Saturday, May 12, 2012

Uimamaisteri

Jasper on ollut aina kova vesipeto, mutta nyt hän on edennyt uimataidossa yhtäkkiä ihan uudelle tasolle. Äidin pieni poika on yhtäkkiä ihan itsenäinen uimari! Todella hurjaa. Tietysti hänen kanssaan pitää edelleen olla vedessä, mutta häntä ei saa enää auttaa. Mieluiten hän polskii ihan itekseen. Mä katson sydän syrjälläni vieressä, että miten tässä oikein näin kävi? Milloin meidän vauvasta tuli iso poika? Eihän hän ole vielä iso poika! Hän on vasta kaksivuotias! Ei edes kaksi ja puoli vaan juuri täyttänyt kaksi vuotta! Apua! Olen samaan aikaa todella ylpeä ja todella peloissani.

Hän on myös kova poika touhuamaan kaikenlaisia hommia. Esim. roskat uima-altaasta nousevat ripeästi haavin avulla, vaikka haavi on noin kolme neljä kertaa häntä pidempi. Mutta jonkun nää hommat on hoidettava :)


Wednesday, May 09, 2012

Raskausviikko 32

Kävin maanantaina lääkärillä ja sovimme alustavasti keisarinleikkauspäiväksi heinäkuun 2. Katsotaan miten käy. Mulla on sellainen kutina, että tämä poika ei niin kauaa mahassa majaile, mutta katsotaan nyt. Jasper syntyi raskausviikolla 38 ja silloinkin mulla oli aika vahva kutina, että ei hän siellä laskettuun päivään asti ole. Saa  nähdä kuinka käy pikkuveljen kanssa. Sen verran on kaverilla mahanläpituloyrityksiä, että siitä päätellen voisi kuvitella hänen tulevan sieltä hyvinkin pian :) Herra venyttelee siihen malliin, että äidillä on välillä mahassa pitelemistä. Kyllä Jasperkin paljon liikkui, mutta tämä poika on kyllä ihan omaa laatuaan, ollut koko ajan. Mahassa on sellaset jumpat menossa koko ajan, että huh huh. 
Käyn edelleen personal trainerin kanssa nyrkkeilemässä ja rautaa nostamassa, mutta täytyy tunnustaa että vauhti on huomattavasti hidastunut. Maha alkaa olemaan todella painava ja viikkoja on vielä edessä vaikka kuinka. Kiloja ei ollut tullu viime punnituksen jälkeen kuin yksi, joten tällä hetkellä kokonaissaldo on 10 kg. Traineri mittasi tiistaina multa kaikki samat mitat kuin mitä silloin kun syksyllä aloitin. Painohan tietysti putosi välillä, mutta olen kuronut sen umpeen. Kaikki muut mitat olivat paljon pienempiä. Eli rasvaprosentti, ja käsien ja jalkojen ympärysmitat yms. Se oli mukava tieto. Tarkoittaa siis sitä, että rasvoja ei ole tullut takaisin vaikka kiloja onkin. Joka toivottavasti tarkoittaa, että olen takaisin mitoissani ennen kuin huomaankaan! Jeeee!!!
Jasper on ihan superliikkis tuleva isoveli :) Meillä on satukirja, joka kertoo Onni-pojasta, josta tulee isoveli. Hän rakastaa sitä kirjaa ja sitä luetaan joka ilta. Onni käy äitinsä kanssa neuvolassa ym. Jasper pääsi myös mun mukana maanantaina lääkärille ja hän oli tosi innoissaan sydänäänistä, koska niitä kuunnellaan myös Onni-kirjassa :) Jaapo pussailee mun vatsaa vähän väliä, kuten kuvassakin, ja on muutenkin hyvin innoissaan. En tiedä kuinka paljon hän oikeasti asiasta ymmärtää ja asenne saattaa muuttua kun vauva oikeasti tuodaan kotiin. 

Tuesday, May 01, 2012

Kummitäti kylässä




Jasperin sai kummitädin, ja äiti parhaan ystävänsä, kylään!! Ja kyllä oli riemua :) Miia oli ensimmäistä kertaa käymässä ja oli niin mahtavaa. Pääsivät heti kättelyssä suoraan lentokoneesta pulahtamaan meidän uima-altaaseen. Täällä on ollut tosi kylmää tähän asti, mutta kuinkas sattuikaan, että just alkoi helteet kun Miukke tuli kylään :) Käytiin mekin, Jasper mukaan lukien, heittämässä talviturkit ja mukavalta se tuntui. Aika vieraidan kanssa meni ihan liian nopeasti, mutta oli todella ihanaa että pääsivät tulemaan. Tehtiin kaikkia turistijuttuja ja lörpöteltiin ja käytiin nail salongissa tyttöporukalla ja lörpöteltiin ja lörpöteltiin :)

Junalaulu

Pahoittelen äänen laadun surkeutta, mutta tässä Jasper soittaa kitaraa ja minä laulan, "Pienen pieni veturi" :)

Kaksivuotiaan tilastoja

Jasperin kaksivuotistarkastus oli joku aika sitte ja teillekin tiedoksi seuraavaa: meidän lapsi on ikäisekseen lyhyt. Mitä? Joo, en olisi itsekään uskonut, enkä oikein uskokaan, mutta näin väittivät. Hän 85cm pitkä mikä tarkoittaa käyrällä 23% mikä taas siis tarkoittaa, että 77% hänen ikäisistään on häntä pidempiä. Hhmmmm... Pitää mitata vielä uudestaan täällä kotona. Me ollaan Juhon kanssa molemmat sen verran pitkiä, että tuntuu uskomattomalta. Ja paino puolestaan oli 13kg, joka tarkoittaa käyrällä 78% eli yläpäässä mennään. Nuo kaksi lukua kun yhdistää, tuloksena on chubby eikä Jasper todellaakaan ole pullukka. Päinvastoin hän on viimeisten parin kuukauden aikana hoikistunut. Mutta tätä kertoi tilastotiede.