän kertoo keitä kaikkia on tulossa syntymäpäiväjuhlille. (Niistä lisää myöhemmin.)

Pääsiäinen

Pääsiäinen aloitettiin Paljon Onnea Vaan -laululla pienelle kaksivuotiaalle päivänsankarille :) Pitkäperjantaina kun sattui olemaan sellainen suuri päivä. Jasper oli todella mielissään ja yllättävää kyllä ymmärsi tilanteen, ainakin jotenkin. Me ollaan oltu lähiaikoina muutamilla syntymäpäivillä, jossa on laulettu sankarille, joten kai siitä jotain on jäänyt mieleen. Hän oli ihan superhyvällä tuulella koko päivän ja iltapäivällä vierailimmekin lelukaupassa. Näin kaksivuotiaan kanssa se reissu tuli halvaksi :) Hän poimi vain yhden traktorin mukaansa, mutta äiti kyllä löysi hänen puolestaan paljon kivoja juttuja.

Pääsiäislauantaina meidän lähipuistossa Burgess Parkissa oli perinteinen Easter Egg Hunt. Ei olla koskaan ennen oltu paikalla, joten yllätys oli aikamoinen. Aloimme ja kotipihalta lähtiessä ihmetellä, että miten täällä on näin kauheesti autoja kaduilla. Kaikki kadut olivat täynnä pysäköityjä autoja. Kun pääsimme puiston kulmaan tajusimme tulleemme festareille. Siellä oli satoja ihmisiä, pomppulinnoja, paloautoja, kojuja ja vaikka mitä. Ihan mieletöntä! Juho ja Jasper jäivät odottelemaan munanmetsästysvuoroaan ja minä siirryin rattaiden kanssa suosiolla sivummalle. Jasper oli ihan ok siellä keräilemässä munia, mutta sen jälkeen hän kiipesi rattaisiin eikä suostunut tulemaan sieltä enää ollenkaan pois. Ei pomppulinnaan, ei ankkoja katsomaan, ei leikkipuistoon, eikä edes paloautoa katsomaan. Hän halusi vaan lähteä takaisin kotiin. Herra ei pitänyt väenpaljoudesta ollenkaan ja oli vaan ihmeissän mitä meidän puistolle oli tapahtunut.