Ystävyys

Jasperin summer camp viikko oli todella mahtava. Hän nautti siitä niin paljon, että mietin tosissani laittavani hänet joka viikko sinne. Mutta tulee turhan kalliiksi, 150 USD / viikko. Mutta kyllä nyt ainakin toiseksi viikoksi vielä. Siellä on joka viikko eri teema ja yhdessä katsoimme, että elokuussa on eläinteema yhtenä viikkona ja se häntä kuulema eniten kiinnostaisi.
Tässä kuvassa jaetaan viikon päätteeksi jokaisella "todistus", jossa on lapsesta otettu kuva leirillä ja mainittu jokin asia missä hän on paras. Jasper oli viikon paras puhaltamaan saippuakuplia :)
Jasperin (hänestä katsottuna) oikealla puolella istuu Finn, jonka kanssa he ovat erittäin hyviä ystäviä. Pojat on hyvin samanoloisia, samasta muotista tehtyjä. Menisivät ihan veljeksistä. Finnillä oli ollut jo viikonlopun jälkeen Jasperia niin kova ikävä, että äitinsä laittoi sunnuntai-iltana viestiä josko Jasper voisi tulla maanantaina leikkimään heille. Ja tietenkin voi! Minä vein pojan sinne ja heillä oli ollut niin huisin hauskaa. Tämä oli itse asiassa Jasperin ensimmäinen playdate ilman äitiä tai isää. Ihan itsekseen kyläilemässä kaverin luona. Minä olin vähintäänkin yhtä innoissani tästä :) Kun menin hakemaan häntä, pojat istuivat sohvalla Jasper palomiehen puvussa ja Finn poliisin puvussa. Harmi ettei ollut kameraa siinä kohtaa mukana. Näitä lisää!

Huonemuutoksia

Jasper on ollut tämän viikon summer campilla aamupäivisin ja nauttinut koko rahan edestä. Siellä ollaan aamupäivä ja tehdään kaikkea kivaa. Askarrellaan, pelataan, leikitään ja vaikka mitä. Hänen hyvä ystävänsä Finn on myös siellä ja siitäkös riemu repesi. Tässä ollaan aamulla menossa sinne lunch box mukana :)

Pojat saivat vihdoin toivomansa kerrossängyn ja vaihdoimme samalla makuuhuoneita. Pojat saivat meidän vanhan makkarin, joka on isompi ja huomattavasti valoisampi huone. Me muutimme pienempään ja tämä järjestely toimii heti paljon paremmin. Lapset viihtyvät uudessa huoneessaan, kun on tilaa ja valoa leikkiä, eikä lelut kulkeudu joka puolelle. Tai ainakaan ihan niin paljon kuin ennen. Kaikki ovat tyytyväisiä järjestelyyn.

Minun ihanat supermiehet, jotka yhdessä rakensivat kerrossängyn! Pojat olivat niin innoissaan uudesta sängystä, ettei uni meinannut tulla lainkaan ensimmäisinä öinä. Ja yläsänkyyn kiipeillään ja siellä leikitään koko ajan. Ihanaa katsoa kun lapset ovat niin innoissaan :)

Tämän kuvan laitoinkin jo Facebookiin, mutta tännekin vielä kun on niin kertakaikkiaan hassu. Normi puistoreissulla rattaissa on mukana 3 lasta, 2 potkulautaa, 1 potkupyörä, 2 laukkua, 3 tennispalloa, 2 jalkapalloa, 2 pyöräilykypärää ja 1 kahvia siemaileva äiti työntämässä karavaania :) Mitä äiti ei tekisi omien ja lainalasten vuoksi!

Vainoavat koirat

Mua vainoo irti juoksevat koirat. Kiristää :( Mikä siinä on, ettei voi pitää koiraa hihnassa yleisellä tiellä? Mulla ei ole oikeesti mitään koiria vastaan, mutta minä pelkään vieraita koiria. Piste. Ihan sama onko se pieni vai iso. Kun se juoksee suoraan kohti hullun kiilto silmissä tai tulee vaivihkaa takaapäin pomppimaan jalkoihin niin että olen saada sydärin. Ihan kauheeta. Mulle on käynyt useamman kerran juoksulenkillä niin, että koirat käy päälle. Vaikka omistaja kuinka sanoo, että se / ne on ihan kiltteja blää blää blää, niin ei se paljon auta kun on saanyt lähes sydänkohtauksen ja pissannut housuihinsa. Puhumattakaan siitä kuinka kauheessa shokissa lähden tilanteesta ja kuinka paljon mua taas seuraavilla kerroilla pelottaa kun vaan näänkin jonkun koiran. Mikä ihme siinä on, ettei niitä voi pitää kiinni? Onko se vaan jokaisen omistajan kohdalla niin maailman ihmeellisin asia, että se oma kiltti mussukka puudeli käy vieraiden kimppuun vai onko se suurin hämmästys, että kaikki ei olekaan ihastuksissaan saamastaan huomiosta? Ja vielä kaikenkukkuraksi olen joka kerta saanut närkästyneen kommentin omistajalta kun olen paniikissa pyytänyt laittamaan koirat kiinni. Siis oikeesti! Minäkö siinä olen se suuri paha? Tätä on tapahtunut sekä Suomessa että tällä Kaliforniassa. Tänään viimeksi taas aamulenkillä. Meinasin oikeesti saada slaagin.

