Reikiä nolla!

Poikien ensimmäinen oikea hammaslääkärikäynti, jossa tarkistettiin reikätilanne ja tehtiin puhdistus. Antsua jännitti ihan kauheesti etkä hän olisi ollenkaan suostunut tuoliin, mutta kun isoveli näytti mallia, niin hänkin suoriutui oikein mallikkaasti. Molemmat saivat puhtaat paperit ja kehuja hampaiden hyvästä kunnosta. Kotiinviemisiksi vielä hammasharjat, tahnaa ja pari pientä lelua.

Jasperilta otettiin viekä varmuuden vuoksi röntgenkuvat, ettei ole hampaiden väleissäkään reikiä. Eikä onneksi ollut.

Molemmat pojat olivat superreippaita ja käyttäytyivät mallikkaasti, joten kehuin heitä kotimatkalla autossa. Jasper sanoi, että hän on kyllä kaikkein ylpein Antonista, kun Antonia ensin pelotti, mutta hän uskalsi kuitenkin. Oih. Äidin sydän meinasi pakahtua siihen paikkaan ja silmät kostuivat. Ihana isoveli. Miten meille onkin sattunut noin ihanat pojat! 

Mamma juoksee taas

Rasitusvammoista, sitkeästä flunssasta ja allergiasta on kärsitty ja juokseminen on jäänyt vähän vähemmälle. Mutta taas juostaan. Pohkeet on edelleen vähän eri mieltä asiasta, mutta yritän nyt keskittyä kunnollisiin venyttelyihin. Kunnon alkuun pääsee tietysti osallistumalla juoksutapahtumaan. Johannan ja Emmin kanssa siis sydäntautien hyväksi tien päälle, kun sattui niin lähelle. Stanfordin Yliopiston Racing Hearts Race 10K juostiin tuossa ihan lähellä Stanfordin kampuksella. Hiukan kosteissa olosuhteissa yöllisen sateen jälkeen oli oikein hyvä. Paitsi, että ei ollut. Pitkä tauko juoksemisessa tuntui kyllä. Ja varsinkin todella, todella pitkä ylämäki. Viimeinen maili (1.6km) meni taas ihan pelkällä sisulla ja pari havujaperkelettä oli myös pakko huutaa. Maalissa ajalla 1h10min.

Maalissa odotti parhaat palkinnot eli mun ihanat miehet. Sekä pienet että iso :) Mulla on kyllä maailman parhaat kannustusjoukot! Kiitos rakkaat!

Tässä pikkukoutsit vetää hirsiä iltalenkillä. Juoksemaan piti päästä eikä Juho ollut kotona. Pojille iltaruoka, kylpy, yökkärit päälle ja eikun menoksi. Ensimmäisen mailin aikana kumpikin umpi unessa. Kätevä emäntä ;)

Pienen pojan suuri seikkailu

Tässä on reippaan melkein viisivuotiaan elämän suuri hetki. Vastuuta on annettu ja osattu ottaa, äiti on ylpeä. Tässä on myös eri kulttuurien ristiriita.

Tilanne oli se, että Anton oli kipeä eikä voitu mennä puistoon. Jasper totesi siihen, että hän voi mennä yksin lähipuistoomme. Minä kielsin tietysti. Mutta sitten tuli mieleen, että Johanna on menossa omien poikiensa kanssa, joten soitin hänelle, josko ottaisi Jasperin mukaansa. Tottakai hän ottaisi. Niinpä Jasper ajoi meiltä yksin puistoon noin parin sadan metrin matkan ja Johanna poikineen oli häntä siellä vastassa. Kun leikit oli leikitty ja pelit pelattu, hän tuli itsekseen myös takaisin. Olin häntä vastassa kadulla. Kaikki meni hyvin, vaikka meitä molempia kyllä jännittti aika lailla. Tämä saattaa kuulostaa suomalaisesta ihan normaalilta toiminnalta, mutta täällä se ei todellakaan sitä ole.

Minä olin koko ajan varma, että Jasper kyllä pärjää ja ajaa rauhallisesti ym ym, mutta eniten olin huolissani muista ihmisistä. Että joku ylireagoiva sivustakatsoja soittaa poliisit pienen yksin ajelevan pojat perään ja minä joudun vaikeuksiin. Tämä on täällä on ihan aiheellinen pelko. Useamman kerran olemme olleet äitien ja lasten kesken tuossa meidän lähipuistossa pyörillä, potkulaidoilla tms ja lapset menevät edellä. Kyllä me koko ajan tiedämme missä lapset menevät, mutta useamman kerran on joku ohikulkija nähnyt vaivaa sen eteen, että emme pidä lapsista tarpeeksi huolta ja kuka tahansa voi ne mukaansa ottaa ja mitä vaan voi sattua ja ja ja ja.

Täällä pidetään lapsia pumpulissa yläasteikäiseksi asti. Ja vielä myöhemminkin. Aina kuskataan joka paikkaan, eikä lapset kävele tai pyöräile mihinkään ilman vanhempiaan. Saattaa olla, ettei nuori ole koskaan ollut edes korttelin päässä kodistaan kävellen yksin. Autoon ei voi jättää lasta edes hetkeksi, vaikka hän itse haluaisi. Joskus kun haetaan Jasperia preschoolista, Anton haluaisi jäädä autoon odottamaan. Olen sisällä noin kolme minuuttia, mutta silti kieltäydyin siitä kauan. Nyt ihan viime aikoina olen suostunut, mutta koko sen kolme minuuttia kun sisällä olen, pelkään että joku soittaa poliisille. Siitä tulisi meinaan aika iso sotku, jos näin kävisi.

