Friday, July 03, 2015

Anton virallisesti 3v

Kesäkuun viimeinen päivä Anton täytti virallisesti sen kolme vuotta, mitä ollaan tässä jo juhlittu. Meidän ihana pieni iso poika!

Sen kunniaksi lähdettiin sadetta karkuun Ideaparkiin Lempäälään ja siellä lastenihmemaahan FunParkiin. Siellä olisivat nämä pojat olleet vaikka kuinka kauan ja aika monta tuntia siellä oltiinkin. 

Lelukaupasta tarttui merimiessetit mukaan ja siihen rooliin paneuduttiinkin oikein huolella. Varsinkin isoveli oli erittäin pelottava merirosvopäällikkö. 

Yhtenä päivänä ajeltiin Helsinkiin tapaamaan Isoisää ja mentiin hänen kanssaan Korkeasaareen. Siellä riitti nähtävää, mutta totuuden nimessä täytyy sanoa, että lapset olivat eniten kiinnostuneita leikkipaikoista :) Pääasia on, että oli hauskaa ja se toteutui.

Korkeasaaren jälkeen tavattiin Kalifornian tuttuja Lehtisiä, joiden perhe on viime näkemästä kasvanut yhdellä jäsenellä. Onnea!

Helle saapui ja kuuma päivä meni pulikoidessa. 


Jasper rohkeana uskalsi jopa pulahtaa oikein uimaan, vaikka vesi on vasta 18 asteista. 

Tälläinen auringonpaiste aamulla ennen kahdeksaa. En lakkaa ihmettelemästä tätä valoisuutta ja aurinkoa Suomessa. Näin sitä on vuodet tehneet tehtävänsä ulkosuomalaiseen ja ihmettelen aamulla ja illalla korkealla möllöttävää aurikoa kuin turisti :) Kaliforniassa aurinko tietysti paistaa ympäri vuoden, mutta ei todellakaan niin myöhään tai niin aikaisin kuin Suomessa kesällä. Kyllä Suomen kesä on vaan niin kertakaikkiaan hieno!

Tänään illalla uiskenteli laiturin vierestä tämän näköinen seurue. Hienoa katseltavaa. 

Tänään päivällä kävimme Somerolla moikkaamassa minun entistä työkaveria Katjaa ja hänen ihania lapsiaan Hugoa ja Herttaa. (Ikävä kyllä kuvat jäi ottamatta.) Lapset polskivat heidän piha-altaassaan ja äidit saivat päivittää vuoden kuulumiset. Vai taitaakin olla pari vuotta edellisestä kerrasta. Kivaa oli, kiitos Someron jengille!

No comments: