Toivo The Taiteilija

Toivosta (6.5v) on kehkeytynyt aikamoinen taiteilija. Ja samalla myös business mies. Taiteilijaystävämme Maija oli täällä useamman viikon ja he tekivät yhdessä tauluja minka kerkisivät. Minun Suomen reissun aikana Toivo oli tehnyt Juhon kanssa yhden taulukaupan. Hän oli piirtänyt kukkamaljakon ja myynyt sen Juholle viidellä dollarilla. Ja luvannut siihen kehykset kolmella :) Ensimmäinen taulukauppa meni siis harjoitellessa eikä siitä juurikaan kertynyt hänelle varoja. Jaana äidille vaan kuluja kun eihän tuolla rahalla saa edes niitä kehyksiä :) Mutta kukaa ei ole seppä syntyessään ja business miehen vaistot ovat sittemmin parantuneet. Minä pongasin yhden hänen teoksensa siellä käydessäni ja yritin sitä ostaa, mutta sillä reissulla se ei ollut vielä myytävänä. Se oli omakuva hänestä, aurinkolasit päässä ja hyvin cool-guy meininki. Hän itse piti siitä niin paljon, kuten myös koko perhe, ettei siitä raskittu luopua vielä. Mutta kun asiakas (eli minä) en ollut kiinnostunut ostamaan mitään muuta teosta (hän esitteli kyllä monta), tuli pari päivää myöhemmin soitto, että taulu olisi kaupan. Viime perjantaina kaupantekoprosessi meni about näin:

Ansku: Mitä taulu maksaa?

Toivo: En oikein tiedä.

Ansku: Mitä aiot ostaa rahoilla?

Toivo: Wii pelin.

Ansku: Paljonko ne maksaa?

Toivo: 49 dollaria.

Ansku: Paljonko sulla on nyt rahaa?

Toivo: En tiedä. Lasketaan.

Ansku laskee rahat ja toteaa siellä olevan 20 dollaria.

Ansku: Eli paljonko tarvitset vielä lisää?

Toivo: En tiedä. En osaa vielä laskea.

Ansku: Tarvitset 29 dollaria.

Toivo: Taulu maksaa 29 dollaria.

Näin teimme kaupat ja täytyy antaa kaikki kreditti pienelle taiteilijalle. Taulu on mahtava, mutta ennen kaikkea businessmiestaidot ovat aivan mielettömät! Kaveri ei itse osaa edes laskea, mutta tietää mitä haluaa ja saa sen! Nyt hän on siis onnellinen Wii pelin omistaja ja hän on oppinut miten tavaroita hankitaan :)

Alimmainen teoksista on tehty jo muutama vuosi sitten. Toivo oli vasta neljä vuotias, mutta selvästi taiteellista silmää hänellä oli jo silloin. Kaikki mahtavat teokset laitetaan meidän vauvan huoneen seinälle.

Pika visiitti sairaalaan

Ensimmäinen reissu sairaalaan tehty. Mutta samassa kropassa ollaan vauvan kanssa edelleen ja molemmilla kaikki hyvin. Huolestuin kun vauva on ollut todella hiljainen pari viime päivää. Tähän asti kaveri on myörynyt paljon ja antanut kuulua itsestään säännöllisin väliajoin. Mutta viimeiset pari päivää on ollut hyvinkin hiljakseen. Yleensä hän heräilee jo aamuyöstä jonkun vessareissun aikoihin ja yritän selittää että ei vielä herätä, nukutaan vielä vähän aikaa. Nyt hän on nukkunut iltapäivään asti ja sittenkin liikkunut harvakseltaan. Tänään yritin kaikkia kepulikonsteja ja sainkin muutaman potkun, mutta hyvin vähän ja hyvin hentoja. Joten tuli huoli. Soitin sairaalaan hoitajalle, joka käski tulla käymään. Ja sitte vasta huolestuinkin. Jotenkin odotin, että sieltä tulee liuta kysymyksiä ja sitte ohjeita mitä pitää tehdä. Mutta ei, hoitaja sanoi heti että tule käymään. Lähdin ajamaan ja soitin Juholle ja hänkin lähti töistä. Koko matkan ajattelin vaan että toivottavasti vauva on hengissä, etten kestäisi jos jotain tapahtuisi. Olin tulla hulluksi. Sairaalassa laittoivat mun mahan ympäri kaksi mittaria, toinen mua varten ja toinen vauvaa varten. Heti kun kuulin vauvan sydänäänet, olisin voinut lähteä takaisin kotiin, olin niin helpottonut. Ainakin hän on elossa! Mutta nukkui ja hänen herättämisekseen tarvittiin aimo annos sokerimehua. Siinä me sitte ihmeteltiin ja kuunneltiin ja kateltiin käyriä noin tunnin verran ja lääkäri totesi että kaikki hyvin. Ultralla vielä tsekattiin että lapsivettä on tarpeeksi ja kun sekin oli ok, saimme luvan lähteä kotiin. Toisaalta oli vähän hölmö olo, että olenko mä tullut hulluksi ja luulosairaaksi ja vaikka miksi, enhän mä yleensä huolestu juuri mistään. Mutta toisaalta sanoivat siellä, että parempi tulla käymään vaan heti jos tulee sellainen olo että kaikki ei ole hyvin. Musta on siis tullut äiti. Äiti joka huolehtii ja pohtii ja miettii että onhan lapsella kaikki hyvin. Mä en ole enää sama ihminen kuin ennen. Näinkö kaikille naisille tapahtuu lapsen tulon myötä?

Jättiläisvauva

Lääkäri sanoi tällä viikolla, että mun mahassa on jättiläisvauva. No ehkei nyt ihan noilla sanoilla, mutta asia tuli selväksi. Antoi lähetteen ultraan, jossa mitataan kuinka suuresta kaverista on kyse. Että mahtuuko ollenkaan ulos alaovesta. Mutta sanoi ettei syytä huoleen, vaikka vauva olisikin suuren suuri, aina se ulos saadaan jollain konstilla. Helpottavaa :) Että ei tartte kaveria tossa eturepussa ihan aikuiseksi asti kanniskella.

Minä painoin syntyessäni melkein 4.3 kiloa ja todennäköisesti siellä on samanlainen tai vähän isompi kaveri tulossa. Toi on kaiketi suht normaalia Suomessa. Tai jos ei nyt ihan normaalia, niin ainakin siihen ollaan totuttu eikä siitä nosteta kauheeta haloota. Täällä kun vauva painaa neljä kiloa, sitä viedään ympäri sairaalaa kaikenmaailman kokeissa, kun eihän noin isoa voi olla ilman että sillä ois joku vika. Joten luultavasti (toivottavasti) taas on kyse vaan amerikkalaisesta liioittelusta ja selvitään tästäkin säikähdyksellä. Minulle on ihan sama mistä ovesta tai mitä kautta vauva ulos tulee, kunhan tulee elävänä.

Joka tapauksessa ensi torstaina menemme mittauttamaan vauvan ja kerrotaan sitte tälläkin foorumilla lisää tästä jättiläisvauvasta. Ehkä me päästään jopa lehteen :)

Muutoksia

Ehdittiin laittaa kuvia valmiista vauvan huoneesta, mutta jo heti seuraavana päivänä Juho päätti että ei ole hyvä, meidän pitää kuitenkin vaihtaa makuuhuoneiden paikkaa. No mikäs siinä. Mä en pysty juurikaan auttamaan asiassa muuten kuin työnjohtotehtävissä, joten antaa palaa vaan. Viikonloppu menikin sitte työleirin merkeissä huusholli ihan mullin mallin. Meillä on aika kapeat ovet molemmissa makkareissa, joten Juho joutui purkamaan lähes kaikki huonekalut. Kova homma mutta sunnuntaina kaikki oli valmista ja täytyy sanoa, että lopputulos on paljon parempi kuin vanha järjestys. Että kyllä sillä mun miehellä on hyvä sisustussilmä! Tai ADHD. Tai sitte silläkin on toi pesänrakennusvietti iskenyt päälle kun vauvan tulo lähestyy. Oli miten oli, tyytyväisiä ollaan :) Nyt ollaan ihan uudessa kodissa, koska kaikkien huoneiden järjestys on muuttunut sitte elokuisen muuton. Minun Suomesssa ollessa Juho jo vaihtoi olohuoneen järjestyksen ja nyt vielä makkarit. Keittiön pöytäkin koki muutoksen kun se käännettiin toisinpäin. Mutta näinhän se menee, että harvoin huonekalut ja koti muutenkaan löytää heti omaa ilmettänsä. Pitää vähän aikaa ihmetellä ja elää ennen kuin tavarat asettuvat oikeisiin paikkoihin. Nyt näyttää siltä, että näin olisi käynyt, mutta ainahan kaikki voi muuttua. Hetkenä minä hyvänsä.

