Täällä sitä ollaan ihanassa vesisateessa Suomessa :) Ollaan oltu jo muutama päivä, mutta palautuminen rankasta matkasta on ottanut aikansa. Ja kyllä tuo jetlag vieläkin vaivaa. Jasper alkaa olemaan jo suht rytmissä, mutta minä vielä kukun kaiket yöt.
Matka oli tällä kertaa jotenkin ihan kamalan pitkä ja raskas. Otin meille yölennon kun ajattelin että Jaapo nukkuu kätevästi koko matkan. No eipä nukkunut. Se alkoi kyllä nukkua aika pian lähdön jälkeen mutta alkoi sitte jostain syystä oksentamaan kesken unen. Olin itse hereillä joten sain kyllä suhteellisen hyvin kopin eikä tarvinnut lähteä vaatteiden vaihtoon. (Olin siihen kyllä varautunut ja molemmille olisi onneksi ollut puhtaat vaatteet.) Jasper jatkoi unia, mutta pyöri niin valtavasti, että meinasi koko ajan tippua lattialle. Joten oma nukkuminen meni sitte ohi kun piti lasta varjella. Hän nukkui ehkä kolmisen tuntia, oli hereillä toiset kolme tuntia, nukkui vielä pari tuntia ja oli hereillä viimeiset pari tuntia.
Mä olin aivan loppu kun päästiin Zurichin kentälle. Ajattelin mielessäni että antaisin oikean käteni jostain kivasta leikkihuoneesta. Kysyin infosta olisko sellaista ja kuulema kyllä. Lähdin seuraamaan kylttejä ja saavuin epämääräisen näköisen rautaoven taakse. Avasin oven ja aloin melkein itkemään. Onnesta! Siellä oli keidas! Maanpäällinen taivas. Iloisesti hymyilevä rouva tuli vastaan ja esitteli paikan meille. Tavarapaljous säilöön ja ei kun nauttimaan. Paikka oli kuin koti. Lysähdin sohvalle ja Jasper juoksi innoissaan leikkimään.
Jossain vaiheessa alkoi tulla nälkä ja aloin kerätä kamojamme kasaan että saadaan taas vankkurit liikkeelle. Kotihengetär tuli sanomaan että älä turhaan niitä kaikkia laukkuja raahaa mukanasi ja että ottaisitko vaikka rattaat lainaksi. Katsoin tätä jumalaista ilmestystä hämmästyneen epäuskoisena ja kyyneleet silmissä sopersin kiitokseni.
Helsingin kone oli myöhässä kovan tuulen takia ja me päädyimme viettämään 7 tuntia siellä kentällä. Vaikka tuo leikkihuone olikin mahtava, 5 tunnin leikkihetki alkoi olla liikaa jopa pienelle asian ammattilaiselle. Hän käveli harmissaan jo moneen kertaan ovelle ja viittoi kodin merkkiä. Että kyllä tämä jo riittäis, kiitos vaan. Lapsi raukka oli kaikenlaikkiaan hereillä 9 tuntia putkeen. Hän ei nukkunut minkäänlaisia päikkäreitä siellä. No sen sitte arvaa mitä tapahtui kun viimein päästiin Suomen koneeseen. Jasper veti megalomaaniset itku-potku-kirkumis-raivarit nousun aikana. Koneen kaikki muut matkustajat olivat business porukkaa ja jokainen kohteliaan tyynesti esitti lukevansa päivän lehteä Jaapon kiemurrellessa ja karjuessa pää punaisena. Jopa siinä väsymystilassa en oikein voinut muuta kuin nauraa. Mitään ei ole tehtävissä. Onneksi Jasper nukahti hyvinkin pian ja nukkui koko matkan.
Nyt siis onnelliseti Suomessa eikä vesisade haittaa yhtään! Ihanaa olla rakkaiden kanssa :)

Joulua odotellessa

Aika menee niin siivillä, että blogi on aivan hunningolla eikä kukaan päivitä mitään kuulumisia. Vaikka ei meille mitään ihmeellistä, joulu tulla tuksuttaa ja sitä täällä kovin jo valmistellaan. Kiitospäivää juhlittiin torstaina, Jaanan valmiissa juhlapöydässä :) Sitä ennen minä olin vielä Jamillan ja Toivon kanssa katsomassa Cirque du Soleil:n spektaakkelia nimeltään Totem. Aivan mahtava! Meitä jännitti Jamillan kanssa niin hirveesti ennen esityksen alkua, ettei meinattu housuissa pysyä. (Vaikka meillä taisi kummallakin olla muuten hame...) No anyways, esitys oli taattua Cirque du Soleil -laatua ja silmät olivat kaikilla ymmyrkäisenä alusta loppuun.

Kiitospäivää seuraavana päiväna on aina vuoden suurin ale. Joka paikassa. Suurin osa kaupoista ja ostoskeskuksista avaa ovensa keskiyöllä ja ihmismassat ovat valtavat joka puolella. Olen muutaman kerran ollut siellä hyörinässä itsekin, mutta päätin jättää tänä vuonna väliin. Olen seurannut sen verran tuota touhua jo sivusta, että tiesin lauantain olevan ihan yhtä hyvä tarjouspäivä, mutta ihmisiä on paljon vähemmän. Ja oikeassa olinkin. Saavuin Milpitaksen ostoskeskukseen jo hyvissä ajoin yhdeksän jälkeen aamulla ja tilaa oli shoppailla vaikka kuinka. Sainkin tehtyä kaikki tarvittavat shoppailut parissa tunnissa. Seuraavat pari tuntia meni vaan terapiahaahuillessa. Kerrankin yksin! Ja mää nautin!

Sen verran ollaan perheen voimin osallistuttu jo joulutohinoihin, että käytiin pariin otteeseen moikkaamassa Joulupukkia Stanfordin ostarilla. Kun se on niin kätevästi tuossa kävelymatka päässä. Jasper ei ollut ihan niin innoissaan Joulupukin sylissä istumisesta kuin kuvittelimme. Mutta suostui lopulta, kulmat kurtussa :) Toisella kerralla käytiin katsomassa jouluvalojen sytyttäminen ja syötiin koko porukka suklaaöverit kahvilassa. Pieni mieskin veti suklaaleivosta iltapalaksi kuin viimestä päivää. Ajattelin, että uni ei tule silla sokerimäärällä ikinä, mutta sen verran unettava oli kärryttely kotiin, että ihan onnellisena meni vällyjensä väliin :)

P.S. Minä ja Jasper tulemme käymään Suomessa 9. - 23.12. Puhelinnumero on sama kuin viimeksi eli 041-724 6294. Saa soitella :)

Maalaisjärjen käyttö on kiellettyä

Viime viikolla meille sattui todella ikävä välikohtaus Jasperin jumppatunnin päätteeksi. Tilanne on tähän asti ollut se, että samaan aikaan Jasperin jumppatunnin kanssa aamupäivällä on Stellan päikkäriaika. Mikä on ollut erittäin sopivaa, koska Jaapo ja muut ryhmäläiset ovat sen verran pieniä, että jonkun aikuisen pitää olla mukana. Stella on uinunut tyytyväisenä salin laidalla minun valvovien silmien alla ja me olemme leikkineet ryhmän mukana. Mutta tämä hauskuus loppui nyt sitte viime viikolla tyhmien sääntöjen takia. Jumppasali on väliaikainen rakennus uuden jumppasalin vielä ollessa rakenteilla. Joten tila on kortilla. Ja sen takia sinne ei saa viedä rattaita ollenkaan. Ymmärrän, että tilaa ei ole kymmenelle rattaille, mutta voisko edes yksille? Ei voi. Salissa on kyllä esim. penkkejä vanhemmille, joiden lapset ovat isompien ryhmässä eivätkä siten osallistu. Voisko esim. ottaa pari penkkiä pois ja laittaa tilalle rattaat? Ei voi. Rattaat ovat tulipalon sattuessa kuulema evakuointi ongelma. Mutta auton turvakaukalossa Stella voisi siellä laidalla nukkua. Mitä? Että hankalasti kannettava turvakaukalo ok, mutta ei pyörillä kulkevat rattaat? Jaa. Mitä siihen voi sanoa? Stella ei joka tapauksessa enää edes mahdu turvakaukaloon. Yritin ja yritin, mutta ei. Sen lisäksi ettei minua puhutelleella naisella ollut mitään käsitystä maalaisjärjestä, hän oli erittäin epäkohtelias ja keskeytti minut ihan koko ajan. Miten sellaisen ihmisen kanssa voi keskustella järkevästi? Ei mitenkään. Kysyin häneltä, että ymmärtääkö hän, että jos ei mitään ole tehtävissä, me emme voi enää osallistua. Ei voi mitään, oli hänen vastauksensa. Tack och adjö. Mietin vaan, että mitenkähän ne kaikki muut ryhmän lapset pääsevät jumppaan jos / kun talven sateet alkavat ja kaikkien pitää edelleen jättää rattaat ulos...?? Voi olla, että jollain muullakin on siinä vaiheessa jotain huomauttamista. Miten tuollainen tila, olkoonkin väliaikainen, voidaan suunnitella niin, että siellä järjestetään yksivuotiaista eteenpäin ohjelmaa, mutta rattaita ei saa tuoda?? Tässä autojen luvatussa maassa monet tietysti tulevat autolla eivätkä siten tuokaan rattaita, mutta on siellä ulkona aina jonossa kymmenkunta kappaletta rattaita. Kaikkein eniten mua harmittaa tietenkin Jasperin puolesta. Hän nautti niin hirveästi siitä jumpasta. Siellä on trampoliini ja joka kerta eri muotoon tehty temppurata. Ja siellä on mahtavia lauluja ja leikkijä. Vaikka hän ei osaa laulaa niitä lauluja, hän osaa leikkiä niitä. Joka aamu puurolla keskustelemme mitä päivä tuo tullessaan ja joka aamu hän kysyvänä nostaa etusormet pystyyn ja alkaa leikkimään rakastamaansa apinalorua, jota tuolla jumpassa leikittiin. Ja joka aamu joudun sanomaa, että ei, tänäänkään ei ole jumppapäivä :( (Onneksi äiti osaa jo Monkey Songin, joten kyllä sitä kotona leikitään.)

