Thursday, June 15, 2017

Työmatkalla Chicagossa

  Matkustaminen on aina hauskaa ja pikainen visiitti konferenssiin Chicagoon piristi taas kummasti. On mielettömän upeaa nähdä uusia paikkoja ja uusia ihmisiä, 


Ihanat seuralaiseni Amy ja Nikki. 

Viimeistä kuvaa lukuunottamatta kaikki kuvat on otettu illan jokiristelyltä. Tunnin kestäneen risteilyn aikana nähtiin aivan mahtavia rakennuksia ja kuultiin Chicagon historiasta. Hieno kaupunki, ovat todella panostaneet jokirannan viihtyvyyteen. 



Illan päätteeksi kävimme Nikkin ja Amyn kanssa kävelyllä katsomassa Chicagon kaiketi uusinta hittiä, Papua. Bean sijaitsee Millenium puistossa ja varsinkin ilallla viereiset pilvenpiirtäjät heijastuivat pinnasta todella hienosti. 

Pitkä viikonloppu Disneylandissa

Memorial Day viikonloppu on kolmipäiväinen ja päätimme yllättää pojat Disneyland reissulla. Auto oli pakattu ja kävimme hakemassa pojat koulusta ja lähdimme samantien matkaan. Kun kerroimme pojille mihin lähdetään, tuli kaikkein suurin yllätys kuitenkin meille vanhemmille, kun pojat olisivat halunneet mennä mieluummin Legolandiin!? Ei siinä voinut kuin nauraa, että jos ei kysy niin silloin pitää varautua mihin tahansa vastaukseen. Hauskaahan meillä tietenkin oli, eikä kukaan ollut tyytymätön paikan valintaan. 

Hotellimme sijaitsi ihan alueen vieressä, kadun toisella puolella sisäänkäynnistä. Ekana päivänä kolusimme California Adventure puiston ja toisena Disneylandin. Molempina päivinä saldo oli 13h ja kaikilla akku ihan tyhjä. Pojat pärjäsivät kyllä tosi hyvin, vain ihan loppumetreillä meinasi puhti loppua.












Äitienpäivä a la Parkkinen Family


Tällaisissa merkeissä alkoi Äitienpäivä. Poikien kerrossängyn alasängyssä, mikä on virallisesti Antonin punkka, mutta jossa äiti ja isi tasaisin väliajoin vuorotellen käyvät nukkumassa, kun kerrossängyn porukka on valloittanut parisängyn. Mutta ei haittaa! Ihanat pojat juoksujalkaa tulivat aamulla äitiä herättelemään suukoilla ja haleilla. 



Nämä komeat herrasmiehet veivät äidin perinteiselle brunssille. Toiselle pitää pakottaa kauluspaita ja toiselle ei. Kumpikohan näistä tykkää vaatteista ja poseerauksesta? 

Tästä porukasta nyt vaan ei saa tämän virallisempaa kuvaa :)




Monday, May 08, 2017

Deitti Jasperin kanssa

Minä pääsin treffeille Jasperin kanssa. Voi tätä äidin iloa. 
Koulu järjestää kerran vuodessa äiti-poika -bileet ja mehän tietysti menimme. Tänä vuonna viimeistä kertaa kaksin, koska ensi vuonna Antonkin on koululainen ja saan kaksi nuorta miestä mukaani. 

Siellä hassuteltiin ja tanssittiin, niin että heikompia hirvitti. 
Hattara ja popkorni maistuivat pojille. 


Jasper kokeili myös ensimmäistä kertaa snow conea, joka on siis pelkästään murskattua jäätä ja eri makuisia sokerisiirappeja siinä päällä. Ei maistunut edes meidän perheen sokerihiirelle. Maistoin itsekin ja täytyy sanoa, että en ymmärrä mihin tämän amerikkalaisen hitin menestys perustuu.  

Myyriä paukuteltiin koloihinsa kovalla voimalla. 


Illan pimetessä alkoi juhlijat olla aika väsyneitä, mutta onnellisia. 

