Thursday, November 03, 2016

Halloween in Menlo Park

Se on taas se aika vuodesta kun noidat ja muut mörrimöykyt tulevat luolistaa esiin pelottelemaan kanssakulkijoita. Anton oli tänä vuonna Darth Vader ja Jasper Stormtrooper Star Warsista. 
Otin vapaapäivän töistä ja aamu aloitettiin trick-or-treat kulkueella Antonin leikkikoulussa. Koulu sijaitsee ison puiston laidalla ja saman puiston ympärillä on paljon Menlo Parkin kaupungin palveluja. Eri osastoilla oli oikein kilpailu siitä, kuka oli koristellut parhaiten tilansa. Lapset kiersivät siellä erilaisissa labyrinteissä yms ja saivat tietysti paljon karkkia. 

Luokassa pidettiin sen jälkeen juhlat ja syötiin herkkuja. Tässä vasemmalta lähtien Mauno, Yu-Jin, Anton, Joaquim, Cecilia, Cambria ja Bing-Zen. Ihana rauhallinen ryhmä lapsia ja kaikki hyviä ystäviä keskenään. Tarkistavat tarkkaan, että jokainen tulee aamulla ja jos joku puuttuu, pyytävät opettajaa soittamaan missä on. 

Antonin koulusta jatkettiin Jasperin koululle. Siellä oli myös luokkajuhla ja paraati. Tässä kuvassa Jasper ja Mason, joka oli jo viime vuonna samalla luokalla ja joka asuu ihan meidän lähellä. Pojat ovat erittäin hyviä ystäviä. 

Luokassa oli erilaisia pisteitä, joissa oli aina jotain Halloweeniin liittyvää tekemistä. Tässä täytetään läpinäkyviä kumihanskoja karkeilla ja popkornilla. 

 Anton aloitti heti popparihanskansa syömisen, mutta Jasper ja Mason sentään malttoivat pelata vähän Halloween bingoa. 



Luokkajuhlien jälkeen kaikki oppilaat osallistuvat paraatiin oma opettajansa johdolla. Siellä oli valtavasti myös vanhempia katsomassa. Myös minä hienossa sinappituubi-asussani. 

Pieni Darth Vader keinuu tässä Jasperin koulubussia odotellessa. Illalla lähdimme vielä trick-or-treat -kierrokselle, mutta se jäi lyhyeen tämän pikkumiehen osalta. Hänelle oli selvästi liikaa koko päivän juhliminen ja sokerihumala. Itkupotkuraivarit päättyivät siihen, että sinappi-äiti kantoi hänet kotiin nukkumaan. Jasper ja Juho jatkoivat vielä kierrosta ja Jasper tulikin illalla kotiin jättikarkkipussin kanssa. Sitä oli varmaan kolme kiloa! Voi olla, että verottaja käy... 

No comments: