Thanksgiving roadtrip

Thanksgiving oli viime viikolla ja meille se tarkoittaa kahta ylimääräistä vapaapäivää :) Eli reissuun!

Sukunimen vaihtamisen myötä on hankittava uusi passi ja lähin paikka mistä saa Suomen passin on konsulaatti Los Angelesissa. Siitä se ajatus sitte lähti. Eli koska sinne Losiin on joka tapauksessa mentävä jossain vaiheessa, niin yhdistetään siihen neljän päivän roadtrip. Keskiviikko iltapäivänä siis nokka kohti San Diegoa. Thanksgiving vaan on amerikkalaisille melkeinpä isompi sukukokoontuminen kuin joulu, joten joku muukin oli liikenteessä. Matka kesti 10,5 tuntia ja oltiin perillä vasta puolilta öin. Uni maistui hotellipedillä oikein makoisalta. Aamulla suuntana San Diego Zoo ja siellä vierähtikin koko päivä. Illalla ajettiin Losiin ja valmistauduttiin seuraavan päivän konsulaattikäyntiin. Losin financial district, jossa konsulaatti sijaitsee, oli aivan kuollut perjantaina koska amerikkalaisittain myös se on vapaapäivä. (Thanksgiving on torstaina.) Mutta suomailaiset pakertavat töitä tietysti, koko pilvenpiirtäjässä ei ollut varmaan kovin montaa muuta ihmistä. Pienten mutkien kautta saatiin kuitenkin passihakemus jätettyä ja sen pitäisi tulla kotiin muutaman viikon päästä. Tilannekomiikkaa parhaimmillaan oli kun virkailija pyysi mua allekirjoittamaan hakemuksen ja minä ihmettelin että vanhalla vai uudella nimellä. Virkailija katsoi tyynesti ja kysyi: "Mikä sinun nimesi on?" No niin no, mitä siihen sitte. Tottumiseen vaan ehkä menee joku tovi.

Illaksi ajettiin pikkukaupunkiin nimeltä Santa Maria ja käytiin vähän ostoksilla Black Fridayn kunniaksi. Black Friday on vuoden suurin alennusmyyntipäivä ja on aina Thanksgivingin jälkeinen päivä. Silloin saa ihan pilkkahintaan vaikka mitä. Paras päivä ostaa joululahjat siis :) Jostain syystä meillä ei ollut oikein shoppailufiilis eikä siis saatu aikaan juuri mitään. Käytiin sen sijaan syömässä kunnon pihvit. Mustakin on tullut ihan hullu lihansyöjä. Raskaus saa aikaan ihmeellisiä asioita. Lauantaina ajettiin ihmettelemään Hearst Castlea. Ja siinä kyllä ihmettelemistä riittikin. Täytyy sanoa, että Willian Randolf Hearstilla on ollut ihan liikaa rahaa eikä mitään kunnon tekemistä. Mutta suurimman taidonnäytteen on tehnyt kyllä Julia Morgan, joka on toteuttanut kaikki Hearstin hullut ideat. Linnaa rakennettiin melkein kolmekymmentä vuotta eikä se koskaan tullut silti valmiiksi. Joka paikkaa muutettiin sataan kertaan. Ehkä kaikkein vaikuttavin juttu on, että päätalon olohuoneen seinällä on neljä valtavan kokoista seinäryijyä (seinävaatetta?) jotka on tehty 1500-luvulla jollekin ranskalaiselle kuninkaalliselle, Hearst on joskus myöhemmin ostanut ne ja alkuperäiset ovat siis Kaliforniassa San Simeonin kylässä Hearst Castlessa ja kopiot Louvressa! What!

Viikko 20

Puolessa välissä ollaan.

Vauva potkii!!

Tässä on ollut yön tunteina hyvää aikaa päivittää tänne blogiin viimeaikaisia tapahtumia kun ei oikein uni maistu. Tai maistuisi, mutta joku pitää bileitä mun mahassa :) Olen kovasti odotellut vauvan ensimmäisiä potkuja että tietäisin kaverin varmasti olevan hengissä ja että tämä raskaus alkaisi tuntumaan enemmän todelliselta. Juttelin mahalle eilen illalla, että nyt pitäisi vetää pari kunnon potkua, että tiedetään siellä kaiken olevan kunnossa. Näyttää tulevan kuuliainen lapsi kun totteli heti. No mitä nyt muutaman tunnin viiveellä, mutta pitihän sitä kerätä voimia. Kolmelta yöllä heräsin kunnon rymistelyyn :) En ensin tajunnut mitä tapahtuu. Maha tuntui jotenkin vaan tosi aralta ja ihmeelliseltä. Kun aloin oikein kuulostelemaan tilannetta, tajusin että vauva siellä rymyää ja oikein kunnolla! Olin tikkana hereillä! Piti herättää Juhokin, mutta ikävä kyllä iskut eivät tunnu vielä ulos asti. Nyt bileitä on kestänyt kolmisen tuntia eikä vielä ainakaan ole meno hyytynyt. Taitaa tulla yöihminen.

