Täällä sitä ollaan ihanan talvisessa Suomessa! Aivan upeeta ja mahtavaa! Ihan kuin Suomi olisi tiennyt että tärkeitä vieraita on tulossa, koska ensimmäinen aamu valkeni ihanalla auringonpaisteella. Aurinkolaseja tarvittiin ja tuli kotoinen olo. Kummastakin kotimaasta parhaat puolet siinä :) Pulkka oli tietenkin ostoslistan kärjessä ja sitä lähdettiin hakemaan. Jasper ja paappa lähtivätkin sitä heti testaamaan, vaikka alkoikin jo hämärtää kotiuduttuamme kauppareissulta. Mahtavinta oli Jasperin mielestä kiipeily lumikinoksessa ja se kun paappa veri häntä pulkassa. Liikkis.
Seuraava yö meni kaikkien osalta vähän pyörimiseksi, sen verran jetlag vaivaa, joten herättiin vasta yhdentoista aikaa. Aurinko tervehti meitä taas iloisesti ja kiire ulos oli kova. Pukemisvaiheessa talvinen lapsiperhearki iski päälle ensimmäisen kerran. Miten saa järkevästi puettua itsensä ja kaksi lasta sekä lastattua rattaat niin, ettei kenellekään tule kiukkukuuma? Selvisin urakasta ilman kenenkään kiukkua, mutta itsellä oli aika kuuma kun ulos päästiin. Meillä on käytössä tosi hyvät isopyöräiset suomirattaat, mutta kyllä mä silti olin hieman helisemässä kun matkaa tehtiin. Olin katsonut kartasta lähimmän reitin kohteeseen, mutta en tietenkään ollut ottanut keliolosuhteita huomioon, enkä "ei talvikunnossapitoa" -merkkiä. No, sellainen tuli vastaan jo heti parin sadan metrin päässä, mutta ajattelin jatkaa matkaa koska "ei se niin pahalta näyttänyt." Leveä kävelytie muuttui aika nopeasti kapeaksi poluksi ja sain aikalailla tehdä töitä että rattaat liikkuivat eteenpäin ja pysyivät polulla. Jasperista oli hauskaa olla vuoristoradalla... Onneksi sitä ei kestänyt pitkään vaan loppumatka oli ihan kunnon kävelytie. Mutta oli se kärryyttely silti hyvinkin erilaista kuin mihin olen tottunut.
Paluumatkalla meidät yllätti ihan sekunnissa alkanut sakea lumipyry. Eikä meillä tietenkään ollut mitään sadesuojaa rattaisiin. Hiphei. Meidän elokuvavauva Anton ei ollut moinaskaan, istui vaan lunkisti kyydissä pukahtamatta vaikka lunta satoi suoraan naamalle. Toisin kuin eräät. The Prince itkeä tihrusti koko matkan ja vaati äitiä tekemään jotain asialle. Yritin selittää, että tämmöistä rakkaani Suomessa on, joskus sataa lunta. Olisihan mun pitänyt tietenkin huolehtia sadesuojasta, mutta lumi ei ollut märkää, pojilla oli ihan hyvät varusteet ja vielä peitto jalkojen päällä. Antonilla oli koko naama ihan märkä kun päästiin perille, mutta jäpykkä killitti rattaissa vaan ihan tyytyväisenä :)
Huhhuh. Mielenkiinnolla odotan, mitä tämä Suomi-reissu vielä tuo tullessaan. Vaikka kuinka olen suomalainen, olen kuitenkin kalifornialainen äiti ja monessa asiassa ihan yhtä noviisi kuin pieni kolmevuotiaanikin.
No comments:
Post a Comment