Kaikkein törkein tapaus oli viime kesänä Mustiolla mökkinaapureiden koirat. Kaksi pientä possun näköistä vantteraa koiraa juoksi ihan joka ainoa kerta mun päälle kun siitä ohi juoksin. Eikä se ollut yksi eikä kaksi kertaa. Eikä siltikään voinut niitä pitää kiinni. Kun ovat kuulema niin tosi kilttejä ja omassa pihassa. Jos piha ei ole aidattu eikä koirat kuuntele komentoja, niin laita herranenaika ne kiinni. Se on vielä autotie, jossa juoksin. Molemmat hyppivät kainaloihin asti. Kynnet raapivat ja likaiset tassut sotkivat vaatteet. Toinen ei lopettanut millään ja lähti vielä mun kanssa jatkamaan matkaa. Omistaja ei saanut siihen mitään kuria. Koirilla ei ollut kummallakaan edes pantaa, mistä hän olisi voinut ottaa kiinni. Sitte huutaa mulle pää punaisena, että pysähdy että hän saa koiransa kiinni. Oikeesti. Ihan käsittämätön juttu.

Kaikkein eniten olen hämmästynyt näissä kaikissa tapauksissa omistajan asennetta.

Pyöräilyä, juhlia ja juoksemista

Nyt pyöräillään. Koko ajan ja joka paikassa. Taloyhtiön sisäpihalla ympäri ympäri ympäri. Puistoon, ankkalammelle, kirjastoon, ihan mihin vaan lähiympäristöön. Molemmat ihan innoissaan. Jasper ei ole innostunut kokeilemaan ilman apupyöriä, en tiedä mistä kiikastaa. Hän on potkutellut potkupyörän kanssa hyvän tovin ja sen piti auttaa siihen, ettei lapsi tarvitse apupyöriä ollenkaan. Mutta ei toiminut. Hän ei halua edes keskustella apupyörien poisottamisesta.

Äidin seuranta vähän herpaantui ja heti reippaat veljekset keksivät puuhaa. Heittelivät pihalta sellaisia kananmunan kokoisia koristekiviä uima-altaaseen. Ja olivat vielä erittäin ylpeitä keksinnöstään ja molemmilla ihan hölmistynyt ilme, kun yllätin heidät ja toruin. No, eipä siinä mitään, isi sai pientä iltapuhdetta töistä tullessaan kun sukelteli niitä ylös :)

Pojat saivat uimalasit ja voi sitä riemua! Molemmat ihan innoissaan "sukelsivat" altaassa huulet siniseksi asti. Molemmilla sukeltaminen tarkoittaa lähinnä kuvan kaltaista kasvoillaan oloa, koska liivit estävät syvemmälle pääsemisen. Mutta hauskaa on ja niin hassun näköisiä kavereita.

Minä ja Juho päästiin nauttimaan kahdenkeskisestä laatuajasta San Franciscon Pride Paraatiin. Siellä oli jos jonkunmoista kulkijaa :) Ihan pääpyörällä ihmeteltiin vastaantulijoita. Paraati kesti melkein viisi tuntia! Pääesiintymislava oli City Hallin edessä ja siitä piti tietysti napata kuva, kun se on niin kaunis ja siellä on meidät vihitty. Tuon ison kupolin alla.

July 4th eli USAn Itsenäisyyspäivä sattui tänä vuonna perjantaille ja sitä juhlittiin tietysti asiaan kuuluvissa väreissä ystäviemme Family Gastonin luona. Juho oli koko viikon lomalla, joten oli senkin puolesta oikein mukavaa aikaa. Minä kävin samalla viikolla uusimassa passin Los Angelesin konsulaatissa. Aika erikoinen reissu, koska en muista koskaan lentäneeni pelkän pienen käsilaukun kanssa. Lento kestää vain tunnin, joten tuntuu lähinnä lyhyeltä junamatkalta. Turvatarkastusjonoihin yms kenttähässäkkään menee jo helposti saman verran aikaa.

No niin ja tämä äiti on taas alkanut juosta. Tällä kertaa puoli tosissaan, koska ilmoittauduin heti muutamaan juoksutapahtumaan. Ensimmäisen kympin juoksin viime sunnuntaina Golden Gate Parkissa ja kannustusjoukkojen (Juho & pojat) ansiosta pääsin maaliin ajalla 1:09:38, josta tulee juoksunopeudeksi 6.49 minuuttia per kilometri. Joka on ehdottomasti ennnätykseni. Olen juossut kahdeksan kilometrin aamulenkkejä noin 7.50 min / km vauhdilla. Olin ihan poikki juoksun jälkeen ja mietin, että miten sitä jaksaa parin kuukauden päästä juosta puolimaratonin. Jep. Sellaiseen myös ilmoittauduin. Mutta sitä ennen vielä kuukauden päästä toinen kymppi :) Jee jee!! Ansku juoksee!!