Kaksin New Yorkissa

Ollaan jo jonkun aikaa puhuttu, että olisi kiva lähteä jonnekin viikonlopuksi ihan kaksin. Kun Juholle tuli työmatka New Yorkiin, avautui erittäin mahtava tilaisuus lähteä sinne. Ystäni Tiina otti hoitaakseen poikien koulusta hakemiset ja iltapäivähoidot ja Ihana Jaana-täti otti pojat viikonlopuksi. Kaikki järjestyi siis paremmin kuin hyvin. 
Torstai iltapäivällä hyppäsimme siis koneeseen ja matka sai alkaa. 
Perjantaina Juho oli töissä ja minä turreilin itekseni. Lähdin heti aamusta tietenkin liikenteeseen. Hotellimme oli aivan Time Squaren kupeessa ja siellä olikin aikamoinen vilinä ja vilske. 
Lähdin siitä kävelemään itään päin aina 2nd Avenuelle saakka ja hyppäsin siellä paikallisbussiin. Ajelin sillä East Villagen ohi lähes Brooklyn Bridgelle asti. 

Oikealla Brooklyn Bridge ja vasemmalla Manhattan Bridge. 
Kävelin rantabulevardia pitkin ihan Manhattanin eteläkärkeen, mistä lähtee Staten Island Ferry. Lautta on New Yorkin kaupunkin ylläpitämä ja kulkee siis Manhattanilta Staten Islandille. 

Näkymä Manhattanille lautalta. 

Parasta tässä ilmaisessa kyydissä on tietysti tämä kaunis nainen.

Jos on vettä on myös rahtilaivoja. Pakollinen rahtilaivakuva siis myös kehiin. Hauskinta tässä on se, että olin paljon enemmän innoissani tästä rahtilaivasta kuin Neiti Vapaudesta :) 

Illaksi sain Juhon seuraani ja menimme katsomaan Cats musikaalia. Siis aivan mahtava! Ensimmäiset 20 minuuttia vain haukoimme henkeä. Aivan mieletän esitys. Olisin voinut katsoa sen uudestaan heti siltä istumalta. 

Lauantain vietimme Sundqvistien kanssa. Piti lähteä New Yorkiin asti viettääkseen aikaa Piilaaksossa asuvien ystävien kanssa. Hauska sattuma tosiaan, että satuimme kaikki samana viikonloppuna toiselle puolelle Amerikan mannerta. 

Fearless Girl ja yhtä peloton Juho

Kävelimme Brooklyn Bridgen yli Manhattanilta Brooklyniin. Sillalta oli hienot näkymät kumpaankin suuntaan. 


Sunnuntaina oli vähän viileä, mutta jatkoimme silti turreilua. Kävelimme Central Parkissa ja päädyimme Metropolitan museoon. Siellä voisi viettä koko päivän, mutta muutama tuntikin riittää kun ripeästi kulkee. 


Tämä lyhtypylväs on ollut Met Museon ovenpielessä vuonna 1902. Jotenkin hauska kuvitella, että pylväs on toimittanut virkaa ulkona monet vuodet ja nyt siirtynyt museoesineenä sisätiloihin viettämään eläkepäiviä. 

Eames ja Aalto siinä vierekkäin sulassa sovussa. 


Kävellessämme Manhattanin tuulisia katuja pistäydyimme St.Bart'sin episkopaaliseen kirkkoon. Siellä sattui olemaan kuoron ja orkesterin harjoitukset, joita jäimmekin seuraamaan pitkäksi toviksi. Saimme ihanan rauhoittumishetken pitkän viikonlopun päätteeksi mahtavan musiikin ja laulun kera. 

Heti parin korttelin päässä onkin St. Patrick's Cathedral., jossa oli juuri alkamassa sunnuntaimessu. Siellä oli tosi paljon jengiä, sekä turisteja että messuun tulossa olevia paikallisia. Ihan eri meininki, kuin St. Bartsissa hetki sitten. Siellä ei ollut meidän lisäksi muita ulkopuolisia. 

Parin kirkon jälkeen Rockefeller Centerin katolle katsomaan huikeita maisemia. Suosittelen ehdottomasti Empire State Buildingin sijaan, koska vähemmän ihmisiä ja näkee paremmin. 

Alareunassa on St. Patrick's Cathedral ylhäältä käsin. 

Central Park

Empire State Building ja South Manhattan

Oli todella mahtava viikonloppu ja kotiin palasi virkistäytynyt äiti ja isä.