Friday, September 30, 2011

Miten lapsi voi....

...heti automaattisesti tietää mitä kuuluu tehdä??

Junapäivä


Tänään on taas ollut erittäin tapahtumarikas päivä pienen ihmisen elämässä. Me asumme junaradan lähellä ja junia näemme päivittäin. Yleensä useitakin. Jasper todella rakastaa junia. Ohi kulkevia junia, leikkijunia, Tuomas-Veturi videoita ja mitä tahansa aiheeseen liittyvää. (Tässä alustus.) Olimme tänään koko päivän Happy Hollown pienten lasten huvipuistossa. Siellä on eläintarha, leikkipuistohässäköitä jos jonkunnäköisiä, huvipuisto ajeluja ja kotieläinpuisto, jossa pääsee eläinten kanssa samaan aitaukseen silittelemään. Meitä oli kolme äitiä, joilla kaikilla suunnilleen samanikäiset pellavapäiset pojat. Siellä tietenkin riemua riitti. Varsinkin kaikki juniin liittyvä. Seisoimme pitkään vähän isommille lapsille tarkoitetun vuoristoradan vieressä ja pojat vaan tuijottivat "junaa". Pääsimme itsekin tosihommiin lohikäärmeen näköisen junan kyytiin. Pojat tuskin pysyivät nahoissaan! Juna kulkee suht hitaasti ihan tasaisella, mutta siinä oli jo ihan tarpeeksi näille pienille ihmeille :) Ja varsinkin kun juna menee lopussa tunneliin, innostus kertakaikkiaan repesi. Jasper huudahteli innoissaan ja vaan osoitteli joka puolelle. Ikävä kyllä kauhea pettymys ja kova itku tuli kun juna pysähtyi ja siitä piti lähteä pois. Pojat olisivat varmaan olleet koko päivän kyydissä. Siellä ei ollut juurikaan jonoa, joten päätimme mennä samantien uudelleen. Mutta kuinkas kävikään ja juuri meidän nenän edestä laittoivat portin kiinni kun juna tuli täyteen. Ihan kauhea huuto! Sillä pettymyksellä ja surulla ei ollut mitään rajaa. Jasper oli ihan hädissään kun juna lähti liikkeelle eikä hän ollutkaan kyydissä. Hän otti minua kädestä ja alkoi kiskoa eteenpäin. Ikinä ei ole tapahtunut moista ennen. Oli kova selittäminen, että juna tulee kyllä takaisin ja me pääsemme kyytiin. Ne muutamat minuutit olivat ehkä pienten poikien pisimmät. Karusellissa käynti oli vähän samanlainen. Kun se lähti ensimmäisellä rundilla liikkeelle, Jasperia ihan selvästi kyllä vähän pelotti. Tämä karuselli meni kovempaa kuin se hänen ensimmäinen kertansa ostarilla. Mutta silti sinne piti päästä toisen kerran. Onneksi nämä kaikki ajelut kuuluvat puiston sisäänpääsymaksuun, eikä ollut jonoja, joten mikäs siinä. Oli todella ihana päivä, vaikkakin aika kuuma. Ja olimme kaikki aika väsyjä kotiin lähtiessä. Pojat eivät tietenkään nukkuneet siellä yhtään vaikka hiukan sellaista yritettiinkin. Mutta sammuivat ensimmäisessä risteyksessä kun päästiin autoon :)
Ja a vot kun päästiin kotiin! Siellä odotti mummon ostama junapöytä! Sitä koottiin pitkään ja hartaasti. (Isän piti auttaa kotiin tullessaan kun äiti ei ollutkaan ihan niin nokkela kuin luuli...) Jasper oli kovasti apuna ja väänsi ruuvia minkä kerkisi. Kun se vihdoin saatiin pystyyn ja hän tajusi mikä se on, riemulla ei ollut mitään rajaa. Heti alkoi sellainen "prut prut prut" kuulumaan, että alta pois. Hän ei nähnyt eikä kuullut mitään vähään aikaan, leikki vaan junaradallaan. Todella liikkis. Nukkumaan menokin venähti yli puolella tunnilla kun ei kerta kaikkiaan malttanut lopettaa. Mutta sitten hän vihdoin itse (45min päiväunilla oli ehkä osuutta asiaan) ilmoitti, että nyt on niin kova väsy, että sänkyyn pitää päästä. Ja sinne hänet nostettiin. Ei ole kuulunut pihaustakaan sen jälkeen. Nukahti varmaan heti ja näkee junaunia :)
P.S. Äiti on karistanut ensimmäiset viisi kiloa! JES!

