Friday, January 30, 2009

Pääsin toiseen haastatteluun!

Tänään sain puhelun, jota olen odottanut viikon. Lopulta se tuli ja sanoma oli se mitä olin toivonutkin. He haluavat nähdä mut uudelleen! Mahtavaa! Nämä kaksi ihmistä, jotka olen tähän mennessä tavannut, ovat sitä mieltä, että olisin täydellinen valinta siihen hommaan. Annoin sille mahdollisesti tulevalle esimiehelleni kaksi mun kirjoittamaan paperia, työharjoittelun loppuraportin ja yhden matikan data analyysi paperin, ja hän oli erittäin vaikuttunut niistä. Rekruitterilta sain sellaiset ohjeet, että ota samat paperit mukaan ja anna seuraavillekin haastattelijoille ne. Mun pitää siis vielä vakuuttaa viisi ihmistä, että olen hommaan paras mahdollinen ja yrityksellä ei todellakaan ole varaa olla palkkaamatta mua. Tähän haastattelusumaan pitää varata kuulema koko päivä. Ja se päivä on ensi tiistai. Apua. Nyt on rakkaat ihmiset hyvien neuvojen aika. 

Saturday, January 24, 2009

Luontoa ja elokuvia

Luontoihmeet kävi tänään aamulla suunnistamassa. En ole suunistanut sitten peruskoulun enkä oikein muistanut miten tulee toimia, mutta aviomiehen opastuksella kartan luku sujui yllättävän hyvin. Meillä oli Jamilla mukana ja hyvin neitikin pärjäsi rastin etsimispuuhissa. Täällä kun on satanut tosi paljon viimeisten päivien aikana, niin suunistusmaasto oli todella märkää ja mutaista. Siellä me rämmittiin joka paikka kurassa ja kengät painoi about viis kiloa, mutta maaliin päästiin voittajina. Jos ei muuta niin ainakin itsensä voittaneina. Se oli tosi hauskaa ja täytyy ehdottomasti mennä uudelleen. Seuraavalla kerralla pitää yrittää löytää rastit ihan itekseen. Tällä kyseisellä paikalla oli ainakin viisi eri reittivaihtoehtoa vaikeusasteen mukaan. Me tehtiin keskivaikea, joka osoittautui kolmeen pekkaan suht helpoksi. Haastava, mutta selvitettävä. 
Illalla käytiin katsomassa elokuvissa Slumdog Millionaire, joka oli todella hyvä. En muista koska olisin ollut elokuvissa, missä ihmiset taputtaa lopussa. Erilainen leffa verrattuna perinteiseen Hollywood tuotantoon, hyvä poikkeus. Brittielokuva, joka on tehty vähän Bollywood tyyliin. Mahtava musiikki. Sai useita Oscar ehdokkuuksia. Suosittelen. 

Friday, January 23, 2009

Työn hakua


Annen ja Kimin kanssa tuli tehtyä kaikkea kivaa. Heiluttiin kaupungilla turistimestoissa sekä jalan että autolla. Ja käytiin koko päivä retkellä Wine Countryssa maistelemassa viinejä eri viinitiloilla. Oli niin mahtavaa! Kiva kun kävitte, Anne ja Kim!
Mä sain uudelleen tämän ikävän flunssan, joka on vaivannut jo kuukauden. Sen verran oli tällä kertaa järki päässä, että menin sentään lääkäriin. Vihdoin ja viimein. Ja rain rohdot. Toivottavasti tauti niillä tokenee. 
Nenä tukkoisena kävin työhaastattelussa, joka meni mielestäni todella hyvin. Mahdollinen tuleva esimies vaikutti oikein mukavalta ja yrityskin vaikutti sellaiselta, että siellä olisi kiva olla töissä. Ensi viikon alussa on toinen kierros haastatteluita ja toivottavasti olen jatkossa. Pitäisi selvitä alkuviikolla. 
Uusia hakemuksia olen lähettänyt taas joka päivä yhden tai kaksi. Tällä hetkellä olen lähettänyt yhteensä 22 hakemusta ja päässyt yhteen haastatteluun... Sad... 