Äly hoi

Paluu arkeen romanttisen viikonlopun jälkeen oli raskas. Päätin reippaana tyttönä lähteä keskustaan hoitamaan asioita ja päätin vielä kävellä kun oli niin kiva ilma. Ensimmäinen etappi oli passikuvaamo, tarvitsen uuden passin kun vaihtui sukunimi. Siellä pieni aasialainen mies selittää minulle, että häneltä saa Eurooppalaiseen passiin sopivan kokoisia kuvia. Nämä ja nämä ovat mitat, homma hoidossa. Hyvä! Olin tulostanut Suomen lähetystön sivuilta varmuuden vuoksi ohjeet, jossa käy ilmi kuvan koko. Mies katselee tekstiä hetken ja toteaa, että tässä täytyy olla virhe, hän tietää mitkä ovat oikeat mitat. Niinpä niin. Tottakai hän tietää paremmin Suomalaisen passiin tarvittavan kuvan mitat Mountain Viewn keskustan pienessä valokuvaamossa kuin Suomen lähetystön viralliset sivut. Just. Soitin lähetystöön, sain varmistuksen kuvien koosta, selitin asian pienelle miehelle ja luultavasti mulla on nyt sopivan kokoiset kuvat :/

Seuraavaksi pankkiin selvittämään pari epäselvää juttua. Neiti tiskin takana puhuu niin hiljaa, etten saa puolestakaan selvää. Kotiosoitteeseen on jostain syystä ilmestynyt joku lisätieto mistä minulla ei ole mitään hajua eikä hänelläkään. Ihmetellään sitä hetki siinä yhdessä kunnes hän toteaa, että "teille on ilmiselvästi tullut joku virhe kun olette tehneet osoitteenmuutoksen netissä". Tietenkin. Eihän tässä mitään muuta vaihtoehtoa ole, kuin että asiakas on mokannut :/

Viimeisenä helmenä sosiaaliturvatoimistoon. Tähän olen varautunut, koska tämä on paha. Tilanne on se, että minulla ei ole työlupaa, joten en tarvitse käytännössä sotu-korttiani ollenkaan, mutta heille pitäisi kuitenkin kertoa, että nimi on vaihtunut. Soitin toimiston valtakunnalliseen palvelunumeroon jo viime viikolla ja varmistin mitä dokumentteja tarvitaan, että tämä asia saadaan hoidettua. Siellä kun ollaan tunnetusti hyvin tarkkoja juurikin tästä. Nyt olen hyvillä mielin liikkeellä, koska minullahan on kaikki paperit mukana ja tämä on tällä kertaa vain läpihuutojuttu. Pieni oma kömmähdys sattuu siinä, että olen katsonut kartasta huonosti sijainnin ja olen kävellen liikkeellä. Joten tuli aika paljon pitempi kävelymatka kuin piti, mutta liikunta on hyväksi enkä ala sen lannistaa. Olen varautunut noin tunnin tai ylikin jonotukseen, se on ihan ok. Ihme ja kumma, pääsen tiskille jo puolen tunnin odotuksen jälkeen ja olen todella innoissani. Tämähän toimii kuin rasvattu. Väärin. Pieni aasialainen mies tutkii papereita jonkun aikaa ja ilmoittaa että tästä puuttuu yksi olennainen dokumentti. Mitä!! Viisumi statuksesta pitää olla todiste. Heidän pitää varmistaa, etten ole laittomasti maassa. Jaaha. Kerron ystävällisesti herralle, että olen puhelimitse saanut sellaiset ohjeet että nämä paperit jotka minulla on mukana ovat riittävät nimen vaihtamiseen kun uutta korttia en joka tapauksessa tule saamaan. (On siis kyse vain sukunimen vaihtamisesta heidän tietoihin, ei mistään muusta.) Herra keskeyttää kertomukseni ja ilmoittaa että häntä ei kiinnosta kuka minulle on ohjeistanut ja mitä, tästä puuttuu paperi. Piste. Ei siinä mitään sitte, oikein hauskaa päivän jatkoa vaan herralle ja goodbye :/

Ensimmäinen hääpäivä

Vuosi sitten (21.11.) oli jännittävät paikat. Mahassa murisi valtavasti enkä pystynyt syömään koko päivänä. Kaikki oli niin mahtavan ihmeellistä. Tuo ihana mies menisi minun kanssani naimisiin. Vapaaehtoisesti. Vihkiminen oli todella liikuttava tilaisuus, itketti ihan kauheesti. Vihkimisen jälkeen oli vapautunut tunnelma. Suut korvissa lentokentälle ja Hawaiille viettämään honeymoonia.