Viiko 36

Tukalaa

Voi tukaluuksien tukaluus. Nyt on ollu pari päivää kyllä niin tukalaa, että ihan hirvittää miten vielä kestän neljä viikkoa. Maha on todella raskas. Nukun ihan miten sattuu, joskus yöllä joskus päivällä joskus koko ajan joskus en ollenkaan. Olen yrittänyt puhella masu-asukille, että josko hän vois hiukan aikaistaa tulopäiväänsä kun tää äippäliini ei oikein jaksais enää kanniskella häntä mahan sisäpuolella. Olen myös selittänyt että täällä alkaa nyt kesä ja lämpötila on ollut jo kahdenkymmenen paremmalla puolella. Ja ihan kaikkein pahimpana hetkenä lupasin hänelle mopon. Mutta näyttää olevan kova luu. Tila käy koko ajan pienemmäksi, luulis että tajuis tulla ulos. Vaikka toisaalta ehkä hänellä onkin vain ulostuloaukko jotenkin epäselvä. Sen verran kovaa hän yrittää tunkeä pyllyä ja jalkaa ja kaikkia raajoja yhtäaikaa ihon läpi, että ehkä se onkin äiti joka ei ymmärrä että kaveri siellä ihan hädissään etsii ulko-ovea eikä kukaan auta.

Kohtaamisia

Viikonloppuna tuli vähän takapakkia mahtavaan selän vapautukseen. Kävin uimassa ja innostuin ehkä vähän liikaa, koska olin la illan ja sunnuntain koko päivän lähes liikuntakyvytön. Selkä aivan jumissa. Maanantaina käynti taas kiropraktikolla ja tiistaina sekä kiropraktikolla että hierojalla ja nyt olen taas suht normaali. Mutta kyllä on selkä kovilla. Ikinä mulla ei ole ollut näin paljon selkäongelmia. Joka tapauksessa kiropraktikko hoito on avannut jotain lukkoja, koska ryhti on huomattavasti parempi ja mikä parasta nukun kuin pieni lapsi. Olen nukkunut viimeiset kolme yötä kellon ympäri. Eikä meinaa riittää! Ihmeellisintä on se, että olen silti todella väsynyt herätessäni. Voisin toisin sanoen nukkua ihan koko ajan. Ensin en pystynyt nukkumaan ollenkaan ja nyt nukkuisin koko ajan! Ehkä tämä jossain vaiheessa päätyy johonkin balanssiin ja pystyn taas toimimaan normaalisti.

Mutta tuohon uimiseen liittyen olimme lauantaina kokeilemassa uutta kuntosalia. Kuulimme kavereilta paikallisen Namikan tarjoamasta mahtavasta lapsiparkista ja olimme heti tietenkin kiinnostuneita kun tulee olemaan suht pian ajankohtaista. Olen tähän asti ollut 24hour Fitnessin jäsen, ja heillä on myös lapsiparkki, mutta sinne saa viedä vasta 6kk vanhan vauvan. Olen ollut siitä vähän pahoillani, koska mulla on järkyttävä ikävä liikuntaa enkä malta odottaa että pääsen taas spinning tunnille tai body pumpiin tai ihan mihin vaan jumppaan, missä hiki lentää kunnolla. Namikan lapsiparkkiin saa viedä jo 7 viikkoisen vauvan! Aivan mahtava etu! Ja kuntosali oli todella hieno ja iso, heillä on myös todella suuri valikoima ohjattuja tunteja monessa eri salissa ja iso ulkouima-allas. Ja kaiken kukkuraksi siellä on sauna! Okei, amerikkalaiseen tapaan siellä ei saa heittää vettä, mutta ihan suht kuuma siellä oli. Hassu tapahtuma liittyen saunaan: minun lisäkseni siellä oli yksi vanha nainen jonka kanssa aloin juttelemaan ja selvisi että hän on alunperin saksalainen ja hänen miehensä oli suomalainen Seppo Suhonen! Meillä riitti juttua vielä pukuhuoneen puolellakin. Aivan ihana kohtaaminen :)

Parannusta ryhtiin

Hallelujaa! Olen parantunut!! Kävin kiropraktikolla ja se oli ehkä elämäni paras kokemus ikinä. Olen kävellyt viimeiset kaksi viikkoa selkä jäykkänä ja kankeana kuin rautakanki. Ja mulla on ollut yksi todella kipeä kohta selässä, joka painaa todella pahasti nukkuessa. Joten se on haitannut sitä vähäistänkin yöunta. Viime viikolla prenatal yogassa ollessani ohjaaja suositteli kiropraktikolla käyntiä kun selkäni oli niin jäykkä. Otin vinkistä vaarin ja kävin tiistaina. Nuori, heiveröinen mimmi väänteli mua mitä uskomattomampiin asentoihin ja rytkäytti kunnon miehen ottein selkääni. Otti myös pääni käsiensä väliin ja heilautti puolelta toiselle karmean rutinan kanssa. Vähän mua pelotti, mutta se ei tuntunut missään. Kun nousin siitä pediltä, olin kuin toinen ihminen. Kun kävelin autolle, totesin että hei mullahan on keskivartalo!! Ja selkä! Ja kaiken lisäksi mun pylly heiluu ihan tavalliseen tapaan puolelta toiselle kävellessä! Aivan mahtavaa! Noin 20 kiloa ehkä putosi painoa, sen verran kevyeltä tuntui askellus. Olin todella kuin taivaassa. Suosittelen ihan kaikille vähänkin jäykästä selästä kärsiville.

Lääkärillä

Ei onneksi syytä huoleen. Turvotus ei ole vakavaa, vaikka melkoista onkin. Verenpaineen alapaine oli vähän koholla ja sitä nyt seurataan viikoittain. Mulla on seuraava lääkäriaika parin viikon päästä, mutta menen ensi viikolla verenpaineen mittaukseen varmuuden vuoksi. Eli tämän turvotuksen kanssa on vain selvittävä. Pitää vaan lepäillä ja yrittää kaikissa mahdollisissa väleissä nostaa jalat ylös. Käsien puutumiseen lääkäri ehdotti rannetukien ostamista ja niiden kanssa nukkumista. Vauvan riehuminen on pikkuhiljaa vähentynyt. Kyllä hän siellä edelleen liikkuu, mutta sellainen ihan mieletön mahan heiluminen on jäänyt. Taitaa kaverilla käydä tila vähiin. Makoilee pää alaspäin ja tunkee pyllyänsä välillä ihan väkisin mun kylkiluiden läpi. Se on todella epämukavaa. Venyttely on varmaan hänestä todella kivaa, mutta välillä pieni jalka törröttää mun mahassa ja sitä pitää pikkuhiljaa painella takaisin ettei ihan iho repeäisi.

Viikko 34

Olo alkaa olla vähintäänkin epämukava. Kaikki tekeminen on suurta vaivaa. Hengästyn ihan armottomasti pelkästä autolle kävelemisestä tai vain suihkussa käymisestä. Nukkuminen on ihan turhaa hommaa. Herään joka tapauksessa tunnin parin välein, joko pissahätään tai käsien puutumiseen tai närästykseen. Nukkua voin vain jommalla kummalla kyljellä ja säännöllisin väliajoin se kylki tai ainakin käsi puutuu täysin tunnottomaksi. Kyljen kääntäminen onkin sitte iso homma. Se sisältää suuren määrän ähkimistä ja voihkimista ja vaatii suurta ponnistusta. Juho parka on herännyt jo useamman kerran mun ähkimiseen ja kyselee paniikissa, että nytkö lähdetään. Ei vielä. Vaikka minä olisin NIIN valmis. Siis todella valmis ulkoistamaan tämän poitsun niin pian kuin mahdollista. Olen niin armottoman kömpelö ja tylsistyn täällä kotona kun en jaksa tehdä mitään. Tavarat tippuu käsistä ja kaikenlainen kurottaminen lattialta on tuskaa. Olen tähän mennessä pienen ajan sisällä tiputtanut keittiön lattialle kulhollisen suklaa moussea, sillipurkin, salaattia, leipää, kurkkua, kananmunia, oikeastaan kaikkea mihin olen koskenut. Ja niiden korjaaminen on tuskaa. Täydessä raivossa, itku kurkussa sitte ähkin ja voihkin, että saan sotkut korjattua. Olen muutenkin kiukkuinen kuin ampiainen lähes tulkoon taukoamatta (siis vielä enemmän kuin normaalisti). Että meillä on täällä oikein mukava ilmapiiri kotona. Juho yrittää luovia parhaansa mukaan, mutta se on vaikeaa kun Raskas Vaimo on joka tapauksessa pahalla tuulella vaikka tekisi mitä. Tai jos olen hetken hyvällä tuulella, tulee räjähdys vääjäämättä jossain vaiheessa. Hyvin se on pärjännyt :) Sillä on rautaiset hermot.

Olen ihan järkyttävän turvoksissa. Jaloista, käsistä ja naamasta. Kaiketi koko kropasta. Vihkisormus ei ole mahtunut tänä vuonna ollenkaan ja muoviset korvikkeetkin on jo liian pienet. Aamuisin en saa käsiä edes nyrkkiin kunnolla. Eilen luin, että se saattaa olla jopa vaarallista. Varsinkin jos turvotus ei laske yön levon jälkeen. No nyt olen sitte hermoillut koko päivän (ja nähtävästi yön kun olen hereillä kirjoittamassa tätä puoli kolmelta yöllä) että onkohan mulla raskausmyrkytys tai jotain. Onneksi huomenna taas lääkäriin. Ehkä hän tietää.

Lepo ja liikunta auttaisi turvotukseen ja sitä liikunta puolta kävin kokeilemassa viime viikolla taas pitkästä aikaa. Enhän mä pysty juuri mitään tekemään, mutta haluisin kyllä. Kävin raskausjoogassa, josta en ollut mitenkään kovin häikäistynyt. Maha on niin suuri, että se on melkein kaikissa asennoissa tiellä. En ehkä mene toiste, mutta jäi sieltä joitain hyviä vinkkejä kivun lievitykseen synnytyksen koittaessa. Kävin myös kokeilemassa Raskaitten Vaimojen vesijumppaa. Se oli kivaa ja ensimmäisen kerran kahdeksaan kuukauteen unohdin olevani raskaana kun oli niin mukava olla painottomassa tilassa vedessä. Mutta haittapuoli oli se, että amerikkalaiseen liioittelutapaan altaan vesi oli ihan liian lämmintä. Tai siis kuumaa oikeastaan. Joten tunnin polskuttelu vain pahensi turvotusta kun oli niin jumalattoman kuuma. Mutta uimaan aion varmasti mennä vielä. En sinne, vaan oman kuntosalini uima-altaaseen, jonka veden lämpötilan oletan olevan ihan normaalia.

Surua

Suomesta on tullut ikäviä uutisia. Erittäin rakas perhetuttava on kuollut. Mun äidin erittäin hyvä ystävä ja minulle kuin toinen äiti. Marjatta asui meidän naapurissa Runosmäessä suurimman osan mun lapsuutta ja olimme tekemisissä päivittäin. Hänen poikansa ovat mulle kuin pieniä veljiä. Jaoimme saunavuorot ja söimme kiukaalla paistettua makkaraa yhdessä. Marjatan pienessä keittiössä kaikki ruoka maistui aina paljon paremmalta kuin kotona. Vaikka olisi syönyt ihan samaa leipää kuin kotona, Marjatalla siinä oli aina joku spesiaali maku. Siinä ihmisessä oli niin paljon iloa ja energiaa, että harvoin näkee. Hän oli aina iloinen ja tartutti sen muihinkin. En ole ikävä kyllä ollut hänen kanssaan tekemisissä viime vuosina niin usein kuin olisin halunnut. Mutta onneksi näimme tammikuun lopulla minun Suomen reissun aikana. Oli mahtavaa istua pitkästä aikaa saman pöydän ääreen, minä ja pojat, ja meidän äidit. Niin kuin silloin ennen vuosia sitten. Äideille on tullut harmaata tukkaan ja me lapset ollaan kasvettu aikuisiksi. Mutta sama lämmin fiilis. Ja paljon naurua.

Olen jotenkin tosi hämilläni. Samaan aikaan kun kirjoitan tätä surullista viestiä, pieni poika mahassani potkii ja kertoo siten että elämä jatkuu. Toisten on aika lähteä ja toisten tulla. Elämän kiertokulku on niin kovin kummallista.