Sunday, January 15, 2012

Baby 2.0


Tässä pieni videopätkä uudesta vauvasta :) Tämä video otettiin mun vatsatauti-sairaalakäynnin aikana. Lääkäri halusi varmistaa, että mun sisäelimet ovat kunnossa ja samalla katsottiin mitä vauvalle kuuluu. Ko. lääkäri ei ollut tietenkään mikään synnytyslääkäri, joten hän ei katsele vauvoja päivittäin ja oli melkein yhtä innoissaan vauvan katselemisesta kuin me :) Siihen kulutettiin aikaa vaikka kuinka paljon ja me tietysti hihkuimme kun vauva kääntyili ja potki ja vilkutti ja hikkasi :)
Tämä raskaus on ollut täysin erilainen kuin ensimmäinen ja hyvä niin. Viimeksi en voi sanoa nauttineeni olotilasta kovin paljon. Painoa kertyi viimeksi ihan liikaa, joten tällä kertaa pitää olla todella varovainen sen asian kanssa. Tämän mennessä ei ole onneksi paino noussut, vaikka viimeksi näin oli jo tapahtunut. Vatsa pullahti toden teolla viime viikolla vaikka raskausviikkoja on vasta 15. Mutta niinhän sitä kai sanotaan, että kakkosen kanssa maha tulee esille aikaisemmin. Kaiken lisäksi musta tuntuu, että tunnen vauvan liikkumisen välillä. En tiedä onko se edes mahdollista, mutta kai senkin nyt tunnistaa aikaisemmin kun tietää mitä odottaa. Ollaan tosi innoissamme ja tuntuu ihan uskomattomalta, että kesällä meillä on nelihenkinen perhe! Kahden ainoan lapsen silmissä se tuntuu suurperheeltä.

3 comments:

Whitney said...

I love your blog :)

Anonymous said...

Onnea koko poppoolle! Hienoa kun perhe kasvaa.

Terv. Tiina

Jenni said...

<3