Onneksi viikkoon mahtui mukavampaakin ohjelmaa. Olimme meinaan koko perheen voimin lauantaina Stanfordin Yliopiston amerikkalaisessa jalkapallopelissä. Kyseessä oli vielä ehkä kauden kovin matsi ja peli loppuun myyty. Stadionilla oli 55,000 ihmistä ja tunnelma sen mukainen :) Jasper oli ihmeissään. Hän katteli kentälle ja ympärilleen ja taputti ja ihmetteli. Varsinkin isi oli kovin syynissä. (Iskä on muutenkin viikonloppuisin SE juttu.) Hyvin hän siellä pärjäsi, juomaa ja syömää mukana, noin puolitoista tuntia. Pelin jälkeen hän meni vielä kotona kylpyyn ja pieni mies seisoi siellä ja nosti käsiään ilmaan ja huusi VAAAUUUU! Niin siellä pelissä tehtiin :) Super liikkis! Isi jäi vielä peliin, eikä uni meinannut tulla millään kun isiä vaan piti kysellä. Ei olisi millään malttanut odottaa aamuun, että pääsee isin kanssa junalla leikkimään. Pojat olivat koko lauantai aamun rakentaneet junarataa ja se oli NIIN mahtavaa. Kun minä heräsin, tuli pieni poika juosten makuuhuoneeseen, osoitti sormella olohuoneeseen ja hoki tohkeissaa "tsuu tsuu" ja juoksi äkkiä takaisin :)

Kylmää kyytiä

Tänne tuli yhtäkkiä yhdessä yössä talvi. Ihan järkyttävän kylmä! Tai no, mittari näyttää tällä hetkellä kahdeksaa astetta, mutta se tuntuu ihan kamalan paljon kylmemmältä 25 lämpöasteen jälkeen. Ihan jäässä sisälläkin! Lämpö tietysti päällä, mutta silti villasukat ja villatakki ovat kovassa käytössä. Just oltiin vielä t-paidassa ja nyt paksua takkia ja pipoa ja hanskoja kehiin. Jaapo on ihan ihmeissään. Kokeilin sille muutamat viime talviset hanskat ja se oli aivan silmän ymmyrkäisenä, että mitkä jutut nää on. Ota heti pois! Kai kaveri tottuu niihin kun alkaa nakit jäätymään pihaleikeissä.

Jasper ei ole vieläkään ollut ihastuksissaan kuntosalin leikkihuoneesta ja sieltä lähdetään kotiin lähes aina silmät punaisena. Joten annoin periksi. Ehkä lapseni yrittää tosiaan sanoa minulle ettei ole valmis. Ja saatiin kuin tilauksesta parempi ratkaisu tähän ongelmaan. Tutustuttiin loppukesällä oikein mukaviin äitiin ja poikaan (Penny ja Peter); äidit tulee hyvin juttuun ja pojat, jos mahdollista, vielä paremmin. Peter ei myöskään jää mielellään oikein mihinkään, joten päätimme kokeilla josko pojat jäisivät keskenään toisen meistä kanssa. Ja avot!! Se toimi!! Peter oli täällä yhtenä lauantai-iltapäivänä muutaman tunnin ja Jasper heillä viime perjantaina kun minä olin spinning tunnilla. Kumpikaan pojista ei korvaansa lotkauttanut äidin lähtiessä! Ihan uskomatonta!!!! :) Ihkuimme Pennyn kanssa, että nythän me voidaan tehdä vaikka mitä :) Kyllä tämä kieltämättä helpottaa elämää kummasti. Kaiken kukkuraksi tämä ihana perhe asuu ihan meidän lähellä Menlo Parkissa :)

Ehkä vähemmän hauska muutos meillä on ollut tuttipullosta luopuminen. Tämä prosessi on edelleen käynnissä ja sekä äiti että poika aika väsyneitä. Jasper nukkui aikaisemmin tosi hyvin. Seitsemästä viiteen aamulla ja sen jälkeen maitopullon voimin vielä pari tuntia. Mutta nyt kesän ja syksyn aikana herra on alkanut vaatia maitoa yöllä useamminkin. Eikä ruoka sitte ole maistunut päivällä. Ja se taas johtaa siihen että maitoa tarvitaan seuraavana yönä jne jne jne... Nyt alkoi äidillä olla sen verran painava univelka, että päätin että pullo lähtee kokonaan. Olen lueskellut aiheesta kirjoja ja sitte viime viikonloppuna rohkeutta ja voimaa oli tarpeeksi ja eikun toimeksi. Nyt on sitte nuori herra huutanut kurkku suorana yöllä, että missä hitossa mun maito on ??? Mutta onpahan päivällä ruoka maistunut niin hyvin, ettei aikoihin :) Olen ollut yöllä hänen kanssaan hänen huoneessaan ja rauhoitellut ja laittanut takaisin makuulle. Hän huutaa pää punaisena ja nousee seisomaan, minä laitan takaisin makuulle, hän nousee, minä laitan takaisin, hän nousee, minä laitan takaisin jne jne jne noin kaksisataa kertaa. Mutta kyllä se jossain vaiheessa on mennyt perille, että ei juma ei sitä maitoa tule ja pää pitää olla tyynyssä. On raukka alistunut kohtaloonsa, mutta ei taisteluitta. Täytyy sanoa, että on pojalla kova luonne. Toivotaan, että tilanne rauhoittuu tämän viikon aikana.

Ihan oikeata Suomalaista ruisleipää

Siinä se on. Mahdollisesti Parkkinen-Koivikko perheen suuren tradition ja sukuperimän alku. Nimittäin ruisleivän juuri.

Viime keväänä perustettiin Facebookin sellainen ryhmä kuin Piilaakson suomalaiset naiset ja se on poikinut kaikenlaista kivaa tekemistä ja tutustumista. Tälla kertaa täällä jo pitkään asunut Outi järjesti halukkaille sunnuntaina ruisleiväntekokurssin ja minä tietysti ilmoittauduin ensimmäisenä. Tämä taisi olla jo toinen laatuaan, ensimmäisellä kerralla en päässyt mukaan. Nytkin porukka tuli täyteen heti. Ja niin hyvää ruiseleipää tuli Outin uunista, että jos mun uunista tulee samanlaista niin eipä tartte enää selkä vääränä Suomesta Reissumiestä kantaa. Jokainen sai juuren mukaansa ja hyvät ohjeet leipomiseen. Nyt sormet syyhyää kun pitäisi heti päästä asiaan. Mutta vielä pitää hommata oikeanlaisia jauhoja ja niitä ei saakaan ihan joka kaupasta. Kerron kyllä kun olen ensimmäisen erän omia ruisleipiä paistanut :)

Juhlahumua

Tänään maanantaina on Halloween ja sitä on juhlittu erinäisissä kinkereissä koko viikonloppu. Lauantaina päivällä oli Menlo Parkin kaupungin järjestämä paraati meidän pääkadulla ja lapset saivat sen jälkeen käydä kaupoissa "karkkikeppostelemassa" (trick or treat) kadun kaupoissa. Mekin tietenkin osallistuimme hauskuuteen, mutta lähinnä vain pukeutumalla (Jasperilla oli apinapuku) ja katselemalla toisten touhuja. Jasper ei vielä ymmärrä karkin päälle, joten jätämme keppostelut myöhempään ajankohtaan hamaan tulevaisuuteen.

La illalla minä ja Juhokin sonnustauduimme naamiaisasuihin ja lähdimme koko perhe (kirurgi, nunna ja tiikeri) Korjun perheen järjestämiin Halloween juhliin. Siellä oli paljon lapsia ja aikuisia ja hauskoja pukuja :) Jasperilla oli ihmettelemistä. Hän juoksi siellä toisten lasten mukana vaikka kaikkein pienin olikin ja välillä oli hieman vaikea löytää omaa äitiä ja isää kaikkien kummallisten olentojen joukosta. Mutta ei hän ollut siitä millään. Katteli ympärilleen aikuisia yksitellen ja kun bongasi omansa, ei kun kohti :) Hänellä oli myös spesiaali lapsenvahdit: Korjujen Valter ja Salomaiden Emilia, molemmat about 4 vuotiaita. Emilian mukaan Jasper on heidän vauva ja hän ja Valter ovat äiti ja isä. Liikkistä :) (He leikkivät tätä samaa leikkiä myös Suomikoulussa joka toinen sunnuntai.)

Sunnuntaina hulabaloo jatkui Andy Z:n konsertilla. Andy Z on todella suosittu lasten musiikkia soittava ja laulava artisti, ja hänellä oli ilmaiskeikka Palo Altossa. Hypättiin koko perhe polkupyörien selkään ja käytiin rokkaamassa. Tämä on ensimmäinen laatuaan Jasperille ja häntä vähän jännitti. Ei halunnut tanssia itekseen vaan istui äidin sylissä koko ajan. Kyllä häntä nauratti ja hän taputti välillä, mutta ei lähtenyt sylistä. Siellä oli paljon lapsia ja isommat osasivat kaikki laulut ulkoa.

Maanantaina meillä oli vielä viho viimeiset juhlat, maanantain leikkiryhmä kokoontui yhden perheen kotona. Tällä kertaa Jaapo oli taas tiikeri. Siellä oli melkoinen hulina kun yritettiin saada kaikki lapset samalle sohvalle samaan aikaan. Ei ihan onnistunut. Viime vuonna lapset olivat vielä niin vauvoja, että liikkuminen on aika paljon hankalampaa. Nyt sieltä aina joku livahti omille teilleen. Tänään illalla on varsinainen karkkikeppostelu ilta, mutta emme ole menossa kolkuttelemaan oville. Kyllä sitä sitte ehtii myöhemminkin. Saa nähdä tuleeko joku meidän ovelle...

Jumalainen naisvartalo

Olen oppinut arvostamaan vartaloani enemmän kuin koskaan. Tähän astisen elämäni ajan vartalo on ollut sellainen välttämätön paha, jota ilman ei oikein voi olla. Olen ollut suhteellisen terve, joten harmituksen aiheet ovat lähinnä olleet ulkonäköön liittyviä. Lähinnä siihen, kuinka monta ylikiloa on ollut. Pinnallista. Nyt lapsen saamisen jälkeen arvostus naisen vartaloon on kasvanut suuresti. Jo raskaana ollessa mietin jatkuvasti miten ihmeellinen ihmisen kehitys on ja kuinka mahtava hautomo minun vartaloni oli. Mikroskooppisen kokoisesta limalöntistä kasvoi 9 kuukaudessa sisälläni toinen ihminen. Toinen erillinen persoona. Mieletöntä. Mutta ihmetys vartalostani ei todellakaan loppunut lapsen syntymään vaan on jatkunut tähän asti.