Ensimmäisen hääpäivän kunniaksi ei lähdetty Hawaiille, mutta reissuun kuitenkin. Juho oli jo kesällä ilmoittanut, että hän ottaa hoitaakseen tämän ensimmäisen hääpäivän järjestelyt. Mua vähän jännitti, että mitä tuleman pitää ja pystyykö hän pitämään asian salaisuutena loppuun asti. Juho kun ei ole aina ollut kauheen hyvä salaisuuksissa :) Mutta suu pysyi supussa loppuun asti eikä mulla ollut minkäälaista aavistusta mitä tuleman pitää.

Lauantai aamulla kun herättiin, käytiin kävelylenkillä ja sen jälkeen Juho ilmoitti, että mulla on tunti aikaa käydä suihkussa, pakata yön yli tavarat ja laittaa itseni lähtövalmiiksi. Noin tunnin vuoristoisen automatkan jälkeen olimme Pescaderossa ja kävimme siellä lounaalla. Ravintola oli mulle tuntematon, mutta Juho oli käynyt siellä poikien kanssa pyöräreissun yhteydessä ja tiesi tarkalleen mitä tilataan. Todella hyvän artisokkakeiton (Juho inhoaa artisokkaa!!!) ja olallieberry-piirakan jälkeen olin vähintäänkin vaikuttunut. Matka jatkui siitä vielä etelään, Montereyhin. Siellä auto parkkiin eikä mulla ollut vieläkään mitään hajua mitä tapahtuu. Mutta sitten selvisi! Menimme purjehtimaan. Vähän ajattelin, että mitenköhän merellä pärjää tähän aikaan vuodesta, että tullaanko takaisin jääkalikoina. Mutta Juho oli käskenyt pakata lämpimästi vaatteita ja pipon yms. joten olin suht hyvin varautunut. Eikä siellä ollut ihan niin kylmä kuin ajattelin. Takaisin tullessa alkoi meri vaan olemaan sen verran levoton, että meinattiin kastua. Mutta oli mahtava auringonlasku! Juhon alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti jäädä purjeveneeseen yöksi, mutta se ei yllättäen ollutkaan mahdollsita. Pieni mutka matkaan, mutta me ei vähästä hätkähdetä ja varattiin huone hotellista. Löydettiinkin erittäin idyllinen espanjalaistyylinen Casa Munras, jossa tuli hyvät unet. Vielä ennen unia käytiin kuitenkin romanttisella illallisella, tietenkin :) Seuraavana päivänä ihmeteltiin Montereyta ennen kotiin paluuta. Aivan mahtava viikonloppu!! Kiitos pupu!

Kotona olemisen sietämätön ahdistus

Mulla on jotenkin ihan takki tyhjä. Olen koko ajan ihan kauheen väsynyt enkä jaksa tehdä mitään, eikä oikein huvitakaan mikään. Kymmenen tunnin yöunien jälkeenkin on vielä todella vaikea nousta sängystä. Nukkuisin vaan ihan koko ajan. Ja vaikka nousisinkin ajoissa kestää päivän käyntiin laittaminen uskomattoman kauan. En ole koskaan ollut aamuihminen ja nyt vielä vähemmän. Pari tuntia aamiaisen syöntiin, aamutoimiin ja muuten vaan ihmettelyyn menee ihan helposti. Ehkä raskaus ei vaan sovi kaikille. Tai sitte olen muuten vaan masentunut.

Allenin Sami on täällä meillä kylässä ja se on onneksi tervetullutta piristystä. Tällä hetkellä hän on kaverinsa luona Fresnossa käymässä mutta tulee taas illalla takaisin. Ja Tuomolan Katja on myös täällä päin. Hän on työmatkalla ja asustaa San Franciscon keskustassa. Mutta ehditään toivottavasti näkemään edes muutamana päivänä hiukan.

Kaipaan todella töihin. Ihan mihin vaan töihin. Ei tämä kotirouvan homma vaan ole mua varten. Keksin kyllä tekemistä, ei se siitä ole kiinni, mutta kaipaan jotain älyllistä haastetta ja muiden ihmisten kanssa tekemistä. Menisin vaikka kaupan kassalle, jos vaan voisin. Mutta kun ei ole työlupaa. Jos Juho olisi millä tahansa muulla työlupastatuksella kuin H1B:lla, saisi myös puoliso tehdä töitä. Mutta just sitte tää meidän tilanne ei salli sitä. Kuinka tyhmää se on, että puoliso pakotetaan olemaan kotona? Kai se nyt olisi kaikille osapuolille parempi, jos minäkin pääsisin töihin. Minä olisin tyytyväisempi, sitä kautta mieskin olisi tyytyväisempi, sitä kautta miehen työnantajakin olisi tyytyväisempi ja kaiken kukkuraksi valtio saisi verotuloja.