Tuesday, September 27, 2011

Hampulääkärissä

Pienen ihmisen elämässä on ensimmäisiä kertoja todella paljon ja niistähän pitää raportoida. Tällä kertaa kyseessä oli ensimmäinen hammaslääkärikäynti. Ei mikään oikea tarkastus vielä, mutta tutustuttiin paikkaan ja katsottiin kuinka monta hammasta siellä on. Harjoiteltiin tuolissa oleilua, suun avaamista ja hampaiden harjaamista. Meillä on toki harjattu hampaita siitä asti kun ensimmäiset hampaat tulivat ja jo sitä ennen aamupesun yhteydessä käyty sormella läpi ikenet. Eli homma on siis tuttua. Eikä tuntunut nuorta miestä hammaslääkäri juuri pelottavan. Minä olin ensin tarkastettavana ja Jaapo seuraili vieressä touhuja kiinnostuneen näköisenä. Välillä piti käydä ulkona isän kanssa potkimassa palloa, ei se niin mielenkiintoista ollut. Kun tuli hänen vuoronsa, hän reippaana poikana kiipesi samantien tuolille ja avasi suunsa ammolleen ennen kuin lääkäri ehti edes varautua :) Ikinä ei ole kotona suu auennut sillä lailla kun on hampaita pitänyt katsoa. Mutta nyt hän heti selvästi ymmärsi mikä on homman nimi katsottuaan äitiänsä ja poika meinas että mikäs siinä. Ei näyttänyt äitiä sattuvan millään lailla. Niin hän siinä sitte istui kuin konkari konsanansa :) Lääkäri harjasi hampaat perusteellisesti ja tuliaisiksi kotiin lähti hieno uusi hammasharja. Reipas poika!

Thursday, September 22, 2011

Hyväntekeväisyyttä ja hyvää oloa



Viime perjantaina minä, Jasper ja Leena-mummo olimme päiväretkellä Sausalitossa. Tapasimme siellä Stellan ja hänen äitinsä Gaylan ja isoäidin Glorian. Vietimme päivän lasten museossa Golden Gate sillan kupeessa ja sen jälkeen kahvilla Sausaliton keskustassa. Mukavaa vaihtelua meidän normaaliin puistoarkeen. Äitikin pääsi vähän juttelemaan kunnolla aikuisten juttuja.
Lauantaina Juho pyöräili koko päivän MS-taudin hyväksi. Pitkä päivä siitä tuli kun lähtö oli seitsemältä ja perille maaliin hän tuli puoli viiden maissa. Matkaa siis 160km ja ihan kauheeta vuoristoa välillä. Hyvä Juho!!! Ollaan kaikki niin ylpeitä!! Maalissa vastassa oli vaimo ison Finland-pyyhkeen kanssa, pieni poika ja oma äiti :) Sen enempää ei tällä kertaa saatu kannustusjoukkoja kokoon, mutta meteliä saatiin kyllä!
Leena lähti takaisin Suomeen sunnuntaina ja tämä viikko ollaankin taas totuteltu normaaleihin nukkumajärjestelyihin ja ihmetelty mihin mummo katosi :) Jasper on onneksi terve iloinen itsensä ja minunkin jalkani alkaa olemaan tosi hyvä. Personal traineri on pistänyt mut todella koville, vaikka toinen jalka ei toimikaan. Hiki lentää silti ja mahtava olo jälkikäteen. Juurikin tuon takia noille ihmisille maksetaan! Yksin en olisi todellakaan saanut mitään aikaiseksi puolijalkaisena. Kyllä nämä kilot tästä lähtee!! Pitää vaan olla tiukkana ja pysyä ruodussa.