Nainen käy läpi ihan käsittämättömän prosessin saadessaan lapsen. Koko raskauden ajan mulla oli hillitön nälkä ja se näkyi painonnousuna. Raskauskiloa tuli kaikenkaikkiaan 35. Kyllä, 35 kg! Ei ihan oppikirjan mukaan, mutta ihme kyllä lääkärini ei maininnut asiasta missään vaiheessa. (Joka kerta odotin läksytystä, mutta sitä ei tullut.) Sen lisäksi en pystynyt oikeastaan harrastamaan kunnolla liikuntaa koko aikana, koska mulla oli aikamoisia kipuja nivusissa koko 9kk. Loppuvaiheessa selkä meni niin jumiin, että jouduin käymään jatkuvasti kiropraktikolla, joka pullautti saman kylkiluun ns. paikoilleen kahdesti. Todella kivuliasta.

Palautuminen raskaudesta on kestänyt näihin päiviin asti. Muutama kuukausi Jasperin syntymästä, kiloja lähti n. 15 tekemättä mitään sen kummempaa. Mutta se ei tietenkään riittänyt vielä mihinkään. Jäljellä olevat 20kg ovat olleet tiukassa, mutta nyt vihdoin näkyy valoa tunnelin päässä. Olen tavannut personal trainerin kerran viikossa, liikkunut sen lisäksi 2-3 kertaa viikossa ja laskenut tarkkaan päivittäiset kalorit. Tähän mennessä kiloja on lähtenyt 8 ja draivi on kohdallaan :) Vielä ne loputkin lähtevät!

Mielenkiintoista tästä tekee sen, että olen koko elämäni ollut tuon 35 kiloa pienempi ja useaan otteeseen vielä usemman kilon pienempi. Enkä koskaan oikein tyytyväinen. Nyt antaisin oikean käteni, että pääsisin edes siihen lähtötilanteeseen. Mikä meitä naisia oikein vaivaa? Miksi ei riitä se millainen on vaan pitää aina haluta jotain muuta? Olen pyhästi vannonut Juholle, ja nyt tässä myös isolle yleisölle, etten koskaan enää valita painosta, jos ja kun pääsen takaisin vanhoihin mittoihini. En koskaan.

Kilojen lisäksi vasta nyt selkäni on taas "auki" eikä koko ajan jumissa. Jalkapohjani olivat myös todella kipeät ja käveleminen vaikeaa, mutta nyt sekin on ohi. Ryhti on parantunut entiselleen.

Samaa kroppaahan tästä ei tule ja sen olen hyväksynyt. Täytyyhän se jotenkin näkyä, että on lapsen saanut ja hyvä niin. Olen alkanut taas pitää tästä ihanasta minästä :)

Glamouria

Viime lauantaina pääsivät isi ja äiti todella hienoihin juhliin. Iltapuku ja smokki juhlia ei meillä olekaan ollut tällä maan kamaralla ennen. Kyllä oli mahtavaa! Juhon työnantaja Ernst & Young on iso sponsori Human Rights Campaignissa ja sitä kautta meillekin tuli kutsu HRCn tämän vuotiseen gaalaan. HRC ajaa vahvasti homojen ja lesbojen ihmisoikeuksia ja tasa-arvoisuutta. Täällä käydään monia keskusteluja homojen oikeuksista, kuten Suomessakin, ja varsinkin San Franciscon alueella tämä on erittäin pinnalla. Yksi minua ehkä eniten hämmästyttävä vääryys on ollut se, että Kaliforniassa oli laki, joka salli samaa sukupuolta olevien mennä naimisiin ja alle vuosi myöhemmin sitä ei enää ollutkaan. Tuli uusi laki, joka kumosi vanhan. Käsittämätöntä! Muistan kun siitä täällä äänestettiin ja esitys oli kyllä niin epäselvästi laadittu, että varmasti osa joka oli naimisiinmenon puolella äänesti sitä vastaan vahingossa. HRC kampanjoi mm. sen puolesta, että kaikkiin osavaltioihin saataisiin naimisiinmenon salliva laki. Kuudessa osavaltiossa näin jo on, mutta vielä on työtä edessä. Ihan hiljattain täällä sentään meni läpi se, että armeijan leivissä työskentelevät voivat olla avoimesti mitä ovat, ennen heidät on erotettu.

Juhlassa oli hyviä puhujia kuten Senaattori Dianne Feinstein ja rugbymestari Ben Cohen. Ruoka ja viini olivat erinomaisia, ja meidän pöytäseuruekin oikein miellyttävä. Paikkana oli San Franciscon Fairmont Hotel, joka on kaupungin parhaita. Jatkobileet olivat ylimmässä kerroksessa ja näkymät sen mukaiset. Koko kaupunki mahtavine valoineen avautui meidän edessä. Ihana ilta!

Supermies

Tavallisen lääkärintarkastuksen lisäksi Jasperin pitää käydä erikoistarkkailussa, jossa varmistetaan ettei dramaattinen elämän alku aiheuttanut mitään jälkiä kehitykseen. Olimme siis taas sellaisessa viime viikolla. Tämän käyvät kaikki teho-osastolla elämänsä aloittaneet lapset. Iso osa odotushuoneessa olevista lapsista ei ikävä kyllä ole ihan terveitä. Ja kyllä se käynti aina jotenkin hermostuttaa vaikka tiedänkin Jasperin olevan kunnossa. Mutta aina hiipii pieni pelko, että mistä minä tiedän sen varmasti. No, nyt saatiin kuitenkin varmistus asiaan, jopa niin hyvä, ettei meidän tarvitse enää mennä sinne. Eli nyt on varmistettu, että Jasper on sekä fyysisesti että psyykkisesti täysin terve! :) Täytyy kyllä myöntää, että olin hieman hermostunut edellisellä viikolla kun pelkäsin, että mitä jos ne kuitenkin löytää jotain.

Meillä meni pari tuntia siellä. Siitä tunnin psykologi teki Jasperille kaikenlaisia tehtäviä ja seurasi, miten hän niistä selviää. Jaapo oli super rauhallinen ja keskittynyt ja selvästi tykkäsi tehtävien tekemisestä. Ja suoriutui kaikista erittäin hyvin. Sieltä on tulossa vielä eritelty raportti, mutta jo tässä vaiheessa sanoivat, että Jasper on kaikessa joko oman ikäistensä kanssa samalla tasolla tai ylemmällä. Valtava helpotus! Kaikkein eniten pelkäsin, että puuttuvat puheeseen. Jasper kun ei sano mitään muuta kuin "ankka" selvästi, mutta osaa 30 viittomaa. Viime kerralla (Jaapo oli 1v) siihen puututtiin, että hänellä ei ollut mitään sanaa äidistä. Sen piti olla viimeinen kerta, mutta tästä syystä jouduimme tulemaan vielä 1.5v uudelleen. Ei hän vieläkään sano äiti, mutta osaa kommunikoida viittoen. Kaiketi se riittää :)

Lueskelin edellisenä iltana edellisen kerran raporttia ja siinä mainittiin syntymän hetkellä annetut APCAR pisteet ja jäin taas miettimään, että kuinka dramaattista syntymä on jokaiselle, saatikka vauvalle, jolla on vaikeuksia. APCAR pisteitä annetaan 1-10 ja ymmärtääkseni normaalisti vauvat saavat 8-10 kun kaikki menee hyvin. Meidän vauva sai 1 kun hänet otettiin ulos! Yhden pisteen! Viiden minuutin päästä 2 ja kymmenen minuutin päästä vasta 8. On se todella onni, että kaikki kuitenkin pääättyi hyvin ja meillä on terve ja iloinen lapsi.

Onko liikkis vai onko liikkis??

Pieni persoona

Viime viikolla käytiin Jasperin 18kk tarkastuksessa ja hyvältä näyttää. Poika on isohko, mutta kaikin puolin mallikas :) Hän on 82.5 cm pitkä ja painaa 11.7 kg. Pituutta oli tullut melkein neljä senttiä kolmessa kuukaudessa, mutta paino oli aivan sama. Lääkäri kehui Jaapoa erittäin sosiaaliseksi ja kiltiksi pojaksi. Mitä hän kyllä onkin. Tulee toimeen kaikkien kanssa ja on erittäin kiltti. Kuuntelee ohjeita ja yleensä noudattaa niitä. Joskus pitää vähän kokeilla kuka määrää, mutta aika harvoin.

Tällä hetkellä kuuminta hottia pienen pojan elämässä on junat, imuri, auton renkaat ja kaikki eläimet. Imuri on siis niin paras. Siivouskomeron oven taakse jätkä painelee heti aamusta ja koko zydeemi pitää ottaa esille. Aluksi hän pelkäsi niin paljon imuria, että meillä ei koskaan imuroitu hänen hereillä ollessaan. Sitte imuri sai olla esillä kunhan oli hiljaa, mutta silloinkaan sen lähelle ei menty. Jos äiti oli toisella puolella imuria kuin hän, niin hätä oli kädessä. Jossain vaiheessa pystyin imuroimaan niin että hän oli kantorepussa, mutta silloinkin hän pälyili hyvin epäluuloisen näkoisenä touhua. Mutta nyt on kaikki toisin! Joku aika sitte hänelle kelpasi imurista vain se loppupätkä ja sitä hän heilutti edestakaisin, mutta nyt on homma mennyt sen verran ammattimaiseksi, että koko helahoito pitää olla jotta pääsee kunnon tatsiin. Ja ei siinä mitään, tarkasti hän imuroi. Mietin vaan että tulisko joku sosiaalitantta syyttämään lapsityövoimasta jos laittaisin töpselin seinään... :)

Jasper on muutenkin tarkka poika. Tavarat viedään takaisin omille paikoilleen leikin jälkeen ja lautanen nostetaan tiskipöydälle syönnin jälkeen. Kädet pitää heti putsata jos niihin tulee likaa. Se onkin helppo homma tuolla puistossa... Ja kovin hän on rättiä heiluttamassa ja pöytää pyyhkimässä, jos jostain sellaisen saa. Äidin keittiöpyyhe on hyvin usein kadonnut uunin kahvasta kun on niin sopivasti siinä hänen korkeudellaan.

