Äiti ja poika sairastaa

Jasper on onneksi todella harvoin sairas ja jos onkin niin pelkkä nuha tms. Mutta tällä viikolla piti oikein mennä lääkärille, kun kuume oli neljässäkymmenessä kolmatta päivää. Kaveri oli ihan väsyksissä ja kuumotti kuin vesipatteri talvella. Lääkkeillä kuumeen sai alaspäin, mutta hän ei oikein syönyt mitään. Kun tuli kolmas samanlainen päivä, mentiin lääkärille ja kurkkutulehdushan siellä oli. Joku ikävä virus pesiytynyt pienen pojan kurkkuun. Ei ihme ettei ruoka maistunut. Ei saatu mitään lääkettä, mutta seuraavana päivänä alkoi jo helpottaa. Nyt poika on jo täysin terve.

Nyt on siis äidin vuoro. Ei kuumetta eikä kurkkukipua vaan murtunut nilkka :( No, onneksi vaan pieni murtuma, mutta ikävä sattuma kuitenkin. Olin Korjun Sarin kanssa patikoimassa keskiviikkoaamuna ja kesken matkan nilkka muljahti ympäri ja menin täysin rähmälleni. Jasper ja Stella isoissa tuplajuoksurattaissa ja nekin tietysti kaatuivat. Minä pidin viimeiseen asti rattaista kiinni, ette ne vaan lähde karkuun. Rattaissa on kyllä remmi, joka kiinnitetään ranteeseen juurikin vaaratilanteen takia, mutta reaktio oli kuitenkin puristaa työntökahvaa. Olimme patikoimassa Rancho San Antoniolla, joka on meiltä noin puolen tunnin ajomatkan päässä ja olemme käyneet siellä paljon Sarin kanssa. Koko talven kerran viikossa tuo ihan sama reitti. On aikamoista nousua ensin ylös ja vuoreltahan ei pääse kuin alas. Olimme juuri alkaneet laskeutua, mutta olimme kuitenkin aika ylhäällä vielä. Laskin lukua maassa monta minuuttia ennen kuin kivulta pääsin edes ylös. Lapset olivat ihan kunnossa vaikkakin pelästyivät. Sari nosti tietenkin rattaat heti ylös ja rauhoitteli heitä mun haukkoessa happea. Kyllä mä sieltä sitte ylös pääsin ja alashan sieltä oli tosiaan tultava. Eikun kävelemään. Ajattelin, että koska pystyn jotenkuten astumaan sille, niin ei siellä voi olla mitään poikki eikä murtunut. Kävelin siis alas, mutta tasasta polkua on vielä aika matka ennen kuin ollaan autolla. Puolessa välissä kipu kävi niin sietämättömäksi, että Sari lähti hakemaan autoa ja minä jäin lasten kanssa odottelemaan. Sari tulikin vähän ajan päästä puiston vartijan kanssa. Mies haastatteli mua ja kysyi tarvitsenko lääkäriapua. "Ei tässä mitään. Kyllä minä kotiin pääsen. Kaikki hyvin." Perus Suomalainen. Onneksi on autossa automaattivaihteet ja loukkaantunut jalka vasen, joten ihan hyvinhän se autolla ajaminen sujui. Kotona pieni poika päiväunille ja pienelle tytölle ensin ruokaa naamaan ja sen jälkeen jalkaan kylmä kääre ja sohvalle ojoksi. Kyllä se siitä tokeni iltapäiväksi, mutta päätin kuitenkin lähteä käymään lääkärillä. Ja murtumahan siellä oli. Tulin ulos sieltä lasta jalassa ja kepeillä kävellen!! Ihan hirveetä liioittelua!! Mä kävelin sinne lääkärille omin jaloin! Mulla kesti paljon kaemmin kävellä takaisin autolle niiden keppien kanssa kun mitä mulla meni toiseen suuntaan. Nää amerikkalaiset on ihan hulluja. Kepit tuli siis kotiin, mutta sen jälkeen niitä en ole käyttänyt. Yöksi laitoin vielä kylmän kääreen ja aamulla jalka oli tosi hyvä. Ei tietysti entisensä, mutta pystyn lastan kanssa kävelemään suht hyvin. Eikä särkyä edes ole enää. Turvotus on melkoinen ja tosi makean näköinen mustelma on tulossa, mutta se kuuluu asiaan. Eniten harmittaa etten pääse täysipainoisesti liikkumaan vähään aikaa ja otin itselleni juuri personal trainerin. Mutta juttelin juuri hänen kanssaan ja hän lupasi, että saadaan kyllä hiki aikaiseksi vaikka olisikin lasta jalassa.

Että semmonen viikko tällä kertaa :) Ei ole ensimmäinen kerta kun Koivikon likka kompuroi nilkkansa huonoon kuntoon ja lähtee lekurilta kepeillä. Eikä ehkä vielä viimeinenkään. Kompura mikä kompura.