Maalaisjärjen käyttö on kiellettyä

Viime viikolla meille sattui todella ikävä välikohtaus Jasperin jumppatunnin päätteeksi. Tilanne on tähän asti ollut se, että samaan aikaan Jasperin jumppatunnin kanssa aamupäivällä on Stellan päikkäriaika. Mikä on ollut erittäin sopivaa, koska Jaapo ja muut ryhmäläiset ovat sen verran pieniä, että jonkun aikuisen pitää olla mukana. Stella on uinunut tyytyväisenä salin laidalla minun valvovien silmien alla ja me olemme leikkineet ryhmän mukana. Mutta tämä hauskuus loppui nyt sitte viime viikolla tyhmien sääntöjen takia. Jumppasali on väliaikainen rakennus uuden jumppasalin vielä ollessa rakenteilla. Joten tila on kortilla. Ja sen takia sinne ei saa viedä rattaita ollenkaan. Ymmärrän, että tilaa ei ole kymmenelle rattaille, mutta voisko edes yksille? Ei voi. Salissa on kyllä esim. penkkejä vanhemmille, joiden lapset ovat isompien ryhmässä eivätkä siten osallistu. Voisko esim. ottaa pari penkkiä pois ja laittaa tilalle rattaat? Ei voi. Rattaat ovat tulipalon sattuessa kuulema evakuointi ongelma. Mutta auton turvakaukalossa Stella voisi siellä laidalla nukkua. Mitä? Että hankalasti kannettava turvakaukalo ok, mutta ei pyörillä kulkevat rattaat? Jaa. Mitä siihen voi sanoa? Stella ei joka tapauksessa enää edes mahdu turvakaukaloon. Yritin ja yritin, mutta ei. Sen lisäksi ettei minua puhutelleella naisella ollut mitään käsitystä maalaisjärjestä, hän oli erittäin epäkohtelias ja keskeytti minut ihan koko ajan. Miten sellaisen ihmisen kanssa voi keskustella järkevästi? Ei mitenkään. Kysyin häneltä, että ymmärtääkö hän, että jos ei mitään ole tehtävissä, me emme voi enää osallistua. Ei voi mitään, oli hänen vastauksensa. Tack och adjö. Mietin vaan, että mitenkähän ne kaikki muut ryhmän lapset pääsevät jumppaan jos / kun talven sateet alkavat ja kaikkien pitää edelleen jättää rattaat ulos...?? Voi olla, että jollain muullakin on siinä vaiheessa jotain huomauttamista. Miten tuollainen tila, olkoonkin väliaikainen, voidaan suunnitella niin, että siellä järjestetään yksivuotiaista eteenpäin ohjelmaa, mutta rattaita ei saa tuoda?? Tässä autojen luvatussa maassa monet tietysti tulevat autolla eivätkä siten tuokaan rattaita, mutta on siellä ulkona aina jonossa kymmenkunta kappaletta rattaita. Kaikkein eniten mua harmittaa tietenkin Jasperin puolesta. Hän nautti niin hirveästi siitä jumpasta. Siellä on trampoliini ja joka kerta eri muotoon tehty temppurata. Ja siellä on mahtavia lauluja ja leikkijä. Vaikka hän ei osaa laulaa niitä lauluja, hän osaa leikkiä niitä. Joka aamu puurolla keskustelemme mitä päivä tuo tullessaan ja joka aamu hän kysyvänä nostaa etusormet pystyyn ja alkaa leikkimään rakastamaansa apinalorua, jota tuolla jumpassa leikittiin. Ja joka aamu joudun sanomaa, että ei, tänäänkään ei ole jumppapäivä :( (Onneksi äiti osaa jo Monkey Songin, joten kyllä sitä kotona leikitään.)

Onneksi viikkoon mahtui mukavampaakin ohjelmaa. Olimme meinaan koko perheen voimin lauantaina Stanfordin Yliopiston amerikkalaisessa jalkapallopelissä. Kyseessä oli vielä ehkä kauden kovin matsi ja peli loppuun myyty. Stadionilla oli 55,000 ihmistä ja tunnelma sen mukainen :) Jasper oli ihmeissään. Hän katteli kentälle ja ympärilleen ja taputti ja ihmetteli. Varsinkin isi oli kovin syynissä. (Iskä on muutenkin viikonloppuisin SE juttu.) Hyvin hän siellä pärjäsi, juomaa ja syömää mukana, noin puolitoista tuntia. Pelin jälkeen hän meni vielä kotona kylpyyn ja pieni mies seisoi siellä ja nosti käsiään ilmaan ja huusi VAAAUUUU! Niin siellä pelissä tehtiin :) Super liikkis! Isi jäi vielä peliin, eikä uni meinannut tulla millään kun isiä vaan piti kysellä. Ei olisi millään malttanut odottaa aamuun, että pääsee isin kanssa junalla leikkimään. Pojat olivat koko lauantai aamun rakentaneet junarataa ja se oli NIIN mahtavaa. Kun minä heräsin, tuli pieni poika juosten makuuhuoneeseen, osoitti sormella olohuoneeseen ja hoki tohkeissaa "tsuu tsuu" ja juoksi äkkiä takaisin :)