Jasper on vasta viisivuotias, mutta idea tähän yksin pyöräilyyn tuli häneltä itseltä, joten hän oli siihen valmis. Kyse on suorasta noin 200 metrin pyöräilystä. Ei mielestäni todellakaan paha. Miten lapselle voi opettaa vastuun kantamista, jos sitä ei koskaan anneta? Häntä itseä pikkuisen jännitti lähteminen, mutta hän oli siitä onnellinen. Ja hän oli todella ylpeä itsestään kun hän tuli takaisin. Hän pyöräili rauhallisesti ja katsoi autoja. Olin erittäin ylpeä meistä molemmista. Minä uskalsin antaa vastuuta ja hän ottaa. Mutta miksi sitä pitää jotenkin puolustella? Tuskin pitäisi Suomessa.

Sieltä täältä

Kaverukset Peter ja Jasper näkivät toisensa pitkästä aikaa, kun olimme leikkitreffeillä Palo Alton Junior museossa. Toinen oli hämähäkki ja toinen ampiainen :)

Minä pääsin itseäni hienompaan kuvaan San Franciscossa, kun olimme tekemässä Isoäidin kanssa pientä turistikierrosta Fishermans Wharfilla. Ikävä kyllä kysymyksessä oli vain vahanukke. Tuskin olisin noin vienosti hymyillyt, jos kaveri olisi ollut ilmi elävä.

Jätskiä ja San Franciscon tuulia.

Pakollinen irvistelykuva :)

Pier 39:n karusellin yläkerrassa vähän jopa hirvitti.

Ihanat vanhat ratikat.

Kaveruksia puistossa. Pojat vasemmalla Mauno ja Anton, tytöt oikealla Krista ja Selina. Keskellä olevan pojan kanssa sujuivat leikit yhtä hyvin, vaikka emme häntä tunteneetkaan.

Pakko oli ottaa kuva Jasperin tulevasta koulusta, kun kävin siellä hänet ilmoittamassa. Aika tunteellinen hetki. Viisivuotiaana mennään täällä esikouluun, joka on jo tavallaan ensimmäinen kouluvuosi. Opetus tapahtuu jo oikean koulun tiloissa ja päivä kestää 8.30-14.30. Hiukan hirvittää, mitä syksy tuo tullessaan. Luultavasti kaikkein vaikeinta on äidille, Jasper on ihan ok.

Meillä asuu pieni palomies,

Joka matkalla eläintarhaan ohjasi kävelejöitä tien laidassa. Liikuttavaa. Meillä oli koko ajomatkan hälytys päällä ja sammutustöitä suunniteltiin tarkasti.

Samana päivänä kun saattelimme Isoäidin takaisin Suomen matkalle, saapui Vesaston perhe meitä tapaamaan. He olivat olleet jo reippaan kaksi viikkoa matkalla, Losissa ja Hawaiilla, ja ajoivat vielä meitäkin tapaamaan. Oli todella mahtavaa nähdä vanhaa ystävää pitkästä aikaa ja tutustua perheen miehiinkin. Heidän Eemeli poika on pari vuotta Jasperia vanhempi, mutta leikit sujuivat erittäin hyvin. Tässä ollaan matkalla hakemaan heitä.

Päästettiin Niina ja Jere turististikierroksella San Franciscoon ja minä vein kaikki kolme pikkupoikaa La Petite Playhouseen (vähän kuin HopLop). Siellä nämä Barcelona fanit riehuivatkin useamman tunnin hiki päässä.

Aikuisten shoppailujen lomassa myös nuoriso shoppaili lelukaupassa.

Urheilua tv:stä jätkäporukalla. Äidit istuu keittiön pöydän ääressä viinilasillisella.

Vieraat saateltiin kotimatkalle ja laitettiin Juhon työnantajan ja entisen yliopiston toimesta vähän jalalla koreasti. Rahankeruu tapahtuma oli erittäin hienosti järjestetty ja dress code oli black tie. Hieman hirvitti miten selviän näillä koroilla, kun normipäivät menee lenkkareissa. Ja kyllähän ne jalat kipeät olivat, mutta se oli kaiken sen väärtti.

Juhlat alkoivat Chicago-yhtyeen kaikalla, joka oli San Josen teatterissa, ja jatkui illallisen ja tanssin merkeissä hienossa Fairmont hotellissa. Vieraita oli todella paljon, joten juhlasaleja oli useita. Kaikki oli sisustettu eri tavalla ja kaikissa saleissa soitti eri bändi. Jokaiselle oli merkitty pöytä, jossa nautittiin illallinen, mutta sen jälkeen ihmiset kulkivat vapaasti salista toiseen ja tanssimaan eri musiikkeja. Todella hienosti järjestetyt juhlat. Oli mahtavaa ilta!

Kotiin viemiseksi sain vielä yhden pöytäämme koristaneista kukkakimpuista. Olo oli kuin prinsessalla :)

Isoveli laittaa leimoja pienen veljensä käsivarsiin. Veljekset veljesyökkäreissä tietenkin.

Sunnuntaiaamun ratoksi meillä oli aurinkokunnasta luento olohuoneessa. Jasper odotti edellisestä illasta asti sitä kuin kuuta taivaalta, kirjaimellisesti. Aamulla hän haki eri kokoisia palloja isille valmiiksi ja pakotti nousemaan ylös ja kertomaan tähdistä. Ihania poikia mulla!