Noin puolimatkassa Suomen komennusta ollaan tällä hetkellä. Reilu kolme kuukautta takana ja noin kolme edessä. Aikamoista myllerrystä on ollut. Ikävä kyllä ollaan sairasteltu aika paljon, mutta se kai on normaalia lapsiperheessä. Varsinkin kun vaihdettiin maata ja tavattiin toisenlaisia bakteerikantoja. En tiedä mistä on johtunut, mutta toivotaan, että loppuaika mennään vähemmällä sairastelulla. Tällä hetkellä koko porukka terveenä!
Tässä on matkan varrella tullut mietitttyä paljonkin Suomen ja Kalifornian eroja ja minkälaista on asua missäkin. Kummallakin paikalla on puolensa. Suomessa on talvella aika ankea ilma, pimeää, juron hiljaisia ja hymyttömiä ihmisiä, mutta edullinen päiväkotijärjestelmä, mahtava julkinen liikenne, ja mikä parasta: isovanhemmat vieressä. Kaliforniassa on aurinko, aurinkoiset ihmiset ja koti, mutta se on kaukana täältä. Väkisinkin tulee verrattua normaalin elämän pieniä asioita, mikä on mielestäni vain tervettä. Kun on nähnyt mitä on muualla, osaa arvostaa erilaisia asioita. Suomessa arvostan sitä, että lasten kanssa voi tehdä vaikka mitä ilmaiseksi. Linjan puiston kaikki kerhotoiminta on täysin ilmaista, samoin julkinen liikenne rattaiden kanssa. Voimme siis vaikka hypätä metroon tai ratikkaan sateisenä päivänä ja tehdä kaupunkiseikkailun. Käymme viikoittain ainakin yhtenä päivänä, joskus useampanakin, Linjan puistossa tapaamassa toisia äitejä/isiä ja lapsia, ja siellä on ohjattua toimintaa. Leivotaan, lauletaan, tanssitaan, maalataan tai jutellaan muuten vaan kuulumisia. Isovanhempien läsnäoloa arjessa arvostan erityisesti. Se on luksusta meille, jotka emme todellakaan ole siihen tottuneet. Ei ole edes kysymys siitä, että tarvittaisiin lastenhoitajaa, vaan ihan pelkästään yhdessäoloa heidän kanssaan. Jasper on ollut oma-aloitteisesti yökyläilemässä ilman, että meillä aikuisilla olisi jotain menoa ja tarvetta lapsenhoitajalle. Lasten ja isovanhempien suhde ja sen lujittuminen on ehdottomasti parasta, mitä tämä reissu on antanut.
Minä ja Juho podetaan koti-ikävää edelleen, se ei ole juurikaan laantunut näinä kolmena kuukautena. Se tuntuu samanaikaisesti sekä ihanalta että vähän surulliselta. Oli hyvä tulla kokeilemaan Suomeen arjessä elämistä ja märkää talvea, mutta on haikeata todeta ettei tämä enää välttämättä ole se mitä tulevaisuudelta haluamme. Toisaalta on helpottavaa huomata, että juuret ovat kasvaneet Kaliforniaan ja voimme vähäksi aikaa lopettaa jahkailun missä maassa jatkamme. Tällä hetkellä tuntuu, että sinne jäädään. Ainakin toistaiseksi.
No comments:
Post a Comment