Kiirettä pitää

Suomen reissu on edennyt reiluun puoleen väliin. Nyt alkaa vähän turnee kestävyys olemaan koetuksella. Viimeiset pari viikkoa olen mennyt kyläpaikasta toiseen aamusta iltaan. Nyt alkaa väsyttämään. En ehkä sittenkään ole ihan samassa kunnossa tämän vatsan kanssa. Pitää ottaa vähän rauhallisemmin tämä loppu pari viikkoa. Vaikka toisaalta ehdin minä siellä kotona sitte lepäilemään ja on mahtavaa nähdä näitä kaikkia ihmisiä. Ja vaikka ketä olen nähnytkin! Ystäviä ja sukulaisia. Kotona Kaliforniassa on huomattavasti hiljaisempi sosiaalinen verkosto ja nyt olen puhunut kuin papupata kaikki puolentoista vuoden kuulumiset. Ja kyllä sitä onkin tapahtunut. Itse kullekin. Minua on kosittu, olen mennyt naimisiin, valmistunut yliopistosta ja odotan lasta. Ja tässä on vain minun kuulumiset. Aikalailla samanlaista haipakkaa on ollut monella ystävällänikin. Lapset ovat kasvaneet hurjasti, niitä on tullut lisää, uusia taloja, uusia miehiä yms. Yllättävän paljon ehtii tapahtua noinkin lyhyessä ajassa. Todennäköisesti ihan samalla tavalla on tapahtunut ennenkin, mutta kun niistä puhutaan arjessa koko ajan, ei sitä huomaa niin hyvin. Nyt kun pitää päivittää kaikki kerralla, tuntuu että kaikki on muuttunut. Mutta parasta kaikessa on se, että fiilis ei ole muuttunut. Ei yhtään. Jatketaan samoista jutuista mihin ollaan viimeksi jääty ja ihmiset tuntuvat ihan samoilta. Sellaista on tosi ystävyys.