Friday, January 16, 2009

Edistystä

No niin, kun saatiin Anne paikalle niin alkoi tapahtua :) Sain nimittäin ensimmäisen kutsun työhaastatteluun! Tässä on hauskinta se, että Anne oli myös paikalla kun sain puhelun edellisestä työpaikastani Nokiassa. Oli kesä 2003 ja olin kesälomaa viettämässä Annen mökillä Rymättylässä. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja makoilimme laiturilla ottamassa aurinkoa. Mulla soi puhelin, tunnistin numeron tulevan töistä enkä ajatellut vastata ollenkaan kun olin kerran lomalla. Mutta vastasin kuitenkin. Ja loppu on historiaa. Sen puhelun seurauksena sain uuden paremman työpaikan Nokian Espoon toimistolta ja muutin Turusta Espooseen. (Ja tapasin Juhon ja muutin Amerikkaan ja menin naimisiin jne.) Sen jälkeen ei ole tarvinnut työpaikkaa etsiä ennen kuin nyt. Ja heti Annen seurassa taas puhelin soi!
Keskustelin jo puhelimitse firman recruitterin kanssa ja ensi viikolla on haastattelu mahdollisen tulevan esimiehen kanssa. Siellä on auki Logistiikka Analyytikon paikka, joka sopisi mulle kuin nenä päähän. Vastaavanlainen projekti kuin mitä tein syksyllä työharjoittelussa. Pitäkäähän peukkuja!!

Tuesday, January 13, 2009

Vieraita tulossa

Mun hyvä ystävä Anne tulee työkaverinsa Kimin kanssa tänään San Franciscoon! Aivan mahtavaa!! Pääsee höpöttämään oikein urakalla :) Ja koska mulla ei ole enää koulua eikä vielä töitäkään, voin kulkea niiden mukana koko viikon kun ovat täällä. He ovatkin tehneet matkaa vähän pidemmän kaavan mukaan: Suomesta lähtivät 28.12. ja lensivät Los Angelesiin, sieltä San Diegoon, Mexicon risteilylle, Las Vegasiin ja nyt viimeinen etappi täällä meidän kulmilla. Niin kivaa kun tulee omia kavereita!!!
Työnhakuprosessi jää nyt hetkeksi vähän vähemmälle huomiolle, mutta olen lähettänyt kyllä ahkerasti hakemuksia. Toivottavasti niistä jostain kuuluu jotain. Toiset ovat ehkä vähän turhan haastavia hommia, mutta mitään ei saa jos ei yritä. Jääpähän edes nimi muistin sopukoihin. 

Saturday, January 10, 2009

Vaeltamassa

Käytiin kolmen tunnin vaelluksella tänään aivan mahtavissa vuoristomaisemissa. Aurinko paistoi ja oli todella hieno keli. Kolme tuntia kävelyä tuntuu kyllä jaloissa, varsinkin kun siitä ensimmäinen tunti oli pelkkää jyrkkää ylämäkeä. Hiki valui ihan solkenaan. Huipulta oli mahtavat näköalat San Franciscoon asti ja toiselle puolelle Bayta, sekä vuoren toiselle puolelle Tyynelle Valtamerelle asti. 
Täällä on valtavasti vaellusmahdollisuuksia. Paljon isoja luonnonpuistoja joka paikassa, hyvin merkityt reitit. Me kyllä eksyttiin hieman viimeisen parin sadan metrin aikana... En tiedä miten siinä niin kävi, mutta jotenkin vaan ei löydettykään heti autoa. Mutta kivaa oli ja kaloreita paloi hurja määrä. Sauna oli taivaallinen palkinto sen jälkeen. 

