Sunday, April 10, 2016

Jasper 6v

Niin se meidän esikoinen täytti jo kuusi vuotta! Tuntuu niin uskomattomalta, että se on edes mahdollista. Jasper on niin jotenkin jo iso poika. Koulu on tehnyt paljon. Se on kasvattanut itseluottamusta, antanut rohkeutta ja itsenäisyyttä. Opetuksen lisäksi tietenkin. Jasper on nyt juuri oppimassa lukemaan. Hän osaa jo lukea kirjoja, missä on vähän yksinkertaista tekstiä. Hän sai lahjaksi Autot-kirjan, joka on juuri sopiva hänelle ja sitä on luettu nyt kohta hiirenkorville asti. Jouduin yhtenä iltana sanomaan hänelle monta kertaa illalla, että nyt valot ja kirja pois ja alat nukkumaan. Samalla tajusin, että ei hemmetti, meidän hädin tuskin kuusi vuotias osaa itsenäisesti lukea! Ihan huikeeta! Mahtavaa on myös tässä lapsen mukana katsoa kuinka hänelle aukeaa ihan uusi maailma lukemaan oppimisen myötä. Autossa istuessa hän lukee kylttejä ja kauppojen nimiä ja niistä keskustellaan. Olen samaan aikaan todella ylpeä pienestä pojasta, joka on itsenäinen, reipas, rohkea, ja älykäs ja samaan aikaan mietin kuinka hän on vielä niin todella pieni poika. Vasta kuusi vuotias. 

Syntymäpäiviä vietimme meidän lähipuistossa pelaten ja leikkien. Lapset pelasivat jalkapalloa ja nelimaalia, ja sen jälkeen tankattiin pizzalla. Saimme paikalle myös taikurin, ja Jasper pääsi avustajaksi. Show oli erittäin hauska ja taikuri teki vielä kaikille 25:lle lapselle iltapalloista lazerpyssyt. 




Kakun kanssa ei mennyt ihan niin kuin Strömssössä. Olin tilannut Darth Vader jäätelökakun edellisellä viikolla, mutta kun Juho meni sitä hakemaan, ei sitä kaupassa ollut eikä kukaan tiennyt asiasta mitään. Meni hieman herne nenään ja oli niiden onni, että kaupassa oli Juho enkä minä. Olisi päässyt muutama ärräpää. No ei muuta kuin pari vitriinissä ollutta kakkua mukaan ja juhlat jatkuivat.

Tässä äiti ja Jasper kokkailevat. Tai oikeastaan äiti kokkaa ja yksi kuusivuotias rokkaa Hevisauruksen tahtiin. 

No comments: