Kotona olemisen sietämätön ahdistus

Mulla on jotenkin ihan takki tyhjä. Olen koko ajan ihan kauheen väsynyt enkä jaksa tehdä mitään, eikä oikein huvitakaan mikään. Kymmenen tunnin yöunien jälkeenkin on vielä todella vaikea nousta sängystä. Nukkuisin vaan ihan koko ajan. Ja vaikka nousisinkin ajoissa kestää päivän käyntiin laittaminen uskomattoman kauan. En ole koskaan ollut aamuihminen ja nyt vielä vähemmän. Pari tuntia aamiaisen syöntiin, aamutoimiin ja muuten vaan ihmettelyyn menee ihan helposti. Ehkä raskaus ei vaan sovi kaikille. Tai sitte olen muuten vaan masentunut.

Allenin Sami on täällä meillä kylässä ja se on onneksi tervetullutta piristystä. Tällä hetkellä hän on kaverinsa luona Fresnossa käymässä mutta tulee taas illalla takaisin. Ja Tuomolan Katja on myös täällä päin. Hän on työmatkalla ja asustaa San Franciscon keskustassa. Mutta ehditään toivottavasti näkemään edes muutamana päivänä hiukan.

Kaipaan todella töihin. Ihan mihin vaan töihin. Ei tämä kotirouvan homma vaan ole mua varten. Keksin kyllä tekemistä, ei se siitä ole kiinni, mutta kaipaan jotain älyllistä haastetta ja muiden ihmisten kanssa tekemistä. Menisin vaikka kaupan kassalle, jos vaan voisin. Mutta kun ei ole työlupaa. Jos Juho olisi millä tahansa muulla työlupastatuksella kuin H1B:lla, saisi myös puoliso tehdä töitä. Mutta just sitte tää meidän tilanne ei salli sitä. Kuinka tyhmää se on, että puoliso pakotetaan olemaan kotona? Kai se nyt olisi kaikille osapuolille parempi, jos minäkin pääsisin töihin. Minä olisin tyytyväisempi, sitä kautta mieskin olisi tyytyväisempi, sitä kautta miehen työnantajakin olisi tyytyväisempi ja kaiken kukkuraksi valtio saisi verotuloja.