Lääkärissä

Tänään käytiin lääkärillä ja niin toivottiin, että saatais tietää vauvan sukupuoli. Mutta ei. Hänellä oli niin jalat ristissä ettei vaan vahingossakaan päästy kurkkaamaan. Että oisko siellä sittenkin tyttö kun on noin kainovieno :) Muuten kaikki kunnossa. Vauva näytti todella liikkikseltä ja sydänäänet kuulostivat vahvoilta. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta kun kuultiin ne. Tähän asti ollaan nähty vauva ultrassa, mutta ei vielä kuultu sydänääniä. Nyt sekin on koettu. Kovasti pamppaili :) Niin tosi liikkistä! Muutaman viikon päästä menen erikoisultraan, missä katsotaan vauvan rakenne. Että onko hän kehittynyt niin kuin kuuluukin ja kaikki tarpeelliset asiat kohdallaan. Silloin selviää myös aika varmasti sukupuoli. Joten vielä pitää odotella. Vaikka mitä sen väliä, on vaan hauska arvuutella. Me ollaan niin uteliaita!

Viikko 18

Tällä Raskaalla Vaimolla alkaa olemaan jo todellakin maha. Se jotenkin pullahtaa määrätyin väliajoin oikein urakalla. Maha on mun mielestä ollut suhteellisen saman kokoinen jo jonkun aikaa, mutta tänään aamulla se tuntui kasvaneen ihan valtavasti. Kuva on otettu eilen illalla ja musta tuntuu että todellisuus tänään aamulla onkin jo paljon muuta. Mutta olo mulla on mahtava. Alun turvotus on hävinnyt kokonaan ja jaksan taas käydä spinning tunnilla ja salilla. Se auttaa valtavasti just tohon ilmapallo-oloon. Alussa mulla oli myös aika paljon alavatsa kipuja, mutta nekin ovat hävinneet lähes kokonaan. Kaikki sanookin että toinen kolmannes on raskauden parasta aikaa ja näin näyttää olevan. Alan vihdoin nauttimaan tästä :) Tähän asti olen ihmetellyt että koska se mahtava olo tulee. Se kun tuntuu olevansa kaunis ja onnellinen ja hyvinvoiva. Kyllä mulla oli ainakin ensimmäiset 16 viikkoa aika tuskallista ja epämukavaa. Mutta nyt on paremmin ja odotellaan ensi viikon lääkärikäyntiä innolla, koska luultavasti silloin selviää kumpi siellä on. Olen 99% varma että siellä on poika. Luultavasti jo teini-ikäinen koska minä käyttäydyn ihan kuin teinipoika, olen koko ajan jääkaapilla ihmettelemassä että mitä sitä seuraavaksi söisi.

San Francisco Half Marathon

Juho juoksi sunnuntaina San Francisco Half Marathonin. Ja mä olen siitä todella ylpeä :) Yleensä Juho innostuu helposti kaikesta uudesta ja paneutuu siihen suurella energialla. Mutta sitä kestää hyvin lyhyen aikaa. Tällä kertaa herra teki mitä lupasi ja iso merkkipaalu siitä. Eikä se näyttänyt edes kuolleelta tullessaan maaliin :) Siellä olikin juoksemassa kunnon kaverikööri. Juhon lisäksi Tero-Pekka, hänen vaimonsa Johanna (kolme ja puoli kuukautta lapsen syntymän jälkeen!), ja Juhon työkaverit Mike ja Rob. Kaikki tulivat maaliin hyvinvoivan näköisinä ja iloisina. Reitti oli kuulema ollut todella kaunis kulkien SF:n pohjoisrantaa pitkin ja edestakaisin Golden Gate sillalla. Sillalta on kyllä mahtavat näkymät ja onhan itse siltakin jo nähtävyys. Mutta kaikki valittivat, että ei ole silta koskaan ennen tuntunut niin pitkältä :) Mistäköhän johtui... Mulle oli annettu tärkeä lapsenhoito tehtävä, jonka hoidin ilolla. Pieni Vincent Waldemar on aivan loistotyyppi! Ollaan Juhon kanssa tilattu samanlainen meillekin :) Tämä poika meinaan nukkuu jo lähes taukoamattomat yöunet ja on päivällä itse herra aurinkoinen. Siis aina hyvällä tuulella ja vaan hymyilee. Tollanen myös tänne Mountain Viewn osoitteeseen, kiitos!