Käsittämätöntä miten tuollainen puolitoistavuotias on niin jumalattoman älykäs jo! Joka päivä ihmetellään miten on mahdollista, että puhekyvytön lapsi tietää kuitenkin milloin hänen vaippansa pitää vaihtaa, milloin on nälkä, milloin nukuttaa ja melkein mitä tahansa. Tänäänkin hän tuli kertomaan mulle, että kakat on housussa vaippa pitää vaihtaa (viittoi vaipan merkin) ja lähti edellä vessaan. Kun en heti ehtinyt perään, niin kohta oli jo kulmat kurtussa takaisin mörisemässä että missä hitossa sä oikein viivyt :)

Viittomien opettaminen oli kyllä ehdottomasti parasta mitä ollaan tehty. Olin aluksi niin tosi skeptinen ja lähellä lopettaa koko touhun, kun tuntui ettei hän reagoi millään lailla. Mutta sitte yks kaks parissa viikossa kesällä hän palautti kaikki viittomat. Ja koko ajan oppii lisää. Tässä alkaa olla aikamoiset suorituspaineet itsellä kun lapsi katsoo aina kysyvästi uuden sanan eteen tullessa.

P.S. Halloween on tulossa ja kaikki paikat on täällä täynnä Pumpkin Patcheja eli kaikenlaisia kurpitsa-aiheisia lasten huvituspaikkoja. Mekin tietenkin kävimme tsekkaamassa yhden ja sieltä oheiset kuvat.

Miten lapsi voi....

...heti automaattisesti tietää mitä kuuluu tehdä??

Junapäivä

Tänään on taas ollut erittäin tapahtumarikas päivä pienen ihmisen elämässä. Me asumme junaradan lähellä ja junia näemme päivittäin. Yleensä useitakin. Jasper todella rakastaa junia. Ohi kulkevia junia, leikkijunia, Tuomas-Veturi videoita ja mitä tahansa aiheeseen liittyvää. (Tässä alustus.) Olimme tänään koko päivän Happy Hollown pienten lasten huvipuistossa. Siellä on eläintarha, leikkipuistohässäköitä jos jonkunnäköisiä, huvipuisto ajeluja ja kotieläinpuisto, jossa pääsee eläinten kanssa samaan aitaukseen silittelemään. Meitä oli kolme äitiä, joilla kaikilla suunnilleen samanikäiset pellavapäiset pojat. Siellä tietenkin riemua riitti. Varsinkin kaikki juniin liittyvä. Seisoimme pitkään vähän isommille lapsille tarkoitetun vuoristoradan vieressä ja pojat vaan tuijottivat "junaa". Pääsimme itsekin tosihommiin lohikäärmeen näköisen junan kyytiin. Pojat tuskin pysyivät nahoissaan! Juna kulkee suht hitaasti ihan tasaisella, mutta siinä oli jo ihan tarpeeksi näille pienille ihmeille :) Ja varsinkin kun juna menee lopussa tunneliin, innostus kertakaikkiaan repesi. Jasper huudahteli innoissaan ja vaan osoitteli joka puolelle. Ikävä kyllä kauhea pettymys ja kova itku tuli kun juna pysähtyi ja siitä piti lähteä pois. Pojat olisivat varmaan olleet koko päivän kyydissä. Siellä ei ollut juurikaan jonoa, joten päätimme mennä samantien uudelleen. Mutta kuinkas kävikään ja juuri meidän nenän edestä laittoivat portin kiinni kun juna tuli täyteen. Ihan kauhea huuto! Sillä pettymyksellä ja surulla ei ollut mitään rajaa. Jasper oli ihan hädissään kun juna lähti liikkeelle eikä hän ollutkaan kyydissä. Hän otti minua kädestä ja alkoi kiskoa eteenpäin. Ikinä ei ole tapahtunut moista ennen. Oli kova selittäminen, että juna tulee kyllä takaisin ja me pääsemme kyytiin. Ne muutamat minuutit olivat ehkä pienten poikien pisimmät. Karusellissa käynti oli vähän samanlainen. Kun se lähti ensimmäisellä rundilla liikkeelle, Jasperia ihan selvästi kyllä vähän pelotti. Tämä karuselli meni kovempaa kuin se hänen ensimmäinen kertansa ostarilla. Mutta silti sinne piti päästä toisen kerran. Onneksi nämä kaikki ajelut kuuluvat puiston sisäänpääsymaksuun, eikä ollut jonoja, joten mikäs siinä. Oli todella ihana päivä, vaikkakin aika kuuma. Ja olimme kaikki aika väsyjä kotiin lähtiessä. Pojat eivät tietenkään nukkuneet siellä yhtään vaikka hiukan sellaista yritettiinkin. Mutta sammuivat ensimmäisessä risteyksessä kun päästiin autoon :)

Ja a vot kun päästiin kotiin! Siellä odotti mummon ostama junapöytä! Sitä koottiin pitkään ja hartaasti. (Isän piti auttaa kotiin tullessaan kun äiti ei ollutkaan ihan niin nokkela kuin luuli...) Jasper oli kovasti apuna ja väänsi ruuvia minkä kerkisi. Kun se vihdoin saatiin pystyyn ja hän tajusi mikä se on, riemulla ei ollut mitään rajaa. Heti alkoi sellainen "prut prut prut" kuulumaan, että alta pois. Hän ei nähnyt eikä kuullut mitään vähään aikaan, leikki vaan junaradallaan. Todella liikkis. Nukkumaan menokin venähti yli puolella tunnilla kun ei kerta kaikkiaan malttanut lopettaa. Mutta sitten hän vihdoin itse (45min päiväunilla oli ehkä osuutta asiaan) ilmoitti, että nyt on niin kova väsy, että sänkyyn pitää päästä. Ja sinne hänet nostettiin. Ei ole kuulunut pihaustakaan sen jälkeen. Nukahti varmaan heti ja näkee junaunia :)

P.S. Äiti on karistanut ensimmäiset viisi kiloa! JES!

Hampulääkärissä

Pienen ihmisen elämässä on ensimmäisiä kertoja todella paljon ja niistähän pitää raportoida. Tällä kertaa kyseessä oli ensimmäinen hammaslääkärikäynti. Ei mikään oikea tarkastus vielä, mutta tutustuttiin paikkaan ja katsottiin kuinka monta hammasta siellä on. Harjoiteltiin tuolissa oleilua, suun avaamista ja hampaiden harjaamista. Meillä on toki harjattu hampaita siitä asti kun ensimmäiset hampaat tulivat ja jo sitä ennen aamupesun yhteydessä käyty sormella läpi ikenet. Eli homma on siis tuttua. Eikä tuntunut nuorta miestä hammaslääkäri juuri pelottavan. Minä olin ensin tarkastettavana ja Jaapo seuraili vieressä touhuja kiinnostuneen näköisenä. Välillä piti käydä ulkona isän kanssa potkimassa palloa, ei se niin mielenkiintoista ollut. Kun tuli hänen vuoronsa, hän reippaana poikana kiipesi samantien tuolille ja avasi suunsa ammolleen ennen kuin lääkäri ehti edes varautua :) Ikinä ei ole kotona suu auennut sillä lailla kun on hampaita pitänyt katsoa. Mutta nyt hän heti selvästi ymmärsi mikä on homman nimi katsottuaan äitiänsä ja poika meinas että mikäs siinä. Ei näyttänyt äitiä sattuvan millään lailla. Niin hän siinä sitte istui kuin konkari konsanansa :) Lääkäri harjasi hampaat perusteellisesti ja tuliaisiksi kotiin lähti hieno uusi hammasharja. Reipas poika!

Hyväntekeväisyyttä ja hyvää oloa

Viime perjantaina minä, Jasper ja Leena-mummo olimme päiväretkellä Sausalitossa. Tapasimme siellä Stellan ja hänen äitinsä Gaylan ja isoäidin Glorian. Vietimme päivän lasten museossa Golden Gate sillan kupeessa ja sen jälkeen kahvilla Sausaliton keskustassa. Mukavaa vaihtelua meidän normaaliin puistoarkeen. Äitikin pääsi vähän juttelemaan kunnolla aikuisten juttuja.

Lauantaina Juho pyöräili koko päivän MS-taudin hyväksi. Pitkä päivä siitä tuli kun lähtö oli seitsemältä ja perille maaliin hän tuli puoli viiden maissa. Matkaa siis 160km ja ihan kauheeta vuoristoa välillä. Hyvä Juho!!! Ollaan kaikki niin ylpeitä!! Maalissa vastassa oli vaimo ison Finland-pyyhkeen kanssa, pieni poika ja oma äiti :) Sen enempää ei tällä kertaa saatu kannustusjoukkoja kokoon, mutta meteliä saatiin kyllä!

Leena lähti takaisin Suomeen sunnuntaina ja tämä viikko ollaankin taas totuteltu normaaleihin nukkumajärjestelyihin ja ihmetelty mihin mummo katosi :) Jasper on onneksi terve iloinen itsensä ja minunkin jalkani alkaa olemaan tosi hyvä. Personal traineri on pistänyt mut todella koville, vaikka toinen jalka ei toimikaan. Hiki lentää silti ja mahtava olo jälkikäteen. Juurikin tuon takia noille ihmisille maksetaan! Yksin en olisi todellakaan saanut mitään aikaiseksi puolijalkaisena. Kyllä nämä kilot tästä lähtee!! Pitää vaan olla tiukkana ja pysyä ruodussa.

Äiti ja poika sairastaa

Jasper on onneksi todella harvoin sairas ja jos onkin niin pelkkä nuha tms. Mutta tällä viikolla piti oikein mennä lääkärille, kun kuume oli neljässäkymmenessä kolmatta päivää. Kaveri oli ihan väsyksissä ja kuumotti kuin vesipatteri talvella. Lääkkeillä kuumeen sai alaspäin, mutta hän ei oikein syönyt mitään. Kun tuli kolmas samanlainen päivä, mentiin lääkärille ja kurkkutulehdushan siellä oli. Joku ikävä virus pesiytynyt pienen pojan kurkkuun. Ei ihme ettei ruoka maistunut. Ei saatu mitään lääkettä, mutta seuraavana päivänä alkoi jo helpottaa. Nyt poika on jo täysin terve.

