Unikoulutus osa 2

Viime yönä meinasin retkahtaa. Ei meinannut millään sydän kestää kauheeta huutamista. Mutta ehkä kuitenkin pieni edistysaskel, koska huutamiskertoja oli vain yksi. Jaapo heräsi kolme kertaa niin että pelkkä unilaulu vaivutti hänet heti takaisin uneen. (Tähän unikouluun kuuluu sellainen unilurituslaulu, jota lauletaan oven ulkopuolella.) Mutta sen lisäksi hän heräsi kerran kunnolla ja huusi 1,5h. Ihan hirveetä. Siis ihan hirveetä. Seisoin oven ulkopuolella ja lauloin. Menin pari kertaa sisällekin kun huuto kävi ihan hysteeriseksi, mutta vain asettaakseni Jaapon takaisin nukkuma-asentoon mahalleen ja äkkiä pois. Varmistin samalla, että kaverilla on kaikki hyvin. Ettei ole iso kakka tai jotain muuta häiritsemässä unta. Hänellä on vaan kova pää ja hän olisi halunnut syliin. Mutta kun tarkoitus on saada hänet tajuamaan, että yöllä nukutaan ja päivällä ollaan sylissä ja tehdään kaikkea muutakin kivaa. Olin niin todella väsynyt ja sydäntä riipi niin hirveesti toisen kova itku. Mutta en mennyt. Lauloin vaan. Juho oli osan ajasta vieressä ja tsemppasi. Ja välillä istuttiin keittiön pöydän ääressä ja kuulosteltiin, että joko hiljeni. Ei sittenkään. Ja eikun takaisin laulamaan. Kyllä se poika sitte hiljeni lopulta. Ollaan kaikki kolme niin poikki, että toivon todella että tämä auttaa.