Tervetuloa työelämä!

Ensimmäinen työviikko takana. Tuntuu suoraan sanottuna taivaalliselta. Olen erittäin väsynyt, mutta myös erittäin onnellinen. Edellisen kerran olen ollut toimistotöissä joulukuussa 2006. Mutta siihen nähden töihin meno 9 vuoden poissaolon jälkeen on ollut yllättävän helppoa. Kuvittelin, että olisi vaikeampaa solahtaa taas toimisto-moodiin, mutta kaikki on mennyt todella hyvin. Tuntuu kuin ei olisi pois ollutkaan. Uusi työ on aina uusi työ, tietenkin, ja sen myötä on paljon uutta ja ihmeellistä. Mutta aamut, työmatka ja toimistossa olo tuntuu ihan samalta kuin ennenkin. Todella hassua! Ehkä se on vaan niin syvälle sisäänkirjoitettu, että sieltä se tulee selkärangasta. Toisaalta eihän tässä oikeastaan olekaan muuttunut kuin työpaikka, koska kotiäitiys on myös työtä. Ja välillä rankkaa sellaista. Ei ole lounas- eikä kaffetaukoja, ei lomia, ei työaikoja. Äiti on äiti 24/7.

Lapset ovat sopeutuneet erittäin hyvin. Löysimme todella hyvän iltapäivänannyn, joka hoitaa poikia paremmin kuin äiti :) Ja ehdottomasti hyvä niin. Maria hakee Antonin puolilta päivin preschoolista ja Jasperin koulubussilta kolmelta. Minä tulen kotiin puoli kuuden ja kuuden välillä. Ensimmäisen viikon aikana pariin otteeseen oli nähtävissä poikien naamalta jopa pientä pettymystä kun piti jättää joku hauska juttu kesken, jotta Maria pääsee kotiin. Maria tekee tosi paljon kaikkea poikien kanssa ja he tietysti nauttivat. Äiti on ollut yleensä ruuanlaitto-, pyykki- yms.hommissa eikä erityisesti leikkinyt heidän kanssaan.

Äiti on nauttinut myös täysin rinnoin. Niin paljon kuin lapsiani rakastankin, nautin siitä että saan pitkästä aikaa laittaa "kunnolliset" vaatteet päälle, nautin aikuisten seurasta, nautin aivojen höyryämisestä uuden äärellä, nautin omasta työpöydästä, nautin uusista mukavista (aikuisista) työkavereista, nautin hiljaisesta ja rauhallisesta lounaasta, nautin jopa automatkasta.

Aika aikaansa kutakin. Kotiäitivuodet olivat mahtavia, joskin välillä jopa vähän ahdistaviakin. Lapsille tietysti varmaan paras mahdollinen ratkaisu, mutta nyt on minun vuoroni. Olen kuitenkin enemmän töissäkäyvä äiti kuin kotiäiti noin niin kuin loppupeleissä. Meidän perheessä on alkanut uusi aikakausi.