Nyt on siis äidin vuoro. Ei kuumetta eikä kurkkukipua vaan murtunut nilkka :( No, onneksi vaan pieni murtuma, mutta ikävä sattuma kuitenkin. Olin Korjun Sarin kanssa patikoimassa keskiviikkoaamuna ja kesken matkan nilkka muljahti ympäri ja menin täysin rähmälleni. Jasper ja Stella isoissa tuplajuoksurattaissa ja nekin tietysti kaatuivat. Minä pidin viimeiseen asti rattaista kiinni, ette ne vaan lähde karkuun. Rattaissa on kyllä remmi, joka kiinnitetään ranteeseen juurikin vaaratilanteen takia, mutta reaktio oli kuitenkin puristaa työntökahvaa. Olimme patikoimassa Rancho San Antoniolla, joka on meiltä noin puolen tunnin ajomatkan päässä ja olemme käyneet siellä paljon Sarin kanssa. Koko talven kerran viikossa tuo ihan sama reitti. On aikamoista nousua ensin ylös ja vuoreltahan ei pääse kuin alas. Olimme juuri alkaneet laskeutua, mutta olimme kuitenkin aika ylhäällä vielä. Laskin lukua maassa monta minuuttia ennen kuin kivulta pääsin edes ylös. Lapset olivat ihan kunnossa vaikkakin pelästyivät. Sari nosti tietenkin rattaat heti ylös ja rauhoitteli heitä mun haukkoessa happea. Kyllä mä sieltä sitte ylös pääsin ja alashan sieltä oli tosiaan tultava. Eikun kävelemään. Ajattelin, että koska pystyn jotenkuten astumaan sille, niin ei siellä voi olla mitään poikki eikä murtunut. Kävelin siis alas, mutta tasasta polkua on vielä aika matka ennen kuin ollaan autolla. Puolessa välissä kipu kävi niin sietämättömäksi, että Sari lähti hakemaan autoa ja minä jäin lasten kanssa odottelemaan. Sari tulikin vähän ajan päästä puiston vartijan kanssa. Mies haastatteli mua ja kysyi tarvitsenko lääkäriapua. "Ei tässä mitään. Kyllä minä kotiin pääsen. Kaikki hyvin." Perus Suomalainen. Onneksi on autossa automaattivaihteet ja loukkaantunut jalka vasen, joten ihan hyvinhän se autolla ajaminen sujui. Kotona pieni poika päiväunille ja pienelle tytölle ensin ruokaa naamaan ja sen jälkeen jalkaan kylmä kääre ja sohvalle ojoksi. Kyllä se siitä tokeni iltapäiväksi, mutta päätin kuitenkin lähteä käymään lääkärillä. Ja murtumahan siellä oli. Tulin ulos sieltä lasta jalassa ja kepeillä kävellen!! Ihan hirveetä liioittelua!! Mä kävelin sinne lääkärille omin jaloin! Mulla kesti paljon kaemmin kävellä takaisin autolle niiden keppien kanssa kun mitä mulla meni toiseen suuntaan. Nää amerikkalaiset on ihan hulluja. Kepit tuli siis kotiin, mutta sen jälkeen niitä en ole käyttänyt. Yöksi laitoin vielä kylmän kääreen ja aamulla jalka oli tosi hyvä. Ei tietysti entisensä, mutta pystyn lastan kanssa kävelemään suht hyvin. Eikä särkyä edes ole enää. Turvotus on melkoinen ja tosi makean näköinen mustelma on tulossa, mutta se kuuluu asiaan. Eniten harmittaa etten pääse täysipainoisesti liikkumaan vähään aikaa ja otin itselleni juuri personal trainerin. Mutta juttelin juuri hänen kanssaan ja hän lupasi, että saadaan kyllä hiki aikaiseksi vaikka olisikin lasta jalassa.

Että semmonen viikko tällä kertaa :) Ei ole ensimmäinen kerta kun Koivikon likka kompuroi nilkkansa huonoon kuntoon ja lähtee lekurilta kepeillä. Eikä ehkä vielä viimeinenkään. Kompura mikä kompura.

Lyhyt mutta rentouttava loma

Viime viikonloppu oli täällä pitkä, koska maanantaille osui Labor Day. Paikallinen vappu siis, mutta sitä ei juhlita Suomalaisen vapun tavoin. Onneksi. Juholla oli perjantaikin vapaa, joten lähdettiin porukalla Mount Shastalle. Heinäkuussa ihastuttiin paikkaan niin kovin, että varattiin jo silloin Motel Finlandiasta talo kolmelle perheelle. Meitä lähti kaikenkaikkiaan 11 henkeä: meidän perhe plus Leena-mummo, Jaanan perhe (Jaana, Rumi, Jamilla ja Toivo) sekä Pylvänäisten perhe (Tiina, Timo ja Selina-vauva). Oikein hyvä ryhmä :) Talo oli juuri oikean kokoinen, jokaiselle perheelle oma huone, ja ruokaa tehtiin kimpassa. Päivät patikoitiin ja illat saunottiin ja syötiin hyvin. Lapset viihtyivät todella hyvin ja varsinkin Jasper nautti elämästään Jamillan ja Toivon kanssa touhuillessa. Pieni Selinakin viihtyi varsin hyvin äitinsä rintarepussa, vaikka ikää on vasta 3.5 kk. Jasper patikoi joka päivä myös itse aikamoisia matkoja ja piti välillä olla tosi tarkkana koska paikoin polut olivat todella kivikkoisia. Erittäin onnistunut reissu ja neljä päivää tuntui paljon pidemmältä.

P.S. Menomatkalla Jasper sai ensimmäistä kertaa periamerikkalaista lasten herkkua mac and cheesea (makaroonia juustolla). Ja hyvin meni alas vaikka ei ehkä kaikkien terveellisin vaihtoehto ole, mutta kerrankos sitä reissulla voidaan joustaa. Paluumatkalla pysähdyimme ostoskeskukseen vähäksi aikaa leikkimään ja Jasper pääsi elämänsä ensimmäiselle karuselli matkalle. Sieltä ei sitte ihan ilman kyyneleitä tultukaan pois. Hän oli moisesta hauskuudesta sen verran innoissaan, että kaksi rundia piti vetää ja vielä senkin jälkeen tuli kova itku kun piti poistua.

Arkku osaa ehkä sittenkin puhua

Kiitos Riitalle ja Sadulle internetin salojen avaamisesta! Sieltähän on löytynyt vaikka mitä tietoa :)

Vuosilukuja: 1912 matkustajaluettelo, jonka mukaan Mrs. J. Thomson on lähtenyt Lontoosta Uuteen Seelantiin heinäkuun 26. päivä 1912.

Sekä 1916 rouva on kirjoittanut kertomuksen tutkimusmatkaltaan Mount Cookilla Uudessa Seelannissa.

Eli hyvin todennäköisesti näissä kahdessa eri lähteessä mainittu Mrs. J. Thomson on sama! Mielenkiintoista!! Todella mielenkiintoista. Mietin vaan, että minkälaista on ollut rouvan retkeily vuosisadan alussa...

Kunpa arkku osaisi puhua

Viime sunnuntaina tähän perheeseen ostettiin ensimmäinen antiikkiesine. Kuvassa näkyvä matka-arkku. Menlo Parkissa, suht lähellä meitä, on teologinen yliopisto (engl. seminary) ja siellä oli kirppis. (En tiedä onko kirppis tässä yhteydessä oikea termi, kun myynnissä on arkkipiispan poismyymää antiikkia ties kuinka monien vuosikymmenien takaa, mutta en keksi parempaakaan suomennosta.) Me olimme aamukävelyllä ja kävimme aamupalalla läheisessä kuppilassa ja huomasimme matkalla ilmoituksen kirppiksestä. Ihan mielettömiä tavaroida myynnissä! Sellaisia näkee ehkä kerran elämässä tai ei koskaan. Yliopistokampuksella sijaitseva valtavan kokoinen talo on ollut San Franciscon arkkipiispan kesäasunto, johon hän muuttaa pysyvästi piakkoin jäädessään eläkkeelle. Ja haluaa ilmeisesti aloittaa eläkepäivänsä puhtaalta pöydältä kun kaikki mahdolliset tavarat oli myynnissä. Siellä oli siis mielettömiä koruja, pöytiä, tuoleja, sänkyjä, pihakalusteita, isoja mattoja ja esim. valtavan kokoinen Royal Copenhagen astiasto, jonka vuoksi olisin voinut ehkä antaa oikean käteni. (Hinta noin 4000 dollaria.) Pelkästään talo oli näkemisen arvoinen eikä tällaista vierailumahdollisuutta tule kovin usein. Itse yliopistorakennukseen ei pääse ulkopuolisia, vain opiskelijat ja proffat tai papit tai miksi niitä nyt kutsutaankin.

Itse arkku on hyvin mielenkiintoinen. Päällä on teksti: "Mrs. J. Thomson, passenger not wanted". Tuota "passenger not wanted" osiota ollaan mietitty päämme puhki, että mitä se oikein tarkoittaa. Tarkoittaako että Mrs. J. Thomson ei ole haluttu matkustaja vai että hän ei ole halunnut matka-arkkuaan....??? Jos jollakin on parempaa tietoa, tai edes arvaus, historiasta, niin kommentteja otetaan vastaan. Kyljessä on lappu, jossa on matkustureitti London - Glasgow mutta ei ikävä kyllä vuotta. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka vanha arkku on. Näen sieluni silmin kuinka sitä on lastattu johonkin suureen valtamerialukseen ja Mrs. J. Thomson on kipsuttanut pitkässä hameessaan ja korkeissa koroissaan laivaan. Minkäläinen ihminen oli Mrs. J. Thomson?

Iltariehumista

Jasper osaa tällä hetkellä jo yli kymmenen viittomaa, joten hän pystyy kommunikoimaan jo aika hyvin. Nyt vihdoin löytyi se ensimmäinen puhuttu sana! Tarvittiin oikea motivaatio ja tarpeeksi hauska tekeminen, niin johan kielen kannat alkoivat taipua :) Ei ole ihme, että ensimmäinen sana liittyy liikkumiseen, kun poika on tauotta oikea väkkärä. Katso ja kuuntele itse :)

Laiskottelua

Ihanan laiska ja rentouttava viikonloppu takana. Hengailtiin meidän uima-altaalla molemmat päivät. Launtaina käytiin sentään vähän liikkumassa aamulla, mutta heti kun Jasper meni päikkäreille puolilta päivin, minä ja Juhon mentiin itkuhälyttimen kanssa aurinkoon makoilemaan. Kun Jasper heräsi parin tunnin päästä, niin sitte uitiin, leikittiin vedessä ja hengailtiin muuten vaan poolilla. Tämä on todellista laatuaikaa perheen kanssa :) Tällaisia viikonloppuja lisää!

Pienen pojan ensimmäiset polvilaastaritkin on nyt sitte koettu. Jasper kaatui uima-altaalla ja meni vähän nahat ruvelle. Ei onneksi tullut mitään suurta draamakohtausta, mutta verta kuitenkin sen verran, että laastaria tarvittiin. Paavo Pesusieni laastarit olivat ihmettelemisen ja ylpeyden aihe jonkun aikaa, mutta sitte piti jo juosta tekemään jotain tärkeitä juttuja.

(Kuvassa Jasper viittoo "lisää". Kaikki sormet koskettavat peukaloa ja sitte molempien käsien sormien päitä taputetaan yhteen.)

Parannetaan maailmaa

Juho osallistuu jo toistamiseen 160km:n pyöräilytapahtumaan MS-taudin hyväksi. Se on erittäin pitkä ja mäkinen matka, joten olen enemmän kuin ylpeä siipastani. Tapahtuma on syyskuun 17. päivä ja menemme maalille (Rohnert Park, CA) vastaan häntä koko perhe: minä, Jasper ja Leena-mummo kun sattuu olemaan täällä silloin vieraana. Haastan myös Jaanan perheen mukaan kannustusjoukkoihin tänä vuonna. Viime vuonna Juhon vastaanotti maalissa vain minä ja pienen pieni Jasper-vauva. Tänä vuonna täytyy pystyä parempaan. Jos mies vetää koko päivän (8h) pyörän selässä, kannustusjoukkojenkin pitää ryhdistäytyä.

Mutta varsinainen ajatus ja toiminta pyöräilyn takana on siis tukea MS-tautia sairastavia ja auttaa etsimään parannuskeinoja. Iso osa meidän lukijakunnasta on jo osallistunut keräykseen, mutta haastan vielä muutkin mukaan. Lahjoitus voi olla kuinka pieni tai suuri tahansa. Käy tekemässä päivän hyvä työ täällä.

Kiirettä pitää

Tässä meidän viime viikon ohjelma:
Maanantaina aamupäivällä molemmat lapset kärryyn ja kaupan kautta puistoilemaan. Päikkäreiden jälkeen meidän normaali maanantai-iltapäivän leikkiryhmä, joka tällä kertaa oli meillä. Yhteensä minun ja Jasperin lisäksi kuusi äitiä ja lasta, eli 14 henkeä ilta puoli kuuteen asti. Kuudelta meillä syödään, puoli seitsemältä mennään kylpyyn ja seitsemän jälkee (viimeistään puoli kasi) nuori herra on unessa.
Tiistaina aamupäivä vietettiin Mountain Viewn kirjaston kupeessa olevassa puistossa. Siellä oli lasten musiikkikonsertti, jossa tanssittiin ja laulettiin ja leikittiin tuttujen kanssa. Päikkäreiksi taas kotiin ja kun Stella haettiin kolmen maissa, minä ja Jasper lähdettiin pyöräilemään. Tehtiin reilu lenkki ja matkan varrella leikittiin puistossa.
Keskiviikkoaamuisin meillä on musiikkitunti, joka yleensä menee enemmän tai vähemmän juoksemiseksi. Kyllä Jasper aina välillä istuu alas soittamaan jotain lyömäsoitinta tai alkaa tanssia jos biisi on tarpeeksi menevä, mutta uteliaisuus voittaa aina jossain vaiheessa ja pitää käydä tutkimassa paikkoja. Juosten tietenkin. Iltapäivällä oltiin uimassa meidän lähipuiston (Burgess Park) uimalassa Annan ja Saanan kanssa. Siellä on tosi kiva lasten kahluuallas ja siellä meidän superuimari vetikin ihan hirveellä vauhdilla. Vettä altaassa on Jaapoa kainaloihin asti ja jos jalka vähänkin pettää alta niin kaveri menee ihan uppeluksiin. Sehän ei menoa haitannut muuta kuin äidin sydämen lyöntitiheyttä lisäten. Siihen kun vielä lisätään suuri itsevarmuus uimataidosta ja parit hypyt portailta niin soppa on valmis. Hengissä selvittiin ja ainakin Prinssillä oli todella hauskaa :) Ruuan jälkeen käytiin vielä pikavisiitillä kesäkeskiviikon salsabändiä kuuntelemassa Menlon keskustassa, joten kun päästiin vihdoin kotiin uni maistui.
Torstaina aamupäivä riehuttiin Palo Alton Junior museossa. Siellä on kaikkea kivaa tekemistä lapsille sisällä ja ulkona pieni eläintarha. Iltapäivällä oltiin taas moikkaamassa Mountain Viewn kavereita leikkipuistossa ja tultiin kaupan kautta kotiin.
Perjantaiaamulla on äidin vuoro "leikkiä" eli oltiin siis kuntosalilla. Sinne leikkihuoneeseen jäämisen kanssa on ollut aikamoisia ongelmia, mutta pikkuhiljaa mennään parempaan suuntaan. Enää tulee vain vähän itkua eikä se kestä kauaa. Jasperin päiväunien aikaan minä leivoin leipää ja iltapäivällä käytiin tsekkaamassa Portola Valleyssa yksi uusi leikkipuisto.
Lauantai aamulla Juho lähti pyörälenkille ja minä ja Jaapo taas salille. Tämä kerta meni tosi hyvin eikä itketty oikeastaan ollenkaan :) Jaapo meni sitte nukkumaan kotona, isänsä siirtyi uima-altaalle ja minä lähdin tekemään kauppakierrosta. (huomatkaa perhejärjestelyt :) ja ei en ollut shoppailemassa vaan ruokaostoksilla) Illan suussa meillä oli taloyhtiön poolparty ja sinne piti tietenkin viedä pientä purtavaa.
Sunnuntaina tämä äiti ansaitusti nukkui kymmeneen asti :) Puolilta päivin lähdettiin seuraaviin poolpartyihin Juhon työkaverin luokse. Siellä vierähti koko iltapäivä ja pikaisen lelukauppapysähdyksen aikana minulle iski noidannuoli ja lähti oikea jalka täysin alta. En pystynyt ottamaan askeltakaan ilman viiltävää kipua. Juho lähti hakemaan mulle motorisoitua istuttavaa kauppakärryä eikä siinä oikeastaan voinut muuta kuin nauraa hysteerisesti :) joka muuten sattui ihan kamalasti. Kotiin pääsin autosta vain Juhon taluttamana ja olinkin sitte aivan kaput. Nappia naamaan ja kuumaan kylpyyn. Maanantai aamuna tilanne ei ollut ihan niin paha enää mutta Juho jäi kotiin ja vei Jaapon aamun jumppatunnille koska ihan siihen en olisi kuitenkaan pystynyt.
Että sellanen viikko. Eikä oikeastaan mitenkään kovin poikkeava, paitsi ehkä viikonlopun osalta.
Kauheeta kun alkokin väsyttää yhtäkkiä... Taidan painua pehkuihin.

Kuvia kevään Suomen reissulta

lisätty oikeaan laitaan.

Paluu arkeen

Arki rullaa taas mallillaan. Alkuviikosta oli pieniä vaikeuksia, mutta loppua kohden kaikki sopeutuivat. Juhosta oli todella masentavaa mennä takaisin töihin kun oli saanut viettää pari viikkoa meidän, ja varsinkin Jasperin, kanssa laatuaikaa. Jasperilla oli hieman vaikeuksia sopeutua Stellaan, kun oli pari viikkoa saanut sekä isän että äidin jakamattoman huomion. Minä pelkäsin lähinnä sitä että Stella olisi jo unohtanut meidät eikä jäisi tänne ilman itkua. Mutta kaikki selvittiin ja parissa päivässä elämä sujahti tavallisiin uomiinsa.
Maanantaina Jasperia koeteltiin heti vähän enemmän kuin ehkä olisi ollut tarvis näin leppoisan loman päätteeksi. Kävimme lääkärissä 15kk tarkastuksessa ja siellä annettiin kolme rokotusta. Kolme tuli viimeksikin ja hän selvästi muisti sen yhtäkkiä kesken kaiken (ennen tämän kertaista pistämistä) ja hätähän siitä tuli. Äidin syliin eikä lääkärisedällä ollut mitään asiaa koskea. Aikamoisia juonitteluja siinä vaadittiin että päästiin vihdoin asiaan. Jasper on 80cm pitkä ja painaa 12kg. Pituus on ihan keskiarvoa (50%) ja painokin sinnepäin (75%). Käyrällä mennään ja poika on kaikinpuolin täydellinen. Minkä tietysti tiesimme jo :) Mielenkiintoista oli keskustelumme Jasperin puhekyvystä. Kerroin että Jaapo ei sano vielä oikestaan sanaakaan lukuunottamatta silloin tällöin tulevaa äitiä, joka sekin tulee ihan satunnaisesti. Mutta sitten mainitsin että hän osaa kyllä muutaman viittoman ja lääkärihän siitä riemastu ja sanoi että kaikki lasketaan. Ei tarvitse osata puhua jos osaa muuten ilmaista tarkoittamansa sanat. Sitte alettin laskemaan ja lopputulos on viisi sanaa: kiitos, lisää, syödä, koira ja lamppu :) Sen lisäksi hän oppi tällä viikolla sanan juna. (Asumme junaradan lähellä ja näemme niitä monta kertaa päivässä.) Olemme enemmän tai vähemmän viittoneet hänelle siitä asti kun Jasper oli 10kk mutta nyt loman aikana jotenkin hän reipastui sen suhteen ja oppi monta uutta. Siitä tietysti mekin innostuneena olemme nyt viittoneet koko ajan. Viitomme siis vain yksittäisiä sanoja mitä kulloinkin kohdalle sattuu. Löysin vielä tällä viikolla uuden nettisivun, jossa on todella hyvät videot kaikista käytännöllisistä sivuista. Tästä tulee vielä hauskaa!
Ohessa muutama kuva tältä viikolta: lasten kanssa kaupassa, lukutoukka, haluaisin olla jo iso poika ja ajaa tällaista hienoa pyörää (joka ei siis ole hänen) ja isin kanssa kuperkeikkoja puistossa.