Thursday, January 08, 2009

Takaisin normaaliin

Ihanaa päästä taas elävien kirjoihin. Olen tehnyt eilen ja tänään pitkän kävelylenkin ja teki niin hyvää saada kunnolla raitista ilmaa, etten muista koska olisi ollut niin miellyttävää kävellä. Ehkä asiaa auttoi se, että ei ollut kiire mihinkään, aurinko paistoi ja oli sellainen suomalaisittain kirpeä syksyinen päivä. Kaunista :) 
Jouduin luopumaan vihkisormuksestani tänään epämääräiseksi ajaksi. Kauheeta. En haluaisi olla siitä rakkauden esineestä erossa yhtään, varsinkaan antaa vieraalle ihmiselle moneksi päiväksi. Mutta näin oli tehtävä, jotta timantit pysyvät mukana vähän rajummassakin menossa. Olivat kuulema kaiverruksen yhteydessä huomanneet ultraäänikuvassa, että muutama timantti on hieman löysällä ja pyysivät tuomaan takaisin jossain vaiheessa. Toivottavasti sille ei tapahdu mitään ja saan sen pian takaisin. 
En ole koskaan ollut mikään koruihminen ja käytän aika harvoin mitää koruja. Paitsi isoista sormuksista olen aina pitänyt. En tiedä tulenko vanhaksi vai mitä, mutta nykyään olen alkanut taas käyttää korviksiakin, vaikka en ole tehnyt sitä vuosiin. Olin varma, että vanhat reiät korvissa on takuulla menneet umpeen, mutta mitä vielä, ihan heittämällä meni läpi. 

Tuesday, January 06, 2009

Ikävä välikohtaus

Oaklandissa, Fruitvalen BART asemalla on sattunut erittäin valitettava ampumavälikohtaus uuden vuoden yönä. Siitä uutisoitiin Suomen lehdissä, joista itsekin sen bongasin. Erittäin ihmeellinen tapaus, jossa ilmeisesti nuori mies ammuttiin vahingossa koska nuori, kokematon poliisi otti vahingossa esille oikean aseen taserin sijaan. Taser on lähes samannäköinen kuin oikea ase, mutta lähettää sähköshokin jonka seurauksena kohde lamaantuu. Mutta se ei siis ole hengenvaarallinen. Mutta nyt siis nuori mies menetti henkensä koska poliisi ei tiennyt mitä teki. Todella surullista. 
Henkilökohtaisen minulle tästä tekee sen, että olen käyttänyt BARTia koko syksyn mennessäni Oaklandiin työharjoitteluun ja tämä kyseinen Fruitvalen asema oli mun pysäkki. Vaikka olenkin kulkenut siellä vain päiväsaikaan, on ajatus silti aika pelottava. 

Saturday, January 03, 2009

Paranemista

Täältä aletaan pikkuhiljaa nousemaan. Baby steps, baby steps. Olin tänään jo ulkona :) Aika rankkaa, mutta ihan virkistävää. Nenä vuotaa edelleen ihan solkenaan ja korvissa suhisee, mutta selvästi olen menossa parempaan. Ehkä ensi viikon lopulla pääsen vaikka jo urheilemaan taas. Vaikka hissukseen pitää aloittaa. 
Käytiin ostamassa Juholle uudet koulukirjat kun koulu alkaa taas maanantaina. Ajettiin Santa Clarasta Half Moon Bayhin ja käytiin katsomassa meri, joka näytti mahtavalta. Valtavat aallot jättivät vaahtoa hiekkaan. Oli todella kylmä, mutta meillä oli lämpimästi päällä joten käveltiin rannalla hetki. Käytiin syömässä perinteiset fish & chipsit, jotka on parhaat mahdolliset pienessä Flying Fish Grillissä. Siellä on vain muutama pöytä vaikka paikka on erittäin suosittu ja aina on jono. Pika pikaa takaisin kotiin lepäilemään vatsat täynnä hyvää kalaa. Arki alkaa taas maanantaina.