Saturday, March 21, 2009

Paras elokuvakokemus aikoihin

Katsottiin Juhon kanssa elokuva MILK ja ollaan molemmat ihan hämmästyneitä siitä. Siis Vau. Ihan mieletön elokuva! Miten on mahdollista, että emme kumpikaan ole kuulleet mitään Harvey Milkistä, vaikka mies on ollut valtava ihmisoikeustaistelija? Hän oli ensimmäinen avoimesti homo, joka valittiin kaupunginhallitukseen. Kauheeta ajatella, että homot olivat vielä seitsemänkymmentä luvulla todella sorretussa asemassa. Mutta Harvey Milk laittoi kunnolla kapuloita rattaisiin ja sai paljon aikaan. 
Ja kaikki on tapahtunut täällä meidän kulmilla! Oli mahtavaa katsoa, kun mies pitää puheita ja tekee töitä samassa City Hallissa, jossa meidät on vihitty! Mieletöntä. Castro, joka on San Franciscon LBGT (gay, lesbian, bi, transgender) aluetta, on siis saanut alkunsa silloin 70-luvulla. Tai ainakin kasvanut suureen loistoonsa vasta silloin. Tänä päivänä se on SF:n ehdottomasti trendikkäin alue ja siellä mekin kaikkein mieluiten asuttaisiin. Siellä on ihana fiilis ja parhaat bileet :) 
Harmi että yhdelle miehelle Harvey Milk ja silloinen pormestari George Moscone olivat liikaa ja hän ampui molemmat samaisessa City Hallissa. Elokuvan lisämateriaaleissa haastateltiin niitä oikeita ihmisiä, jotka ovat olleet Milkin elämässä ja työskennelleet hänen kanssaan. Kaikille hän oli ollut sankari. Ja kuinka monelle muulle? Nyt Harvey Milkillä on ainakin kaksi uutta ihailijaa. 

1 comment:

Ansku said...

Vielä pitää jälkispekuloida tota elokuvaa kun jäi niin kaivertamaan... San Franciscossa on iso Moscone Center ja tämä ammuttu pormestari muutenkin jotenkin läsnä. Mutta ei sanaakaan Harvey Milkistä vaikka samassa paikassa samaan aikaan murhattiin. Jotenkin niin pelottavan konservatiivista. Kyseistä pormestaria ei varmaan kukaan muistaisi ollenkaan, ellei häntä olisi ammuttu. Mutta Harvey Milk taisteli tosissaan homojen oikeuksista, olisi pystynyt vaikuttamaan vielä enemmän, ja hänet muistaisivat kaikki jos hän vielä eläisi. Miksi ihmisten erilaisuus on toisista niin pelottavaa?