Tanssia paikallisessa

Tänään olimme lounaalla meidän lähikahvilassa Cafe Borronessa ja siellä tapahtui kummia :)

Varsinainen tapahtuma löytyy Youtubesta:

http://www.youtube.com/watch?v=LpBjmaye1Dw&feature=share

Flashmob = kuka tahansa voi perustaa ryhmän, joka esiintyy jossain julkisessa paikassa kenenkään ulkopuolisen etukäteen tietämänä aikana. Tarkoituksena on saada tapahtuma näyttämään siltä kuin tavalliset ohikulkijat yhtäkkiä alkaisivat tanssia. Youtube on täynnä erilaisia versioita ympäri maailman, jos haluatte tarkemmin tutkia asiaa. Meidän oma Menlo Park on nyt päässyt tältäkin osin maailmakartalle :)

Summa summarum

Roadtrip takana, kotona ollaan jälleen. Reilun viikon intensiiviloma teki tehtävänsä ja tuntui kuin olisimme olleet poissa kuukauden. Oli ihanaa palata kotiin rentoutuneena. Jälkipuintina mainittakoon, että parasta lomassa oli neljä päivää Mount Shastan alueella ja autopäivät pahinta. Yksivuotiaan vilkkaan ja juoksevaisen pojan kanssa autopäivät eivät ole se juttu. Mahtavia maisemia, mutta kyllä siinä joutui äiti ja isä tekemään erinäisiä keksintöjä, että päästiin määränpäähän. Paikallaan olopäivät olivat siis parasta. Siitä viisastuneena lähdimme kotimatkalle keskiviikkoaamuna klo viiden jälkeen. Pakattiin auto edellisenä iltana ja juuri ennen lähtöä nukkuva poika autoon ja menoksi. Viiden ja puolen tunnin matkasta Jasper nukkui ensimmäiset kaksi ja puoli tuntia vielä yöunta. Sen jälkeen hän oli ihan tyytyväinen autossa jonkun aikaa ja sillä välin äiti googlaili iPhonella lähimmän leikkipaikalla varustetun Mäkkärin. Siellä aamupuurot napaan ja leikkiä reilu tunti ja johan maistui taas automatka. Ensimmäisen harmituksen jälkeen videot päälle ja piirrettyjä kehiin. (Tiedän, pahat vanhemmat. Ei saisi katella telsua vielä, mutta tässä vaiheessa kaikki keinot olivat sallittuja kun kotipiha odotti leluineen.) Päästiin siis kotiin yhdellä pysähdyksellä!! JEE!!! Kotona Jasper ihmetteli vähän aikaa paikkoja ja istui/kiipeili sen jälkeen polkupyöränsä päällä pari tuntia. Eli sitä oli vissiin ollut eniten ikävä :)

Nuoren herran ensimmäinen koko perheen voimin tehty kesälomareissu meni kaikesta huolimatta loistavasti. Hän istui kahdeksana päivänä putkeen rinkassa meidän patikoidessa ja nautti siitä. Oli mahtavaa huomata miten yksivuotias oikeasti viihtyi metsässä. Suu kävi koko ajan ja hän osoitteli lintuja, oravia, puita, maisemia, järviä ja mitä milloinkin. Olisi kivaa tietää mitä hän selitti. Viimeisenä päivä tehtiin patikkaretki tasaisella polulla ja siellä hän sai kävellä itsekin. Hän valitsi ensimmäisenä isoimman kepin mikä sillä hetkellä sattui näköpiirissä olemaan ja ei kun tassua toisen eteen. Paikoin piti jäädä lähemmin tarkastelemaan jotain kiveä tms. mutta suurimma osan ajasta hän käveli reipasta vauhtia eteenpäin. Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, eihän siitä ole kuin reilu vuosi kun hän syntyi ja nyt hän patikoi meidän kanssa. Vasta omista lapsista oikein ymmärtää miten mielettömän nopeasti lapsi kasvaa ja kehittyy. Jasper muuttui tosi paljon viikon aikana. Hän tuli paljon itsenäisemmäksi, mikä aiheutti jonkun verran lisästressiä äidille ja isälle, koska hän lähtee ihan kylmän viileästi ihan mihin suuntaan vaan ja ihan kuinka kauas tahansa taakseen katsomatta. Ja siinä vilinässä myös menettää kuulonsa.... Hänestä kehkeytyi myös aikamoinen tanssija loman aikana :) Jos vaan jostain kuuluu tarpeeksi menevää musiikkia, niin nuoriherra laittaa kyllä lanteet heilumaan!

Roadtrip osa 7

Tänään oli vuorossa tasainen ja "tavallinen" patikkaretki. Aika korkealla mentiin taas, mutta nyt polku oli tasaisella. Ei tarvinnut kiivetä kivikkoisia mäkiä. Reitti kulki metsässä pienen puron vartta. Jasper on vasta vuosi ja kolme kuukautta, mutta käveli siellä metsässä itse aika matkan. Hänellä oli iso keppi matkassa ja elkeet olivat muutenkin kuin kokeneen erämiehen :)
Nyt ollaan patikoitu enemmän tai vähemmän kahdeksan päivää putkeen ja alkaa tuntua. Kroppa alkaa olemaan väsy. Tähän on hyvä päättää ja huomenna ajellaan kotiin. Onneksi loma ei vielä lopu vaan voidaan rentoutua omalla uima-altaalla vielä monta päivää. Eiköhän me jotain muutakin hauskaa keksitä mutta aloitetaan sillä. Vielä on kuitenkin pitkä matka kotiin ja huominen päivä meneekin siis autossa.

Roadtrip osa 6

Aivan mieletön päivä! Tämä loma vaan paranee koko ajan eikä malteta lähteä kotiin ollenkaan. Ollaan aivan ihastuneita Mount Shastan alueeseen. Joka päivä löytyy toinen toistaan kauniimpia paikkoja. Tänään ajettiin lyhyt matka Dunsmuirin pikkukylään ja tehtiin siellä tunnin patikkaretki. Oikeastaan siinä meni pari tuntia kun määränpää oli niin valtavan kaunis. Reitti oli ehkä erikoisin missä ollaan koskaan kävelty: kuljettiin koko matka junaraiteiden vieressä. Hieman pelottava, koska raide on ihan aktiivinen ja paikoittain olisi tullut mahdollisesti ahdasta junan sattuessa kohdalle. Mutta junaa ei tullut ja määränpäässä meitä odotti kaunein vesiputous, joka ollaan koskaan nähty. Vesi ei tule vaan yhdestä välistä vaan joka puolelta. Ihan kuin se tulisi metsästä. Ja sieltä se itse asiassa tuleekin koska siinä kohtaa vuoren sisässä on lähde. Lumoava! Vesi oli jäätävän kylmää, mutta se ei huimapäistä Juhoa paljon haitannut vaan mies hyppäsi veteen :)

Roadtrip osa 5

Alkuperäinen patikointisuunnitelma muuttui, koska Mount Shastan rinteillä oli vielä niin paljon lunta. Ajoimme aika ylös katsomaan tilannetta, mutta käännyimme takaisin ja suuntasimme muualle. Korkealla mentiin joka tapauksessa. Ajoimme pienen Castle Laken rannalle ja lähdimme sieltä kipuamaan kohti toista minikokoista järveä. Lähtö oli noin 1.6km korkeudella ja loppuetappi noin 1.8 kilometrissä. Aikamoista kipuamista. Jaapo keikkui taas rinkassa, ylöspäin äidin (Juhon synttäreiden kunniaksi) kyydissä ja alas isän. Ylhäällä määränpäässä oli pikkuruinen sydämen muotoinen järvi (Heart Lake) ja mielettömät näköalat Mount Shastalle ja muualle ympäristöön. Polku sinne oli kivinen, paikoittain oikeastaan pieni puro, koska ylhäällä oli aika paljon vielä lunta ja sulanut vesi valitsi jo valmiiksi tehdyn polun :) Aikaa meni noin puolitoista kaksi tuntia edestakaisin. Illalla testasimme koko perheen voimin Finlandia motellin saunan ja oli kyllä hyvä! Ihan oikea suomalainen sauna!

Roadtrip osa 4

Tänään oli tämän retken paras päivä maiseman puolesta. Koko päivä taas tien päällä. Kilometrejä kertyi noin 350 ja koko se aika oltiin Shasta-Trinity National Forestissa. Tie kiemurteli ihan mielettömän jylhien metsäisten vuorten lomassa. Suurimman osan matkasta tien vieressä kiemurteli joki, joka virtasi vuolaasti ja siellä näkyi monia kanooteilla. Pysähdyimme mm. Whiskeytownissa ihastelemaan suurta tekojärveä ja patoa. Tämän padon ohijuoksutus oli toteutettu hyvin erikoisella, jopa pelottavalla, tavalla. Järven pinnalla oli valtavan kokoinen suuaukko, josta ylimääräinen vesi virtaa pois. Se näytti niin yliluonnolliselta! Kts. kuva. Rännin vieressä oli vielä teksti "Stay alive by staying away" eli pysy poissa jotta pysyt hengissä. Kaikesta huolimatta pulahdimme uimaan viileään veteen, tietenkin suuren järven toisella puolella. Yön vietämme Mount Shastan juurella motellissa nimeltä Finlandia :) Suomalais-amerikkalainen omistaja ja saunakin löytyy. Viereisen huoneen pariskunta on Helsingistä :) Huomenna olisi tarkoitus tehdä noin kolmen tunnin patikointi vuorella. Aamulla pitää tarkistaa lumitilanne vielä vaikka lämpöä on päivällä noin 35C.
Kaksi muuta kuvaa ovat Arcatan kaupungista, jossa olimme aamiaisella. Pojat maalaismarkkinoilla ja sattumalta ohi ajamamme Suomalainen sauna.

