Viimeistä viedään

Alkaa olemaan Suomen turnee lopuillaan. Toisaalta haikea fiilis, mutta toisaalta odotan kovin jo kotiin pääsyä. Juhoa on jo kova ikävä. Mies tekee kyllä tällä hetkellä niin paljon töitä, ettei sitä varmaan paljon kotona näy, mutta pääsen ainakin oman kullan kainaloon nukkumaan. Kaiken kaikkiaan Suomen vierailu on ollut aivan mahtava. Puolentoista vuoden ikävä on taltutettu ja kuulumiset päivitetty. Toivottavasti koskaan ei tule enää näin pitkää väliä täällä käymiseen. Kesään ei ole pitkä matka ja silloin meitä tulee koko kolmen hengen perhe :) Mehän emme koskaan päässeet Juhon kanssa yhtäaikaa Suomeen vierailulle. Eli kaksin olemme Suomessa olleet vain muutaman viikon silloin kun tapasimme ja muutaman kuukauden seuraavana kesänä ennen kuin minä muutin Juhon perässä Kaliforniaan. Mutta jotta pääsemme ensi kesänä yhdessä siis Suomeen, minun pitäisi jollain konstilla päästä vielä takaisin sinne kotikonnuille. Vähän mua hirvittää tämä vatsan koko, mutta jotenkin siitä matkasta on selvittävä. Todennäköisesti olen syömättä koko matkan, koska pöytä ei tule mahtumaan vatsan ja edessä olevan penkin väliin. Mietin, että miten tämä homma toimii todella lihavien ihmisten kanssa? Tuskin olen maailman ainoa lentomatkustaja, jolla on suuri vatsa. Jotenkin ne varmaan ovat sen järjestäneet... toivossa on hyvä elää.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille täällä Suomessa! On ollut todella mahtavaa nähdä teitä kaikkia. Minusta on pidetty ihan megalomaanisen hyvää huolta ja vauva on saanut paljon lahjoja. Vaatteita hänelle tuskin tarvitsee paljon ostella ensimmäisten kuukausien aikana :) Kyl mää niimpal gauhiast teist kaikist tykkä! Se o moro ny!