Thursday, September 15, 2011

Äiti ja poika sairastaa

Jasper on onneksi todella harvoin sairas ja jos onkin niin pelkkä nuha tms. Mutta tällä viikolla piti oikein mennä lääkärille, kun kuume oli neljässäkymmenessä kolmatta päivää. Kaveri oli ihan väsyksissä ja kuumotti kuin vesipatteri talvella. Lääkkeillä kuumeen sai alaspäin, mutta hän ei oikein syönyt mitään. Kun tuli kolmas samanlainen päivä, mentiin lääkärille ja kurkkutulehdushan siellä oli. Joku ikävä virus pesiytynyt pienen pojan kurkkuun. Ei ihme ettei ruoka maistunut. Ei saatu mitään lääkettä, mutta seuraavana päivänä alkoi jo helpottaa. Nyt poika on jo täysin terve.
Nyt on siis äidin vuoro. Ei kuumetta eikä kurkkukipua vaan murtunut nilkka :( No, onneksi vaan pieni murtuma, mutta ikävä sattuma kuitenkin. Olin Korjun Sarin kanssa patikoimassa keskiviikkoaamuna ja kesken matkan nilkka muljahti ympäri ja menin täysin rähmälleni. Jasper ja Stella isoissa tuplajuoksurattaissa ja nekin tietysti kaatuivat. Minä pidin viimeiseen asti rattaista kiinni, ette ne vaan lähde karkuun. Rattaissa on kyllä remmi, joka kiinnitetään ranteeseen juurikin vaaratilanteen takia, mutta reaktio oli kuitenkin puristaa työntökahvaa. Olimme patikoimassa Rancho San Antoniolla, joka on meiltä noin puolen tunnin ajomatkan päässä ja olemme käyneet siellä paljon Sarin kanssa. Koko talven kerran viikossa tuo ihan sama reitti. On aikamoista nousua ensin ylös ja vuoreltahan ei pääse kuin alas. Olimme juuri alkaneet laskeutua, mutta olimme kuitenkin aika ylhäällä vielä. Laskin lukua maassa monta minuuttia ennen kuin kivulta pääsin edes ylös. Lapset olivat ihan kunnossa vaikkakin pelästyivät. Sari nosti tietenkin rattaat heti ylös ja rauhoitteli heitä mun haukkoessa happea. Kyllä mä sieltä sitte ylös pääsin ja alashan sieltä oli tosiaan tultava. Eikun kävelemään. Ajattelin, että koska pystyn jotenkuten astumaan sille, niin ei siellä voi olla mitään poikki eikä murtunut. Kävelin siis alas, mutta tasasta polkua on vielä aika matka ennen kuin ollaan autolla. Puolessa välissä kipu kävi niin sietämättömäksi, että Sari lähti hakemaan autoa ja minä jäin lasten kanssa odottelemaan. Sari tulikin vähän ajan päästä puiston vartijan kanssa. Mies haastatteli mua ja kysyi tarvitsenko lääkäriapua. "Ei tässä mitään. Kyllä minä kotiin pääsen. Kaikki hyvin." Perus Suomalainen. Onneksi on autossa automaattivaihteet ja loukkaantunut jalka vasen, joten ihan hyvinhän se autolla ajaminen sujui. Kotona pieni poika päiväunille ja pienelle tytölle ensin ruokaa naamaan ja sen jälkeen jalkaan kylmä kääre ja sohvalle ojoksi. Kyllä se siitä tokeni iltapäiväksi, mutta päätin kuitenkin lähteä käymään lääkärillä. Ja murtumahan siellä oli. Tulin ulos sieltä lasta jalassa ja kepeillä kävellen!! Ihan hirveetä liioittelua!! Mä kävelin sinne lääkärille omin jaloin! Mulla kesti paljon kaemmin kävellä takaisin autolle niiden keppien kanssa kun mitä mulla meni toiseen suuntaan. Nää amerikkalaiset on ihan hulluja. Kepit tuli siis kotiin, mutta sen jälkeen niitä en ole käyttänyt. Yöksi laitoin vielä kylmän kääreen ja aamulla jalka oli tosi hyvä. Ei tietysti entisensä, mutta pystyn lastan kanssa kävelemään suht hyvin. Eikä särkyä edes ole enää. Turvotus on melkoinen ja tosi makean näköinen mustelma on tulossa, mutta se kuuluu asiaan. Eniten harmittaa etten pääse täysipainoisesti liikkumaan vähään aikaa ja otin itselleni juuri personal trainerin. Mutta juttelin juuri hänen kanssaan ja hän lupasi, että saadaan kyllä hiki aikaiseksi vaikka olisikin lasta jalassa.
Että semmonen viikko tällä kertaa :) Ei ole ensimmäinen kerta kun Koivikon likka kompuroi nilkkansa huonoon kuntoon ja lähtee lekurilta kepeillä. Eikä ehkä vielä viimeinenkään. Kompura mikä kompura.

Friday, September 09, 2011

Lyhyt mutta rentouttava loma






Viime viikonloppu oli täällä pitkä, koska maanantaille osui Labor Day. Paikallinen vappu siis, mutta sitä ei juhlita Suomalaisen vapun tavoin. Onneksi. Juholla oli perjantaikin vapaa, joten lähdettiin porukalla Mount Shastalle. Heinäkuussa ihastuttiin paikkaan niin kovin, että varattiin jo silloin Motel Finlandiasta talo kolmelle perheelle. Meitä lähti kaikenkaikkiaan 11 henkeä: meidän perhe plus Leena-mummo, Jaanan perhe (Jaana, Rumi, Jamilla ja Toivo) sekä Pylvänäisten perhe (Tiina, Timo ja Selina-vauva). Oikein hyvä ryhmä :) Talo oli juuri oikean kokoinen, jokaiselle perheelle oma huone, ja ruokaa tehtiin kimpassa. Päivät patikoitiin ja illat saunottiin ja syötiin hyvin. Lapset viihtyivät todella hyvin ja varsinkin Jasper nautti elämästään Jamillan ja Toivon kanssa touhuillessa. Pieni Selinakin viihtyi varsin hyvin äitinsä rintarepussa, vaikka ikää on vasta 3.5 kk. Jasper patikoi joka päivä myös itse aikamoisia matkoja ja piti välillä olla tosi tarkkana koska paikoin polut olivat todella kivikkoisia. Erittäin onnistunut reissu ja neljä päivää tuntui paljon pidemmältä.
P.S. Menomatkalla Jasper sai ensimmäistä kertaa periamerikkalaista lasten herkkua mac and cheesea (makaroonia juustolla). Ja hyvin meni alas vaikka ei ehkä kaikkien terveellisin vaihtoehto ole, mutta kerrankos sitä reissulla voidaan joustaa. Paluumatkalla pysähdyimme ostoskeskukseen vähäksi aikaa leikkimään ja Jasper pääsi elämänsä ensimmäiselle karuselli matkalle. Sieltä ei sitte ihan ilman kyyneleitä tultukaan pois. Hän oli moisesta hauskuudesta sen verran innoissaan, että kaksi rundia piti vetää ja vielä senkin jälkeen tuli kova itku kun piti poistua.