Roadtrip osa 3

Päivä Eurekassa alkoi House of Omelettesissa, jossa nautimme kaikki oikein maittavat omeletit ja pannukakkuja jälkiruuaksi. Aamupäivä riehuttiin Discovery Museumissa, jossa sekä isällä että pojalla oli todella hauskaa. Saimmekin olla ihan kaikessa rauhassa koska siellä ei kovin montaa muuta perhettä ollut. Jaapolle maistui uni sen jälkeen ja kävelimme Old Townissa sen aikaa kun pikkumies keräsi voimia rattaissa. Sitte ei muuta kuin perhe autoon ja eläintarhaan. Siellä oli ehdottomasti parasta kotieläinpuisto, jossa sai vapaasti silitellä lampaita, vuohia, aaseja yms. kanojen juostessa jaloissa. Illallisen kävimme syömässä idyllisessä periamerikkalaisessa "ruokalassa" (cookhouse). Siellä oli valmismenu peruskotiruokaa (salaatti ja keitto, paistettua kanaa ja possua perunamuusin kera ja jälkkäriksi mansikkakakkua), jota tarjoilija toi pöytään niin monta kertaa lisää kun tarvittiin. Todella hyvää ruokaa ja lähdettiin sieltä kaikki iloisina vatsat pullollaan. Huomenna matka jatkuu Mount Shastalle ja luvassa taas patikointia.
P.S. Olimme tosi iloisia kun löysimme netistä kivanoloisen motellin todella halvalla. Nähtyämme huoneen olimme vieläkin ihan onnellisia. Yö nukuttiin oikein makoisasti, mutta aamulla vähän tarkemmin ympäristöä katsellessa tajusimme miksi hinta-laatu suhde oli niin kovin kohdallaan... Kadun toisella puolella oli vankila! Miten voi olla keskellä idyllistä vanhaa kaupunkia vankila??

Roadtrip osa 2

Tänään oli ns. autopäivä eli siirryttiin paikasta toiseen. Ajeltiin pitkin highway 101:stä ja kolmen ja puolen tunnin matkaan meni koko päivä (8h). Pysähdyttiin matkalla katselemassa nähtävyyksiä, syömässä ja tietenkin useaan otteeseen leikkimässä ja juoksentelemassa. Takana on ne roadtripit, jolloin on ajettu yhtäkyytiä Renosta Las Vegasiin... Yksivuotiaan kanssa ei mitään tuntitolkulla autossa istuta. Nyt matkan varrelle sattui useampi punapuumetsä ja mikäs sen parempaa kuin kävellä ja ihastella taivaaseen asti kohoavia valtavia puita. (Ajoimme jopa yhden todella suuren läpi autolla.) Jaapo istui taas tyytyväisenä rinkassaan ja pääsi myös juoksemaan ihan kyllikseen. Autoilu alkoi vasta ihan viime metreillä kyllästyttämään. Huomenna onkin kaupunkipäivä Eurekassa ja ilmasto muuttui samalla kertaheitolla parikymmentä astetta kylmemmäksi kun tultiin rannikolle. Täällä mittari näytti vain 18C eilisen 39C sijaan.

Roadtrip osa 1

Kesälomareissulla ollaan, toinen päivä menossa. Eilen lähdettiin Menlo Parkista aamupäivällä ja ajettiin Golden Gaten pohjoispuolella olevaan Point Reyesiin, joka on yksi Californian lukuisista kansallispuistoista. (State park englanniksi, en ole varma miten kääntyy...) Joka tapauksessa, tehtiin siellä noin tunnin patikointi ja reitti kulki keskellä lehmien laiduntamaa niittyä. Jasper oli minun selässä omassa rinkassaan ja lehmissä riitti ihmettelemistä. Lämpöä oli noin 35C joten vesi oli tarpeen ja sitä olikin onneksi paljon mukana. Point Reyesistä ajoimme Clearlake Oaksiin, joka on pikkuinen kylä Clear Lake järven rannalla. Nimestään huolimatta järvi on aika leväinen vaikka on Kalifornian suurin. (Näin suomalaisittain ei kylläkään mikään suuren suuri.) Tänään loman toisena päivänä tutustuimme järven ympäristöön ja teimme taas patikkaretken. Tällä kertaa lämpöä oli 39C joten sen jälkeen oli vilvoittavaa käydä uimassa. Jasper on kova vesipeto ja luulee osaavansa uida :) Polskii minkä kerkiää eikä pelkää mitään. Tämä oli hänen ensimmäinen uintikertansa luonnonvedessä. Vielä illalla grillausta ja huomenna matka jatkuu Eurekan kaupunkiin.

Aikuisten retki

Minä ja Juho aloitettiin loma eilen oikein juhlallisesti. Lähdimme parin ystäväpariskunnan kanssa Napaan kiertelemään viinitiloja, ja mitenkäs muuten kuin limusiinilla :) Lähtö San Franciscosta aamulla kymmeneltä ja parin tunnin ajomatkan jälkeen ensimmäisenä Mummin kuohuviinitila (Mumm Napa Valley). Siellä saimme oikein ylellistä palvelua ja mahtavaa maisteltavaa. Tämä jättikin standardin loppupäivälle aika korkeaksi ja muilla viinitiloilla oli tekemistä, että pääsivät samalle tasolle Mummin kanssa. Lounastimme täkäläisen ravintolakoulun ravintolassa (The Culinary Institute of America) ja ruoka oli todella hyvää. Iltapäivällä vielä muutama viinitila ja lopulta takaisin San Franciscoon illalliselle perulaiseen ravintolaan. Päivä oli mahtava ja tuntui jo minilomalta.

Jasper oli ensimmäistä kertää koko päivän ja yön hoidossa ns. "vierailla" ihmisillä, luottohoitaja Jaana-täti kun on Suomessa. Vaikka vieraita Anna, Timo ja heidän tyttärensä Saana eivät missään nimessä ole ja Jasper viihtyi heidän kanssaan oikein hyvin. Luultavasti äidillä oli paljon vaikeampaa... Minulla meinaan ei ollut kyllä helppoa. Huolissani en ollut, mutta kauhea ikävä pientä poikaa! Kun tänään aamulla haimme hänet oli hän kyllä liikuttavan onnellinen meidät nähdessään myös :) Juoksi syliin ja rutisti kovaa :)

Kiitos Salomaille aikuisten retken järjestämisestä ja kiitos Annalle ja Timolle Jasperin hyvästä hoidosta!

DoubleTrouble osa 2

Tässä pari kuvaa lisää meidän eri tavoista liikkua :)

Äiti haluis urheilla

Liikunnan harrastaminen on tullut hieman haasteelliseksi. Jasper ei suostu meinaan olemaan kuntosalin lastenhuoneessa hoitajien kanssa. Tänään taas yritettiin, mutta huonoin tuloksin. Kun lähdin sieltä leikkihuoneesta ja Jasper jäi sinne, näin jo sen naamasta että tästä ei hyvää seuraa. Viidentoista minuutin päästä minua kuulutettiin ja Jaapo huutaa siellä naama punaisena. Hän oli siis huutanut sen koko ajan. Ei auttanut mikään muu kuin lähteä kotiin. Harmitti. Sekä itseni että lapsen puolesta. Hänellä oli niin suuri hätä että sydämmeen sattui. Eikä itku meinannut loppua millään vaikka pääsi äidin syliin. Lopulta hän rauhoittui, mutta koko automatkan kotiin takapenkiltä kuuluu tasainen nyyhkintä :( Kotiin päästyämme lapsi rattaisiin ja eikun kävelemään. Onhan se käveleminenkin liikuntaa, mutta ei sama kuin spinning tunti :( Miten ihmeessä saan hänet jäämään sinne??

Musta tuntuu, että meillä on vielä kieliongelmakin. Olen ollut niin huolissani Jasperin suomenkielen oppimisesta ja ajatellut, että englanti tulee jossain vaiheessa automaattisesti, etten ole puhunut hänelle ollenkaan englantia ja nyt tilanne on se, että hän ei ymmärrä sitä. Joten se, että hän ei ymmärrä toisten lasten eikä aikuisten puhetta ei ainakaan paranna tätä huutoruljanssia. Toisaalta meidän leikkiryhmissä kaikki puhuvat englantia, minä mukaan lukien, ja siellä kaikki on ok. Mutta minä olen paikalla ja puhun Jaapolle suomea. Aika dilemma.

DoubleTrouble

Viikko mennä hurahti taas niin ettei kissaa ehtinyt sanoa. Stella tyttönen oli seuranamme neljä päivää ja alkaa mennä jo rutiinilla. Lapset tulevat pääosin oikein hyvin toimeen keskenään eikä mitään suurta mustasukkaisuustraamaa ole ollut. Ongelmaksi on lähinnä muodostunut se, että Jasper on kova poika halailemaan eikä oikein ymmärrä, että Stellaa ei voi halailla ihan samalla lailla kuin äitiä tai isää. Välillä on otteet sen verran roisit, että pitää mennä väliin. Meinaa mennä painiksi eikä tyttöparka oikein vielä ole sellaiseen valmis. Mutta hyvin Stella pitää puolensa. Tarraa välillä Jasperia niin kovin tukasta kiinni, että se onkin Jasper joka huutaa apua :) Pääosin kaikki menee kuitenkin tosi hyvin ja he leikkivät ihan kauniisti. Me käydään edelleen meidän leikkiryhmissä ja puistossa ja tehdään muutenkin kaikkea suunnilleen samalla lailla kuin ennenkin, nyt meitä vaan on kolme. Hyvin Stella on pärjännyt isompien leikkikavereiden kanssa, vaikka niitä on ollut useitakin. Tomera tyttö.

Liikkuminen on tietenkin hieman haasteellisempaa kahden pienen lapsen kanssa. Toinen kävelee, mutta järki on vielä hieman hakusessa. Silmät pitää olla siis siinä kävelevässä vaikka kädet tekisivät ihan mitä muuta. Tai molemmat pitää olla lukittuina joko rattaisiin tai autoistuimiin. Mulla on tuplaraattaat, joten yleensä paikasta toiseen liikuttaessa molemmat ovat tiukasti rattaissa. Puistossa Jasper saa vapaasti juosta missä tahassa ja Stella on silloin joko rattaissa tai kantorepussa. Kaupassa käynti on myös vähän erilaista kahden lapsen kanssa, mutta toimii kyllä. Ohessa kuva torstaiselta kauppareissulta, Jasper istuu leikkiautossa ja Stella edessä. Lisään ensi viikolla vielä kuvan tuplarattaista ja auton takapenkkiläisistä.