Sunday, January 22, 2012

Kaksin matkassa


Isillä ja äidillä oli eilen lauantaina deittipäivä :) Päivä alkoi aamiaisella kivassa kahvilassa ja jatkui automatkalla Sonomaan. Sonoma / Napa Valleyn alue on tunnettua viinin viljelyaluetta, mutta tällä kertaa jätimme viinit maistelematta ja vierailimme DiRosan Galleriassa. Museo alue koostuu useammasta rakennuksesta ja taidetta on myös ulkona. Kokoelma oli aika ristiriitainen. Joistain osista pidimme todella paljon ja toisista taas emme ollenkaan. Jäi vähän sellainen olo, että DiRosa on ehkä hieman erikoinen, jopa jossain määrin häiriintynyt, kaveri. Paikka on kuitenkin ehdottomasti vierailun arvoinen. Lounasta söimme ystäviemme Glorian ja Alanin kanssa Sonoman keskustassa ja oli mahtavaa pitkästä aikaa istuskella ja keskustella ihan kaikessa rauhassa. Jopa puhua lause loppuun kenenkään keskeyttämättä juoksentelemalla ympäriinsä :) Tällä hetkellä nimittäin ravintolassa käyminen alle kaksivuotiaan kanssa on lähes mahdotonta. Kävelimme pienessä Sonoman keskustassa hetken vielä käsi kädessa (ihan ufo käsite myös normaalioloissa tällä hetkellä) ja nautimme. Ihana päivä!
Sen kerran kun me jonnekin kahdestaan päästään niin Jasper oli tietenkin kipeä :( Hänellä on kova nuha ja yskä, ja kuumekin sieltä sitte nousi päivän aikana. Isoäidin hellässä huomassa kaikki kuitenkin meni hyvin ja illalla halailtiin extra paljon ennen nukkumaan menoa.

No comments: