Uusi lukukausi on alkanut. Eilen olin ensimmaisilla tunneilla. Mulla on kesan aikana nelja kurssia: International Business, matematiikka, englannin kurssi (business writing) ja Information Technology Management. Tuo viimeisin alkaa vasta heinakuun alussa ja kestaa siis vain puolet lukukaudesta. Mutta siita saa silti samat creditit kuin muistakin. Vahan hassua... Luultavasti se tarkoittaa sita, etta hommaa on tuon viimeisen 8 viikon aikan ihan kiukulla.
Sahlasin kurssiaikataulun kanssa ja missasin matikan ensimmaisen tunnin. Se oli maanantaina. Soitin proffalle vahan huolissani, mutta han antoi laksyt ja sanoi, ettei mitaan hataa, nahdaan ensi maanantaina. Keskiviikkoisin mulla on englantia ja int. business. Eli taas onneksi vain kahtena iltana viikossa pitaa olla koulussa. IT kurssi on torstai-iltana eli viimeisen puolikkaan kayn kolmena iltana viikossa. Ja kaikki kolme iltaa on myohaan, puoli kymmeneen asti. Se mua vahan harmittaa, koska Cityssa ei ole mitenkaan kauheen turvallista tuohon aikaan. Tai no, niin kauan kun pysyy paakaduilla on suht ok, mutta pienemmille kaduille ei ole mitaan asiaa.
Noin kuukausi sitten yksi meidan koulun opiskelija ryostettiin pienella sivukujalla ihan koulun lahella. Koulu tarjoaa onneksi security palvelun siten, etta illalla saa tarvittaessa saattajan, joka vie lahimmalle bussi- / metroasemalle tms. (oonkohan ma kertonut taman jo...) Ja hyva ois kulkea ryhmissa. Eilen viimeisen tunnin jalkeen kavelin parin tyton kanssa metroasemalle ja sovittiin, etta tehdaan samoin jatkossakin.
International business vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, mutta ihan hirveesti tulossa kirjoitustoita. Viidesta artikkelista pitaa tehda raportti + ryhmaprojekti + koe. Kirjan sivulla 4 on mainittu Nokia ja Suomi, esimerkissa globalisaatiosta. Mun mielesta aika cool :) Englannin kirjoitus kurssilla meita on vaan nelja opiskelijaa ja se on tosi kivaa. Syntyy hyvaa keskustelua. Kirjoituskurssi pitaa tietysti sisallaan paljon kirjoittamista, missa ma en todellakaan ole kovin hyva, mutta sita vartenhan sen kurssin otinkin. Arvostelu perustuu koko kurssin parhaaseen kirjoitukseen. Ei siis koko kurssin aikana kirjoitettujen juttujen keskiarvoon, vaan vain parhaaseen. Mahtavaa!
Juholla on viimeisen lukukautensa aikana vain matikkaa ja sita se opiskelee ahkerasti, ryhmassa ja yksin. Nyt kun silla loppui uiminen, niin tuli fyysisen tekemisen puute ja se kavi eilen koulunsa vesipoolo harjoituksissa. Kuulema tosi rankkaa, mutta muuten ihan jees.
No comments:
Post a Comment