Lake Tahoe
Ihanaa! Lunta! Ja pakkasta! Pakkasilma tuntui tosi ihanalta iholla.
Aloitettiin meidän roadtrip torstai iltana ja ajettiin Lake Tahoelle Silken ja Klausin talolle. Oltiin perillä noin yhdeltä yöllä. Silke ja Klaus olivat tietysti jo nukkumassa, mutta olivat tehneet meille pedin valmiiksi, suklaata tyynyllä ja kuumavesipullo sängyssä. Todella luksusta :) Perjantaina heti aikaisin aamulla rinteeseen. Aurinko paistoi täydellä terällä, pakkasta noin 8 astetta, ihan täydellistä. Ollaan kumpikin oltu viimeksi pari vuotta sitten lumilautailemassa, joten ensimmäiset laskut oli vähän huteria, mutta kyllä se siitä sitten lähti.
Bruno ja Ursula liittyivät mukaan lauantaina. Samanlainen, ehkä vähän lämpimämpi, aurinkoinen sää ja laskut meni tosi hyvin. Paitsi viimeinen. Yritettiin laskea mahdollisimman lähelle parkkipaikkaa, jossa meillä oli auto ja jouduttiin puuterilumelle. No ei sitten ihan kulkenut lasku niin kuin piti ja kaaduin. Niin kauan kun pysyy lumilaudan päällä niin ei ole hätää, mutta jos kaatuu on vaikeuksissa. Lumi on niin pehmeää, että sinne uppoaa koko jalka, ihan sairaan vaikeaa päästä yhtään mihinkään. Juho tietysti kilttinä poikaystavänä odotti mua. Kauhean hiksien rämpimisen jälkeen päästiin vihdoin takaisin kunnon rinteeseen ja sinne autolle, mutta oltiin molemmat ihan puhki, minä varsinkin.
1 comment:
Loppuvuoden terveiset täältä Turun seudulta! Täällä ei lunta ole ja lämpöäkin on viisi astetta! Jos nyt jotain positiivista täytyy tilanteesta etsiä, niin voipahan käydä huoletta juoksulenkillä, kun ei ole liukasta. Nyt sentään säätiedotus lupailee uudeksi vuodeksi pakkasta ja kylmenevää ja ehkä luntakin etelään. Tällä hetkellä lumiraja on jossain Oulun korkeudella.
Oikein mukavaa lomailua Teille molemmille! ps.varokaa karkailevia Siperian tiikereitä..
Post a Comment